Lycian Way Turkki

#SailForGood Part 4 – Urbaanista Outdooriksi?

The Grande Finale. Tai jotain sellaista. Turkkia viedään vielä viimeistä kertaa. 

Eli niille keillä ei ole hajuakaan, että mistä mä täällä horisen ja mikä ihmeen #SailForGood-postaussarja on kyseessä niin alta löytyy avartavaa informaatiota edellisten postausten kautta. Tutustu ihmeessä niin pääset kärryille! 🙂

Ylihuomenna Turkkiin – Nyt jännittää!

#SailForGood Part 1 – Ensikohtaamisia & Istanbulia

#SailForGood Part 2 – Purjehdusta & Ennakkoluuloja

#SailForGood part 3 – Kuusi vuotta purjeveneessä?


Dodiin. purjehduksen jälkeen meidän ryhmämme oli määrä viettää vielä 3 yötä maan kamaralla tutkien Turkin luonnonlahjoja pienimuotoisen parin päivän patikoinnin äärellä.

Purjehdus oli mahtavaa, mutta pakko myöntää, että kärsin merisairaudesta. En yleensä pienestä hätkähdä joten pieni vuoristorata pötsin pohjalla sekä pään perukoilla ei omaa purjehdustani haitannut. Pleksit horisonttiin ja aivot off-tilaan. Sillä selvittiin.

Niin kivaa kuin purjehdus olikin niin oli myös se, että seuraavan majamme parvekkeelta vaikutti näkymänä seuraava. Turkki tietää miten turisteja miellyttää, se on saletti. Ainakin meikää. Mähän en ole ikinä vieroksunut uima-altaita taikka ylellisyyttä. Meitsi ei vaan yksinkertaisesti sylje mukavuuden päälle. Hehhe.

ottoizakaya-sailforgood

Ennen uima-altaita ja maisemia miitattiin purjehduksen jälkeen illallisella vielä toinen ryhmä (Katja, Konsta, Juuso & Arna) ketkä lupailivat, että meidän ryhmämme seuraava koti on näkymiensä puolesta vaikuttava. No sitä se toden totta oli kuten yllä jo saitte vähän nähdä. Ja niin oli myös matka sinne. Miniväniä vietiin suoraa jyrkkää ylämäkeä kohti vuoren huippua. Epäselvää oli, että miten sen auton moottori kesti sitä kyytiä, mutta perille päästiin. Perillä odotti kolmikerroksinen lomakoti uima-altaineen ja maisemineen. Oli muuten harvinaisen helmeä päästä omaan perhepetiin pötköttämään yhdeksi yöksi ennen suurta koitosta – n. 8 kilometrin mittaista vaellusta!

Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin. Ainakin oman mittapuuni mukaan. Aamiaisen jälkeen suuntana oli vuoristo. Tai kukkulat. Miksi noita nyt kutsutaankaan? Tunturi?

ottoizakaya-sailforgood

OTTOTURRKI-2-3

OTTOTURRKI-10

OTTOTURRKI-1-3

Olen kärsinyt vaelluskammosta tähän syksyyn saakka. Vaellus on merkinnyt mulle sielujeni silmissä aina sunnuntaisella syys-sateella terästettyä tylsän makuista väkinäistä laahustamista vanhempien pakottamana jossain Raision joen rannoilla. Kylmää, tylsää, sataa ja ropisee. Pakko jaksaa sillä mutsi pakottaa. Kummatkin vanhempani ovat ulkoilmaihmisiä ja muksuna perheen kanssa vietettiin paljonkin aikaa hiihtoladuilla ja poluilla. Jotenkin se vaan tuntui silloin niin pakkopullalta, että intoa, joka jatkuisi vielä aikuisiällä ei vaan päässyt syntymään. Niin kuin ei mihinkään muuhunkaan mitä vanhempien kanssa tehtiin. Kotiruoka oli pahaa siihen saakka kunnes muutin omilleni ja en ees tiennyt miten spaghettia keitetään. Porukoiden luona asuminen oli puuta siihen saakka kunnes olin asunut vajaa vuoden yksin ja suorastaan parkuen halusin takaisin. Näin näytti käyvän myös vaelluksen kanssa sillä nyt oli semi eri ääni kellossa. Aikuistumista vai mitä?

Olen ehdottomasti enemmän urbaani kuin outdoor vaikka luonnosta pidänkin. En ole ikinä ymmärtänyt jaksanut miettiä outdoor-matkailun ideaa ja muutenkin se on ollut käsitteenä mulle tähän saakka pitkälti hepreaa. Luonto on kyllä aina ollut lähellä sydäntäni, silleen vähän niin kuin asiana mitä rakastan, mutta ei ehkä liian lähellä. Vähän kuin perhe. Hehe.

Jostain syystä en ole ikinä edes miettinyt vaellusta taikka patikointia (oikea ilmaisu?!?) vaihtoehtona matkoillani. Tähän saakka olen löytänyt nimittäin niin paljon mielekkäämpää sisältöä muualta. Olen viettänyt aikaa ulkoilmassa joo ja paljon, mutta se on ollut sellaista ajanviettoa, että se ei ole vaatinut varusteilta oikeastaan sen suurempaa muutosta. Jos nyt jotain niin Ausseissa kävin muutaman kerran sademetsässä kävelyillä ja Nepalissa kiivettiin  kerran yhden kukkulan päälle tsekkaamaan Annapurnaa. Siihen se on pitkälti jäänyt.

Nyt kun itsestäni riippumattomista syistä mut kiikutettiin vaelluspoluille, niin sen sijaan, että olisin kironnut vaelluksen alimpaan helvettiin, mä taisin hiffata sen idean. Jopa niin paljon, että olen alkanut haaveilla matkasta Huippuvuorille, Islantiin taikka Färsaarille. Mun pää on niin helppo kääntää.

DAY 1.

ottoizakaya-sail for good-turkku

OTTOTURRKI-9

OTTOTURRKI-6

OTTOTURRKI-7

OTTOTURRKI-3-3

(Ylimmäisessä kuvassa oppaamme Faruk).

Turkissa tarkoituksenamme oli patikoida 2 pienempää pätkää kahdessa päivässä. Vaelluspatikointi tapahtui historiaa henkivällä Lycian Way-vaellusreitillä. Ensimmäisenä päivänä käpyttelimme kukkuloilla, seuraavana päivänä reittimme kulki puolestaan läpi rantaviivaa.

Vaellusvarusteeni muuten herättivät hilpeyttä kanssavaeltajissa. Sen sijaan, että olisin hommannut nilkkoja tukevat hyväpohjaiset vaelluskengät niin omissa koivissani vaikuttivat omat näkemykseni urheilukengistä – Airmaxit. Eipähän tarvitse niitäkään popoja enää ton reitin jälkeen tunkea jalkoihin. Reppu eli myös omaa elämäänsä – kirjaimellisesti – ainakin selässäni. Tarkoitukseni oli käydä ostamassa Stadista päivää ennen matkaa itselleni joku makea Fjällräven-retkireppu, mutta koska mulla oli Eeron takia isompi kiire viihteelle, toimi vaellusreppunani Eerolta lainattu Monkin verkko-trendi-veska. Tuki muuten selkää.

Näillä mentiin eikä meinattu.

OTTOTURRKI-1

Oli muuten hyvä, että seurassamme oli wellness-bloggaaja Fitness Führer-Sofia pitämässä suolatasapainostamme kiinni. Ilman fitness-vahvistustamme olisin varmasti kellahtanut patikointipolulle kuin sähkölätkällä tainnutettu hyttynen. Itsellä ei olisi käynyt pienessä mielessäkään roudata suolaa mukaan.

Ensimmäisen päivän vaellus sujui pitkälti snäppäillessä levottomuuksia snapchattiin, juoruillessa puutaheinää sekä hekottaessa pitkin polkuja mitä himmeämmille jutuille. Bongasimmepa myös muuten käärmeen silmästä silmään, joka kuuluu Euroopan top vaarallisimpiin. Vaikuttava kokemus. Tiellemme osui myös epämääräinen pääkallo. Tunnistaako joku omakseen?

OTTOTURRKI-11

OTTOTURRKI-12

OTTOTURRKI-13

OTTOTURRKI-16

OTTOTURRKI-22

OTTOTURRKI-14

OTTOTURRKI-15

Seurassamme oli myös kulttuurituottaja AamukahvillaHenriikka kenen tausta mahdollisesti vaikutti siihen, että ajauduimme tuottamaan kulttuuria patikoinnin lomassa. Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen ja yhtäkkiä meillä olikin biisi koreografioineen valmiina esitettäväksi. Oppaamme toimi kuvausryhmänämme ja me hoidimme puolestaan esiintyvän viihteen tuottamisen kameralle.

Matka jatkui läpi luonnon kohti pientä kylää mistä lounaan ja palautus-bissen jälkeen päädyimme muinaiselle amfiteatterille. Raunioilla koreografiamme sai uutta tuulta alleen. Historialliset pylväät toimivat täydellisesti lavasteina. Näimme jo sielujemme silmissä miten Turkkilaiset sensaatiolehdet huutaisivat seuraavana päivänä: ”Suomalais-bloggaajat vankilaan kulttuurihistorian häpäisystä…” otsikoilta vältyttiin, mutta setti oli hyvää. Kaikki löytyy Henriikan kamerasta. Jokaisen meidän mainetta ja kunniaa huomioiden saattaa olla parempi, että tämä matsku ei välttämättä nää päivänvaloa. Tai no, paskahan myy ja kohut lisää klikkauksia. I’m ready.

OTTOTURRKI-21

ottoizakaya - sail for good - turkki

otto izakaya - sail for good - turkki

OTTOTURRKI-18

Musiikkivideon kuvausten ja patikoinnin päätteeksi päädyimme vielä kivalle pikku rannan pätkälle polskimaan hikeä pois ja pällistelemään auringonlaskua. Turkin rannat eivät turhaan ole kävijähittejä vuodesta toiseen. Sitä on turha kyseenalaistaa.

Ilta kului pitkälti chillaillessa Villalla ja kerätessä voimia seuraavaa päivää varten jolloin koitti vaellus part 2.

OTTOTURRKI-24

OTTOTURRKI-23

DAY 2.

Seuraavana aamuna oli aika jättää villa sekä kukkulat historiaan ja suunnata kohti rannikkoa. Sitä ennen kävimme tapamme mukaisesti nauttimassa antoisan aamiaisen turkkilaisessa kahvilassa. Kurkkua, oliiveja, juustoja, leipää, tuorepuristettua appelsiinimehua ja sumppia toisensa perään. Näillä eväillä jaksoi patikoida.

Rannikon maisemat jaksoivat vaikuttaa päivästä toiseen. Seuraavana päivänä patikointiretkemme alkoi automatkan päästä villaltamme ja tänne suuntasimme läpi rantatien, minkä varrelta bongasimme mm. Kaputas-rannan, joka on valittu myös maailman parhaimpien rantojen joukkoon. Eikä syyttä.

OTTOTURRKI-27

OTTOTURRKI-2

 

OTTOTURRKI-28

Maisemat olivat kauniita, mutta vielä kauniimpaa oli klikkimme ryhmämme sisällä. Tallustelu metsässä oli mielettömän rauhoittavaa ja rentouttavaa. Fiilis oli suorastaan raukea. Se näkyi myös keskusteluissamme. Juttu lensi aiheesta toiseen, syvällisestä pohdiskelusta kevyeen höpöttelyyn. Oppaamme jaksoi urhoollisesti kaitsea meitä kielimuurista huolimatta.

Patikoiminen luonnonrauhassa oli mielettömän voimauttava kokemus. Se oli äärettömän meditatiivista. Ihmisenä ketä ei poistu kaupungeista minnekään oli jännittävää nähdä kontrasti sen rinnalla mihin olen tottunut. Hiki virtasi ja reidet sai ruutia. Löysin patikoimisesta hyvin mieluisen hyötyurheilumuodon itselleni. Koin sen kuin joogana. Metsä pisti avautumaan ja sai suut höpöttämään. Fiilis oli joka tavalla mielettömän hyvä.

OTTOTURRKI-35

Hattu on jo niin korni, että se on ehkä maailman makein! Nyt harmittaa, että en ostanut Keniasta samanlaista.

OTTOTURRKI-30

Löydettiin sama spotti missä oltiin oltu purjeveneilemässä paria päivää aikaisemmin. Ei näkynyt toista ryhmää.

OTTOTURRKI-34

OTTOTURRKI-31

Pääsin myös Fitness Führerin käsittelyyn. Jo on notkea rotta.

OTTOTURRKI-32

OTTOTURRKI-33

Joojoo. Ei, ei ole vahinko. Hiki voitti photoshopin. Kerrankin tämänkin blogin kuvissa on edes jotain todellisuuteen viittaavaa. 😛

Puolessa välissä patikkareittiä päädyimme myös vaihtoehtoiseen rantakahvilaan missä sain kuulla järisyttävän elämäntarinan. Nyt korvat hörölle.

Kahvila-baarissa vastassa oli nuori, reilu parikymppinen villiintyneen siilitukan omaava ukrainalainen tyttö tarjoilemassa. Lyhyt hiuskuontalo ei suinkaan ollut syntynyt veitsen alla. Tyttö asui vaihtoehtoisessa majoitusratkaisussa luonnon helmassa kahvilan pihassa. Kaikki ei luonnonhelmassa siltikään ollut siltä miltä näytti. Tytön huonekaverit nimittäin olivat vaarallisen petollisia. Niin petollisia, että huonekaverit olivat syöneet tytön pitkät kutrit pois. Huonekaverit olivat muurahaisia. Ennen pitkähiuksinen tyttö oli nykyään lähestulkoon siili. Muurahaisten takia. Muurahaiset siis _söivät_ tämän tytön hiukset. Tämä tarina on tosi.

OTTOTURRKI-38

OTTOTURRKI-37

Itselleni on tärkeää uudessa maassa päästä näkemään ja kokemaan myös sitä ihan tavallista paikallista elämää, vaikka sitten edes tunnin verran. Kiillotettua julkisuuskuvaa kiinnostavampaa on mielestäni istua autenttisessa kahvilassa kadulla kahvin taikka oluen äärellä ja tuijotella paikallisia ihmisiä silmät pyöreänä. Ruoka näyttelee myös tärkeää osaa reissuilla ja paikallisen ruuan safkaaminen onkin fiiliksen mukaan tärkeä osa matkankulkua. Tämän halusimme tehdä myös selväksi oppaallemme, vaikka pressimatka olikin kyseessä ja ohjelma pitkälti aikataulutettua.

Patikoinnin loputtua saimmekin nauttia pienen hetken paikallisessa satamakylässä ympäri ämpäri tallustellen. Lounastimme paikallisia plättyjä ja sairastuin myös turisti-osto-hulluuteen. Kun halvalla sai niin jostain täysin tuntemattomasta syystä ostin kahdeksan Hamam-pyyhettä. Nyt mä sitten mietin himassa, että mitäs helvettiä mä noilla teen.

OTTOTURRKI-39

OTTOTURRKI-40

OTTOTURRKI-47

OTTOTURRKI-41

OTTOTURRKI-48

OTTOTURRKI-3

(Kyllä kannattaa olla mies. Pääsee sisään esimerkiksi paikallisiin tee/rukoushuoneisiin.) 

Patikoinnin jälkeen fiilis oli virkeän raukean rentoutunut. Ymmärsin tänään, että patikoinnin idea ei suinkaan ole pelkästään maisemien tuijottaminen ja rehkiminen vaan mielen rauhoittaminen. Luonto ja ulkoilma tekee ihmeitä. Jos tätä olisi mahdollista harrastaa vaikka esim. kerran viikossa niin musta tulisi varmaan yli-ihminen. Otetaan se tavoitteeksi.

Raukeaan fiilikseen saattoi edesauttaa myös se, että tällä reissuilla ei tarvinnut omia aivoja käyttää lainkaan. Kuski ja opas hoitivat kaiken aivotyön puolestamme ja me saimmekin keskittyä vain ja ainoastaan itse olennaiseen.

OTTOTURRKI-45

OTTOTURRKI-46

otto izakaya - sail for good - turkki

OTTOTURRKI-44

Kiersimme kylää hetken ympäri ja otimme sen jälkeen suunnaksi paikan mistä aikoinamme koko reissuun lähdimme. Finiken sataman, missä treffasimme taas toisen ryhmän. Söimme viimeisen ehtoollisen yhdessä, nauroimme, muistelimme ja visersimme itkuvirsiä reissumme hienoudesta.

Osalla ryhmästä oli mahdollisuus nukkua vielä viimeisen yön veneessä ja mennä seuraavana aamuna bongaamaan verikuuta. Itse päädyin hotelliin nukkumaan sikeitä sillä halusin käyttää viimeisen päivän tehden jotain hyvin turkkilaista.

Toteutinkin pitkäaikaisen haaveeni. Nimittäin kävin Turkkilaisessa kylpylässä – Hamamissa käsittelyssä. Hamamiin lähti kanssani myös Cocoa Etsimässä-Arna sekä Katja Pantzar. Hamam suljettiin kokonaan meitä varten vaikka tätä me ei suinkaan edes vaadittu – päinvastoin. Aivan mielettömän rentouttavan huikea kokemus kerrassaan. Tä on niin must juttu kaikille ketkä suuntaa Turkkiin. Miehille, että naisille. Oli muuten puhdas olo tämän jälkeen.

OTTOTURRKI-49

OTTOTURRKI-50

(Ylläoleva herra hoiti pesemisemme).

Hamamin jälkeen olikin aika jättää Turkki taakseen ja suunnata takaisin kohti Suomea. Kotimatka ei sujunutkaan niin ketterästi kuin olimme suunnitelleet. Salamointia, myrskyä, turbulenssia, rukoilevia Turkkilaisia sekä pelonsekaisia tunnetiloja. Kone oli myöhässä ja jatkolento missattiin. Ei muuten haitannut. Päästiinpähän sentään torkkumaan muutaman tunnin sikeitä Hiltoniin. Seuraavana päivänä pääsimme viimein saapumaan Helsinkiin.

Suomessa pääsin tasottelemaan reissun jälkeisiä hyviä fiiliksiä vielä muutaman päivän ennen paluuta arkeen. Kävin Turussa moikkaamassa perhettä ja osallistuinpa vielä Suomen ensimmäiseen Travel Massive-tapahtumaan. Mahtavaa Veera Bianca, CreateTrips ja Radisson Plaza. Siitä sitten suuntasinkin seuraavana aamuna Lontooseen ja näihin päiviin saakka olenkin viihtynyt Brittien saarilla. Seuraavaksi pääsenkin avaamaan teille vähän mun elämää täällä. Voin sanoa, että paljon on kerrottavaa. Todella paljon!

Iso mahtava kiitos vielä koko jengille kenen kanssa pääsin viettämään ikimuistoisen viikon Turkissa. Oli kunnia saada viettää aikaa näin inspiroivien ihmisten seurassa.

Ps. Kiitos myös muuten vielä Turkin suurlähettiläälle kutsusta Turkin kansallispäivän karkeloihin ritarihuoneelle. Valitettavasti en päässyt aikataulullisiin syihin vedoten osallistumaan vaikka mieli olisikin sanonut muuta. Fyysinen kutsu itsessään oli jo sen verta hieno juttu, että se sai riittää tällä erää. 

-OTTO- 

Ps. Seuraa meitsiä Facebookissa & Instagramissa @ottoizakaya.


*Huom! Sail for Good -pressimatka toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion matkailutoimistonsekä Turkish Airlinesin kanssa, enkä vastannut kustannuksista itse.*

Reissussa oli mukana myös Aamukahvilla, Urbaani viidakkoseikkailijatar, Fitness Führer, @kpunkka, @Juusohd,Cocoa etsimässä, Timo Wilderness, Katja Pantzar / Blue Wings, Sail For Good-Tuomo sekä Lapsiperheen matkat.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Ida
    marraskuu 10, 2015 at 3:33 pm

    Ihanalta näyttää! Kyllä noissa maisemissa kelpaa patikoida 😉 On kyl jännää miten vaikeeta oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen voi joskus olla. Tai kuinka pitäks aikaa jättää jonkun asian tekemättä vaan koska siitä on jääny joku mielikuva joskus. Mut niin, joskus pitää mennä kauas jotta näkee lähelle.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 10, 2015 at 3:51 pm

      Joo todellakin!! Veit sanat suustani, niin totta kun totta vaan voi olla. Elämä alkaa vasta mukavuusalueen ulkopuolelta, hoen tätä lentävää lausahdusta usein, mutta se osuu niin nappiin. Välillä se valitettavasti unohtuu, mutta se on aina silti hyvä palauttaa mieleen. Etenkin tukalissa tilanteissa. 😛

Leave a Reply