Iso-Britannia Yhteistyö Yleinen

Uusi Alku Lontoossa – Mitä Mulle Kuuluu Nyt?

Oma bloggaaminen on hyytynyt kuluneen vuoden aikana tosi paljon mitä lähemmäs ollaan syksyä tultu. Koska tämä on mulle hyvin rakasta puuhaa niin halusin nyt tehdä pienen verbaalisen väliintulon ja selvittää myös sinne ruudun toiselle puolen, että missä mennään nyt. Rehellisen avoimesti.

Paljon on tapahtunut ja sitä enemmän jäänyt kertomatta. Siksi halusinkin lähestyvän uudenvuoden kunniaksi pyyhkiä menneen vuoden pölyt jaloistani ja blogistani ja aloittaa tämän homman vähän niin kuin alusta. Kuten bloggaajilla on toisinaan tällä alalla jopa huvittavan kuuluisan yleistä.

Kuten vienosti rivien välistä on aiemmin saattanut mahdollisesti huomata niin olen asunut nyt aika tarkkaan 2 kuukautta Lontoossa. Tässä parin kuukauden aikana tosin olen ehtinyt viettämään jo pari viikkoa matkoilla, ensin Turkissa ja sen jälkeen takaisin Suomessa. Virallisesti pääsin asettumaan aloilleni Lontooseen vasta lokakuussa palatessani Turkista takaisin.

En ole missään kohtaan avannut täällä blogissa sen enempää syitä sille, että miksi näin yhtäkkiä tuli muutto Lontooseen. En halunnut alunperinkään tehdä muutosta mitään numeroa koska tämä ei ollut itselleni henkilökohtaisesti mitkään numero

a.) muutto Lontooseen ei ole mulle rehellisesti mikään big deal, kuulostaa ehkä oudolta jonkun korvaan, mutta mulle muutto tänne oli yhtä luonnollinen asia kuin esim. muutto Turusta Helsinkiin.

&

b.) Vaikka asun nyt pääsääntöisesti Lontoossa, niin Helsinki tulee näyttelemään tosi isoa osaa mun elämässä nyt sekä tulevaisuudessa. Helsingissä on paljon blogijuttuja, mitkä vetää säännöllisesti takaisin pohjoiseen. Helsingissä on paljon tapahtumia mihin osallistuminen on itselleni äärettömän tärkeää. Sen lisäksi siellä on mun kaikki läheiset ihmiset. En ole todellakaan katoamassa Helsingistä minnekkään. Arkeni vaan tulen jatkossa elämään muualla.

Seuraavan kerran olen tulossa Helsinkiin tammikuussa pitemmäksi aikaa sillä sain kunnian olla Matkamessujen aikana yksi Nordic Bloggers Experience-kampanjan HOST bloggaajista. Kevään kalenteri on muutenkin hyvin Helsinki-keskeinen, joten senkään takia en jaksanut alkaa huutelemaan, että ”hei, hyvästi Helsinki. Muutan pois blaablaablaa”.

En halunnut jättää mitään hyvästejä minnekään koska mitään hyvästejä ei ole. Lontooseen muutto tässä elämäntilanteessa oli minulle sekä meille asia, mikä oli nyt vaan (positiivinen)pakko tehdä. Nyt parin kuukauden jälkeen olen tästä päätöksestä aivan mielettömän tyytyväinen, vaikka pitkään empisin ja melkein jopa meinasinkin skipata koko muuton.

Nyt parin kuukauden jälkeen tuntuu, että rauha on taas palannut taloon sekä mieleen ja valo paistaa jälleen olohuoneeseen. Tähän pisteeseen on tosin jouduttu soutamaan ja huopaamaan pitkä matka ja se matka on negatiivisesti näkynyt myös tässä blogissa.

MITEN PÄÄDYIMME LONTOOSEEN?

POST_76-2

Ne 9 kuukautta mitkä elimme Suomessa Aussi-vuoden ja reppureissauksen jälkeen olivat mulle ja meille paikoittain hyvin raskaat 9 kuukautta. Vuosi oli todella opettavainen eikä aina ihan parhaimmassa valossa. Vuosi Australiassa ja puoli vuotta Aasiassa, voitte vaan kuvitella, että Suomi ei paluumuuttajan silmin tuntunut sen jälkeen kovinkaan mehukkaalta ajatukselta. Siitä huolimatta nimenomaan minä halusin jäädä Suomeen, ainakin hetkeksi.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli pakata laukut ennen kuin ne kerittiin edes purkamaankaan Aasian jäljiltä ja hypätä asap Lontoon koneeseen. Hain jopa kouluunkin tänne ja suunnitelmat olivat valmiina. Niin siinä sitten kävi, että mitä enemmän aikaa Suomessa taas vietettiin, sitä vaikeampi oli sieltä enää lähteä. Kouluunkin meneminen unohtui täysin kesään saakka ja mielen valtasi täysin muut asiat. 1,5 vuotta erossa ystävistä, tupa täynnä uusia mahdollisuuksia, joita pamahti pöytään blogin myötä sekä yksinkertaisesti vaan niin kivan kepeää elämää Stadissa, että muutto tuntemattomaan tuntui päivä päivältä enemmän vieraammalta ajatukselta.

Paluumuutto Suomeen palmujen, pilvenpiirtäjien, vaihtuvien maisemien, menestyksen makoisan maun ja elämisen yleisen kokonaisvaltaisen keveyden jälkeen ei ollut myöskään parisuhteelle mikään helppo nakki. Ei edes itselleni vaikka aina olen saattanutkin pitää omaa parisuhdettani voittamattomana. Not.

Itselleni sopeutuminen Suomeen sujui helposti. Sain kivan duunin melko saman tien, blogin myötä tuli myös paljon jännittäviä projekteja ja tapahtumia mistä sain nousukasta ja värikästä sisältöä arkeeni. Ystävät olivat lähellä. Vauhti oli kovaa ja koveni vaan kovenemistaan. Biletys maistui välillä vähän liiankin hyvältä ja mitä kivempaa oli, sen enemmän erkaannuin niistä asioista ja opeista mitkä Australiassa ja Aasiassa sain pääkoppaani taottua. Kunnianhimo romahti kuukausi kuukaudelta ja elämästä tuli vaan yksinkertaisesti liian helppoa. Nautin silti niin paljon siitä, että sain olla parhaimpien frendien kanssa ja sekoilla ympäri kaupunkia, että eipä se osannut menoa haitata. Nautinkin pitkälti joka hetkestä ja sen takia olinkin valmis tyytymään siihen, mitä mulla sillä hetkellä oli. Alexille sopeutuminen taas oli äärettömän vaikeaa. Mikään ei mennyt niin kuin piti.

POST_76-4

Lupaavasti alkaneen uranousun jälkeen Sydneyssä, Suomen ja Helsingin olemattomat työmahdollisuudet tulivat Alexille lamauttavana shokkina. Se shokki vaikuttikin koko meidän elämään henkisellä tasolla. Tunnelma kiristyi kiristymistään, hermot repeilivät puolin sekä toisin ja turhautuneisuus sekä stressi tekivät arjesta hankalaa. Välillä jopa niinkin hankalaa, että ihme, että ollaan vieläkin tässä. Pitkittyneeksi muodostuneen käänteisen kulttuurishokin tuomat lieveilmiöt olivat lopulta niin pahoja, että ne meinasivat imeä kaikki mehut ulos meistä kummastakin.

Alex oli kokoajan muuttamassa Lontooseen, mutta itse halusin jatkaa elämää Stadissa. Pyrittiin kokoajan välttämään oman kämpän hankkimista sillä oma kämppä sitoo aina enemmän. Pari kuuakutta asumista frendin yksiössä kolmen kundin voimin ja tilanne meni siihen, että oli pakko saada tilaa. Asia johti toiseen ja toinen kolmanteen ja yhtäkkiä meillä olikin kiva kämppä Helsingin keskustassa. Sieltä ei ollutkaan enää kovin helppo lähteä.

Kämppähän piti saada tietysti sisustaa kivasti ja materian jemmaaminen sen kuin yltyi yltymistään. Viime kädessä onnistuttiinkin sisustamaan kämpästä jopa niin kiva, että havahduinkin loppukesästä siihen tilanteeseen, että olen niin vahvasti oman mukavuusalueeni sisäpuolella, että tuntuu siltä kuin viimeisetkin aivosolut olisivat poksahtaneet ja aivoille olisi käynyt lobotomia. Nämä ilmiöt olivat monien asioiden summia. Huomasin, että en ole kiinnostunut enää mistään muusta kuin jenkki realityn tuijottamiseen töllöstä ja sekoilusta Helsingin yössä.

Blogi alkoi aiheuttamaan mulle niin kauheaa stressiä, että meinasin repiä paikoittain jopa hiukseni irti. Isointa stressiä aiheutti se, että en saanut enää konkreettisesti mitään aikaiseksi paitsi sen, mitä oli pakko. Uuden, laadukkaan ja omaleimaisen sisällön tuottaminen tuntui suorastaan ylitsepääsemättömältä. Punainen lanka oli kadonnut täysin. Välillä saatoin päivittää useammin, toisinaan en saanut viikkoihin mitään ulos. Pelkästään yhden postauksen tuottaminen tuntui välillä jopa ylitsepääsemättömän raskaalta ajatukselta. Bloggaaminen on intohimoni ja huomasin Suomessa, että se intohimo uhkasi uhkaavasti nuukahtaa kasaan. Ihmiselle ketä ei osaa laulaa eikä soittaa, on kirjoittaminen ollut itselleni se suun paukuttamisen lisäksi ainoa itseilmaisun muoto.

Suomessa olin jotenkin liian lähellä kaikkea. Yhteisöt ovat niin tiiviit. Kaikki on niin läsnä omassa arjessa sekä kaikki tuntuu vähän liiankin tutulta ja helpolta. En osannut ottaa arjesta enää irti riittävästi virikkeitä taikka haasteita. Enkä edes jaksanut. Stressaannuin kaikesta siitä hulabaalosta, mikä myös bloggaamisen ympärillä pyöri jatkuvasti. Sain ihan järkyttävät paineet, mitkä loppupeleissä kesällä tappoivat koko luovuuteni. Jatkuvasti uusia somekanavia mitä pitää hallita, kilpailua, jatkuvaa keskustelua, hereilläoloa, tilaisuuksia, tapahtumia, sähköposteja, laatustandardeja, pitäisi päivittää useammin jne. Välillä päässä pyöri vaan, että vittu ei kiinnosta.

Alex päätti hypätä blogi-kelkasta pois jo hiljalleen kesästä. Tämä blogi on alusta alkenkin ollut enemmän oma intohimoni ja muutenkin stressaavan elämän lisäksi tämä blogi oli liian iso aika- sekä stressireikä A:lle. Enhän mä voi vaatia ketään ottamaan musta kuvia ja käyttämään omaa vapaa-aikaansa siihen, että muokkaa ja kuvaa toista. No way. Siksi mun on pitänytkin kesän jälkeen alkaa ottamaan valokuvia nyt itse ja tekemään oikeastaan kaiken tän blogin suhteen itse. Hyvä niin.

Tekeminen, uuden oppiminen ja itsensä jatkuva kehittäminen on saanut mut takaisin eloon. Olen saanut pikkuhiljaa inspiraationi ja kunnianhimoni takaisin ja sellaisen terveen vilpittömyyden peliin mukaan. Olen saanut takaisin ne asiat ja piirteet takaisin, mitkä pääsi hiljalleen vaipumaan pinnan alle kuluneen vuoden aikana. Olen oppinut sanomaan myös ei ja pistämään asioita priorisoiden. Paljon on tullut houkuttavaa kutsua sähköpostiin, mutta olen oppinut, että jos vanhojenkin juttujen tekeminen tuottaa hankaluuksia niin uudelle ei yksinkertaisesti ole tilaa ellei sitten ole jotain tosi mielenkiintoista. Sähköposteja saa siis lähettää jatkossakin. Hehe.

Palataan vielä siihen Lontooseen.

POST_76-3

Kesä meni aivan ohi. Se, että toinen on jatkuvasti todella turhautunut ja kireänä yhtenään vaikuttaa automaattisesti myös kumppaniin. A oli jo keväällä ilmoittanut, että hän vetää nämä muutamat kuukaudet hammasta purren ja viimeistään syksyllä hän ottaa ja lähtee Lontooseen.

Itselläni oli Aussi-vuoden jälkeen koko heittäytymiskyky hävinnyt tyystin helvettiin ja ihmeellinen itselleni hyvin epätavallinen epävarmuus kasvoi kasvamistaan. Kiva kämppä keskustassa, mukava päiväduuni ja parhaat ystävät lähellä. Miten siitä muka haluisi lähteä kohti täysin tuntematonta? Elämä tuntui näennäisesti niin kivalle ja helpolle, että ajattelin loppuun saakka, että aion jäädä Stadiin. Jotenkin ajattelin, että kai se Alex myös sitten jää tai jotain. En varmaankaan miettinyt asioita sen tarkemmin. Oikeastaan koko kesä meni niin sumussa, että en edes tiedä, että mitä mä ajattelin.

Anyway, muutto Lontooseen alkoi selkiintymään mulle vasta elokuussa. Heinäkuun lopussa Alex ilmoitti mulle, että hei kämppä pitäisi irtisanoa, että oonko mä päättänyt, että mitä mä aion tehdä mun elämällä. Siinä kohtaa mun piti tehdä konkreettisia päätöksiä. Aikaa oli noin päivä. Olin ihan hilkuilla, että olisin aloittanut avoimen yliopiston opinnot Stadissa ja jäänyt yksin asumaan siihen yhdelle aivan ylihintaiseen kämppään Töölössä. Joku järki mun päässä silti sanoi, että ”nyt herää ja teet sille sun elämälle jotain, repäise, tee jotain mikä pistää sut taas BACK ON TRACK”.

Siinä sitten päätin elokuun alussa, että joo, mä otan riskin. Mäkin muutan Lontooseen. Asiat alkoivat tapahtua aika pitkälti samalla tavalla kun 2 vuotta aikaisemmin kun lähdettiin Australiaan. Irtisanottiin kämppä, ilmoitin duuniin, hain siirtoa Lontooseen, myytiin turhat tavarat ja loput kamppeet varastoon. Koko muutto, päätös ja kaiken organisoiminen tapahtui itselläni noin kolmessa viikossa. Kaikki siis tapahtui aivan valtavan nopeasti.

Tuttu ja turvallinen elämä sekä helppo arki ja jatkuva hauskanpito Stadissa verrattuna huiman kalliiseen Lontooseen mistä en tunne tyyliin ketään ja pitää taas kaikki aloittaa alusta. Siinä oli syytä spekuloida. Emmin muuttoa vielä päätöksenkin jälkeenkin siihen saakka kunnes koneemme viimein nousi sinä Sunnuntaina ilmaan. Vasta kun laskeuduin Gatwickin lentokentälle ja easybussin takapenkillä tie vei kohti Waterloon asemaa, tajusin, että olin tehnyt oikean päätöksen. Siitä hetkestä alkaen se minä, ketä olin Suomessa alkoi tuntumaan minuutti minuutilta kaukaisemmalta. Mulle tuli samanlainen fiilis kun pari vuotta sitten Ausseissa: olin taas villi, vapaa ja vilpittömän onnellinen. Ei tarvitse näyttää enää kenelläkään ja voin olla vapaasti minä. Ketään ei tunne mua. Sen sijaan, että olisin tuntenut oloani hetkeäkään täällä yksinäiseksi, stressaantuneeksi taikka turvattomaksi, olen tuntenut itseni jatkuvasti mielettömän terveeksi ja tasapainoiseksi. Tuntuu siltä, että olen saapunut kotiin.

Olemme nopeita liikkeissämme. Jos Suomeen paluumuutto tuotti sopeutumisvaikeuksia niin tänne ollaan sopeuduttu jo aivan järjettömän hyvin. Se oli jo ennestään tiedossa, että Lontoossa asumisen taso ei tule vastaamaan pohjoismaalaisia laatuvaatimuksia alkuunkaan. Lontoo on monessa suhteessa kuin kehitysmaa ja byrokratiaviidakko on täällä järkyttävä. Kaikesta ollaan silti tähän saakka selvitty.

Kotimme ei varmastikaan läpäisisi suomalaisia asuttavuus-standardeja alkuunkaan, mutta sijainti on täydellinen. Se on meille tärkeintä. Haluamme elää keskellä kaikkea. Meteli, jännitys ja Action ovat meille positiivisia hakukriteereitä asuinseutua etsiessä. Itse olin käynyt ennen tätä kerran luokkaretkellä ysi-luokalla Lontoossa ja Alexilla puolestaan ei ollut mitään matkustushistoriaa Brittien osalta. Olimme jo ennestään ottaneet silti selvää sen verran, että Camden Town on kovasta maineestaan huolimatta paikka mistä me halusimme perustaa kodin. Camden Town olikin ensimmäinen paikka minne Lontoossa saavuimme ja siitä hetkestä alkaen kun tuben porteista astuimme keskelle markkinahässäkkää – päätimme, että tämä boheemi ja skutsinen pubi- sekä katuelämän keskus tulee olemaan myös meidän uusi tukikohtamme.

Jos Amy Winehouse viihtyi elämänsä kuolemaansa saakka täällä niin kyllä viihdytään mekin. Ja kotihan tästä villistä kaupunginosasta tuli. 40 neliöinen erillisellä keittiöllä varustettu kotimme sijaitsee Camden Streetillä muutaman minuutin kävelymatkan päästä tubelta. Nyt kun saatiin lämmitys toimimaan, wifi juoksemaan sekä IKEASTA haetut huonekalut koottua, on tästä yksiöstä muodostunut tämän hetkisen elämäni rakkain keskus – hima.

Työpaikat järjestyivät myös osaltamme helposti. Monikansallisen rättikaupan alla työskentely tuotti hedelmää siinä kohtaa kun pääsin lähestulkoon suoraan aloittamaan työt täällä ilman sen suurempia hakuprosesseja. Olin sairastunut Suomessa kielimuuripelkoon viimeisen yhdeksän kuukauden aikana, mutta paluu kansainväliseen työyhteisöön sujui mielettömän sujuvasti. A puolestaan sai suhteiden kautta kontaktin studiolle, mistä pääsi parin päivän trialin jälkeen aloittamaan duunit myös kokopäiväisenä. Käytännössähän olen silti sinkku tällä hetkellä sillä A:n päivät venyvät helposti 14 tuntisiin ja mä en edes liitoittele. Lontoon työtahti on aivan järjetön. Burn outia siis odotellessa – Ja palkkapäivää.

Saattaa kuulostaa, että asiat ovat käyneet helposti. Totta, asiat ovat käyneet meidän osaltamme tällä kertaa täällä paikan päällä hyvin helposti ja muistankin olla kiitollinen siitä joka päivä sekä tietenkin koputtaa sitä puuta. Tie ei tosin tänne saakka ollut paikoittain tasaisimmasta päästä. Ausseihin muutto opetti paljon siitä, mitä ei pidä tehdä mikäli muuttaa ulkomaille. Vaikka en varsinaisesti ollut valmistautunut itse Lontooseen muuttoon sen suuremmin, olin valmistautunut siihen, että jotain suurta tulee syksyllä anyway tapahtumaan. Näin ollen riittävät säästöt löytyivät taskusta pehmeää laskeutumista varten. Vaikeuksista huolimatta olemme koko vuoden painaneet järjettömän määrän töitä ja yrittäneet elää loppupeleissä hyvän karman mukaisesti. Riittävä valmistautuminen, jokaisen kontaktin hyödyntäminen sekä realistiset odotukset ovat olleet avainsanoja tähän saakka. To-Do asenteesta puhumattakaan.

Vaikka harvase päivä tulee postista kirje mistä ymmärrän ehkä 20%, yksinkertaisimmankin asian eteen pitää jonottaa tuntikausia puhelinlinjoilla ja byrokratiaviidakko vaan kasvaa kasvamistaan, on Lontoo tähän saakka ollut siltikin mainettaan ja odotuksiamme triplasti helpompi ja ystävällisempi paikka asua ja aloittaa elämänsä kun oli odotettu. Asenne ratkaisee täällä. Rento, suvaitseva ja avoin ilmapiiri korvaa kaikki varjopuolet. Täällä mulla on myös turvallinen olo. Loputtomat uramahdollisuudet ja menestyksen siemenet sekä nopeasti muuttuvat ja kehittyvät tuulet ilmassa antavat toivoa ja kunnianhimoa jokaiseen päivään. En todellakaan ole myöskään mikään paras englannintaitaja ja nautin paikoittaisesta kielimuurista huolimatta suuresti siitä, että joka päivä pääsen kehittämään itseäni mukavuusalueeni ulkopuolelta.

POST_76-5

Edellä mainituissa asioissa kiteytyy myös se, että miksi juuri Lontoo. Onneahan tänne tullaan onkimaan ja menestystä hakemaan. Mikäli Aussit olisivat lähempänä Eurooppaa, olisimme varmasti jääneet sinne. Haluan asua lähellä Suomea, englanninkielisessä maassa. Lontoo on tähän täydellinen kompromissi. Koko viimeinen vuosi tuntuu nyt tänään tosi kaukaiselta. Tuntuu, että elämä on taas raiteilla ja suunta on oikea. On tehnyt hyvää olla konkreettisesti yksin ja kohdata jokapäiväisiä haasteita. Turvaa tuo myös se, että mikäli haluan takaisin Suomeen, pääsen sinne vaikka iltaan mennessä ja vieläpä edukkaasti.

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet juoksevien asioiden hoitamisessa ja uuttaa elämää aloittaessa. Sen sijaan, että olisin kokenut aktiivisesti Lontoota, syönyt upeissa ravintoloissa, shoppaillut lippulaivaliikkeissä ja radattanut aamu kahdeksaan kaupungin himmeimmillä techno-clubeilla, olenkin viettänyt aikaa pääsääntöisesti työpaikalla, tietokoneella lomakkeita täytellessä sekä virastoissa juostessa. That’s fabulous. Joulukuussa tulee tosin asiaan muutos asiaan sillä mun parhaimpia frendejä tulee tänne! Joulukuun mä aion bilettää ja kovaa. Mitä himmeämpi luola, sen parempi.

Mutta nyt kun pikkuhiljaa kaikki alkaa tunnollisen työn jäljiltä olemaan hanskassa, on aika aloittaa myös elämä täällä sekä saada blogi taas eloon. Syksy on mulle vuoden parasta aikaa sillä muutoksen tuulet puhaltaa silloin aina. 9 kuukautta paluumuuttajana Suomessa opetti paljon. Sydämeni on puoliksi vieläkin Helsingissä sekä pakkohan se on myöntää, että helvetin hauskaa mulla oli ja tulee varmasti olemaan kun sinne jatkossa matkaan. Tämä asumisjärjestely tuntuu vaan sopivan mulle paljon paremmin tällä hetkellä.

Halusin kirjoittaa tämän postauksen myös vähän kuin ”risteys-postauksena” tässä blogissa. Viimeisen vuoden blogini on ollut yksi järkyttävä sillisalaatti minkä katsominen on tehnyt itselleni jopa pahaa ja välillä en ole edes halunnut avata sitä koska tulos ei ole vastannut yhtään tavoitteitani ja mielikuviani siitä, miltä tämän blogin tulisi näyttää. Halusin tässä postauksessa kertoa vähän, että mitä tässä vuoden aikana on oikein tapahtunut ja mihin ollaan päädytty. Postausmäärää katsoen olenhan vilkkaan alun jälkeen ollut aika hiljainen.

Tästä postauksesta alkaen blogini teema tulee epäselkeästä sillisalaatista toivon mukaan selkiintymään. Tavoitteena on olla tässä ja nyt.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Jotta blogillani olisi edes jotain informatiivista arvoa, olen suunnitellut tekeväni ajankohtaisia ohjeita ja juttuja Lontoosta, työskentelystä täällä sekä ihan aakkosia muuttamisen varalle. Itselleni on kertynyt viimeisen parin kuukauden aikana mielestäni aika hyvä ja ajankohtainen kokemuspinta aiheesta ja haluan päästä sitä tietotaitoa myös hyödyntämään ja jakamaan eteenpäin.

Kuluneen vuoden sekamelskan jäljiltä skippasin koulun aloittamista vuodella. Tammikuuhun saakka on aikaa hakea kouluihin Britteihin ja olenkin hiljalleen aloittamassa hakuprojektia. Tavoitteena on se, että ensi syksynä pääsisin viimein aloittamaan korkeakouluopinnot. Tuleva talvi tulee puolestaan olemaan melko Suomi-painotteinen sillä kuten aiemmin jo mainitsin, vetää alkuvuosi blogi-juttujen puolesta pohjoiseen. Muuten pidän kaiken aika avoimena.

Ps. Löysin tällä viikolla muuten hyvän esimerkin siitä miten pienet asiat voivat ihmisen tehdä onnelliseksi elämäänsä. Olin saanut ensimmäisen palkkani puntina Englantilaiselle tililleni. Siltä seisomalta korkkasin korttini lähikahvilassa tilaten vakioni take awayna: Strong latte with almond milk ja juoksin oyster kortti kädessä tubeen. Mitäänhän ei oikeastaan siis tapahtunut, mutta sillä hetkellä tunsin ensimmäisen kerran olevani ”aidosti” Londoner.

-OTTO-

Ps. Seuraa meitsiä ja blogia Facebookissa & Instagramissa @ottoizakaya


*Kengät saatu // OTZSHOES. Galleria Esplanad Aleksanterinkatu 40 HELSINKI // www.otzshoes.fi*

You Might Also Like

  • Reply
    Maarit Johanna
    marraskuu 16, 2015 at 12:49 pm

    Tällaiset behind the scenes-postaukset on oikeasti hyviä kun aikaisemmin juttu on ollut pitkälti onnea ja auvoa ja mieletöntä yhteistyötä toisensa perään. On vapauttavaa lukea toistenkin bloggaajien välillä kärsivän siitä, etteivät edes tiedä mitä haluavat elämällään. Itsekin sain potkut duunista ja työt loppuivat pari viikkoa sitten. Oli järjettömän masentavat muutama viikkoa. Reissusta kotiin palatessa mutta oli silti osa-aikainen duuni firmassa, joka on ihan mieletön ja duuni on sitä mitä eniten tässä elämässä haluan tehdä. Vaikka tienaan 1/4 siitä mitä aikaisemmin, oon tyytyväinen.
    Hyvinhän teidän elo on näyttänyt lähtevän alkuun. Toivotan onnea uusille londonereille 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 11:39 am

      On ihan tosi voimauttavaa välillä tuoda myös vähän sitä normaalia inhimillisyyttä esiin. 😛 Sitähän se elämä on. Elämästä tulee kevyempää kun osaa tuoda heikkouksia myös esiin.

      Voi ei, mutta hei loistavaa, että sulla oli backup, positiivisella asenteella voittoon! Raha helpottaa, mutta se ei ratkaise. Se on huomattu, että se on viime kädessä pitkälti tärkeintä, että saa tehdä sitä mihin on suurinta intohimoa. Tsemppiä ja menestystä ja iso kiitos kommentista! 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:39 pm

      On muuten tosi vapauttavaa vähän avata inhimillisempää puolta myös. Vertaistuki on paras tuki.

      Oi ei, mutta hei loistavaa, että sulla oli back up. Raha on viime kädessä toissijaista jos saa tehdä sitä mikä on intohimo. Vielä kun oot nuori niin ei mitään hätiä. Positiivisella asenteella eteenpäin!

      Kiitti paljon kommentista! 🙂

  • Reply
    Veera Bianca
    marraskuu 16, 2015 at 12:50 pm

    Ihanaa, että jaoit tän stoorin <3 Teillä on ollut actionia viimeiset kuukaudet elämässä! Mahtava kuulla, että viihdytte Lontoossa ja mesta tuntuu kodilta! Mä yritän päästä käymään siellä jossain vaiheessa 🙂 Nähdään viimeistään tammikuussa matkamessujen merkeissä! MWAH!xx

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:41 pm

      Teki hyvää jakaa <3 Mwaaaaaaa Tammikuusta tulee huikea! Vierailuasi myös odotellessa. 🙂

  • Reply
    Jerry / Pako Arjesta
    marraskuu 16, 2015 at 12:54 pm

    Mahtavaa, että kirjoitit tästä :)! Ja sitäkin upeampaa on, että elämä hymyilee siellä!

    Moneen otteeseen postausta lukiessani löysin omiakin tuntemuksia, jotka kolahtivat todella kovaa. Tuo elämän helppous on yksi niistä. Helsinkiin muutto herätti tämän jätkän ihan uuteen kukoistukseen, koska Lappeenranta ei todellakaan ollut oikea paikka minulle, mutta samalla, kun kaikki oli niin kivaa ja tavallaan myös helppoa, kunnianhimon viimeisetkin rippeet karisi. Tiesin sentään, että Tokion matkalla saan asiat järjestykseen ja nyt palasin takaisin ”arkeen” uudella kunnianhimolla ja tavoitteilla, jotta pääsen etenemään enkä enää junnaa paikoillani.

    Kiitos tästä postauksesta muutenkin, mutta myös siksi, että on rohkaisevaa nähdä muidenkin painivan samankaltaisten asioiden kanssa :). Tsemppiä jatkoon ja nähdään taas, kun tulet Helsinkiin!

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:44 pm

      On muuten vapauttavaa ja voimauttavaa kuulla, että nä on ihan arkipäiväisiä juttuja muille. Välillä sitä unohtaa, että muutkin ovat vain inhimillisiä olentoja. Tuetaan toisiamme.

      Mahtavaa, että muutit Stadiin. Ei siis voi koskaan olla huono vaihtoehto muuttaa isompaan kaupunkiin. Meininki ja syke ympärillä vaan pitää koko pääkopan tikissä. Nähdään tammikuussa! 🙂

      • Reply
        Jerry / Pako Arjesta
        marraskuu 24, 2015 at 10:06 pm

        Varsinkin sosiaalisessa mediassa, kun tulee yleensä vaan ne parhaat jutut esille, tuo todellakin unohtuu helposti, että ongelmiakin on siellä taustalla. Tuetaan todellakin :)! Win-win! Todellakin oli ehkä maailman paras juttu miulle, kun muutin tänne! Tammikuussa nähdään :).

        • Reply
          Otto
          marraskuu 27, 2015 at 4:32 pm

          Haha yep. Ihmisiä me vaan ollaan! 🙂

        • Reply
          Otto
          marraskuu 27, 2015 at 4:32 pm

          Haha yep. Ihmisiä me vaan ollaan! 🙂

  • Reply
    Elina | Vaihda vapaalle
    marraskuu 16, 2015 at 1:12 pm

    Ihan mahtavaa kuulla, että teillä pyyhkii niin hienosti Lontoossa! Kiva kun avauduit. Huomaa, että olet oikeasti miettinyt asioita. Tämä postaus tuntui muutenkin aika erilaiselta kuin aiemmat kirjoituksesi (kirjoitustyyli?). Tykkäsin kovasti. Jatka samaa rataa! 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:47 pm

      Hei mahtavaa! Kiitos paljon. Tuli tosi hyvä mieli, etenkin kun monet edelliset postaukset olen huitaissut ”ei niin suurella inspiksellä” ja se on varmasti näkynyt. Tätä kirjoittaessa puolestaan oli ihan eri fiilikset. 🙂 Jatketaan samaa rataa ehdottomasti!

  • Reply
    Saana · Live now - dream later
    marraskuu 16, 2015 at 2:10 pm

    Ihanan avointa meininkiä, tsemppiä uuteen kotiin ja uuteen elämään. Camden on aivan huikea paikka päivän visiitille, mutten osaa yhtään kuvitellakaan minkälaista siellä olisi asua. Seurailen siis innolla teidän elämää Lontoossa! 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 1:28 am

      Mahtava kuulla. Voin sanoa, että Camdenissa kokee konkreettisesti olevansa keskellä elämisen ydintä. Meteli on jäätävä ja katukuva on railakasta, mutta juuri ne seikat antavat tälle mestalle sen oman romanttisuuden ja sielun. Mikä parasta, täällä pääsee uppoutumaan omaan kuplaansa täysin. Leffateatteri, H&M, vietnamilainen katukeittiö ja supermarketti kivenheiton etäisyydellä ovat itselleni henkilökohtaisesti suurinta luksusta, mitä voin elämiseltä tällä hetkellä toivoa. Tästä mestasta saa vielä monta postausta aikaiseksi!

      Iso kiitos kommentistasi. 🙂

  • Reply
    eve
    marraskuu 16, 2015 at 4:43 pm

    Tsemppiä uuteen Lontoo-elämään! Vaikka se työelämä siellä onkin ihan hullua, niin Lontoo tuntuu kyllä sulle ja teille niin hyvältä vaihtoehdolta! 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 1:19 am

      Aivan crazyahan tää on, mutta samalla tosi terapeuttista. Tässä rummutuksessa saa pään hyvin nollattua. Tähän sykkeeseen jää koukkuun!

      Iso kiitos kommentista! 🙂

  • Reply
    Mirka/ Reason for a Season
    marraskuu 16, 2015 at 5:10 pm

    Siistiä, että jaoit nämä ajatukset. Tykkään eniten just tällaisista avoimista ja rehellisistä postauksista. Ei kenenkään elämä ole pelkästään ruusuilla tanssimista eikä sen tarvi sitä olla blogeissakaan. Hienoa, että olette kotiutuneet Lontooseen. Yritän seuraavan puolen vuoden aikana itsekin tulla siellä käymään :). Ja siis, odottelen innolla postauksia sieltä.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:51 pm

      Teki tosi hyvää jakaa! Tuntui, että sai tän homman taas tähän päivään ja tähän hetkeen. Niin, että omakin fiilis on taas mukana. Tosi paljon kiitoksia. Tä on kyllä ihan paras kaupunki! Nähdäillään. 🙂

  • Reply
    Saana / Always Abroad
    marraskuu 16, 2015 at 7:03 pm

    Sydäntä kourusti tekstiäsi lukiessa – mulla on aivan järjetön ikävä Lontooseen. Muutin kolmen Lontoo-opiskeluvuoden jälkeen takaisin Stadiin maisterinopintoja varten vuosi sitten, ja täällä sitä ollaan keskellä pimeää ja ankeaa Helsinkiä, jossa ihmisetkään ei kaduilla hymyile tai pidä toisilleen ovia auki. Elämä on todellakin ”liian helppoa” täällä, arki tuntuu yhdeltä pumpulimössöltä kun koskaan ei pidä tsempata, oppia uutta tai uskaltaa. Luojan kiitos enää vuos yliopistoa jäljellä, se on sitten soronoo Helsingille ja suunta ihan mihin tahansa akselilla Etelä-Länsi, kunhan on skutsista pois päin ja valoa kohti!? Ehkä vielä joskus Lontoossa tavataan! Onnea uuteen kotikaupunkiin!

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 12:54 pm

      Tunnen fiiliksesi niiiiiiiiiiiiiin hyvin! Vaikka Helsinki on ihana paikka ja siinä on oma täydellinen romantiikkansa niin tähän elämäntilanteeseen se ei vaan vakituisena ainoana asuinpaikkana käynyt meidän taloudelle. Ja siis ajattelin, että oon varmaan ainoa ketä koki noita tunteita, mutta ihan mahtavaa jollain tavalla kuulla, että niitä kokee muutkin. Hyvä puoli on se, että maailma on aina avoin. Elämänvaihe kerrallaan. Ehkä törmäillään, iso kiitos kommentistasi ja tsemppiä sinne! 🙂

  • Reply
    Jenni / Globe Called Home
    marraskuu 16, 2015 at 7:15 pm

    Tosi mielenkiintoista lukea noista Suomeen paluumuuttofiiliksistä, kummankin teidän näkökulmista. Sitä on tullut usein mietittyä, että miten se paluumuutto oikein sujuisi, ja itteä pelottaa, että varmaan liiankin hyvin, että sitten sinne jämähtää just noin kuin sulla oli vaarassa käydä. Hyvä, että teit sitten kuitenkin päätöksiä, johon olet itse tyytyväinen, koska sehän on tärkeintä!

    • Reply
      Otto
      marraskuu 17, 2015 at 1:00 pm

      Nyt oli oikea hetki puhua näistä fiiliksistä. Tässä kohtaa se ongelma oli etenkin, että omat odotukset ja tavoitteet eivät vastanneet tarjontaa. Ja vielä kun on 2 ihmistä taloudessa niin pitää löytää ratkaisu mikä palvelee kumpaakin. Elämänvaihe kerrallaan, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt jatkuva Syke ja Action ympärillä on se, mitä tämä pääkoppa tarvitsee. Kotikenttäedussa on puolensa ja puolensa.

      Iso kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply
    Ida
    marraskuu 17, 2015 at 8:15 pm

    Tosi hienoa että kirjotit nää ajatukset tänne. Tällaset tunteet on monelle tuttuakin tutumpia, ja aina kun joku uskaltaa puhua niistä, ne painaa ees vähän vähemmän. Mie ainakin samastuin näihin tunnelmiin ihan täysin ja olinkin vähän aikaa lukemisen jälkeen ihan sanaton. Huomaa että oot oikeesti ajatellu näitä asioita teiän kummankin kannalta ja käyny aika syvällä. Mahtavaa, että ootte taistellu tienne tän läpi yhessä ja ootte nyt noin paljon onnellisempia! 🙂 Lämpimiä halauksia kummallekin, ootte kultaa <3

    • Reply
      Otto
      marraskuu 18, 2015 at 11:04 pm

      Aivan mahtavan hymyilyttävää kuulla <3 En tiedä taas, että miten päin olisin. Kiitos kertaa sata. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa! Tuli muuten hyvä fiilis kun sai tän postauksen julkaistua ja vielä parempi mieli kun saa näin kivaa feedbackia.

  • Reply
    siiri
    marraskuu 18, 2015 at 10:12 am

    hei ihan huippu hyvä postaus! nyökyttelin täällä vaan, sillä vaikka paljon eroja löytyykin niin paljon samanlaisia fiiliksiä on myös mulla ollut: olen paluumuuttanut suomeen vuosi sitten, vietettyäni yli 3 vuotta juurikin lontoossa. suomi on alusta asti ollut minulle ihan vaan ”väliaikainen” ratkaisu, mutta tosiaan mitä pidempään täällä on sitä vaikeampaa se lähteminen taas on. asiat ovat hyvin, läheiset ovat oikeasti lähellä, työni on kiva ja mitähän vielä. mutta kun ei tämä paikka vaan oo mua varten, noin niinku pidemällä tähtäimellä.

    lontoo on ihana paikka – maailman ihanin, mutta samalla maailman kamalin. juurikin tuo kaikki byrokratia ja hektinen elämän meno on hyvin kuluttavaa ja lähdin pois koska koin tarvitsevani siitä breikin (lievä burn out taisi itsellekin loppua kohden tulla, kun itkin töissä ihan vaan silkasta väsymyksestä…hups). mutta alkaa tämä breikki kyllä jo riittää! toiset vaan on ehkä ikään kuin luotu kulkemaan, ei malta olla kovin pitkään paikallaan, janoaa enemmän ja erilaista. näin mä ainakin näen itseni, ja oli ihana lukea ettei tosiaan ole ainoa! samaistuin tekstiin todella paljon ja tuli tämän luettuani jotenkin tosi tyhjentävä fiilis, suorastaan sanaton.

    lontoossa on paljon ihania ihmisiä ja tiedän niin hyvin tuon tunteen kun ensimmäinen punta palkka kilahtaa tilille, viiletät metrossa kahvikuppi kädessäsi…”this is life”.

    törmäsin blogiisi nyt ensimmäistä kertaa, mutta innolla jään seurailemaan.voisin kirjoittaa kilometri kommentin, mutta kuten jo sanottu oon jotenkin vähän sanaton. nauttikaa lontoosta!xx

    /siiri – siirisaarela.com

    • Reply
      Otto
      marraskuu 18, 2015 at 11:19 pm

      Ensinnäkin en voi sanoin kuvailla, että miten kiitollinen olen, että oot jaksanut kirjoittaa näin merkki- sekä sisältörikkaan kommentin! Kiitos, kiitos & vielä isompi kiitos.

      Tä luo jotenkin turvaa, että ei todellakaan ole yksin näiden fiilisten kanssa vaan joku muukin kokee samalla tavalla. Ah. Itsellä on vielä kuherruskuukausi käynnissä ja olen jotenkin tosi sulkeutunut tänne omaan Camdenin kuplaani, mutta en ihmettele yhtään, että burniksen partaalla oot täällä käväissyt. Eka asia, mitä tuttavat sanoi oli, että ”älä anna Lontoon polttaa itseäsi loppuun..”, koitan itse pitää siitä kiinni, mutta taloutemme toisesta puoliskosta en ole niinkään varma, pidän silmällä.

      Lähteminen on vaikeaa, niin vaikeaa, etenkin jos ympäristö ei ole ihan täysin perseestä. Mutta jos on fiilis, niin sen fiiliksen mukana pitää mennä niin kauan kun on vähänkään mahdollista. Ainahan voi palata takaisin. Kulkeminen ja seikkailu on mahtavaa. Rutiinia ja arkea saa elämässä elää ihan tarpeeksi. Sekin on toisinaan voimauttavaa, mutta ehdottomasti pitää mennä jos vähänkään on fiilis sellainen.

      Kävin muuten tsekkaamassa blogisi ja meillä taitaa olla muuten paljon enemmän vielä yhteistä, mitä päältä päin näyttää. Ollaan kummatkin Turusta? En ole asunut turussa enää pariin vuoteen, mutta siellä mä synnyin ja kasvoin. Näytti tutulta maisemat. 😉

      Kiitos vielä tosi paljon kommentista. Luvataan nauttia, nauti itsekin. Ehkä törmäillään täällä tai siellä!

  • Reply
    Annika
    marraskuu 20, 2015 at 12:11 am

    Kiva kuulla että Lontooseen muutto sujui hyvin ja ootte jo kotoutuneet! Itsellä on ollu viime aikoina hetkittäin sellanen fiilis että haluaisi pois Lontoosta, mutta jotenkin tätä sun tekstiä lukiessa taas muisti minkä takia Lontoo on ”the place to be” 😀

    • Reply
      Otto
      marraskuu 20, 2015 at 2:45 am

      Hehe, kiitos. Sä sen sanoit, Lontoo on nimenomaan place to be. Tämä rentous ja yksilön vapaus vaan on niin kultaa. 🙂 Törmäillään!

Leave a Reply