Yksi merkittävä syy jonka takia New York valikoitui Miamin rinnalla joululomakohteeksi oli se, että halusimme samalla tunnustella josko tänne haluaisi jatkossa vaikka muuttaa ihan kunnolla asumaan. Olen skidistä saakka haaveillut asumisesta Nykissä tai Los Angelesissa. Oman makuni tuntien New York on ollut silti se potentiaalisin vaihtoehto Lontoon rinnalla, jossa voisin ideaalisti vakituisesti asua. Ennen matkaa olin varma, että tulen amerikkalaistumaan reissun aikana täysin ja kotiin palattaessa perillä odottaisi green card-hakemus ja ajanvaraus leegojen ultimaattiseen tehovalkaisuun. 

No mutta miksi edes pohdin muuttoa muualle – mähän rakastan Lontoota? Vaikka Lontoo onkin mulle satakaksikymmentä prosenttisesti koti ja kaikinpuolin tyytyväinen olenkin täällä, on uteliaisuudesta johtuen jalka ollut aina enemmän tai vähemmän oven välissä. Uudet asuinympäristöt kiehtovat ja en ole oikeestaan koskaan edes ajatellut, että asettuisin yhteen paikkaan ikuisesti. Asuinkaupungeista puhuttaessa ruoho on myös omien kokemuksieni perusteella ollut aina tähän saakka vihreämpää aidan toisella puolen. Meillä on ollut ajatus, että kun meikäläisen maisterin paperit ovat taskussa, voisi elämää kokeilla siinä kohtaa jossain muualla. Voiko Lontoon jälkeen mikään muu kaupunki enää vetää vertoja kuin New York? Viisi päivää aktiivista seikkailua arktisessa Isossa omenassa kruisaillen läpi Manhattania, Bronxia, Brooklynia, Queensia ja Staten Islandia – oli lopputulos kaikkea muuta mitä olin etukäteen kaavaillut.  Joudun samalla myös vetämään sanoja takaisin suuhun. 

Turistina ihastuin Nykiin täysin, mutta kun aloin analysoimaan kaupunkia siitä perspektiivistä, että asuisin täällä – lopputulos oli yllättävä. Ensimmäiset kaksi päivää olin täysin New Yorkin pauloissa ja taisinpa jo sivusilmällä tsekata asuntojen vuokrahintoja. Fiilis oli heti kättelyssä kuin kotiin olisi saapunut. Johtuu varmaan myös siitä, että näen New Yorkin ja Lontoon kuuluvan vahvasti samaan kategoriaan. Muutaman päivän jälkeen alkoi ensihuuma rationalisoitumaan ja kriittinen ajattelu ottaa valtaa. Onko NYC viime kädessä niin spessu, että olisin ihan oikeasti valmis aloittamaan taas kaiken ikäänkuin lähtökuopista? Miksi ylipäätään haikailisin muualle vai haikailenko todellisuudessa edes ollenkaan? Olen aina elänyt siinä uskossa, että New York on vielä jotain paljon enemmän mitä Lontoo. Se nyt on selvää, että rakennukset ovat korkeampia, mutta mitä tulee kosmopoliittisuuteen, olin varma että Lontoo jää tässä skabassa jalkoihin huolella. Juuri se puhuttu kosmopoliittisuus New Yorkissa kiehtoi ehkä eniten, sillä mitä metropolimpi – sen parempi. Kieltämättä myös se, että voisin sanoa asuvani New Yorkissa kuulostaisi omaan korvaan myös suht makoisalta. Tavallaan jonkinlainen ‘American Dream’-fantasia on aina kutkutellut ajatuksissa. 😀

Kuinkas sitten kävikään. Loppumatkasta ja viimeistään kotiin palattaessa meikäläisen sielunmaailman valtasi aivan ennenkuulumaton tunnetila. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tullut siihen tilanteeseen, että koen olevani valmis asettumaan aloilleni. Enkä suinkaan New Yorkiin – vaan Lontooseen. Ehkä jopa ‘lopullisesti’. New Yorkissa nimittäin tajusin, että mähän asun jo maailman makeimmassa kaupungissa. Edes pilvenpiirtäjät ja leffoista tutut maisemat eivät voi vetää vertoja boheemin Lontoon omaperäiselle pöhinälle, kotoisuudelle ja tuhatvuotiaalle karismalle. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta nyt kaikki maailman superkaupungit läpikäyneinä ei mielestäni mikään vedä vertoja Lontoon kansainväliselle dynamiikalle. Ymmärsin reissun päällä, että pysyvämmän elämän rakentaminen on tullut mulle viimein ajankohtaiseksi, ja se paikka johon haluan pysyvän kodin sinetöidä, on se kaupunki jossa asun tällä hetkellä. Tämän reissun ansiosta aloin tuntemaan vahvasti, että nyt voin pistää sitä ovea hiljalleen luottavaisin mielin kiinni. 

Taas kerran olin tosin pikkasen liian impulsiivinen ja ehtisin jo Instagramissa huudella, että tänne tuun saletisti muuttamaan. Olin nimittäin varma, että New York räjäyttää potin, mutta sen sijaan Lontoon monipuolisuus, eurooppalaisuus, ultimaattinen kansainvälisyys ja omaperäisyys nousi silmissäni edukseen ihan uudella tavalla. Lopulta koin esteiksi täällä asumiselle muunmuassa sen, että taidetaan olla meidän identiteetiltä ehkä silti pikkasen liian ei-amerikkalaisia. Tilapäisessä asumisessa se ei toki haittaa, mutta vakituisesti asuttaessa voi Jenkki-kupla alkaa suurella todennäköisyydellä meidän mielenlaadulla rakoilemaan. Lontoossakin elämme kuplassa – mutta kupla josta pääsee tarvittaessa nopeasti pois, ei se varsinaisesti haittaa. Kertoo tilastot mitä tahansa, koen itse Lontoon New Yorkia silti inasen vielä kansainvälisemmäksi ja monipuolisemmaksi suurkaupungiksi. Tämä on ympäristö josta on todella vaikea irrottautua. 

Toki harkitsisin pitkään mikäli hyvä duunitarjous tulee vastaan tai tilanne niin muuten vaatisi. Koskaan ei tiedä, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt fiilis on ainakin vahva, että en halua muuttaa Yhdysvaltoihin asumaan. En ainakaan pelkästään paremman elämänlaadun saavuttamisen toivossa, sillä uskon että Lontoossa saattaa olla mulle itselle vielä enemmän mahdollisuuksia. Vaikka New Yorkissa erittäin hyvin viihdyimme ja vilpittömästi täällä olosta nautimme, jokin lämpö ja kotoisuus jäi uupumaan. Asiantuntija en viiden päivän perusteella tietenkään ole ja paljon jäi puolia myös vielä kokematta. Fiiliksen kokemista se ei silti muuta. Luotan intuitioon vahvasti ja jos joku paikka kutkuttaa syvällisemmin, uskon kokevani sen heti. Tulimme myös Alexin kanssa kummatkin siihen lopputulokseen, että kovinkaan kevyin perustein me ei olla enää valmiita aloittamaan elämää alusta uudessa maassa. Ollaan tehty se jo kahdesti sekä siihen päälle vielä yksi paluumuutto Suomeen. Ulkomaille muutto ei ole mukavuudenhaluiselle suinkaan simppeli prokkis ja puhuttaessa vielä Jenkeistä, on prosessissa varmasti myös omat mausteensa mukana. Kutsutaanko tätä sitten kypsymiseksi, aikuistumiseksi vaiko selkeäksi merkiksi, että taidan olla aika tyytyväinen tämänhetkiseen elämään ja olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin? Vaikka seikkailija olenkin henkeen ja vereen, on kotipesä aina kotipesä. New York oli mieletön kaupunki lomalle ja tulen täällä varmasti vierailemaan vielä useita kertoja. Wannabe Londoner on silti se arkiminä, joka haluan olla myös tulevaisuudessa.  

MIKSI NIIN LONTOOPÄISSÄÄN?

No ensinnäkin siksi, että Lontoosta ei puutu juurikaan mitään mitä ilman ei voisi elää – tosin sopivaa uima-allasta jossa voisi kesähelteillä hengailla ei ole vieläkään täältä löytynyt. Pääsääntöisesti kaikkea muuta löytyy senkin edestä. Mahdollisuuksia, meininkiä, charmia, old school glamouria, naapurivaltioita, pubeja, historiaa, kulttuuria, mystiikkaa ja magiaa. Kiireiset lontoolaiset eivät aurinkoisiin Jenkkeihin verrattuna ole välttämättä mitään varsinaisia sydänkäpysiä, mutta ehkä se pieni silkkihansikkainen veemäisyys onkin ihan jees. Lontoon yleinen vapaamielinen mentaliteetti ja yllätyksellisyys ovat silti avainasemassa puhuttaessa kaupungin ihanuuksista. Semi räväkkänä ja sitäkin avoimempana maailmankansalaisena koen sopivani Lontoon särmikkääseen sekamelskaan smoothimmin. Ymmärsin myös, että kaikesta hullunmyllystä huolimatta rakastan sähäköitä brittejä sekä paikallisten karskia huumoria jota täällä viljellään. Karkeasti yleistäen, koen olevani Brittien kanssa enemmän samalla aaltopituudella, mitä Jenkkien. Mun suuren suun kanssa joutuisin Jenkeissä asuessa pidemmän päälle varmasti mitä kiusallisimpiin tilanteisiin vahingossa. Mikäli siis asettuisin Amerikka-kuplan sisäpuolelle liian vakituisesti, voi siellä tulla helposti ahdasta. 

Se seikka myös vahvistui, että haluan asua maantieteellisesti keskeisemmällä sijainnilla, taktisen välimatkan päässä Suomesta, perheestä ja ystävistä – muiden kulttuurien ja kielien läheisyydessä. Olen asunut reilut kaksi vuotta Lontoossa ja vasta nyt huomaan, että sosiaalinen verkosto on alkanut kunnolla syntymään. Siitä en ole valmis luopumaan, enkä etenkään aloittamaan verkostojen luomista alusta.  Se seikka on niin ikään vapauttavaa Lontoossa, että hyvällä tuurilla parilla kybällä pääsen lentämään toiseen maahan. Jenkeissä on ympärillä lähinnä Jenkit. jos Lontoosta tarvitsen jo happihyppelyn pois tasaisin väliajoin, voin vaan kuvitella, että mikä tilanne saattaisi olla rapakon toisella puolella. Manhattanin katuja pitkin kävellessä aloin vaan miettimään, että mitä New Yorkissa on sellaista, mitä Lontoossa ei ole. New Yorkin arkkitehtuuri on dynaamisempi, valotauluja enemmän ja ravintoloilla on paremmat aukioloajat. Muuten mitään niin merkittävää en keksinyt, että haluaisin oikeasti jättää elämää Lontoossa taakse. Isolla todennäköisyydellä en halua ehkä muuttaa Lontoosta koskaan pois. Ainakaan vakituisesti. Eniten tässä yllätti silti se, että olenkin nyt tätä mieltä. Olin nimittäin varautunut täysin päinvastaiseen reaktioon. 

Edellä mainittujen syiden lisäksi myös yksi iso este tekee New Yorkissa asumisesta tiettyyn vuodenaikaan jopa mahdotonta – nimittäin sää. Jos joka talvi on yhtä arktiset kelit mitä nyt –  en ole valmis siihen vaikka Suomessa olenkin syntynyt. Kylmyys ei ole mun juttu, oli päällä turkis tai ei. Kyseenalaisesta maineesta huolimatta Lontoon sää on itselle oikeastaan aika ideaali. Lauhkeaa ympäri vuoden ja urbaanilegendoista huolimatta paljon puhuttu sade ei myöskään taivaita dominoi, sillä Lontoossa ei mielestäni edes sada mitenkään häiritsevän paljon. Mikäli sataa, loppuu se myös yhtä nopeasti. 

Matka oli silmiä avaava ja äärimmäisen hyvä alustava läpileikkaus amerikkalaiseen kulttuuriin. Silmiä avaava etenkin sillä tavalla, että nyt mulla on viimeistään aika selvät sävelet, että mitä haluan tulevaisuudelta ja missä paikassa. Kipinä maata kohtaan syntyi ja haluan ehdottomasti saada Yhdysvalloista matkailumaana maximaaliset mehut irti. Haluan kiertää kaikki USA:n osavaltiot läpi ja kokea lisää – mutta turistina. 

Pakko kyllä sanoa, että oon tavallaan aika helpottunut. Enää ei tartte haikailla muutosta muualle, vaan voin keskittyä elämän kokonaisvaltaiseen rakentamiseen Lontoossa. Se on tullut jo selväksi, että Suomessa asumista en enää ikävöi. Ehkä tästä lähtien voinkin alkaa kutsumaan itseäni entistäkin itsevarmemmin Lontoon suomalaiseksi. On itseasiassa aika jees vahvistaa itselleen, että tässä on mun kaupunki sekä nyt, että myös suurella todennäköisyydellä vielä vuosikymmenienkin päästä.

Mitä se aloilleen asettunut elämä sitten ikinä tarkoittaakin tulee selviämään varmasti tulevaisuudessa. Se on ainakin fakta että vieläkään EI suunnitelmissa ole omistusasunnon ostamista, perheen perustamista tai eläkesäästötilin avaamista. Sen sijaan sijoitan säästöt tästäkin eteenpäin hyvällä omatunnolla matkusteluun, itseni kehittämiseen ja elämyksiin. Kunnon reality-checkin jälkeen on aika kevyet fiilikset aloittaa uus vuosi ja tehdä elämästä vielä entistäkin parempaa.  

Mahtavaa uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille ruutujen toisella puolen. Toivottavasti jaksatte seurata mun touhuja myös tänä vuonna! xx

-OTTO-

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Mahtava teksti ja ihania, tuttuja tunnelmia.Vaikka omalta kohdaltani nämä samat tunteet saivatkin mut juuri ostamaan omistusasunnon. 🙂 Odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa, päätös oli mulle täysin oikea. Kodin ja oman rakkaan kaupungin löytäminen on elämän tärkeimpiä juttuja. Itse haluan järjestää elämän niin, että saan asua osan vuodesta Kreikassa. Onnea alkaneelle vuodelle!

  2. Oli niin mukava katsella sun Instastorya New Yorkista! 🙂 Olin siellä itsekkin lähes vuosi sitten ja kyllä se kaupunki vei sydänmeni! Mutta Lontoo voittaa silti Nykin ja nyt suunnittelen kovasti reissua Lontooseen uudelleen. Se on vain niin ihana kaupunki ja jotenkin koitoisa. Ymmärrän kyllä miksi valitsit Lontoon vaikka postauksen nähtyäni olin lähes varma, että olet valinnut Nykin 😀

    1. Jeii ihana kuulla <3 No sitäpä, Lontoohan ikään kuin koostuu sadoista toisistaan poikkeavista pikkulkylistä. Pikkukylät taas edustavat eri maita ja maanosia aina Turkista Karibiaan ja sielä Kauko-Itään. Se on Lontoossa parasta. Samaan aikaan voi tuntea olevansa ihan landella kun taas megametropolin sykkeeseen on vaan 15 minuuttia tubella. Tänne ei koskaan kyllästy ja täällä on vaan jotenkin niin turvallinen olo.

      Olisin voinut jopa vannottaa ennen matkaa, että lopputulos ollut NYC mutta helpottavaa, että se menikin sitten näin! 🙂

  3. Onnittelut päätöksestä! Tuo on varmasti vähemmän harmaita hiuksia tuottava polku, USAssa kun ei vaan noin vain voi laittaa green card -hakemusta vetämään. 😉

    1. Sitä se varmasti on. Oon itseasiassa helpottunut juuri siitä syystä myös, että NYC ei tuntunutkaan vierailun perusteella kodilta. Ois nimittäin saattanut olla stressaavat paikat siinä tapauksessa jos green card-rumbaan olis lähtenyt messiin 😉 Sponsorshippejä ilmeisesti on myös mahdollista saada, mutta kuulin NYC:issä asuvalta tuttavalta, että monet yritykset maksavat huonompaa palkkaa juuri näissä työpaikoissa, vaikka posiitio olisikin hyvä? Mikäli näin, niin siinä olisi sitten useampi asia punnittavana. Toinen vaihtoehto olis toki opiskelu, jolla voisi saada tuonne jalan ovenväliin. Taidan silti hoitaa akateemisenkin tien loppuun saakka täällä Londresissa.

  4. Voi Otto minkä teit, nyt tuli ehkä snadisti ikävä Lontooseen tätä hehkutusta lukiessa! Mulla on itsellä aina jostain kumman syystä ollut mielessä sellainen asumiskokemuskombo kuin London-Paris-New York. NYC vielä puuttuu mutta ehkä sen voi joskus tikata bucket listiltä vaikka vähän lyhyemmällä asumisella, ei se nimittäin munkaan vierailukokemuksen perusteella Lontoota pidemmän päälle voittaisi! 🙂

    1. Lontoo on onneks aina lähellä ja tänne on myös helppo tulla takaisin jos sille päälle sattuu. 😉 Joku muutaman kuukauden projekti vois NYC:issä toimia, mutta kuten sanoit niin ei se kyllä pidemmän päälle pääsisi Lontoota päihittäisi – eikä välttämättä kovinkaan moni muukaan suurkaupunki(kö?).

  5. Oho! Mä olin alussa varma, että postaus päättyy kaupungin vaihtoon. Ihanaa, että olet löytänyt Lontoosta kodin, ja viihdyt siellä! Itse olen ollut 5 viikkoa NYCissä Jenkeissä asuessani ja kaipaan tosi paljon takaisin. One day kutsun vielä isoa omppua kodikseni. Lontookin on kiva, mutta jotenkin kulttuuri, kieli ja paikallisten ystävien läsnäolo vetää Amerikkaan. 🙂 Hyvää Uuttavuotta 2018!

  6. Mä olen kyllä samaa mieltä siitä, että Lontoo asumiskaupunkina menisi New Yorkin ohi monissa asioissa. Onhan siellä omat hillittömät juttunsa ja leffoista, telkkuohjelmista yms. tutut coolit osoitteet & ilmiöt. Ja toki ains myös uutta katsottavaa. Hillittömän kylmä, kun on kylmä. Nyki ei myöskään anna kuvaa mantereesta ja sen väestöstä. Roadtrippailun kautta näkee kaikkea jännää ja yllättävää. Mitä erikoisimmissa kaupungeissa, mutta myös keskellä ei mitään. Meiltä puuttuu 5 osavaltiota 🙂Hyvin tuttu Miami-Ft. Lauderdale kutsuu helmikuun alussa.

    1. Roadtrippi on tällä hetkellä ihan tosi korkealla bucketlistalla. Haluan päästä niin landelle kuin mahdollista. Kokea koko valtion Oklahomasta Nebraskaan jne. Mitä randomimpi mesta niin sen parempi. 🙂 Niin iso maa, että väriä ja populaa riittää. Onhan Jenkit todella eksoottisia, ja mitä syvemmälle osavaltioita pääsee, sitä eksoottisemmaksi meininki muuttuu. Fort Lauderdale oli muuten ihan meikäläisten lemppari nyt matkan aikana. Juttua tulossa ulos pian!

  7. Ihanaa, että sait vastauksia kysymyksiin – vaikket ehkä tiennyt niiden kaikkien olevan olemassakaan. Oon miettinyt viime aikoina samaa. Suomi ei tunnu enää kodilta, Hollanti nyt ei ainakaan (vaikka siellä ihan kivaa kiitos harrastusten ja kavereiden onkin). Mutta olin ennen joulua kuukauden töissä Saksassa, ja muistin taas, miksi olen elänyt elämäni parasta aikaa saksankielisissä maissa. Ei tarvi enää miettiä, minne suuntaan, kun saan paperit käteen. Ei ehkä heti, mutta mahdollisimman pian 🙂

    1. Eli Saksaan siis, ei epäilystäkään. Itse en keksi ainakaan yhtäkään täydellisen pätevää syytä, miksi ei asuisi siellä missä fiilis on eniten koti. Jos se on vaan mahdollista. 🙂 Tsemppiä suunnitelmille!

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.