Arvatkaa mitä, meitsi on Ruotsissa – Linköpingissä. Kyseisestä kaupungista en tätä reissua ennen ollut kuullut kertaakaan ja tarkalleen ottaen jos rehellisiä ollaan niin kartalla vaikuttavasta sijainnistakaan ei mitenkään ihan liikaa tietoa ole. Saavuttiin tänne eilen meidän 6 eri kansallisuutta edustavan bloggaaja-ryhmän kanssa legendaarisella ruotsinlaivalla ja syy miksi täällä ollaan on tietenkin Nordic Bloggers’ Experience.

Tätä viikkoa olen odottanut kuin kuuta nousevaa käytännössä koko vuoden. Vuosi sitten olin tässä scenessä vielä uuni tuore tapaus ja kuulinkin Nordic Blogger’s Experiencestä, eli tuttavallisemmin NBE:stä vasta ensimmäistä kertaa tuolloin Matkamessuilla. Vuodessa on tapahtunut paljon. On ollut ylämäkiä, toisinaan myös motivaatiollisia alamäkiä. Olen silti pyrkinyt parhaimpani mukaan pysyä bloggaamisessa mukana ja mulle yksi suurimpia palkintoja onkin toimia tänä vuonna yhtenä NBE:n virallisista Host-bloggaajista.

Processed with VSCO with f2 preset
Cocoa Etsimässä-Arnan kanssa sekä Fan Girl Quest-Tiian kanssa (KIITOS MUUTEN TÄSTÄ KUVASTA!) hostataan tätä jengiä tiistaihin saakka Ruotsissa. Porukkaa on lentänyt pohjolaan niin Kiinasta Gavin / Gavin Fan, Hollannista Denise / Inhetvliegtuig, Ranskasta Adeline / Voyages etc , Saksasta Michael / Blog Boheme & Espanjasta Eva / Una Idea Un Viaje. Lisäksi kuvassa Visit Swedenin Johanna sekä Visit Linköpingin Jörgen. 

Nordic Bloggers’ Experience on sisällöntuottajatapahtuma, mikä järjestetään Suomessa aina Matkamessujen kanssa samaan aikaan. NBE kerää kansainvälisesti niin vloggaajat, bloggaajat, instagrammaajat ja sekä muut alan ihmiset yhteen tutustumaan Suomen matkailutarjontaan sekä vähän myös lähimaihinkin. NBE on ollut aiempina vuosina toistuvasti jätti menestys ja kerännyt aivan valtavaa näkyvyyttä niin digitaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa. Meiningin tasosta kertoo myös se, että NBE voitti viime syksyissä Blog Awardseissa parhaan Blog Marketing genren pokaaliin.

NBE-viikon ideana on kiteytetysti tutustua Suomen sekä lähialueiden matkailutarjontaan tammikuisella talvisella boostilla varustettuna. NBE-viikon aikana järjestetään lukuisia seminaareja, koulutuksia sekä yhteisiä illanviettoja, missä alan ihmiset pääsevät verkostoitumaan keskenään sekä oppimaan professional-bloggaamisesta lisää. NBE on itselleni kullanarvoinen koulutusohjelma, mikä varmasti tulee avaamaan paljon lisää ovia niin tulevaan sekä avustamaan jalan saamisessa yhtä tukevammin oven väliin, niin kansallisesti kuin myös kansainvälisestikin.

Matkamessut itsessään ovat matkabloggaajille vuoden itsenäisyyspäivän linnanjuhlat. Messujen ydin idea on itsessään verkostoitua sekä valistua, luoda itselleen uusia yhteistyökuvioita sekä markkinoida itseään ja omaa sisältöään muille alan ihmisille. Viimevuotiset Matkamessut olivat itselleni eräänlainen käännekohta bloggaamisessa ja päällimmäisenä muistoissa onkin mitä inspiroivimmat luennot sekä mielettömät bileet, mistä ei meininkiä, uusia fb-kavereita sekä brenkkua puuttunut.

Tulevasta viikosta on tulossa todella hektinen. Tiistaihin saakka vedetään Ruotsissa ja loppuviikko jatkuukin Suomessa. Tiistaina vietetään koko NBE-jengin kanssa tupareita, jotka järkätään meidän Forenom apartmentissa, missä iso osa sisällöntuottajista majoittuu viikon aikana, minä mukaan lukien. Perjantaihin saakka kalenteri näyttääkin kokonaisuudessaan melko railakkaalta. ensin vähän biletystä, sen jälkeen koulutuksia, business lounaita, tapaamisia, luontoretkiä, lisää biletystä, matkamessuja sekä verkostoitumista, verkostoitumista ja vielä lisää verkostoitumista. Kun arkipäivät on saatu taas pulkkaan, niin lähdenkin hostaamaan toista kansainvälistä porukkaa Vantaalle Visit Vantaan johdolla. Tätä keissiä mä odotan oikeasti aika paljon sillä en tiedä kerta kaikkiaan yhtään, mitä odottaa ja pääsen hei majoittumaan Flamingoon. Woop Woop, en ole koskaan ollut Flamingossa ja jos pakkanen on loppuviikosta vielä näin pistävää, mitä se on viime päivät ollut, niin kylpeminen kylpylässä ei tee alkuunkaan pahaa. Sunnuntaina NBE saadaan pulkkaan ja tarkoitus on palata Lontooseen takaisin taas viikon päästä maanantaina.

Ennen kuin pääsen päivittämään blogia lisää niin viikon kulusta pysyy parhaiten kärryillä Instagramissa nimimerkillä @ottoizakaya, facebookissa sekä Snapchatissa, mistä mut löytää puolestaan löytää nimimerkillä ottoizakayacom. Jos ette siis ette vielä seuraa niin tehkää asiaan muutos välittömästi.

Tässä oli muuten jännittävät ajat käsillä ennen NBE:n alkua sillä kamerahan joutui surullisenkuuluisasti vääriin käsiin ennen uutta vuotta Damissa. Onneksi maailmassa on silti hyviä ihmisiä vielä jäljellä ja Canonin jengi lupautuikin pelastamaan viikkoni. Olin muuten myös aika varma, että joudun lähtemään reissuun mun puoli paskana olevan vanhan iPhone 5s:n kanssa, missä näyttö on puoliksi irronnut sekä kamera toimii puoli teholla. Omalla edellisellä puhelimella oli siis sama kohtalo kuin kameralla. Olin kyllästynyt iPhoneen ja halusin ostaa uudeksi puhelimeksi pitkään haaveilemani BlackBerry PRIV:n. Jopa Lontoossa oli lähestulkoon mahdotonta saada PRIV:tä ostettua ilman kytkyliittymää ja olinkin jo tilaamassa puhelinta netistä. Päivää ennen lähtöä sain kumminkin tiedon, että yksi (1!!!) liike myy Lontoossa BlackBerry PRIV:tä ilman kytkyä ja arvaa vaan juoksinko klo: 20:45 juuri ennen sulkemisaikaa ostamaan sen. Nyt on onneksi varustus kondiksessa. Tä BB on muuten niiin NAMU, tuun varmasti hehkuttamaan tätä niin paljon vielä lisää täällä!

Oon aivan liian innoissani, mitä tuleva viikko tulee tarjoamaan. Tästä on mitä mainioin aloittaa uusi blogi vuosi 2016. Meikä vaipuu syvään uneen nyt, kuuloilla olkaamme pian!

-OTTO-

Share this story

COMMENTS Expand -
    1. Tattista! Hauskalta kuullostaa. Tartun haasteeseen heti kun vaan suinkin kerkiän. 🙂 Ja ruotsi postauksia tulossa tulevalla viikolla. Stay tuned.

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.