Mulle tuli Snapchattiin pitkin syksyä viestejä ihmisiltä, että voisinko tehdä kotiesittelyn “uudesta” kodista. Jengi on nimittäin tainnut pistää merkille, että hengaan kotona paljon aina ollessani Lontoossa! 😀 No mikäs siinä jos viihtyy himassa hyvin. Kämppä, jonne muutimme syksyllä on lisänä ihan mielettömän täydellinen ympäristö opiskeluun. Alakerrasta saa tuoretta patonkia heti aamusta ja koko seinän ikkunat takaa instantin D-vitamiinin imeytymisen sekä kehoon, että mieleen. 

Ennen tänne muuttoa asuimme ensimmäisen vuoden Lontoossa Camden Townin ytimessä. Tein postauksen Camdenista viime keväänä ja se postaus kertookin ihan kaiken oleellisen siitä kaupunginosasta. Camden on huippu mesta ja tosissaan kuvittelin, että tulemme asumaan siellä ikuisesti. Mutta pidemmän päälle….apua. Camden Town eats you out. Camden on ehkä Lontoon paras kaupunginosa, mikäli pitää aloittaa uusi elämä uudessa kaupungissa aika pitkälti nollasta. Camden Townisssa kaikki on nimittäin kirjaimellisesti ihan just siinä iholla kun avaat oven. Siis kaikki. Camden Townissa mikään näky ei ole mahdoton. Periaatteessahan se on ihan parasta, että jengi on värikästä, sillä se todella keventää tunnelmaa. Toisaalta se saattaa olla pidemmän päälle vähän raskasta nähdä esim. nainen jonka koko naama on leivottu siniseksi klo 13 ruokakaupan edessä pistämässä hihaan ihan just siinä nyt. Tai pelastaa pyörätuolissa olevaa jalatonta koditonta keskeltä autotietä. Toistuvasti. Siihen päälle vielä ne miljoonat turistit ja jatkuva hälytysajoneuvojen hulina. Oikeasti nautin ajasta siellä ja vieläkin käyn siellä jatkuvasti viettämässä monesti iltaa sekä parturissa, sillä Camden Townissa on maailman paras £6 hiustenleikkuu – Mr. Leo. Suosittelen. Camden on lisäksi super kallista aluetta ja jos on vähänkään money wise, kandee suunnata muualle, sillä täällä hintalaatu-suhde ei välttämättä kohtaa yhtä hyvin kuin muualla, koska Camden. Niin pahaa burn outia mulla ei silti ollut, että liian kauas olisi sieltä haluttu muuttaa, sillä Pohjois-Lontoo on ehdottomasti meidän aluetta. Jos kerran muutat Pohjoiseen, tulet asumaan tod.näk aina pohjoisessa ja et myöskään sieltä kovin kauas liiku, koska välimatkat ovat älyttömät. Esim. Etelä-Lontoo tuntuu mulle ihan vieraalta valtiolta.

Vielä vähän Camdenista. Se meidän edellinen kämppä siellä oli avain järkky. Ihan oikeasti järkky. Ikkunassa halkemia, hyvin syönyt hiiri kämppiksenä vetämässä meidän safokoja, vessa homeessa ja seinät oli vihreät. Toisaalta kämppä oli todella Lontoo ja tunnelmaa löytyi. Tosin energiasta päätellen siellä oli kuollut ihmisiä. Maksettiin siitä vielä ihan älytöntä summaa, koska tehtiin ne kaikki klassiset virheet joita uus muuttaja Lontoossa tekee. Muutimme keskelle turistirysää, ei kilpailutettu asuntoja sillä tarve oli saada heti nyt  ja otettiin kämppä vielä agencystä, jonka hinnastoa ja menetelmiä ei tutkittu sen enempää. Vuosi oli silti hauska ja se on tärkeintä!

Eero muutti kesän alussa Lontooseen ja opiskelut alkoi meillä myös samaan aikaan, tosin eri yliopistoissa. Se tuntui siis aika luonnolliselta, että muutamme yhteiseen kämppään, sillä kun kolmestaan jakaa niin laatu on myös eri luokkaa. Kämppis elämä on sitä paitsi super hauskaa. Meikäläinen on ainakin aivan koukussa siihen, että ympärillä on jatkuvasti hulinaa. 3 ihmistä kun asuu vielä samassa kämpässä, niin siinä on vielä kolmen ihmisen vieraat. Ulko-ovi käykin meillä kuin saluunan ovi.

Nykyinen kämppä löytyi vielä kun asuimme vanhassa kämpässä. Jonkinasteiseksi kohtaloksi tätä voi kai kutsua. Ekan kerran kun näin ilmoituksen tästä asunnosta FB:ssä, meillä oli vielä sopparia vanhassa kämpässä jäljellä sen verran monta kuukautta, että pettyneinä jouduimme luovuttamaan mahdollisuus toiselle. Kohtalo astui peliin tosin siinä kohtaa kun muutamaa viikkoa myöhemmin kyseinen kämppä pistettiin taas markkinoille. Siinä kohtaa ei vanhat vuokrasopparit enää kiinnostaneet vaan vanha kämppä siirtyi suomalaiselle alivuokralaiselle ja meillä alkoi uusi elämä täällä. 

Lightroomissa on joku selittämätön ongelma, joten saanut noita kuvia säädettyä oikeaan kokoon. Argh. Toivottavasti ei haittaa teitä yhtä paljoa kuin mua!

Nykyinen kotimme sijaitsee Pohjois-Lontoossa, Zone 2 & 3 välissä Woodberry Down nimisellä alueella. Kyseisen alue on vasta rakenteilla olevaa uudistalo aluetta, joten näin ollen se ei kerro kenellekään yhtään mitään. Tunnettuja alueita lähellä ovat Finsbury Park ja Stoke Newington joiden välissä ikään kuin asutaan. Tätä koko aluetta voi itsessään kutsua vähintään monikulttuuriseksi. Vastapäätä vaikuttaa Länsi-Afrikka, edessä olevassa pilvenpiirtäjässä Kiina sekä muuten porukka koostuukin pitkälti Haredi-juutalaisista. Jos taas jatketaan vähän matkaa eteenpäin Harringaylle niin ollaankin jo turkkilaisella alueella. Stoke Newington on todella hipsteri aluetta täynnä super hyviä ja edullisia ravintoloita ja baareja, kun taas Finsbury Parkin alue tunnetaan snadisti dodgyna. Tosin ajat ovat muuttuneet ja nykyisin on omaan silmään ihan chilliä. Arsenal ja Tottenham sijaitsevat myös ihan nurkilla, joten fudis meininkiä saattaa päästä kohtaamaan toisinaan. Camdeniin täältä on n. 15-20 minuuttia Uberilla. 

Meidän asuttama Woodberry Downin brändi on seesteinen green zone, joka alueena tuntuu tosi uniikilta Lontoossa. Meillä on edessä 2 pientä järveä, jossa voi harrastaa mm. purjehdusta, suppailua ja kajakointia. Järvien ympäristössä voi taas bongailla harvinaisia lepakoita ja pulleita ankkoja. Lähellä on myös puistoja ja kiipeilylinna, joten aktiiviselle ihmiselle Woodberry Down sopii mainiosti. Kuulostaako liian myynti-ilmoitukselta? Samassa talossa on myös mehubaari pelastuksena darrapäiviä varten. Sen lisäksi löytyy posti, kioski, vähän isompi kioski ja kunnon ruokakauppa. Lontoon ytimestä eli Oxford Circuksesta matkaa tänne on n. 15 minuuttia tubella. Kivaa täällä on se, että periaatteessa voidaan olla ihn omassa rauhassa ja turvassa täällä ylhäällä. Jos taas haluaa vähän säpinää arkeen, on sitäkin tarvittaessa saatavilla. Uusi koti näkyy myös elämänlaadussa ja etenkin nyt kun opiskelee niin, täällä olo on ihan täydellistä. Koulun kirjastoihin on nimittäin vähän matkaa ja en vaan yksinkertaisesti pysty keskittymään kahviloissa vaikka niin tykkään itselle ja muille valehdella. 😀 

UK:ssa ei tunneta juurikaan käsitettä neliöt vaan kämpän koko kerrotaan normaalisti makuuhuoneiden määrällä. Meillä on 2 makuuhuonetta, 2 kylpyhuonetta, olohuone, jossa avokeittiö ja parveke. Eero asuu yhdessä makuuhuoneessa ja minä Alex toisessa. Vuokraa maksetaan tästä laskuineen päivineen n. £2000 kuukaudessa, joten kolmella kun jakaa niin vuokra on Lontoon mittapuulla todella jees. Onhan Lontoo yksi maailman kalleimmista kaupungeista asua. Loistavaa on se, että meillä on myös omat kylppärit ja kämppä on täysin äänieristetty, joten toisten meiningit ei haittaa oli sitten yö tai aamu. Sijainti on noin puolessa välissä tornia, joten näkymät avautuvat mukavasti Itä-Lontoon ylle ja kaukana kohoaa Canary Wharf, joka tunnetaan puolestaan Lontoon Wall Streetinä. Ilta-aikaan näkymä on todella nousukas, etenkin silloin kun on ilotulituksia kaupungissa, on näkymä aika eeppinen, sillä täältä näkee koko meiningin 180 asteessa. 

Inspiraationa sisustuksessa ollaan käytetty puolestaan tyhjyyttä. Tässä elämäntilanteessa kodin on oltava sellainen, että sinne on sekä helppo tulla, että sieltä on myös helppo lähteä. Nimittäin me kaikki reissaamme paljon. A:n kanssa oltiin just 2 viikkoa reissussa, Eero taas 3 viikkoa. Muutama päivä oli aikaa olla  Eeron kanssa samaan aikaan himassa, kunnes meitsi lähti tänään Suomeen kahdeksi viikoksi. Parin viikon päästä taas kun tulen takas, lähtee Alex duunimatkalle ja Eeron vuoro on taas parin viikon päästä siitä. Ja tätä tuntuu jatkuvan koko kevään. Liian pitkään emme siis pääse aikaa toistemme kanssa putkeen viettämään. Pyrimme siis siihen, että koti on vähän kuin hotelli. Kuten Lontoossa on myös tapana, kämppä oli melkein valmiiksi sisustettu. Se mitä ollaan ostettu itse on sängyt, matot, valaisimet sekä muutamia yksittäisiä sisustusjuttuja. Vielä me ei olla ihan hirveästi jaksettu pistää energiaa sisustamiseen, mutta sitten kun sisustuskärpänen iskee, voisi sohva, lipastot ja keittiönpöytä mennä mahdollisesti vaihtoon.

Ehdottomasti paras elementti on se, että meillä on kämppään kuuluvana mukavuutena oma gymi alakerrassa. Rehellisesti sanottuna sitä luulis, että rauta nousisi aktiivisesti kun pääsee vapaasti treenaamaan omaan alakertaan rauhassa. Todellisuudessa gymi on ollut viime kuukausien aikana lähinnä mukava optio. 😀 24/7 concierge on lisäksi aina apuna. Concierge on Lontoossa yleinen etenkin näissä uusissa taloissa. Mähän en aio enää muuttaa taloon jossa ei ole respaa. Concierge on osoittautunut täällä asuttujen kuukausien aikana nimittäin aika pakolliseksi tarpeeksi. Ainakin itselle, sillä olen ‘Tee se itse-miehen’ vastakohta. Vaikka välillä se vähän saattaakin häiritä, että asuu tavallaan valvotussa ympäristössä, en voisi tällä hetkellä kuvitellakaan asuvani enää kodissa, jossa joku nyt ei vaan huolehtisi kaikista tylsistä käytännön asioista. Etenkin Britanniassa jossa kämpät ei aina ole ihan samaa tasoa kuin Pohjoisessa. Elämä tuntuu jotenkin todella vaivattomalta kun tietää, että apu löytyy aina alakerrasta. Oli sitten vikana, että lämmitys ei toimi, paketti pitäis ottaa vastaan taikka kaveri on tulossa kylään, mutta itse ei ole kotona, respa hoitaa!

Tälläistä. Nyt pääsitte kurkistamaan meidän seinien sisälle. Eli tältä siis näyttää meidän koti Lontoossa. Nyt vaan venaillaan, että kevät koittaa, jotta päästään laittamaan sisustusta kondikseen parvekkeelle. Ens kesänä parveke tulee olemaan nimittäin kovassa käytössä! 

Ps. Olkaa myös kuulolla ihan senkin takia, että meikäläinen saapui juuri Suomeen isännöimään Nordic Bloggers’ Experience-kamppista. Tulossa mm. runsaan sometuksen lisäksi lippuarvonta Matkamessuille ennen sitä! 🙂

-OTTO-


Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Woodberry Town oli Lontoon suurin kunnan vuokra-asunto alue (council estate), rakennettu toisen maailmansodan jalkeen. Piti saada rahaa sen kunnostamiseen, mutta kunnalla ei ollut rahaa. Kunta teki sopimuksen suuren yksityisen rakennusfirman (developer) kanssa. Osa kerrostaloista laitettiin matalaksi, ja tilalle rakennettiin hienoja kerrostaloja, joiden asunnot myytiin. Taitaa olla monen monta asuntoa tyhjana, koska aasialaiset investoijat (juuri Hong Kongista ja Singaporesta) ostivat niita, eivatka ota vuokralaisia. Monet kunnan vuokralaiset menettivat kotinsa, ja joutuivat muuttamaan pois alueelta, jossa heidan perheensa/sukunsa oli asunut kauan aikaa. Sinun asuntosi ostettiin kodiksi, mutta omistajat muuttivat ulkomaille tyon takia, ja vuokrasivat sen erittain edullisesti, paljon alle markkinavuokran. (Tunnen Inkan) Eli ei kaikilla ole tuuria asua nain hienossa asunnossa £2000 punnalla kuukaudessa (laskuineen). Asun itse saman kunnan alueella, joten tunnen Woodberry Townin historia hyvin. Sellaista on maailman meno – ja Lontoossa on huutava asuntopula!

    1. Kävi kyllä super hyvä munkki kun löydettiin tä asunto just oikeaan aikaan. Ei olis paremmin voinut käydä. Saa olla kyllä kiitollinen. Mielenkiintoinen historia onkin tuttua Community Centren kautta. 🙂

  2. Ihanan freessin näkönen kämppä! Itse oon päätynyt Etelä-Lontoosta Idän kautta Pohjois-Lontooseen ja tykkään pohjoisesta tosi paljon, vaikka onhan toki kaikissa alueissa oma fiiliksensä. Suht tuttu tuo teidänkin alue muuten, käydään nimittäin The Castlessa kiipeilemässä 🙂

    1. COOL! Missä päin siis asutte nyt? Pohjois-Lontoossa on jotain ihan omaa edgyä tunnelmaa ja täällä törmää niiiin mielenkiintoiseen jengiin! 🙂

  3. Onpa ihanan näköinen kämppä! Hintakin on mielestäni Lontoon mittapuulla kämppä on mielestäni tosi hyvän hintainen! En tiedä, ootko kirjoittanu vielä aiheesta, mutta kun oot kantapään kautta oppinut kämpänmetsästyksen sudenkuopat, niin ois mielenkiintoista lukea siitä ihan omassa postauksessa.

    1. Kiitos Sandra! Hinta on ihan nappi ja kiitos tosta vinkistä. Pistän muistiin ja aloitan kehittelemään, meillä kun kokemusta tosin on. Mites sulla, onko sulla Lontoosta mitään kokemuksia tai Ausseista tullut mitään sudenkuoppia vastaan?

  4. Oh wow, miten upealta teidän asunto näyttää! Hinta on kyllä todella kohdillaan, kun ottaa huomioon, missä kunnossa ja minkälaisella sijainnilla tuo on. Concierge ja kuntosali kuulostaa myös ihanalta luksukselta, josta saa täällä Suomessa lähinnä haaveilla, haha! :–D Lontoo itsessään on vain nyt niin <3

    Ja muuten, huippua päästä nyt vihdoin tapaamaan livenä NBE:ssä! :–)

    1. Todella kohdillaan! Voin kyllä rehellisesti sanoa, että rakastetaan meidän kotia 😛 Ja Lontoo. <3 Tä on täydellinen oma zen zone keskellä kaaosta haha. 😀

      En malta oottaa, että nähdään. Oon ihan kickseissä koko ens viikosta. Terkut Turusta, oon just keräämässä voimia täällä ennen koettelemusta! 🙂

  5. Meidän ihanat vuokralaiset – love you guys ja kämppä näyttää todella ihanalle nyt. Voisin itsekin muuttaa takaisin 😉 mutta nou hätä ei nyt vielä olla tulossa pitkään aikaan, mutta te voisitte tulla sisustaa tän meidän Sveitsin kämpän! Ja jos hamassa tulevaisuudessa ootte pois muuttamassa niin joudun varmaan kysymään blogin kuvia markkinointiin että saadaan uudet vuokralaiset :p

    Mutta noin pääasia on että ihana kun viihdytte ja pidätte kodin kauniina kotina! Terkut alakerran pojille ja Sue:lle!

    1. Isot <3 <3

      Siis Milloin tahansa 😉 Pikku-loma Sveitsissä toimis aina. Hahah.
      Ja joo siis kuvat on niin teidän. Paitsi, että viihdytään kyllä tällä hetkellä niin hyvin, että siinä kohtaa kun pitää etsiä uudet vuokralaiset niin nä kuvat on jo ihan off to date. 😛 Mutta uudet kuvat kehiin vaan, se on sovittu! 🙂

      Kerron heti terkut kun kotiudun takas Suomesta. Nyt täällä pari viikkoa. Halit ja pusut Turusta!

    1. Heti ton kulmaikkunan nähtyään oltiin heti, että tänne me muutetaan. Se on ihan sika virkistävä elementti. Ja iso kiitos vielä kommentista :)n

  6. Sanon sen verran, että oon itse äärimmäisen nirso ja tarkka kämppien suhteen, mutta tuonne voisi muuttaa vaikka heti! Eli upea koti teillä :). Ja tuo concierge-palvelu omassa asuinrakennuksessa ois enemmän kuin tervetullutta, joten itsekin joskus haluan sellaiseen paikkaan asumaan :D.

    1. Kiitos! Otan ton isona kunniana, sillä tiedän jonkun verran sun laatutietoisuudesta! Jos samaistut Jerry yhtään muhun, niin concierge on aivan ehdoton! 🙂

      1. Usko pois, en sano tuota ihan jokaiselle ;). Onneksi tällä hetkellä mulla on käytössä Amexin concierge, joka tietty auttaa kaikissa asioissa, mutta tuo oman asuinrakennuksen versio on kyllä some next level shit! Pitää hankkia sellainen :D! Suomessa ei taida olla vielä yhdessäkään talossa :P.

        1. Se on hyvä lisä arkeen! 🙂 Etenkin meidän viime reissun jälkeen Amexin conciergestä oli paljon apua! 😀 En tiedä, että mitenköhän Suomessa mahtais toimia toi asuintalon concierge, jengi vois kokea olonsa ehkä ahdistuneeksi?

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.