Tarkoitus oli kirjoittaa eeppinen ja oivaltava postaus kuluneesta vuodesta, kaikesta sen aikana opitusta, mutta jetlag-pääni pisti kapuloita kevyesti rattaisiin. Noh, oikeastaan musta tuntuu, että jetlag koko kuluneesta vuodesta iski nyt kehiin yhdellä kertaa. Eikä ihme. Vuoteen 2019 mahtui sen verran paljon, että en ole pysynyt itsekään toisinaan ihan täysin perässä. Lukuisia seikkailuja ympäri maailmaa, kandiksi valmistuminen, maisterin aloittaminen, täydellinen elämänmuutos, kodin irtisanominen ja muutto pois Lontoosta Hongkongiin. Sitten tuli Hongkongin protestit, ajautuminen puolivahingossa kokoaikaiseksi nomadiksi ja tekninen ‘kodittomuus’. Tässä sivussa todella aktiivinen ja värikäs työvuosi, osakeyhtiön perustaminen, nimeltä mainitsemattomat muutamat harhalyönnit niin työ- kuin myös henkilökohtaisella rintamalla, onnistumiset, satunnaiset turhautumiset, läheltä käydyt loppuun palamiset sekä paljon paljon muuta. Vuosi 2019 oli itselleni iso ja opettavainen vuosi.
Valmistumista ja uuden aloittamista
Talvea ja kevättä määritteli vahvasti kandin loppuun saattaminen. Hommat ei menneet tuttuun tapaan taaskaan ihan kuin Strömsössä ja ennen kuin pääsin noutamaan onnellisena miehenä lakkini lavalta heinäkuussa, oli mulla melkoinen tie kuljettavana. Kandi kirjoitettiin lopulta parissa päivässä ja ennen tätä tuli käytyä myös pieni arabiankielinen kamppailu läpi. Mutta kova työ palkittiin ja viime vuonna musta tulikin digitaalisen viestinnän akateemikko. Vaikka keväällä vielä ajattelin, että opiskelut saa nyt hetkeksi jäädä, ei mennyt kauaakaan kuin pyörsin päätökseni. Kesällä alkoi toinen haku-urakka ja lokakuussa yksi unelmistani kävi toteen, kun pääsin aloittamaan jatko-opinnot kansainvälisen oikeuden ja diplomatian maisteriohjelmassa.
Elämänmuutos, joka ei mennyt ihan kuten suunniteltiin
Vuoden mittaan elämä Lontoossa alkoi tuntua oravanpyörältä, ja neljän täällä asutun vuoden jälkeen hetki oli oikea tehdä totaalinen elämänmuutos ja kokeilla asumista muualla. Vuoden 2019 ehkä mullistavin tapahtuma oli se, että päätimme luopua kodistamme Lontoossa, myydä kaikki tavaramme ja muuttaa asumaan Hongkongiin, joka vielä siinä kohtaa tuntui oikealta ratkaisulta. Hongkongiin muuton syistä ja protestien vaikutuksesta elämäämme olen kertonut täällä jo aiemmin ja voitte lukea niistä lisää täältä. Mutta joo, oravanpyörälle saimme kyllä kertakaikkisesti sanoa heipat, ja toivottu elämänmuutos tuli myös koettua, mutta ei suinkaan tavalla millä sen suunnittelimme. Hongkongin syksyn mittaan eskaloituneet protestit vaikuttivat lopulta siihen, ettei asettuminen kaupunkiin tosiaankaan sujunut ihan niin smoothisti mitä olimme ajatelleet. Se on hyvin tapauskohtaista, että miten Hongkongin poliittinen hässäkkä vaikuttaa kuhunkin, mutta viimeistään nyt on jo selvää, että mikäli tilanne jatkuu tällaisenaan, ei Hongkong ole välttämättä oikea asuinkaupunki meille, ainakaan tällä hetkellä. Haluamme silti pysyä kaupunkia lähellä. Oma työni on paikasta riippumatonta, mutta Alexin duuni vaatii keskeistä lokaatiota Euroopan ja Aasian isojen kaupunkien välillä. Nyt vielä toistaiseksi nautimme diginomadielämästä, mutta näillä näkymin viimeistään maaliskuussa olisi tarkoitus asettua aloillemme. Se, että minne, saa vielä toistaiseksi jäädä nähtäväksi. Yksi asia, jonka vuoden 2019 aikana opin, on etten tee enää julkisia julistuksia sillä asioilla on näemmä tapana muuttua nopeastikin.
Lukemattomat seikkailut
Vuodesta ei seikkailuja puuttunut. Vuoteen mahtui synttäreiden viettoa Teneriffalla ja kemulomia Aurinkorannikolla. Pääsiäisenviettoa Guernseyn hullunkurisessa veroparatiisissa. Veneilyä Kanaalisaarilla ja retkiä Englannin maaseudulla. Hongkongin kokonaisvaltaista läpikahlaamista ja Macaon kasinoita. Biletystä Saigonissa, sekä luolia ja viidakkoleirejä Borneolla. Bungalow-elämää Koh Rongilla ja detoxia Siem Reapissa. Lukuisia viikkoja Bangkokissa ja elämisen kokeilua myös Shanghaissa. Rakastumista niin Shenzheniin kuin myös Saimaahan ja ties kuinka monta Suomen reissua. Unohtamatta tietystikään vuoden lopetusta maagiseen Myanmariin. Vuoden 2019 aikana tuli reissattua kuin huomista ei olisikaan ja vuosi 2020 ei näytä yhtään sen rauhallisemmalta.
Yrittäjyyttä, oppimista ja inspiroitumista
Perustin vuonna 2019 oman osakeyhtiön ja aloitin urani myös täyspäiväisenä yrittäjänä. Opin sen, että valikoin jatkossa myös tarkemmin projektit, että mihin lähden mukaan, sillä vaikka onkin helppoa sanoa kaikkeen kyllä, ei se kaikissa tapauksissa ole suinkaan järkevää. Kuluneen vuoden onnistumisten ja pienien harhalyöntien jälkeen mulle on tällä hetkellä enemmän kuin selvää, että mihin asioihin haluan keskittyä urallisesti vuonna 2020, sekä mihin suuntaan haluan omaa yritystäni viedä, sekä kokonaisvaltaista tyyliäni työskennellä.
After all, mulla oli pääasiassa silti mahdollisuus tehdä huikeita juttuja vuonna 2019, mahtavien yritysten, ihanien ihmisten ja mielenkiintoisten projektien parissa. Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille siitä <3
Mitä Vuodelle 2020?
Lensin eilen Lontooseen ja tällä hetkellä rustailen tosiaan jetlagihuuruissa tätä postausta vanhassa vakkaripaikassani The Hoxtonsissa. Lontoossa mulla on muutama työjuttu hoidettavana, sekä tulin muutenkin moikkaamaan frendejä ja fiilistelemään henkisen kotikaupunkini tammikuista tunnelmaa. Ensi viikon lopulla lähden työmatkalle Dubaihin ja sieltä suoraan matkamessuilemaan taas Suomeen. Ajattelin viettää myös Suomessa tällä erää vähän pidempään ja helmikuun lopulla olisi tarkoitus palata takaisin Aasiaan. Mutta tilanne elää koko ajan.
Vaikka vuosi 2019 oli monellakin mittarilla maaninen, loksahtivat ne palaset sitten kaiken kaaoksen jäljiltä lopulta paikoilleen. Nyt kun laitan juttuja ja paperille ja mietin, että mitä kaikkea olen tähän päivään mennessä saavuttanut, niin pitäähän siinä vähän nipistää itsenään. Vuoden 2019 jälkeen voin sanoa olevani akateemisesti koulutettu diginomadi ja yrittäjä, jolla on mahdollisuus matkustella ja kokea maailmaa, sekä mahdollisuus elää täysin oman näköistä elämää, omilla säännöillään.
Nuppituntuma sanoo, että tästä on tulossa huikea vuosi ja vieläkin parempi vuosikymmen.
xx Otto
Share this story