Featured Iso-Britannia Lontoo

Onko Englanti Euroopan aliarvostetuin matkakohde? Tämän luettuasi vastaat kyllä!

Kaikki tuntevat Lontoon, mutta miten paljon tunnet maata pääkaupungin ympärillä? Lontoo on tosiasiassa kupla, jolla on viime kädessä hyvin vähän tekemistä muun Englannin ja Iso-Britannian kanssa. Yllätyn jatkuvasti ympäri maata reissatessa siitä, että miten moni Britti ei edes ole Lontoossa eläessään käynyt. Se onkin mielestäni kuvaavaa siitä, miten etäällä Lontoo fyysisestä läheisyydestään huolimatta jotenkin on. Mutta tässä postauksessa en puhu Lontoosta, vaan nimenomaan Englannista Lontoon ulkopuolella. Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Wales puolestaan ansaitsevat kaikki aivan oman artikkelinsa, kuten myös ne lukuisat saaret ja saariryhmät, jotka niin ikään kuuluvat Iso-Britanniaan. Näistä lisää myöhemmin! 

Englannista ja englantilaisista voi olla montaa mieltä ja jokaiselta yleensä jokin mielipide maasta ja sen asukkaista löytyykin. Ei ole suinkaan salaisuus, että monilla on muodostunut jopa jonkinlainen viharakkaussuhde Englantia ja englantilaisia kohtaan, erityisesti jos olet reissannut Magalufissa tai Ibizalla, seuraat jalkapalloa tai muuten vain Englannista kertovia Suomen uutisia (jotka ovat jostain syystä yleensä poikkeuksellisen negatiivisia?), mutta kaiken tämän takana paljastuu häkellyttävän monipuolinen ja kiehtovan visuaalinen matkakohde täynnä tunnelmaa, väriä ja särmää. Se Englanti mihin itse olen erityisesti kuluneen vajaa 1,5 vuoden aikana tutustunut on rikkonut kaikki ennakkokäsitykset monesti siitä harmaasta ja semisti synkästä jälkiteollisesta puol-apokalyptisestä mielikuvasta, jonka uutiset ja tv-ohjelmat kieliposkella saattavat maasta antaa. Sen voin kyllä sanoa, että Windsorin vähemmän kuninkaallisesta The Office-sarjasta tutusta naapurista Slough:sta ja halpalennoista halvimpana tunnetusta Lutonin lentokentän emokaupunki Lutonista en kovin montaa positiivista sanaa vieläkään keksi, mutta ehkä näidenkin charmi on juuri siinä? 

Viime vuosi on lähes kokonaan omistettu kotimaa matkailulle, ja mitä olen viestejä Suomesta saanut niin selväksi, on käynyt se, että Englannin monipuolisuus matkailumaana ei ole suinkaan suurelle osalle tuttua. Eipä ole edes monelle täällä syntyneelle. Mutta trust me, pinnan alta löytyy verraton matkakohde, johon on vaikea olla ihastumatta, jos vaan antaa sille mahdollisuuden. Mutta mikä Englannista tekee niin mahtavan, että jokaisen suomalaisen tulisi harkita reissua tänne? Lupaan, että tämän artikkelin luettuasi mielipide Englannista ei ole enää sama! 

Monipuolisuus – vuoria, järviä ja valkoisia hiekkarantoja. Eeppinen Luonto tekee Englannista Outdoor-matkailijan unelman.

https://www.instagram.com/p/CRlyGq3tqup/?utm_source=ig_web_copy_link
https://www.instagram.com/p/CRguf5hNCRb/?utm_source=ig_web_copy_link

Monissa matkaoppaissa puhutaan Lontoon lisäksi vain Oxfordista, Stonehengestä tai Brightonista, mutta jos multa kysytään niin ne mielenkiintoisimmat ja vaikuttavimmat kohteet löytyvät aivan muualta. Oletko kuullut esimerkiksi St Ivesin välimerellistä tunnelmaa huokuvasta turkoosivetisestä lomakeitaasta, joka sijaitsee Cornwallissa Englannin lounasosassa? Tai hulppeista vuorista ja järvistä tunnetusta Lake District-kansallispuistosta? Vai kiinnostaisiko esim. viininmaistelu alle tunnin päässä Lontoosta Denbies-viinitilalla? Kyllä, täältä saa myös kelpo viiniä, vaikka englantilainen viini ei ensi kuulemalla saa kovinkaan kummoista vettä kielelle. Dorsetin ja Itä-Devonin dramaattisella rannikolla, eli Jurassic Coastilla pääset taas aistimaan dinosaurusten ajan eksotiikkaa jyrkkiä kalkkikivipengermiä pitkin vaellellessa, kun taas Norfolkissa saat syväsukelluksen aristokraattisen Englannin syövereihin. Manchesteriin päin mentäessä vastaan tulee jalkapalloilijoita tai ainakin näiden hulppeita taloja, vaimoja ja autoja (wags), kun taas Somersetin kreivikunnassa Glastonburyssa pääset festarien ulkopuolella uppoamaan New Age-liikkeen alkulähteille ehkä yhdessä Englannin hipahtavimmista kylistä. Luontokohteista tarkemmin puhuttaessa Englanti on koti yli kymmenelle kansallispuistolle, lähempänä asutusta sijaitseville lukemattomille luonnonpuistoille kuten Seven Sisters Cliffs:lle tai useille AONB-alueelle (area of outstanding natural beauty) jotka on nimetty suojeltavaksi merkittävän maisema -arvon vuoksi. Luontokohteiden maisemat vaihtelevat aina jylhästä vuoristosta ja järvimaisemiin, aavoihin niittyihin, kumpulaisiin maalaismaisemiin, villihevosiin tai valtamerellisiin rannikkomaisemiin, joissa koet todellakin olevasi maailman laidalla. Osa tuo mieleen mystiset tarut, toiset taas täällä kuvatut elokuvat ja kolmannet aivan Australian, Uuden-Seelannin ja Etelä-Afrikan. Tiedä sitten onko yllättävän tutuilla maisemilla mitään tekemistä sen kanssa miksi britit aikoinaan näihin takavuosien alusmaihin ihastuivat? Vitsi vitsinä.

Poskettoman upeiden maisemien lisäksi ominaista Englannille on myös toinen toistaan visuaalisemmat merenrantakaupungit kalastaja- ja maalaiskylät pubeineen, markkinoineen sekä maalauksellisine katunäkymineen ja maalaismaisemineen. Matkailijan kannalta mainiota on se, että päädyit sitten, minne ikinä, löytyy sieltä yleensä edes jotkut markkinat tai vähintäänkin perinteinen brittipubi, minkä beer gardenissa istuskelu ja paikallisten kanssa minglailu on matkaajalle kuin matkaajalle vähintäänkin jo elämys. 

Aina kun kuvittelen nähneeni jo kaiken, tulee vastaan jotain entistä yllättävämpää. Olit sitten kiinnostunut eeppisistä maisemista ja vaelluksesta, historiasta, turkooseista vesistä, popkulttuurista, urheilusta, gastronomiasta tai mistä ikinä – Englannista se löytyy varmasti oma vastine. Ei ihme, että lukemattomat kirjat, sadut, tarut elokuvat ja rock- ja popmusiikki on saanut inspiraationsa juuri täältä. 

Ihmiset – ne kaiken suola

https://www.instagram.com/p/CHA3qtnBpoa/?utm_source=ig_web_copy_link

Vaikka maisemat ovat verrattomia, Englanti ei ole Englanti ilman englantilaisia. Vaikka jopa skoteilla, walesilaisilla ja pohjoisIrlantilaisilla on mielipide heistä, puhumattakaan Euroopan Unionilla, on jotenkin kuvaavaa se, ettei kyseenalainen maine näytä englantilaisia juurikaan hetkauttavan. Totuudessa englantilaiset ovat mainettaan huomattavasti lempeämpiä ja lupsakampia. Leikkimielellä kutsun Englantia hyväntahtoisten hölmöläisten maaksi ja mielestäni se osuu aika maaliin. Vaikken kaikkia poliittisia tempauksia allekirjoitakaan, on oma suhteeni englantilaisia kohtaan hyvin rakas ja läheinen. Omaleimaisen kansan takana paljastuu nimittäin poikkeuksellisen rento, mutkaton ja sydämellinen kansa, jonka kanssa, tai ainakin, jota katsellessa ei tule koskaan tylsää. Yksi Englannin parhaista nähtävyyksistä on nimenomaan ihmiset. TV-sarjojen hahmot eivät suinkaan tule tyhjästä, sen sijaan mun pitää jatkuvasti nipistellä itseäni siitä, että onko koko maa sittenkin vain yksi iso reality-ohjelma, jonka casting on mennyt todellakin nappiin? Sen verran hauskaa täällä monesti on. Yksi omista suosikkiaktiviteeteista onkin mennä pubiin ja tarkkailla ihan vaan viereisiä pöytiä. 

Pieni maan koko, iso väkiluku ja valtava ego – ei siis ihme, että maahan mahtuu myös lukemattomia karaktäärejä ja stereotypioita ja suuri osa niistä ei suinkaan tule tyhjästä. Pohjois-Englannissa tapaat ehkä maan ystävällisimmät ihmiset, joiden kanssa kasuaaliin small talkkiin tulee varata vähintään se parikymmentä minuuttia, Cornwallissa eletään hyvää elämää, Essexissä taas kaikki on isompaa, kun taas Newcastlessa pumpatumpaa ja ruskettuneempaa (Geordie Shore). Cotswoldin kukkulat taas valloittavat luonnonkauniilla hipahtavuudella. Näitä riittää. Lontoolaisia pidetään Englannissa töykeimpinä, omasta näkökulmasta taas töykeä lontoolainen on aina mukavampi ilmestys kuin keskivertoa ystävällisempi suomalainen. 

Rakastan myös paikallista hellittelynimi- sekä “How are you”-kulttuuria vaikkei se mitään sen syvempää tarkoitakaan. “Doll”, “Darling”, “Chicken”, “Parsnip”, “Pet” ja ” Angel” – kutsumanimien vastaanottaminen on aina yhtä ihanaa ja tekee arjesta huomattavasti smoothimpaa. Kulttuuri ja mielenmaisema on myös hyvin joustava. Jos “Computer says no”, se ei todellakaan tarkoita eioota. Luovat Britit löytävät aina porsaanreiän ja ratkaisun kaikkeen. Olen myös oppinut sen, että vaikka kieltoja ja sääntöjä löytyy, jos jonkinmoisia, ei niitä tarvitse aina ottaa suomalaisittain niin kovin kirjaimellisesti. Rentous, rempseys ja aitous on täällä parasta. 

Ruoka – yllättävää kyllä!

Englantia ei tunneta ruokamaana ja monesti läppä onkin, että miten näin hyvistä raaka-aineista saa niin jäätävää ruokaa. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että olen asunut maassa jo kuusi vuotta ja sinä aikana integroitunut tänne paikallista keittiötä myöten, mutta mä tahdon kyllä tätäkin ennakkoluuloa vähän ravistella. Omasta mielestä miljöö on täällä nimenomaan se mikä saa myös sen ei aina niin visuaalisesti kauniin annoksen maistumaan kullalta. Fish & Chipsiä pale alella alas huuhdeltuna kalajastakaupungissa rannikolla, Sunday Roastia vuoristovaelluksen jälkeen, Pie & Mashia syysillassa tai Ploughman’s Platteria paikallisen ginin kera tapasten tilalla, puhumattakaan perinteistä brittiaamiaisesta maaseudulla. Isommista kaupungeista löytyy toki kaikki maailman keittiöt, mutta kaupunkien ulkopuolellakin ravintolakulttuuri on huomattavasti mainettaan parempaa. Tiesitkö muuten, että Chicken Tikka Masalaa pidetään laajalti maan kansallisruokana?

Lontoo ei ole ainoa must-visit kaupunkikohde

https://www.instagram.com/p/CCWEnsehQyU/?utm_source=ig_web_copy_link

Manchester, Liverpool ja Birmingham saattavat olla suomalaisille jokseenkin tuttuja kohteita, mutta itselleni Lontoon jälkeen Bristol on ehdottomasti se suosikkikaupunki Englannissa. Jos olet katsonut Skins-tv sarjaa, on Bristol ihan juuri sitä itseään. Nuorekas, boheemi, “artsy” ja monipuolinen. Loistavaa ravintolatarjonta, vilkas yöelämä ja mukava satamallinen tunnelma. Bristol on passeli kohde, jonne pääsee helposti bussilla tai junalla muutamassa tunnissa Lontoosta. Bristolin lähellä sijaitsee puolestaan historiallinen kylpylöistä tunnettu Bath, joka on muuten myös maailmanperintökohde. Bath onkin kiistämättä yksi Englannin kauneimmista kaupungeista. Mikäli digaat arkkitehtuurista ja kulttuurista sekä mannermaisesta ravintolaelämästä, Bath on varma valinta, jossa kamera tulee räpsymään huolella. Rantakaupungeista moni suuntaa ensimmäisenä Brightoniin, mutta sen sijaan suosittelen harkitsemaan esim. Eastbournea about saman matkan päässä. Eastbournesta löytyy rannan lisäksi sensaatiomaiset Seven Sisters Cliffsit, joka on luontokohteista kiinnostuneille yksi must visit-kohteista. Mikäli suuntaat kallioille, ota ihmeessä lopulliseksi määränpääksi East Dean-niminen kylä – ihan parasta maalaismeininkiä ja pubikulttuuria nimittäin tiedossa. Brightonista länteen mentäessä hieman kauempana sijaitsee myös pitkien valkoisten hiekkarantojen Bournemouth, joka muistuttaa rantaviivaa pitkin kävellessä ja hulppeita asuntoja ihaillessa enemmänkin Malibua, kuin englantilaista merenrantakohdetta.

Turistiystävällisyys ja turismin edistyksellisyys

https://www.instagram.com/p/CB5vFHZDxq_/?utm_source=ig_web_copy_link

Jokamiehenoikeudet ovat Englannissa rajallisemmat mitä Suomessa, mutta erinomaiset opasteet ja julkiset kulkureitit tekevät retkeilystä ja kuljeskelusta mutkatonta ja miellyttävää kokemattomammallekin maisemabongarille varmistaen samalla sen, että pääset myös nauttimaan niistä maalauksellisimmista maisemista. Kuten mainittu, minne ikinä päädyt, löytyy sieltä yleensä aina jotain nähtävää, TV:stä tuttua tai vähintäänkin pubi, minkä yläkerrassa voit tarvittaessa majoittua ja terassilla kumota pimms-kannun tai pintsin jos toisenkin. Englannissa löytyy huikea valikoima mm. Glamping-vaihtoehtoja sekä söpöjä B&B-majoituksia ja Airbnb-on myös hyvin edistynyt täällä. Sen sijaan hotellien taso on englantilaisittain vaihtelevaa ja suosituimmissa kohteissa hinnat saattavat olla huipussaan. Sen sijaan että lähtee nysväämään nurkkia ja detaileja, kannattaa reissun päällä olla myös vähän isommalla pensselillä, jotta kokemus kiittää. Yleisesti Englanti on Suomea edullisempi matkailukohde ja vaihtoehtoja riittää ihan joka kukkarolle. Eeppisimpiä majoituksia varatessa kannattaa olla tosin hyvissä ajoin liikenteessä! Leuto talvi ja aikaisin alkava, sekä myöhään päättyvä kesä tekee suomalaisen näkökulmasta maasta lähes ympärivuotisesti miellyttävän matkakohteen. Tärkeimpänä vielä pitää muistaa antaa oodi yleisesti hyvälle palvelulle, joka erityisesti COVIDIN jälkeen on omasta mielestä jopa suosituimmissa turistikohteissa parantunut.

Bussi & Juna 

Kummallakin pääsee pitkälle, erityisesti mikäli tarkoituksena on kokea kohteita alueellisemmin. Erityisesti luontokohteisiin suosittelen lähetämään omalla autolla, mutta kohteiden sisällä pääsee kulkemaan kätevästi myös taxilla tai hyvässä tapauksessa Uberilla tai Boltilla, jotka toimivat laajalti. 

Auton vuokraaminen

https://www.instagram.com/p/CRYzNaNNRln/?utm_source=ig_web_copy_link
https://www.instagram.com/p/CHVyyhrhUBr/?utm_source=ig_web_copy_link

Englanti on roadtrippaajan unelma ja erilaisia kulkuneuvoja löytyy ihan joka lähtöön aina campervanista budjettivaihtoehtoon ja siitä paikallisiin ökypeleihin. Mikäli haluat nähdä matkan aikana useita kohteita kerralla, on paras tapa päästä Englannissa liikkeelle omalla autolla. Oman kokemuksen mukaan Google Mapsin näyttämät matka-ajat pitää tosin kertoa aina joko 1.5 ellei jopa kahdella. Voi olla, että johtuu ihan vaan meistä tosin. Auton vuokraaminen on helppoa esim. Lontoosta käsin ja “vääränpuoleiseen” liikenteeseen tottuu myös nopeasti – erityisesti päästessäsi Lontoosta pois. Me käytämme autonvuokraamiseen yleensä Greenmotion nimistä vuokraamoa, ihan vaan koska hinta ja helppous! 

Englannin parhaat matkakohteet vielä tästä talteen, eli koe ainakin nämä mun suosikit!

  • St Ives
  • Lake District
  • Seven Sisters Cliffs
  • Exmoor National Park (Erityisesti Lynmouth & Lynton aka “Little Switzerland” ja Valley of the Rocks)
  • Atlantic Highway Roadtrip kokonaisuudessaan
  • Devon
  • Peak District
  • Cotswolds
  • Bath
  • New Forest 
  • Extrana; Denbies Wine Estate

Eli ei kun reissuun! Ps. Just tämän hetkisistä matkustusmääräyksistä saat parhaat infot kätevästi ministeriön nettisivuilta!

x Otto


Ja hei lisää reissuvinkkejä Englantiin ja muuhun Iso-Britanniaan saat mun Instagramista!

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    elokuu 3, 2021 at 8:39 pm

    Täytyy pitää Englanti jatkossa mielessä, kun reissusuunnitelmia tekee. Olen toistaiseksi käynyt vain siellä Lontoossa (ja lähiseudulla). Mutta olen kyllä tiedostanut ennenkin, että kiinnostavia paikkoja maasta kyllä löytyisi puhumattakaan Walesista ja Skotlannista jne.

    • Reply
      Otto Lilja
      elokuu 5, 2021 at 8:40 am

      Ens kerralla ehdottomasti auto vuokraukseen ja menoks! Huikeeta se miten muutaman tunnin ajomatkalla pääsee jo näkemään käsittämättömän kirjon vuorista valkoisiin hiekkarantoihin!

  • Reply
    Mari / Kodinvaihtaja
    elokuu 8, 2021 at 12:38 pm

    Niin vähän tullut käytyä: Lontoo visiitit ja 15v kiekikurssilla Bournemounthissa. Vaellan paljon eli kysymys siihwn. Miten hyvin vaellusreitit siellä merkitty?

  • Reply
    Stacy
    elokuu 8, 2021 at 3:28 pm

    Ja vastaan kahdesti “Ei”. Kaikkein aliarvostetuin on Venäjä. Toinen on, ettei tämä muuttanut käsityksiäni Englannista. Äitini, esimerkiksi, asui ja teki töitä vuosina ennen minua Bognor Regisissä. En nyt muista, olitko urheilumiehiä, mutta minä olen tykästynyt youtube-kanavaan GCN. Sen toimitus on Bristolissa ja aika monet pyöräilyvideot, mitä GCN:ssä on, on Englannista. Esimerkiksi ajetaan Bristolista etelärannikolle etsimään kevään tuloa, ajetaan Land’s Endistä John o’ Groatsiin, mikä on tietysti Skotlannissa. Ajojen välillä pysähdellään paikallisissa kahviloissa. Yorkshire mäkineen tulee tutuksi.
    Minä olen kulkenut maitse Lontoosta Manchesteriin ja takaisin, eli Englanti Lontoon ulkopuolella on tuttu ja pidän näkemästäni. Britit on hauskoja ja se on kiinnostava maa. Haluaisin kyllä kaikkein eniten matkustaa fillarilla siellä. Junat ovat kalliita. Busseista minulla on taas oma tarinansa. OK, mies kerran Oldhamissa kysyi minua pubiin kalialle ja sanoin, että lähtisin, mutta pitää lähteä bussilla Lontooseen. Mies vastasi siihen tuoppi kädessä: Ei se mitään, minä olen sen bussin kuljettaja. Ehkä se oli esimerkki siitä komiikasta.

  • Reply
    Eveliina / Reissukuume
    elokuu 8, 2021 at 7:06 pm

    Englanti on mulle täysin vieras. Ja pakko myöntää, että olen ehkä aiemmin pitänyt sitä hieman tylsänä ja suttuisena (?) paikkana 😀 Muhun tämä postaus siis upposi, sillä aion jatkossa pitää Englannin paremmin mielessä!

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    elokuu 9, 2021 at 2:05 pm

    Lontoo on se tutuin paikka Englannista, mutta teini-iässä tuli vietettyä kuukausi Brightonissa kielikurssilla. Vierailimme pariin otteeseen Lontoossa sekä Isle of Wightilla. Meillä olisi tuttuja Cornwallissa ja ollaan joskus mietitty sinne menoa, mutta ennen k-ronaa se jäi saamattomuuden jalkoihin ja nyt odotellaan k-ronatilanteen paranemista. Loistavia kohteita Englannissa näköjään olisi enemmänkin, ehkäpä jonakin päivänä 🙂

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    elokuu 9, 2021 at 7:57 pm

    Itsellä on paperilla suunniteltuna muutamakin reissu Englantiin, mutta totta turiset, ei kovin moni Englannissa ole menossa Lontoota pidemmälle. Itseä luonnollisesti Englannissa kiehtoo kolme kovaa: golf, jalkapallo ja pubikulttuuri, joille ei oikeastaan löydy vertaista paikkaa maailmassa. Ainoastaan voisi Skotlannin olevan samalla sivulla, Irlannista puuttuu puolestaan jalkapallokulttuuri – valitettavasti.

    Toisaalta sitten Englannin luontonähtävyydet ja esimerkiksi Man-saarten ajot on ollessa mielessä pitkään. Pitäisi vaan alkaa toteuttamaan ideoita, eikä vain luoda niitä 😉

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    elokuu 10, 2021 at 6:10 am

    Minä olen aina pitänyt matkustamisesta Briteissä, ehkä mm. siksi, että on helppo matkustaa maassa, jonka kielestä selviää kuitenkin melko hyvin. “Maabongariura” on vienyt myös monelle suunnalle saarivaltiota, Englantiin tietysti, mutta myös Skotlantiin, Walesiin ja Pohjois-Irlantiin – ja saarille, Kanaalinsaarille, Isle of Manille ja Scilly-saarille. Ja niiden myötä kaupunkeihin, Lontoon lisäksi mm. Bristoliin, Eastbourneen, Hastingsiin, Edinburghiin, Cardiffiin, Manchesteriin, Liverpooliin, Newquayhin. Suosikkejani ovat saaret ja Cornwall – jälkimmäisessä hienoin kokemus oli pääsiäinen, jolloin yövyimme Pendeenin majakalla St. Ivesin lähellä ja vierailimme puutarhoissa mm. Project Eden ja Heligan. Seuraavaksi voisi kyllä kerrata Lontoota, tarjolla olisi yksi kokous, joka järjestetään parlamentin tiloissa joulukuussa, jos vaan matkustusrajoitukset silloin ovat kohtuullisia, niin silloin sitten!

  • Reply
    Anna K. - Kaukaa haettua
    elokuu 10, 2021 at 7:57 am

    Varmaan perusturisti ei pidä Englantia tai Brittein saaria niin kiinnostavana, mutta kyllä mä oon vuosia haaveillut jonkunlaisesta kierroksesta siellä. Se on yhä toteuttamatta, mutta niin on moni muukin matkaunelma! Seuraan Instabritain-tiliä ja siellä tulee ihania kyliä, kivitaloja, kartanoita, ruusupensaita ja kapeita teitä vastaan. Kyllä kiitos! Myös monet kirjat inspiroi.
    Jerseyn saarella olen ollut matkanjohtajana töissä joitain vuosia sitten, se oli kiva, mutta olihan siellä melko viileetä. Siksi tulee ennemmin mentyä jonnekin lämpimämpään.

  • Reply
    Maarit - niceMatkaaja
    elokuu 11, 2021 at 2:34 pm

    Englannin turnee on ollut pitkään haaveissa – todellakin kiinnostaisi, etenkin nummet ja rantakaupungit. Toistaiseksi vain Lontoo ja Bournemouth nähty sekä Skotlantia aika monipuolisesti, mutta kuten sanoit, se on ihan toinen juttu. Kaveri teki muutama vuosi sitten Cornwallin kierroksen ja ihastui ikihyviksi, mikä nostatti osaltaan omaa Englanti-innostusta. Joten yes please, kunhan taas päästään matkantekoon.

  • Reply
    Sanna I Seven Seas
    elokuu 12, 2021 at 5:47 pm

    Ansaitsisit kyllä jonkun Englannin matkailunedistämis-stipendin, sillä niin mageesti olet tuonut maan monipuolisuutta esille. Olen kyllä itsekin reissannut useamman kerran maassa (aika ennen omaa blogia) ja siis Lontoon lisäksi pohjoisen ja etelän kaupungeissa, mutta luontokohteet on jäänyt ihan välistä.

  • Reply
    FinInTirol
    elokuu 13, 2021 at 4:02 am

    Kiitos paikkojen kuvauksista sekä kohdeideoista! Olen ollut Englannissa lomalla vain yhden viikonlopun kaverin luona, Lontoossa 🙂 Siten lomailu ja sen tarjoama aika tutustua paikkoihin on lähes olematonta. Työreissulla olen ollut muutamia kertoja. Ne ovat kuitenkin yleensä sen verran täynnä työohjelmaa, että tutustuminen muuhun kuin hotellihuoneeseen, asiakasyritykseen ja lounas- sekä illallisravintolaan jää hyvinkin vähäiseksi. Viimeksi ajelimme asiakkaissa välillä Gloucester – Norfolk.

    Noilta työmatkoilta on jäänyt Englannista sellainen kuva, että siellä on aina pilvistä, ajoittaista tai jatkuvaa sadetta sekä ikuinen kylmyys. En toki usko, että näin oikeasti on, mutta näin olen kokenut. Minulle on sattunut aina juuri ne sateiset ja kylmät päivät. Vaimoni on pariin otteeseen kysellyt reissua Skotlantiin, mutta juuri tuon minulle muodostuneen kuvan johdosta en ole ollut kovin halukas Skotlantiin suuntaamaan.

    Artikkeli muutti ajatuksiani Englannista matkailumaana, kiitos siitä, mutta kokemukset jäivät. Ehkä jonain päivänä tulee Englannissakin käytyä turkoosien vesien äärellä ja siitä ponnistettua Skotlantiin 🙂 Sitten voisi kokemuksetkin muuttua, ainakin Englannin säällä olisi mahdollisuus muuttaa niitä.

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    elokuu 14, 2021 at 9:54 am

    En ole koskaan aliarvioinut Englantia tai muuta Iso-Britanniaa matkakohteena, mutta kyllä tämä sai kivasti matkakuumeen nousemaan. 🙂 Rakastuin keväiseen Skotlantiin ja Irlantiin olen siitä asti unelmoinut pääseväni ihanan vehreään Englantiin.

  • Reply
    Johanna M. / Muu maa mandariini
    elokuu 14, 2021 at 11:49 am

    Englannissa kiinnostaisi erityisesti roadtrip, patikointi kansallispuistoissa ja merenrantamaisemissa ja päivän päätteeksi johonkin maalaiskylän pubiin nautiskelemaan, ai että 😍 Skotlanti tosin on tällä hetkellä Brittein saarten ykköshaaveena, mutta ei naapurikaan huono olisi, kun tähän mennessä olen käynyt vain Lontoossa. Kiitos hyvistä vinkeistä, nämä täytyy muistaa!

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    elokuu 14, 2021 at 8:18 pm

    Kiitos muistutuksesta, että Lontoon ulkopuolellakin on elämää. Olisi kyllä mielenkiintoista tehdä great Britannian mantereella tutkimusmatkaa.

  • Reply
    MinnaL
    syyskuu 24, 2021 at 6:38 am

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Brittein saaret on aivan mieletön matkailukohde: upeat maisemat etelän kallioisista rannoista pohjoisemman mahtaviin mäkisiin maastoihin (Skotlannista puhumattakaan), kauniita pikkukaupunkeja, mieletön historia upeine kartanoineen ja ihanan ystävälliset ihmiset! Omalla autolla reissaaminen on aivan ykkönen, tosin se vie aikaa vähän enemmän kun Suomesta asti lähtee matkaa tekemään. Toissa vuoden Skotlannin kierros jäi koronan takia tekemättä, mutta kuumeisesti odotan jo ensi kesää, suunnitteilla uusi Midlands-Yorkshire -kierros 🇬🇧❤️

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.