Sinä päivänä elokuussa, kun viimeisen kerran suljin perässä meidän Pohjois-Lontoon kodin ulko-oven Residence Towerissa ja lähdettiin kohti Heathrow’n lentokenttää, en osannut odottaakaan, että minkälainen elämänvaihe Hongkongisssa meitä tulisi odottamaan. Tarkemmin ottaen, mitä syksy toisi vielä tullessaan. Monen mittarin mukaan ajankohta ei varmasti olisi voinut olla Hongkongiin muuttoa ajatellen kyseenalaisempi, mutta mulla ei ole ollut tapana koskaan odotella ‘parempia päiviä’. Jos asia tuntuu sillä hetkellä oikealta - en ala odottelemaan huomiseen.
Elämän epävarmuus ei koskaan ole haitannut - päinvastoin. Siedän epätietoisuutta yllättävänkin hyvin, mutta nyt voin myöntää, että muutaman kerran on väkisinkin käynyt kuluneen syksyn aikana mielessä, että onko tässä mitään järkeä. Toisaalta, tällä hetkellä elän sitä elämää, jonka aiemmin olen maininnut unelmakseni. Mutta mitä kaikkea tähän syksyyn onkaan mahtunut? Well, mistäs mä aloittaisin.
"Olenko hullu, kun jätin Lontoon taakseni?"
Tätä on varmasti moni lähipiirissä pohtinut, minä mukaan lukien. Jos Lontoo ei riitä, niin riittäkö ihmiselle mikään? No ei varmasti, mutta miksi pitäisikään riittää? Lontoossa meillä oli huikea koti, tiiviit verkostot, vakaat duunikuviot, ja kaikin puolin mukava elämätilanne - ainakin näin päällisin puolin.
Loppuaikoina tuntui silti, että elämä alkoi toistamaan itseään. Fiilis alkoi viimeisenä vuotena olemaan aika vahvasti sitä rataa, että viekö elämä täällä enää mihinkään, onko kaikki tällä hetkellä ajankontaiset geimit jo Lontoon osalta nähty? Lontoo on mulle sielunkoti ja aina kun joku kysyy, että mistä olen kotoisin, niin vastaus on, että "From London, but I’m based in Hong Kong (and originally from Finland)”, mutta ei se sitä tarkoita, että siellä tarvitsisi olla ikuisesti. Palo Aasiaan oli niin kova, että mikään muu vaihtoehto ei tuntunut siinä kohtaa enää mahdolliselta. Ei uusi asunto, ei uudet harrastukset, ei mikään. Palo seikkailuun ja halu elää arkea uudessa maailmankaupungissa tuntui niin vahvalta, etten usko, että kovinkaan moni asia olisi saanut Lontooseen enää jäämään. Päätimme siis jättää kaiken taaksemme ja muuttaa Hongkongiin. Vaikka sisimmässäni tiedän, että tä oli vain ja ainoastaan oikea ratkaisu, on väkisinkin mielessä käynyt, että mitäs helvettiä.
Uusi elämä Hongkongissa
Välillä musta tuntuu, että poliittiset kriisit seuraavat itseäni perässä. Britanniassa tuli Brexit ja Hongkongissa odotti puolestaan protestit. Merkit olivat jo ilmassa Heathrow’n lentokentällä, kun Philipinne Airlines ilmoitti, että n 8kg liikakiloa maksavat £800 extraa ja ilman paluulippua lennolle ei ole asiaa. Hullukaan maksa kahdeksasta kilosta £800 joten sinne jäi kahdeksan kilon edestä skeidaa lentokentän penkille odottaan parempia päiviä (mitään en ole tosin kaivannut). Samalla pääsimme myös ostamaan yhdensuuntaiset liput Ho Chi Minh Cityyn, koska Philipinne Airlinesin säädökset. Perillä Honkkarissa taas Airbnb-emäntä ei vastannutkaan enää viesteihin ja päädyimme muuttamaan hotelliin - kokonaiseksi kuukaudeksi. Elämys sekin.
Hongkongissa perillä asiat olivat silti omasta näkökulmasta mallikkaasti. Protestit eivät alkusyksystä haitanneet omaa elämää juurikaan ja aloinkin vahvasti kyseenalaistamaan median roolia koko kuvioissa. Saimme elää täysin normaalia elämää North Pointin kaupunginosassa Hong Kong Islandin puolella. Saimme jopa nauttia tilanteen hyödyistä, sillä kivojenkin hotellien hinnat olivat alhaalla, joten asunnon etsintä ei tuntunut liian ajankohtaiselta. Ensimmäisen kuukauden aikana tutustuimme mahtaviin uusiin ihmisiin (Iso lipun nosto HK:n suomalaiselle yhteisölle). Pääsimmekin verkostoitumaan kunnolla ja pitämään hauskaa sanan syvimmässä merkityksessä. Negatiivisia vaikutuksia oli se, ettei voinut pitää mustia tai valkoisia t-paitoja, sillä väreillä on protesteissa oma merkityksensä. Ongelma esiintyi siinä, että eihän mulla ole mitään muuta kuin mustia tai valkoisia teeppareita. Toinen, meidän osaltamme merkityksellisempi ongelma ilmeni siinä, että sovittuja duuniprojekteja siirrettiin protestien takia hamaan tulevaisuuteen, tai muihin kaupunkeihin. PR-näkökulmasta tilanne on ollut Hongkongille kinkkinen ja etenkin se on vaikuttanut siihen, että osa ei uskalla tänne tulla. Ei niinkään omalla alalla, mutta Alexin alalla. Siinä missä elämä muuten rullasi normaalisti, oli duunin saralla kuviot Hongkongissa jäissä.
Onneksi akuuttia hätää ei ollut ja itsellä duunit kulkevat kätevästi läppärillä. Alex puolestaan lähti syyskuussa työmatkalle Eurooppaan ja mietin, että mitäs itse voisin tehdä. Asuako yksin kalliissa Honkkarissa vai käyttääkö esim. se Heathrow’n lentokentällä ostamani yhdensuuntainen lippu Vietnamiin? Päädyin jälkimmäiseen.
Kolmen viikon reissu venähti lopulta lähes kaksikuukautiseksi. Kahden kuukauden aikana tilanne ei Hongkongissa ainakaan varsinaisesti parantunut.
Puolivahingossa diginomadiksi: Mitä syksyyni on mahtunut?
Syksyn mittaan musta tuli sitten lopulta puoliyllättäen diginomadi ja reissukalenterini näytti mm. seuraavalta: Muutama päivä Ho Chi Minh Cityssä todistamassa, että kaupunki on kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen sitten viime näkemän. Kauan haaveiltu elämysmatka Borneolla. Vierailu BBC Earthin maisemissa maailman suurimmissa luolissa Mulun kansallispuistossa, jonne ei päässyt muulla kuin pienlentokoneella. Tämän jälkeen kaupunkimatkailua ja saarihyppelyä borneolaisittain Kota Kinabalussa sekä viidakkoa ja villineläinten bongailua viidakkoleirissä Kinabatanganjoella Sabahissa.
Pääsin myös todistamaan Sihanoukvillen järkyttävää, konkreettista tuhoa Kambodzhassa. Siis sitä, miten yksi lempireppureissauskohteistani oli muuttunut viidessä vuodessa maanpäälliseksi helvetiksi. Nyt ei puhuta siitä, että turismi olisi ajanut yli vaan konkreettista tuhosta, joka näytti enemmän siltä kuin tsunami olisi pyyhkinyt vanhan Sihanouvkillen mukanaan jättäen jälkeensä pelkät tuhotut rauniot. Järkytyksen jälkeen pääsin nauttimaan paremmista maisemista, eli bungalow-elämästä ja loputtomista hieronnoista Koh Rongin paratiisisaarelle. Pääsin myös kokeilemaan, että miltä parin viikon arki voisi maistua Bangkokissa ja sehän maistui muuten yllättävän ihanalle.
Bangkokin jälkeen piipahdin Kiinan Las Vegasissa, eli Macaossa messuttelemassa ja täältä pääsin viimein palaamaan viikoksi Hongkongiin hoitamaan kiinan viisumin lisäksi muita virallisia asioita. Viikon aikana sainkin todeta, että tilanne Honkkarissa jatkui entisellään.
Hongkongista lähdin Shanghaihin, jossa Alex jo odotteli. Kahden viikon aikana sain todistaa Kiinan ykspuoluejärjestelmän uskomatonta tehokkuutta, sen suhteen, että miten kaupunki voi kokea niin valtavan (positiivisen) muutoksen niin ikään viidessä vuodessa. Pääsin elämään expat-kuplaan French Concession-alueelle, toteamaan, että Shanghaissa on ehkä maailman paras ravintola- ja iltaelämän kulttuuri. Pääsin myös kiintymään kaupunkiin, ehkä eniten siksi, että kaupungissa meillä on ihan mahtavat sosiaaliset ympyrät. Toiselta kantilta epävarma työskentely VPN:n kautta verotti lievästi pisteitä. Shanghain jälkeen teinkin paluun Hongkongiin ja täällä kirjoittelen rakkaassa co-working tilassa tälläkin hetkellä, Wan Chaissa - Hong Kong Islandilla.
Onko Hongkongissa tällä hetkellä turvallista?
Viime viikonlopun sain elää onneni kukkuloilla. Paluu Hongkongiin ei olisi voinut tuntua paremmalta. Täydellinen sää, vehreys, nopea netti ja tunne, että on täysillä taas maailmankartalla, tuntui ihan käsittämättömän freesiltä ja vapauttavalta. Tieto vielä siitä, että huikea kuukausi on edessä, paransi fiilistä entisestään. Ystäviä tulossa käymään, kivoja projekteja edessä ja sitä rataa. Eilen shit sitten hit the fan ja saatiin kokea se toinen totuus. Maanantai starttasi Honkkarissa levottomana. Olin ilta kahdeksaan saakka työtilassa Hongkong Islandin puolella ja pääsin vielä liikkumaan ihan normaalisti hotelliin hakemaan tavaroita tarkoituksena muuttaa ne Airbnb:n. Oltiin jo puhuttu, että asutaan Islandilla ennemmin kuin Kowloonissa, mutta koska Kowloonin puolelta löytyi kompakti Airbnb hyvällä hintalaatusuhteella, niin enempää ajattelematta päätettiin ottaa se. Kun osoite oli saatu niin paljastus samalla, että kämppähän sijaitsi ihan eilisten protestien ytimessä Mong Kokissa.
Pääsinkin eilen kokemaan oman pikku jännitysmomentin, kun HK Islandilta ottamani Uber ei suostunut viemään mua perille saakka. Kuski vielä kysyi multa, että ‘are you scared?’. Noup. Ei ole ensimmäinen kerta, kun olen kriisialueella, joten rinkka selässä lähdin huolettomasti suunnistamaan kohti kämppää. Tilanne Mong Kokin kaduilla eilen oli silti apokalyptinen ja epätodellinen. Ensimmäisen kerran sain kokea hivauksen siitä, että mitä kyynelkaasu tuoksuu ja tuntuu sarveiskalvoilla. Jotain epämääräisiä paukkuvia esineitä lensi puolin ja toisin, katutyyli edusti vahvasti maskia, mustaa ja kaasunaamaria. Kadut näyttivät, kun koffin puistolta vapun jälkeen ja protestien keski-iästä päätellen oli mulla epäselvää, että oonko kaduille levinneissä kotibileissä vai poliittisessa kriisipesäkkeestä? Mong Kokin kadut näyttivät eilen tosielämän Project X:ltä. Epäselväksi jäi muutenkin, että mitä noiden kauppojen ikkunoiden paskomisella ja pankkien polttamisella pyritään saavuttamaan näin ihan kunkin osallistujan omasta mielestä? Sen sijaan, että itseäni pelottaa, päällimmäinen tunne on ihmetys ja kevyt ärsytys enkä usko olevani tässä kaupungissa tunteideni kanssa ainoa.
Ollessamme menossa nukkumaan, avasimme ikkunan ja paljastui, että alakerrassa oleva Bank of China palaa ja kaikki musta savu tuli huoneeseemme. Menimme alas katsomaan, että mikä tilanne, ihan vaan todetaksemme, et nyt on parempi hakea kriittisimmät arvotavarat ulos, olla käyttämättä hissiä ja mennä kadulle odottamaan tilanteen selkiintymistä. Noin tunnin sammutustöiden jälkeen päätimme rohkaistua ja mennä takaisin nukkumaan. Klo oli tässä kohtaa 2AM. Aamulla kaikki oli taas ihan normaalisti. Se tässä kaupungissa onkin hassua. Siinä missä illalla meininki on, kun tiivistunnelmaisilla katufestareilla, on seuraavana päivänä kaikki ennallaan. Kuten myös tänään. Eikä sovi myöskään unohtaa, että kyseessä on suht iso kaupunki jossa elää hyvin monta eri totuutta. Me jostain syystä nyt satutaan olemaan aina siellä missä tapahtuu - tässä tapauksessa ihan vaan osittain puhdasta ajattelemattomuutta.
Mutta nyt kysymys kuuluukin, että mitkä ovat pitkän tähtäimen näkymät Hongkongissa? Rakastan tätä kaupunkia, tunnelmaa, ihmisiä, kulttuuria, ihan kaikkea täällä. Olenkin optimistinen, mutta kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia on tällä hetkellä ymmärrettävästi haasteellista tehdä. Koska Hongkong on kallis kaupunki, tulee kaupungin myös konvertoida siellä asumisesta. Jatkammekin siis elämää viikko kerrallaan. Hetki olisi ihana olla ihan vaan paikallaan ja päästä tutustumaan kunnolla, että mitä kaikkea tällä kaupungilla onkaan annettavana. Seuraamme siis tilanteen kehittymistä rauhallisesti. Seuraava askel voisi ainakin olla se, että muutamme takaisin saaren puolelle.
Moni kysyy myös multa, että onko tänne turvallista matkustaa? Itse koen, että tänne on turvallista matkustaa, kunhan vaan välttää tiettyjä alueita ja pysyy varovaisena sekä informoituna. Me tietysti nyt itse olemme juuri sillä alueella, mitä pitäisi välttää, mutta älkää te tehkö samoin. Majoittumisen kannalta kannattaa ehkä välttää nk. päämestoja. Mitä lämpimästi voin suositella on seurata konsulin ja ulkoministeriön tiedotteita ja some-kanavia, sekä suomalaiset Hongkongissa FB-ryhmää.
Mitä seuraavaksi?
Tarkoituksena on ainakin joulun saakka olla täällä. Sen jälkeen suuntaamme kauan kaivatulle wellness-retriitille joko Sri Lankalle tai Thaimaahan ja olla siellä uuden vuoden yli. Tammi-helmikuussa meillä on Euroopassa, Suomessa mukaan lukien ohjelmaa ja tämän jälkeen olisi ideana palata takaisin Hongkongiin. 'Onneksi' mulla on yrittäjänä / tietotyöläisenä mahdollisuus elää tällä tavalla viikko kerrallaan. Toisaalta, mikäli HK:ssa mulla perus päivätyö olisi, kaupunki saattaisi näyttäytyä hyvinkin eri vinkkelistä ja asettuminen voisi olla erilaista. Nyt pyrin vaan nauttimaan näistä vaihtuvista airbnb-kämpistä, muuttuvista hotellihuoneista ja laukkujen loputtomasta on-off pakkauspurkauksesta. Onneks mulla on myös pysyvyyttä, kuten työtilani, joka on mulla suoranainen henkireikä. Mulla on ollut syyskuusta saakka käytännössä kaikki tavarat varastossa säilössä Hongkongissa enkä ole vieläkään kokenut tarpeelliseksi hakea niitä sieltä, joten olen päässyt myös nauttimaan minimalismista.
Jos mulla on 25-vuotiaana mahdollisuus elää tämännäköistä elämää niin sehän olisi typerää olla nauttimatta siitä? Sen olen kuluneen syksyn aikana oppinut, että niin kauan, kun mulla on netti, läppäri ja lompakko, sekä ripaus auringonvaloa ja lämpöä ympärillä, on mulla kaikki hyvin.
xx Otto
Seuraa elämää Hongkongissa Instagramin puolella: @otto.lilja
Share this story