Viimeksi kun kerroin laajemmin omasta elämäntilanteesta, olin Gdanskissa. Sitä ennen Hongkongissa ja välissä reissaamassa ties missä. Ne ketkä seuraavat Instagramissa tietävät, että kuluneet 6 viikkoa olen viettänyt taas Lontoossa. Tästä 5 viikkoa ‘lockdownissa’. Mutta miten Lontooseen on kaiken jälkeen päädytty? Miten Korona on ylipäätään vaikuttanut omaan elämääni? Mitkä ovat yleiset fiilikset tällä hetkellä ja mitä kun elämä maapallolla jälleen normalisoituu? Puhutaan tänään hetki näistä.
Aika ennen kuin Eurooppa suljettiin
Vuosi 2020 on ollut meidän osaltamme tapahtumarikas jo ihan alusta alkaen, vaikka tavoitteet ja suunnitelmat olivat ihan toisenlaiset. Tällä kertaa poikkeuksellisesti itsestämme riippumattomista syistä. Koronahan on enemmän tai vähemmän vaikuttanut omaan elämäämme jo lähes sen alkulähteiltä saakka. Vietimme joululomaa Myanmarissa, eläen elämämme parasta aikaa, täysin autuaan tietämättöminä Manner-Kiinassa jylläävästä näkymättömästä paholaisesta. Myanmarin kautta tulimme Eurooppaan, jossa koronavirus alkoi tekemään isompaa tuloaan myös kansainvälisen median uutisotsikoissa. Asiat etenivät nopeasti. Hongkong sulkeutui ja samalla omat suunnitelmamme palata viimeistään helmikuussa Aasiaan kokivat täyskäännöksen. Päätimme jäädä Eurooppaan ja väliaikaiseksi tukikohdaksi valikoitu Gdansk. 13.3 Korona vyöryi lopulta omaan elämääni kuin tsunami konsanaan.
Pako Puolasta & ympyrän sulkeutuminen
Ystäväni oli käymässä Gdanskissa juuri tuona Eurooppaa ravisuttaneena viikonloppuna, kun uutiset Euroopan sulkeutumisesta alkoivat leviämään eri medioissa. Vielä ennen viikonlopun alkua päivänvalossa kaikki näytti Gdanskissa normaalilta, mutta jo Perjantai-iltana kadut olivat tyhjentyneet ihmisistä ja maskit sekä hanskat olivat ilmestyneet katukuvaan. Myös asenne turisteja kohtaan alkoi oman kokemukseni mukaan vähän kiristymään. Perjantai-iltana sain kotipuolesta vahvoja kehotuksia poistua maasta välittömästi ja buukkasinkin itselleni liput Lontooseen seuraavalle maanantaille, sillä Alex oli siellä ja Lontoo on koti. Päätös olikin maailman helpoin koskien sitä, että viettäisimme mahdollinen karanteenin juuri saarivaltiossa. Pari tuntia meni eteenpäin ja sain tiedon puhelimeen, että Puolan rajat suljetaan vuorokauden päästä Lauantain ja Sunnuntain välisenä yönä klo 00.00. En osannut tästä vielä huolestua ja ajattelin, että kyllä maanantain lennot vielä varmasti kulkevat normaalisti maasta pois. Lentoyhtiöltäkään kun ei ollut kerta tullut muuta infoa.
Lauantaina tilanne iski lopulta vasten kasvoja. Sain selville, että kaikki lennot pois Gdanskista on peruttu, bussi- ja junaliikenne ei maasta pois enää kulje. Soitin ulkoministeriön päivystyspuhelimeen ja erinomainen asiakaspalvelu neuvoi, että yksi reitti poistua maasta on yrittää päästä jollain keinolla rajalle ja kävellä sen yli. Edes autonvuokraaminen ei onnistunut enää, joten kimpsut ja kampsut pakattiin nopeasti ja seuraavana aamuna klo 05.00 oli edessä 7 tunnin bussimatka Wrzeszcziin, josta taas otimme taksin rajanläheisyyteen. Tilannetta ei helpottanut se, että iso osa rajanylityspaikoista oli kiinni. Gdanskista katsottuna sopivin rajanylityspaikka oli taas moottoritie ilman kävelytietä. Tätäkin enemmän sulavaa pakomatkaa vaikeutti kaksi vajaa 30 kilon matkalaukkua, joiden jättäminen Gdanskiin säilöön tuntui ei-järkevältä vaihtoehdolta. Näillä siis mentiin.
Rajan läheisyydessä selvisi, että edessä tosiaan on moottoritie, joka johtaa rajanylityspaikalle. Rajanylitys tulisi hoitaa kävellen rekkojen ristitulessa sillä kävelytietä ei ole. Yritimme rajan läheisellä huoltoasemalla vielä epätoivoisesti kärkkyä kyytiä saksalaisilta automatkailijoilta, mutta suoraviivaiseen saksalaiseen sävyyn vastaus oli kaikilta iloton ei. Rajan yli päästiin, mutta hieltä ja tunteiden kuumenemiselta ei luonnollisesti vältytty. Tilanne sai oman käänteensä Saksan puolella huomatessamme, että olemme keskellä ei mitään. Rajavartija silti löytyi, joka tarkisti passimme. Noin tunnin odottelun jälkeen läheisen kylän turismin edistämiskekuksen heppu tuli noutamaan meidät (tuoksusta päätellen ilmeisen maistissa) ja heitti vajaa 60 euron kuljetusmaksua vastaan lähimmälle juna-asemalle, josta pääsimme Berliiniin. Yksi yö lentokenttähotellissa ja seuraavana päivänä edessä oli ylihintainen lento Lontooseen. Miksi muuten olen aina Berliinissä kun jotain kaoottista tapahtuu? Anyway. Ei haitannut extra-eurot muuten tippaakaan siinä kohtaa. Ainoa asia mielessä oli vain päästä Lontooseen A:n kanssa ‘turvaan’.
Miksi Lontoo?
Laskeutuessani London City Airportille miljoonakaupungin auringonlaskun aikaan, halusin suudella maata. Sillä samalla hetkellä myös ymmärsin sisälläni, että tänne minä kuulun ja tänne minä myös jään. Olen palanut kotiin. Lontoon rosoiset kadut, loputon kaupunki, hullunkuriset ihmiset, monikulttuurisuus, pubit, arkkitehtuuri, puistot, auringonnousut- ja laskut, tuoksut, vihreys...en edes ymmärtänyt miten paljon tätä kaikkea rakastin, ennen kuin pääsin tänne takaisin. Samaan aikaan kun pääsin Lontooseen tuli Suomen hallitukselta myös tieto, että Suomessa suljetaan rajat ja suomen kansalaisia kehotettiin palaamaan Suomeen. Myös me saimme Suomesta kyselyitä, että eikö nyt olisi aika palata Suomeen. Asiaa ei tarvinnut sekuntia pidempään miettiä. Jos maailmassa on yksi paikka, jossa haluan olla globaalin kriisin tullen, vastaus on Lontoo. Olen viettänyt Lontoossa lähes viisi vuotta elämästäni. Mulla on Briteissä yritys, maksan verot tänne, rahani ovat täällä, kuten myös vakuutukset, liittymät sun muut. Tiedän miten asiat Briteissä toimivat. Sain myös tammikuussa ‘pre-settled’-statuksen Brexitin jälkeiseen Britanniaan, joka tarkoittaa, että mulla on vähän kuin oleskelulupa täällä viideksi vuodeksi.
Korona-arki Lontoossa: ahaa-elämyksiä, seesteisyyttä ja onnenpuuskia
Eipä mennyt montaakaan päivää Briteissä, kunnes maa meni lockdowniin. Pubit, ravintolat, koulut sun muut ovat kiinni. Lontoo on hiljentynyt. Vain päivittäinen ulkoilu liikunnan parissa on sallittua. Kauppaan mentäessä pitää pitää kahden metrin turvaväli muihin. Kaikkialle tulee jonottaa. Ihmiset karttavat toisiaan ja ovat sulkeutuneet koteihinsa. Puistoissa hengailu ei ole sallittua, eikä kokoontuminen muiden kuin niiden kanssa, jotka asuvat samassa taloudessa. Kaikesta tästä huolimatta koen, että oma elämänlaatu on parantunut eristäytymisen aikana. Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät lievässä shokissa ja flegmaattisuudessa. Alussa oma tehokkuus ja motivaatio olivat nollassa, puhumattakaan ylenpalttisesta herkuttelusta. Kun huhtikuu koitti, auringonvalo lisääntyi ja innostuin jälleen päivittäisestä liikkumisesta, tuntui viimein, että elämä palaantui myös normaaliksi, toki yksinkertaistettuna versiona. Enää ei vituta.
Poikkeusolot ovat tarjonneet itselleni kaivatun elämän pysähtymisen. On ollut aikaa pohtia, kuunnella itseään ja simppelisti vaan rauhoittua ja se jos jokin on jotain mitä tässä on kuluneen vuoden jälkeen kaivattu. Korona on hiljentänyt kuvioita työrintamalla, mutta olen silti onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa sen suhteen, että mulla on töitä vielä riittänyt. Tästä olen äärimmäisen kiitollinen asiakkailleni. Olemme panostaneet ruoanlaiton (vaikkakaan ei pääosin sen terveellisyyteen), liikkumiseen ja mielen hyvinvointiin. Olemme nauttineet sarjojen katselusta (Kalifaatti, DNA, Maailma Liekeissä, Kardashianit, Areenan Dokumentit, Viimeiset Tsaarit, Beverly Hillsin Täydelliset Naiset....muutama mainitakseni). Olen myös antanut itselleni mahdollisuuden nukkua enemmän, rentoutua enemmän ja ihan vaan olla. Olen nauttinut siitä, että ei tarvitse kuluttaa ja rahaa ei muutenkaan kulu juuri muuhun kuin ruokaan. Ei tarvitse lähteä mihinkään tai suunnitella seuraavaa matkaa. Ei turhaa ylisuorittamista eikä esittämistä. Elämä on vähän kuin palannut perusjuurilleen. Ylenpalttinen suorittaminen on jäänyt ja tilalle on tullut terve kyky chillata ja miettiä asioita kestävämmältä kulmalta. Tosin siitä pidän kiinni, että tulee päivässä liikuttua vähintään 10km. Vaikka elämä on totutusta kaukana, musta tuntuu, että olen paljon enemmän läsnä, etenkin itseni kanssa. Muutenkin jotenkin enemmän parempi versio itsestäni. Viikonloput ovat silti osittain haastavia, sillä silloin on tottunut tekemään ja näkemään. Nykyisin päivän kohokohta on iltakävely, mutta lauantai-iltana se ei tunnu millään ilveellä ihan täysin samalta. Onneksi meillä on takapiha jossa voi vaikka grillata. Olen myös huomannut, miten paljon nautin omasta seurasta ja puhtaasta F2F kommunikaatiosta, siksi Zoom-tapaamisista ja facetimesta en ole osannut ottaa koppia siitäkään huolimatta, että ihmisiä ei tällä hetkellä muuten näe. Oma ongelmani on nimittäin edellä mainitussa kommunikaatiossa se, että keskityn lopulta vaan oman naaman tuijottamiseen ja unohdan kuunnella muita.
Ehkä tärkein valaistuminen lockdownin aikana on se, että olen jälleen vilpittömästi todella inspiroitunut ja kyky unelmoida on palannut vahvempana kuin koskaan. Uskon, että tämä on pysähtymisen ansiota. Koko viime vuosi meni niin kauheassa härdellissä ja eteenpäin rämpimisessä, että kaikki konkreettiset unelmat vähän kuin hävisivät ja jos joku kysyi, että mitä haluan elämältä, oli mun vaikea siihen vastata. Hiljaiset viikot eristyksessä ovat tarjonneet vastauksia näihin elämää mullistaviin kysymyksiin.
Mitä kun lockdown Lontoossa päättyy?
Oli aika radikaali ja rohkea päätös pistää vajaa vuosi sitten elämä 100% kasaan Lontoossa ja muuttaa toiselle puolelle maapalloa. Monen mutkan kautta olemme takaisin Lontoossa ja aika täällä on vahvistanut ajatusta siitä, että enää ei ole myöskään kiirettä lähteä täältä pois, sillä Lontoossa on turvallisen hyvä olla. Maailma on muuttunut kuluneiden kuukausien aikana ehkä pysyvästi ja muutoksen olen huomannut myös itsessäni. Viime syksynä tavoitteeni oli nähdä maailmaa niin paljon kuin mahdollista, tällä hetkellä tavoitelistalla kärkisijalle on tullut pysyvyys. Haluan jatkossakin matkustella ja nähdä maailmaa, mutta harkitummin mitä tähän saakka. Tulemme jatkossakin todennäköisesti viettämään aikaa Aasiassa, mutta niin, että meillä on pysyvä koti myös samaan aikaan Lontoossa. Meillä on toukokuun loppuun saakka ihan semi-freesi kämppä puutarhoineen Pohjois-Lontoossa lähellä Willesden Green-nimistä aluetta ja etsimme tällä hetkellä omaa unelma-asuntoa jostain päin kaupunkia, jonne voimme asettua. Kun sopiva unelma-asunto löytyy, on mulla myös toinen pitkäaikainen unelma, joka haluaisin toteuttaa, nimittäin koiran adoptointi. Elämäntilanne alkaa nimittäin olemaan ajankohtainen myös tälle isolle muutokselle.
Sain sovittua yliopiston kanssa niin, että jatkan maisteriani taas ensi syksynä, sillä kuluneet kuukaudet eivät vaan mahdollistaneet tehokasta opiskelua ja siihen täydellistä keskittymistä. Olemme tähän saakka olleet myös todella milleniaaleja asumisen suhteen, mutta nyt myös oman asunnon ostaminen on tullut ajankohtaiseksi. Olemme karanteenin aikana tutkineet tätä vaihtoehtoa tosissamme ja Lontoon asuntohinnoilla laskimme, että noin parin vuoden sisällä (jos asiat palautuvat toki ennalleen) tämäkin haave olisi mahdollista toteuttaa. Eli tätä kohti mennään. Työelämään on myös tulossa uusia tuulia, mutta kerron niistä vasta kun ne ovat täysillä ajankohtaisia. Mitä tulee taas matkahaaveisiin, niin ne ovat tällä hetkellä todella alueellisia. Sain viime vuonna matkustaa niin paljon, että hinkua lähteä mihinkään ei tällä hetkellä juurikaan ole. Sen sijaan odotan, että päästään vapaasti liikkumaan ensin ihan Lontoossa ja jos tilanne sallii, olemme haaveilleet roadtripistä Walesissa ja Skotlannissa. Ulkomaanmatkojen sijasta nimittäin lähimatkailu tuntuu tällä hetkellä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Se suurin arkinen haave on silti se, että pääsen pubiin!
Eli yhteenvetona Koronan vaikutukset omaan elämään: Arvostus tasapainoista elämää kohtaan on lisääntynyt, oman kodin ja pysyvyyden merkityksen kasvaminen sekä yleisesti oma hyvinvointi on parantunut pienen alkushokin jälkeen. Olen huomannut myös, että kaikkea muuta ilman voi elää, paitsi brittipubeja ja niiden beer gardeneita! Vaikeuksien kautta voittoon. Kesä on alkanut Lontoossa ja oli tilanne mikä hyvänsä, odotan tulevia kuukausia innolla.
Mites teidän korona-arki?
x Otto
*Maskit saatu 1981 HELSINKI
Share this story
Meihin korona on vaikuttanut tavallaan yllättävän vähän. Marika käy töissä aivan kuten ennenkin, itse sen sijaan teen töitä kotoa käsin, mutta niiden sisältö ei ole juurikaan muuttunut. Kaikki matkat toki on peruuntunut, mutta ihan arkeen kotona vaikutukset siis yllättävän pieniä. Yleensä käydään ravintoloissa harvoin, nyt on yritetty tukea lähialueen ravintoloita ja hakea niistä ruokaa kotiin.
Onko siellä muuten alettu jo puhumaan rajoitusten purusta?
Kuulostaa leppoisalta. Matkojen perumistakin ainakin itseä lohduttaa se, että sille vaan ei voi yhtikäs mitään. Loistava homma myös, että teillä on ollut mahdollisuus jatkaa duuneja. Paikallista on myös tärkeä tukea!
Täällä on erinäisiä arvioita mutta mitään konkreettista (käsittääkseni) ei ainakaan vielä ole julkaistu. Toukokuun 9pvn tienoille jatkuu lockdown tällaisenaan ja sen jälkeen saa nähdä. Itse olen varautunut siihen, että tilanne vielä jatkuu joten ei ihan liian high hopes. Kaikkeen onneksi tottuu!
Aika samassa veneessä ollaan! Lähdin kipin kapin Unkarin orastavasta diktatuurista, mutta Suomeen asti en päässyt, eli jäin kumppanin luo Saksaan. Kohta alkaa se 90 päivän mittainen toisessa EU-maassa oleskeluoikeus paukkua, mutta toisaalta, eipä sitä kukaan valvokaan. Minunkin tulevaisuudenhaaveeni on päästä Biergarteniin ja vaikka miniroadtripille lähiseudun vaellusmaastoihin. Tsemppiä ulkosuomalaisen etäarkeen! 🙂
Se on aina jotenkin lohduttavaa kuulla että samassa veneessä meitä on muitakin. Uutisten perusteella päätös lähteä Unkarista oli varmasti oikea. Ps. Mulla on ollut sivistyksessä puute muuten tuon 90 päivän oleskeluoikeuden suhteen. Kröhm! 😀 Tsemppiä myös sinne! Saksassa huikeita ulkoilumahdollisuuksia onneks riittää!