Maanantai on päivä, mikä on lähestulkoon poikkeuksetta kiva pitää etänä. Eikö? Ite jotenkin Ausseissa totuin tohon astetta downshiftaavampaan viikkorytmiin ja en pistä ollenkaan pahakseni, että voin sitä samaa toisinaan myös Suomessakin toteuttaa. 

No anyway. Nyt kun ollaan jo sysimustassa lampaan sekä veren makuisessa pitkäperjantaissa, voi hyvällä mielellä muistella alkanutta viikkoa. Maanantai pyörähti kivasti käyntiin maailmanlopun sääolojen runtelemana sillä, että mentiin kuvaamaan lentokentälle CreateTrips-travelguide mobiilisovellukselle vähän mainosmateriaalia.

Alex toimi mallin lisäksi myös “Behind The Scenes”-salakuvaajana kuvauksissa.

60_POST-11

60_POST-10

Mä en oo vieläkään päässyt yli siitä “säästä”, mikä meitä koetteli maanantaina. Alex totesikin osuvasti, että “Ei tä oo mikään sää, tä on HELVETTI”. Agree. Asiaa ei ennen kuvauksia auttanut todellakaan myöskään se, että meikäläisten pyykit eli omaa elämäänsä toisella puolella keskustaa ja UBERtaxila ei ole enää IKINÄ autoja saatavilla.

Noh päästiin kuin päästiinkin lentokentälle kuin 2012-leffan maailmanlopun alukseen kiirehtineinä konsanaan. Sen pituinen “aamu ennen kuvauksia” se. Päivän pointti oli siis kuvata mainosmateriaalia CreateTripsille-mobiilisovellukselle. Lentokentän yleisten tilojen lisäksi pistettiin tavaraa purkkiin myös GLO Hotel Airportin  moderneissa uumenissa.

60_POST-4

60_POST-2

60_POST-3

Malleina toimi meitsi, Alex sekä Lisa. Teemoina oli bisnes, casual, rento ja loma. Veera Bianca toimi puolestaan yrityksen edustajana kuvausohjaajana. Meillä oli tosi hauskaa! Löpistiin, ilmeiltiin, teatteroitiin, naurettiin ja vedettiin Lisan kanssa intensiivistä samppis-näytelmää valkoisten vällyjen välissä. Ihan kelpo kuvauspäivä.

60_POST-1

60_POST-5

60_POST-6

60_POST-8

60_POST-9

Päivän ehkä positiivisin yllätys oli meidän lounas. En olis ikinä osannut odottaa, että Helsingin lentokentän Hiltonista olisi saanut sen maalaisen ensiluokkaista sapuskaa kun nyt oli tarjolla. Ja vielä semi edullistakin. Suosittelen lämpimästi jos siellä suunnilla liikutte! Toi lounas vaati monta ruokapornokuvaa.

60_POST-13

60_POST-12

60_POST-14

Kiitos vielä kaikille mukana olleille, Valokuvaaja Sirpalle, Petterille, ohjaaja Veeralle sekä malleille Lisalle ja Alexille (sekä tietenkin minulle)! 🙂 

Seuraa meininkiä reaaliajassa myös INSTAGRAMISSA @otto.lilja

– OTTO – 

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Ai että, ihqu päivä teillä! Olen itse päässyt samantyyliseen tunnelmaan & juttuun (päätähdeksi) muutama vuosi sitten ja nautin kovasti. Samaistuin siis kokemaasi, olet onnekas 🙂

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.