*Yhteistyössä Switzerland Tourism

Vuosi sitten tammikuussa aloin elämään jotain todella hämmentävää stability-vaihetta mun elämässä, koin poikkeuksellista tarvetta “asettua aloilleni” (mitä se ikinä sitten omassa tapauksessa tarkoittaakaan), keskittyä elämään Lontoossa ja pistää iisiä rutiininomaista vaihdetta elämässä päällä sen sijaan, että jalka olisi jatkuvasti kurkkimassa ovenraosta muille maille. Harkitsin auton ostamista, vaikka mulla ei ole edes ajokorttia. Pohdin koiran tai kissan hankkimista vaikka hädin tuskin pystyn huolehtimaan edes itsestäni. Mielessä kävi myös asuntolainan nosto vaikka olenkin vannoutunut vuokralainen. Tämäkin vaihe tuli elettyä, ihan vaan oppiakseni, että  a.) en osaa elää sellaista elämää b.) se ei tee itseäni onnelliseksi ja c.) se ei vaan kertakaikkiaan ole mun juttu. Lopulta mikään edellä mainituista ei käynyt (lue. onneksi) toteen ja lopulta käsite se nk. aloille asettuminen tarkoitti itseni kohdalla sitä, että kun tässä sitä nyt ollaan asettuneena niin miksei samalla voisi ahmia napaan noin about 80h työviikon opintojen ohelle sekä pistää haisemaan ihan kunnolla. Tällä vaihteella vedettiinkin sitten koko vuosi 2018. Oire kai sekin jostain. Yksi rakkaimmista harrastuksista, eli matkustelu jäi myös omalla mittapuulla paitsioon vaikka taloudellisesti se olis tainnut olla kannattavampaa kuin koskaan. Nojoo, suhteellista kaikki. Viime vuonnakin tuli reissattua, mutta huomattavasti vähemmän mitä aiempina vuosina.

Lopulta reissukalenteri vm. 2018 näytti tältä:

  • 5 x Suomen matkaa
  • 3 x Brittien sisäistä  
  • 2 x kertaa Riiassa
  • 1 x Tukholma
  • 1 x Ruanda
  • 1 x Ateena
  • 1 x Albania
  • 1 x Benidorm
  • 1 x Gdansk
  • 1 x Sveitsin kiertomatka

Nyt kun pistin tsydeemit paperille, niin taidankin perua sanani. Kröhm. Any case. Syy tähän nk. ‘vähäisempään’ matkusteluun ei suinkaan ollut ilmastotalkoot tai lentopäästöjen vähentäminen. Päinvastoin, olin simppelisti sanottuna ahminut kalenterin sen verran täyteen duunia, maksettua duunia, sekä päälle vielä lukuisia intohimoproggiksia, että fyysinen poistuminen Lontoosta kävi kuukausi kuukaudelta hankalammaksi. Arvokkaalla vapaa-ajalla halusin taas nähdä Lontoossa ystäviä, isännöidä vieraita, käydä bileissä ja baarissa, lukittautua kotiin puolestaan seuraavana päivänä tai käydä vaikka ihan vaan salilla tai ostamassa uusia kasvonaamiota.  Eikä siinä mitään, täällähän on ihan mahtavaa, mutta pitää olla sen kanssa tarkkana, ettei karkaa mopo totaalisesti käsistä, sillä Lontoo antaa sulle niin paljon kun haluat ottaa, ja nyt en puhu vapaapäivistä. Työelämä ja elämä muutenkin Lontoossa on vähän sellaista, että sen tuntee vasta kun täällä asuu – ja moni ei täällä juuri sen takia pitkään pysykkään. Itse olen sen verran kaheli ja sopivasti kylmäkiskoinen, että Lontoo on tavallaan juuri oikea paikka mulle. Ollut ainakin tähän saakka. Luonteeni laatu kun on se, että jos joku tulee heiluttamaan rahanippua nokkani eteen tai muuta porkkanaa niin eipä ole ollut tapana sanoa siinä kohtaa ei. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi muka ahne. Mielestäni on hyvä olla ahne, mutta samalla pitää olla myös järkevä ja se on asia jonka kanssa kamppailin viime vuonna paljon, etenkin kun samalla pitäisi suorittaa yliopistotutkintoa ja pyrkiä siinä samalla myös oppimaan jotain. 😀

Viime syksynä alkoi ajatus kukkimaan siitä, että maailmassa on niin monia muitakin tapoja elää kuin näin miten minä elän, eli pää kolmantena jalkana juokseminen päivästä toiseen yhdessä maailman kiireisimmistä kaupungeista. Siinä kohtaa kun Lontoo alkaa syömään itseäni, siis minua joka olen todellinen Lontoo-fanaatikko, tiedän että nyt ei kaikki ole ihan ookoo. Lopulta ajatus siitä, että lähtisin vaikka etsimään itseäni Etelä-Amerikan viidakoihin kera dollarin päiväbudjetin ilman mitään kapitalistisia nautintoja alkoi jo tuntua siltä kaikkein järkevimmältä ajatukselta.

Lopulta ei tarvinnut viidakkoon saakka lähteä, sillä moni asia alkoi luonnistumaan ilmankin. Kesäloman jälkeen yliopistoon palaaminen oli luonnollinen siirtymä lyhentää toisen työni työviikkoa. Kuukausia myöhemmin taas joulukuussa alkoi D-vitamiinin nollatila hälyttää kehossa sen verran punaisella, että päätin bookata lennot Benidormiin kokeilumielessä ja siirtää kotitoimiston ‘adults only’-hotellin aulabaariin jossa keski-ikä oli n. 75. Samalla testata josko voisi harrastaa Espanjan uudelleensijoituksia enemmänkin. Lopulta onnistunut kokeilu auttoi sinetöimään sen ajatuksen, että miten aion vuoden 2019 viettää. Suurin heräämiseni tapahtui tosin jo kuukausia ennen tätä. Tarkalleen ottaen Sveitsissä alkusyksystä, jossa reissasin yhdessä Veera Biancan kanssa. Reissumme viimeinen määränpää Engelberg, kylä kilometrin korkeudessa, Titlis-vuoren sylissä näytteli heräämisessä suurta roolia. Tiedä sitten oliko syynä se raikas vuoristoilma, jumalainen viini vaiko kermainen juusto, mutta sen reissun jälkeen koin, että pää irtosi puskasta ja päätin vaihtaa kurssia. 

Engelbergissä jotenkin iskostui  kaikki mitä elämässäni haluan korostaa. Enemmän konkreettista on-the-road vapautta, vaihtuvampia maisemia, lisää ulkoilmaa, korkeampia vuoria, iloisempia lehmiä, maukkaampia juustoja ja täyteläisempiä viinejä. Ylipäätään vähemmän rutiininomaista kaaosta ja enemmän spontaanin boheemia hektisyyttä. Mulla ei ole mitään ongelmaa tehdä loputonta työviikkoa, koska saan siitä valtavasti kiksejä, mutta rutiininomaisuus on se mikä saa happeni loppumaan ja pääkoppani sumentumaan. Lontoo kun varsinaisesti ei ole mikään tyyneyden tuulahdus tai seesteisyyden satama, oli se kontrasti aika melkoinen jonka täällä kohtasin työputken jälkeen, joka jo itsessään saisi jokaisen selkeästi ajattelevan näkemään punaista. Pressimatkat ovat kaukana lomasta, mutta tässä ympäristössä aikataulut, kiireet ja velvoitteet rationalisoituivat päässä välittömästi inspiraatioksi ja selkeäksi suunnitelmaksi. Matka Sveitsissä Veeran kanssa tuli parhaimpaan mahdolliseen aikaan. Letkeä vuoristoelämä ja laadun tuntu jokaisessa detailissa sai mut löytämään Engelbergistä sellainen skidisti hattaraisen ‘happy place’-mestan. Paikan, jossa parikin päivää vastasi itselleni noin viiden vuoden intensiiviterapiaa. 

Vaeltelu vuorilla, irtautuminen arkirytmissä, aamusta iltaan reissussa rähjääntyneen lookin ylläpitäminen ja keskipäivällä huurteisen äfter-vaellus stoben nauttiminen kallionkielekkeellä lampaiden ja lehmien seassa antoi mulle niin paljon energiaa, että kokemaani voisi kutsua jopa lääkkeeksi stressiin. Eli sinä, joka jotenkin pystyt samaistumaan aiemmin kerrottuun. Seuraavaksi jaan sulle valmiin ohjelman ja suunnitelman, jolla säkin saat pääkopan nollaamisen lisäksi elämäsi takaisin raiteilleen ja sisäiset kalenterit hallintaan. Kaikki VAIN muutaman hassun päivän aikana.

Fürenalpeilla Vaellus – Puhdas Luonto & Onnellisten Lehmien Seurasta Nautiskelu

Sääntö numero yksi: Jos olet stressaantunut, lähde kävelylle. Jos tilillä on katetta, lähde kävelylle Engelbergin vuoristoon Sveitsiin. Viime vuoden aikana jäin viimeistään koukkuun loputtomiin vaelluksiin ja ikiaikaisiin kävelylenkkeihin. Kuulun siihen koulukuntaan, joka saa käsittämättömiä kiksejä ikiliikkumisesta. Kävely on mulle parasta meditaatiota ja Fürenalpin kaltaiset reitit ovat niitä parhaita keitaita kävelymeditaatiolle. Maisemat yli Titliksen ovat niin häkellyttävän huikeat, että linssini ei kyennyt mitenkään nappaamaan niitä totaalisiin oikeuksiinsa. Päähäni maisemat tosin iskostuivat niinkin voimakkaasti kera raikkaan ilman, että olo oli jo vaeltelun aikana kuin uudestisyntyneellä.

Fürenalpille on helppo päästä Engelbergin keskustasta. Ensin bussilla kohti gondoliasemaaa, josta otetaan itse gondolihissi kohti korkeuksia. Puolessa välissä matkaa korkeanpaikankammoinen kuten minä saattaa kokea vuoren jyrkännettä lähes nuoltaessa lieviä kuumotuksen tunteita, mutta siitäkin selviää jo pelkästään sillä, että mitä ylemmäs menee, sitä selkeämmäksi käy, että perillä odottaa jotain erityistä. Ylhäällä avautuukin hulppea näkymä Engelbergin kylän ylle, jota ympäröi taivasrajaa hipova, korkeuksia kosketteleva vuorijono. Ylhäällä voi nauttia mehun, miksei huurteisenkin ennen sitä itse tärkeintä, eli vaellusrupeamaa. Reittejä löytyy jokaiselle – aina tunnin dallailuista tuntikausien uurastukseen. Vaellus- ja vuoristoterapian lisäksi Fürenalpeilla voi nauttia myös lehmäterapiasta.

Lampaat ja lehmät – niissä vaan on sitä jotain. Sveitsi on tunnetusti onnellisten lehmien maa, josta löytyy myös vastaus siihen, että miksi paikallinen juusto, normi suklaa sekä muut eläinperäiset maistuu jumalaiselta.  Onnelliset eläimet, lehmänkellojen kilinä, raikas vuoristoilma ja huikeat korkeuserot – voiko ihminen muuta enää tarvita rentoutuakseen? Parasta terapiaa evör.

Board Bahn – Vaellus Läpi Metsien & Laidunten

Vuoristomaisemista ja korkeuserojen kauneudesta voi nauttia myös metsästä käsin. Talvisesonkina Engelberg on laskettelun sykkivä ihmemaa ja tunnetaan etenkin vapaalaskijoista sekä huippu-urheilijoiden harjoitusleireistä. Kesäaikaan sen sijaan vaellus on the thing. Siinä missä yhtenä päivänä suuntaat vuoristoon, kannattaa toisena kulkea Board Bahn-reitti. Kävely ensin Engelbergin keskustasta toiselle gondolihissiasemalle, josta pääset itse soittamaan omatoimisesti gondolihissin itsellesi. Eli siis toisin sanoen, täällä sulla on mahdollisuus käyttää gondolihissiä ilman minkäänlaista kasvokohtaamista henksun kanssa. Täydellinen etenkin suomalaisille. Ylhäällä ennen vaellusta voit nauttia piknikin niityllä ihastellen vuorijonoa vähän eri perspektiivistä. Reitti vie metsän läpi kohti lammaslaitumia, ja päättyy lopulta Flühmatt nimiseen kahvilaan, missä voit nauttia perinteisen sveitsiläisen sapuskan kera sen kaikista olennaisimman, eli vaellusoluen.

Majoittuminen Alppityyliin Pehmeiden Vällyjen Välissä – Vuorten Sylissä

Talviaikaan Ski Lodge on the place to be, mutta muina vuodenaikoina Engelbergin ytimestä löytyy tunnelmallisia alppimajahenkisiä majoituksia, kuten Alpenclub, jossa me myös yövyimme. Alpenclub on ihan sitä itseään, eli alppimeininkiä parhaimmillaan. Raskaan suojaisa puuinteriööri sekä muhkeat patjat ja pehmeät vällyt tekevät päivän jokaisesta unikokemuksesta elämyksen. Onko mitään parempaa kuin sukeltaa puhtaan pehmeisiin lakanoihin tuntien vaelluksen jälkeen? Lähtökohtaisesti taso majoituksissa on Engelbergissä korkea – ollaanhan me sentään Sveitsissä.

Fondue-illallinen & lmiömäisestä HQ Safkasta Nauttiminen

Meinasin revetä riemusta toissaviikolla löytäessäni lähimarketin juustohyllyiltä 15 minuutin pika ‘fondue patoja’. Juustomiehenä suussasulava suolaisuus nimittäin palvelee jokaista aistiani niin täysillä, että heikompia heikottaa. Ei ole Sveitsin matkaa ilman klassisen perinteistä fondue-illallista, joka on täydellinen eurooppalainen vastine korealaiselle BBQ:lle ja vietnamilaiselle hot pot traditiolle.

Meidän koko reissu huipentui viimeisenä iltana fondue-illalliseen Alpenclubin tunnelmallisessa ravintolassa, jonka sisustus ja tunnelmaa menee hyvin yks yhteen yläkerran huoneen kanssa, jossa pidin pari päivää hovia pystyssä. Tiesittekö muuten, että illallisen lopussa fonduepadan alla kyseenalaisesti sanottuna lilluvat ‘tähteet’ tulee hyötykäyttää ja huuhdella alas brandyn kera keiton muodossa? Tämänkin opin. Älä siis ole ennakkoluuloinen vaan nauti astetta persoonalisemmasta jälkiruokadrinkistä. 

Tunnetusti tunnustaudun myös makkaramiehenä. Siinä missä moni taiteilee suosikkikeittiöikseen ranskalais-japanilaisen fuusion tai lapin metsistä poimitun raakaruokaunelman, on mun vastaus yleensä rehellisen tuhti Saksa, Puola, tai suomalainen kesälomakeittiö. Näin kosmopoliitti mä siis olen jos joku on joskus epäillyt. Eipä siis ihme, että joka reissun kiintiömakkara piti kokea myös Sveitsissä. Tällä kertaa testiin meni Stäfeli-ravintolan kuvassa näkyvä makkaralautanen. Herkullista oli, ja oman suolansa antoi varmasti myös maisema sekä lounasta edeltävä vaellus.  

Illallinen Privaatisti Paikallisessa Yksityiskodissa

Yksi Engelbergin upeimmista kokemuksista oli illallinen retkiseurakunnassa mukana olleen Switzerland Tourismin edustajan Johannan ystävän Jonnan järjestämillä dinnereillä Jonnan ihastuttavan kodin terassilla. Viini virtasi ja juttu juoksi Jonnan täydellisten patojen äärellä. Muistan elävästi vieläkin sen fetan joka oli kuorrutettu juustolla. Mumsk. Yksi huikeimmista illalliselämyksistä koskaan. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua paikallisiin ja kutsua itse itsensä kylään. Kokemus kiittää!  

Engelberg sinetöi erikoissuhteeni, joka mulla on muodostunut Sveitsin kanssa. Jopa niin paljon, että haaveilen määrittelemättömän pitkästä ‘komennuksesta’ Sveitsissä jossain kohtaa. Vielä ei ole sen aika, mutta toivon mukaan tulevaisuudessa. Sveitsissä ollessa sekä matkan jälkeen sinetöityi myös se fakta, että aika Lontoossa ei ole ikuista, ainakaan yhdessä putkessa. Mutta siitä lisää myöhemmin.  

Engelbergissä opin, että mistä todella nautin. Koin luonnon, vuoret ja seesteisyyden niin hyvänä terapiana, että näkymät tuntuivat jo paljon selkeämmältä kyseisen reissun jälkeen. Syksy meni vielä ultimaattisessa hälinässä, mutta tämä reissu ja vaeltelut, sekä niiden aikana kootut ajatukset loivat pohjaa sille, että minkälaisia muutoksia aion vuoden 2019 aikana elämässäni tehdä. Jo ensimmäisen parin viikon aikana kun kuluvaa vuotta on eletty, oon pyrkinyt seikkailemaan kasvavasti Lontoon ulkopuolella, viettämään enemmän aikaa vaihtuvassa ulkoilmassa ja etenkin luonnossa ja järkevöittää työntekoa. Menevyys on itselleni kroonista, joten sopiva balanssi ja itselleen sopiva meditointi ovat asioita jotka auttavat hoitamaan duunit ja muut projektit entistä paremmin ja tehokkaammin. Pyrin vaihtamaan maisemia enemmän sekä pidettyä harkitumpaa vapaa-aikaa. Koitan myös tänä vuonna välttää punaisella huutavia deadline-paniikkeja, ja toisinaan se vaatii uhrauksia. Nyt päällimmäisenä uhrauksena esim. se, että jätän tammikuun matkamessut väliin ensimmäistä kertaa, ihan vaan sen takia, että saan pidettyä aikataulut kurissa ja sitä kautta matkustettua synttäreikseni lomalle Teneriffalle ja pidettyä iisimpää helmikuun muut viikonloput kun kavereita on tulossa Lontooseen kylään. Tavallaan harmittaa, mutta aina ei voi kaikkialle venyä. 

Vielä en voi hengähtää, sillä tiukka kevät on edessä. Siihen kuuluu mm. kandin kirjoittaminen sekä muiden lopputöiden finaaliin saattaminen, mutta sitten alkaakin elämässä ihan uudet tuulet. Niistä lisää lähempänä. Nyt jos stressi yllättää, kalenteri räjähtää käsiin ja tuntuu, että seinät kaatuu päälle, tiedän ainakin, että mihin suunnata. 

Share this story

COMMENTS Expand -
ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.