Kuuteen päivään Vorarlbegissa mahtui myös kuusi erilaista majoitusratkaisua. Intensiivistä, mutta antoisaa. Omalla kohdallani samalla myös omaisuuden tahatonta pakkomenetystä, sillä perinteiseen kiertomatkatyyliin merkittävä osa mukana olleesta vaatekaapin sisällöstä jäi myös sille tielle, sillä toisinaan olen vain liian hajamielinen, jotta muistasin esim. pakata kauluspaidan takaisin aamulla matkalaukkuun, jonka illalla pistin henkariin suoristumaan. Niin mun tyylistä. Jotain pois niin toista lisää. Käteen jäi nimittäin kuusi toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa iltaa, yötä ja aamua erityyppisissä majoituspaikoissa, aina viiden tähden hotellista eristäytyneeseen alppimajaan keskellä ei mitään.

En ole nihkeä sen puoleen, että nukunko modernissa hotellissa vai erämaamökissä, kunhan majoitus tarjoaa elämyksen. Vorarlbergissa koin näitä majoituksen puolesta x 6.

NATURHOTEL CHESA VALISA – KLEINWALSERTAL

Detox-loma Alpeilla? Kuulostaa someseksikkäältä. Mikäli tarkoituksena on puhdistautua sekä henkisesti, että myös fyysisesti, on biohotellinakin tunettu Chesa Valisa Kleinwalsertalissa the valinta. Hotellista löytyy muutamia erilaisia saunoja, chillailuvyöhyke, lämmitetty ulkouima-allas joka on käytössä kesät sekä talvet, hoitoja ja hierontaa. Yksi hotellin kantavista teemoista on myös fitness. Täällä lepää niin sielu, mieli, että keho. Ultimaattista rentoutumista edesauttaa myös korkealla sijaitseva rauhallinen lokaatio sekä huoneiden parvekkeilta avautuvat vehreät maisemat kohti huikeita korkeuseroja.

Hyvänolontunteen maksimoimiseksi kandee hotellin ulkopuolella aktivoitua vaikka vaelluksen merkeissä. Käy vbongailemassa lehmiä Kleinwalsertalin vuoristossa ja piipahda samalla pilvien yläpuolella viinillä sekä juustolla esimerkiksi alla olevan kuvan mukaisessa mökissä.

Chesa Valisan huoneet ovat tilavia ja vastarempattuja. Freesien pintojen vastasyntyneeltä tuoksulta ei voi välttyä. Hotellin tiloista löytyy myös mm. ravintola sekä houkutteleva viinkellari, joka oletetusti nappasi vilpittömän huomioni.  Ehdoton vetonaula on silti spa, jossa kulahtaneempikin keho pääsee takaisin elävien kirjoihin alta aikayksikön.

HOTEL KRONE – HITTISAU

Jos haluat kokea aitoa itävaltalaista kylätunnelmaa, on suositeltavaa viettää yksi yö Hittisaussa. Jotta saat kokemuksesta kaiken irti, vietä yö hiljattain saneeratussa perheomisteisessa putiikkihotelli Kronessa, joka sijaitsee aivan Hittisaun ytimessä. Majoittuminen Hotelli Kronessa on vähän kuin menisi puolen vuoden reppureissun jälkeen äidin hoiviin turvaan. Niin kotoisa tunnelma täällä on.

Hotelli Kronessa ei jäykistellä geneeristen maneereiden kanssa. Asiakkaita kätellään tuttavallisesti check-inin yhteydessä ja kaikki ovat kimpassa vähän kuin yhtä suurta perhettä.  Perheomistus tulee vahvasti selville myös siinä kohtaa kun, omistajat esittäytyvät omilla nimillään ja kiertävät hotellin yleisiätiloja ympäri pitäen huolta siitä, että asiakaskunta viihtyy. Aitoa ja autenttista parhaimmillaan. 

Hittisaun Kronessa tykästyin palvelun lisäksi erityisesti skandinaavisiin huoneisiin sekä hotellin omaan ravintolaan, jossa illalliselämys oli kympin luokkaa. Söin hotellin ravintolassa ehkä koko matkan parhaimman dinnerin, jonka sain nauttia vielä silmäänpistävän viehettävästä astiastosta. Erityispisteet menee myös mahtavasta viinivalikoimasta sekä pikkuriikkistenkin yksityiskohtien huomioimisesta aina viinilaseista sisustukseen.  Aamiainen oli elegantti ja monipuolinen sekä hotellin omassa yleisessä ‘olohuoneessa’ oli tarjottavana kakkua vieraille. Jos hotellilla voi olla sydän, on Hittisaun Kronella se kutakuinkin autuas. 

HOTEL SCHWÄRZLER – BREGENZ

Hotelli Schwärzler on bisnestyylinen hotelli Vorarlbergin pääkaupungissa Bregenzissa. Jos keskieurooppalaiset pukumiehet  miellyttävät silmää, niin tervetuloa tänne. Hotelli Schwärzleriä voi kutsua hyvällä omatunnolla mannermaiseksi. Hotelli on muutenkin varsin siisti, raikas ja elegantti. Hotellin alakerrasta löytyy niin ikään staili ravintola, jonka lounge-henkinen ilmapiiri suorastaan kannustaa kiihkeään keskusteluun muun pöytäseurueen kanssa.  Hotellin ravintola on täydellinen paikka sosiaalisiin kohtaamisiin, josta jotain kertoo varmasti sekin, että taisimme viettää täällä ajallisesti pisimmän illallis-session koko reissun aikana.  Hotelli Schärzlerissä sain myös nauttia parvekkeesta huoneessani, joka on kaupunkihotelleissa harvinaisempaa, sekä harvinaisen mukavasta sängystä, jonka olin vähällä viedä kotiin.

LINDAUER HÜTTE – MONTAFON

Lindhauer Hütte on listan muihin majapaikkoihin verrattuna täysin toisenlainen elämys. Tänne ei ihan niin vain saavuta, sillä ensin pitää vaeltaa vajaa parin tunnin patikkareitti läpi Montafonin vuoristojen. Perillä odottaa elämys isolla E:llä. Tässä alppimajassa ei toimi WiFi, mutta baarin kostea tarjonta palvelee väsyneitä vaeltajia senkin edestä. Snapsit, olut ja rasvainen ruoka terästettynä kitarasoundilla kuuluvat tämän paikan syvimpään henkeen. Koko reissun ehkä uniikein kokemus. Päivänvalon vaihtuessa Montafonin vuoristossa yön pimeyteen, raikaa täällä kaikessa luonnon hiljaisuudessa lähinnä saksalaisten patikoijien soundikkaat juomalalulut. Tunnelma on intiimi, mutta hauska. Omaa tilaa on mahdollista saada lähinnä suihkussa, sillä täällä majoitutaan dormissa. Lindhauer Hüttea voikin kutsua aika sosiaaliseksi majapaikaksi.  

Mikäli ei muuten dormit nappaa, niin täällä kannattaa rikkoja rajojaan jos jossain, sillä yöpyminen alppimajassa keskellä ei mitään on vertaansa vailla oleva kokemus. Harvoin sitä pääsee nimittäin ‘hiljentymään’ näin syvälle vuoristoon. Online-aikakaudella digi-detox ja syvä offline tekee varmasti terää. Olisi varmasti toiminut myös itselle, mutte jotenkin mä onnistuin tunkemaan itseni henksun salaiseen verkkoon…:D  

GASTHOF KRONE – SONNTAG

Sonntagin Kronessa yhdistyy nykypäivä ja historia. Majatalon fiilis on raikas ja rauhallinen. Vähän kuin modernin isoäidin mökillä. Pihapiirissä sijaitsee alueellista mennyttä maailmaa avaava museo, kun taas avarat vastikään rempatut huoneet isoine ikkunoineen ja syntisen taivaallisen sängyn kanssa takaavat mitä maittavimmat yöunet. 

Alakerran paikallisia perinteitä ruokkivassa raflassa pääset herkuttelemaan paikallisen keittiön traditionaalisimpia makuja ja ruokahetken jälkeen sulla on mahdollisuus käydä vaikka poimimassa omatoimisesti teetä. Tästä aktiviteetista kannattaa kysyä lisää respasta ja huikkasta josko rouva nimeltä Elisabeth olisi maisemissa.

HOTEL GOLDENER BERG – LECH

Hotelli Goldener Berg Lechissä oli meitsin koko viikon kruunannut kohokohta. Näissä kuvissa yhdistyy aika hyvin syyt, että miksi. Uniikki lokaatio, viiden tähden puitteet sekä kirsikkana vielä äärimmäisen esittelykelpoinen miljöö. Ihan jo itsessään lomakaupunki Lech on aika timanttinen matkakohde laadusta ja luksuksesta nauttiville reissulaisille. Pelkästään ajomatka tänne läpi seitsemän vuodenajan on aika eeppinen kokemus. Lech on ympärivuotinen keidas keskellä Alppeja, jossa tuoksuu massi. Talvella lasketellaan, keväällä nautitaan after ski-bileiden jälkeisestä jekkupommi bluesista, kesällä golfataan ja syksyllä patikoidaan. 

Hotelli Goldener Berg sijaitsee korkealla vuoristossa  ja tie ylös vie gondola-hissin kanssa joka ei muuten ole yhtään hullumpi julkinen kulkuneuvo. Lomakaupunki näyttää täysin tv:stä tutulta talvilomakohteelta. Aiemminkin vertasin, että kohdetta voisi kutsua hyvin Itävallan Aspeniksi. Hotellin ehdotonta parasta antia on tuo kuvissa loistava spa-osasto, jonka sisäuima-allas ja panorama-poreamme ei ympärillä vaikuttavien lumihuippuisten maisemien puolesta paljoa selittelyjä kaipaa. Mesta on tehty nautintoa varten ja sitä faktaa täydentävät vielä 3 erilaista saunaa, lukuisat eri hotellin järjestämät aktiviteetit, valkoiset pöytäliint brekulla ja fantastinen illallinen maistelumenuineen.  Myös se, että poreammeessa sai nauttia lasista Aperol Spritzeja ilman henkilökunnan valvovaa silmää keräsi multa pisteet himaan. Hotelli Goldener Berg ja koko Lech on kohdementaliteetilltään hauskalla tavalla keskieurooppalaisen elitistinen, mutta ei siltikään turhan snobi. Kerrassaan täydellinen lopetus viikon road tripille! 

-OTTO-

*Matka oli kaupallinen yhteistyö Vorarlbergin virallisen turismivastaavan, Visit Austrian & NordicTB:n kanssa.*

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Onpa ihania kuvia!
    Harmi ettei täydelliset maisemat näkyneet pilvien vuoksi. Kevättalven aurinko ja vuorenhuippujen ja laaksojen sääero kannattaa käydä kokemassa.

    1. Montafonissa päästiin todistamaan kaikkia vuodenaikoja yhden vuorokauden aikana. Ekana päivänä nähtiin pelkkää lunta, tokana myäs vehreetä! 🙂 Todella uniikkia!

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.