Tänään aamulla heräsin ikäkriisin syvistä ja ahdistavista syövereistä. Olen koko vuoden kärsinyt ikäkriisistä don’t know why ja tiedän – se on todella väärin. Jos kärsin tässä iässä ikäkriisistä niin miten pahaksi se voi eskaloitua tulevaisuudessa? Naurettavaa, kyllä.

Olen koittanut työstää asiaa ja miettiä rationaalisesti, mutta kyseinen kriisitila tunnemaailmassani on vaan vähän samankaltainen kuin esim. mustasukkaisuus – niin järkevästi kuin asiaa ajattelisikin ja koittaisi saada sen pois niin ei auta, siellä se pistää ja pahasti. Tämä naurettava reilu kahdenkympin kriisi eskaloitui niin järjettömäksi, että yritin jopa asettaa Facebookiin asetuksen yöllä, että syntymäpäivääni ei näkisi ketään ja kukaan ei pääsisi onnittelemaan mua ja voisin olla forever 21. Ei onnistunut ja luovutin.

Hyvä niin, sillä tänään kun onnitteluita alkoi Facebookiin sekä puhelimeen satelemaan niin hiffasin, että eihän mulla ole mitään syytä kriiseillä. Tulin tosi hyvälle tuulelle. Käytiin Alexin kanssa syömässä virkistävä ranskalainen aamiainen ja sain lahjaksi Dr Martensin Docsit, missä on elinikäinen takuu. Tulin onnelliseksi. Aloin kelaamaan lisää ja tulin järkiini. Onhan tässä kuluneen 22 vuoden aikana saavutettu jo vaikka ja mitä. Ja jos ei olisikaan aina saavutettu niin ainakin ollaan eletty, koettu ja nautittu. Mitään ei ole jäänyt juurikaan tekemättä ja sisällöllisesti kuluneet vuodet ovat olleet vähintäänkin toiminnallisia. Vaikka osa tavoitteista vielä uupuukin niin asiat ei voisi kyllä paljon paremmin enää tänään olla.

Päätinkin boostata omaa egoani lisää ja todistaa itselleni, että kaikki on hyvin. Päätin listata syntymäpäivälahjaksi 22 syytä olla tänään TYYTYVÄINEN itseeni sekä ennen kaikkea YLPEÄ ja unohtaa tämä naurettava ikäkriisi.

Eikun vaan Happy Birthdayta Otto!

Processed with VSCO

1. Meikähän on matkustellut mies. 42 maata löytyy mittarista ja se on paljon enemmän, mitä moni saa täyteen varmasti koko elämänsä aikana.

2. Lisäksi olen päässyt jo toteuttamaan suurimpia unelmiani asumalla ulkomailla jo pitkiä aikoja. Sydney & Lontoo. Se jos jokin on antanut hyvää kokemusta ja väristystä elämälle.

3. Mulla on hyvä parisuhde ihmisen kanssa kenestä olen mielettömän ylpeä, siis todella hyvä sellainen. Koskaan ei tarvitse kokea olevansa yksin ja aina on toisen 120% tuki taustalla. Teknisen tuen lisäksi myös henkinen. 😀 Parisuhde on paras luottokortti!

4. Lisäksi mulla on ehkä maailman mielettömin tukiverkosto. Ei siis ei paremmat ystävät voisi olla. <3

5. Tunnen sen lisäksi todella paljon huikeita ja mielenkiintoisia ihmisiä. Olen ammatti sosialisoituja ja omaan todella laajan tuttavaverkoston. Hyvä mun suuri ja avoin suu!

6. Olen terve kuin pukki. Myös henkisesti.

7. Mulla on ihana ja tukeva perhe.

8. Osaan nauraa itselleni. Ei vaihtoehtoja. Oonhan mä nyt tosi läppä jätkä. Itseironia kunniaan!

9. Olen onnistunut tekemään rakkaasta harrastuksestani itselleni myös sivutoimisen työn.

10. Ylipäätään olen iloinen, että mulla on ihan mieletön harrastus, minkä kautta olen päässyt kokemaan paljon spektaakelinomaisia kokemuksia sekä tutustumaan uusiin huikeisiin tyyppeihin.

11. Olen rohkea ja todella heittäytymiskykyinen. Eipä tarvitse olla itse esteenä itselleen.

12. Sain juuri yhden ehdollisen tarjouksen yhdestä yliopistosta minne hain ja se oli kaikkein vaativin hakemistani – vieläpä unelmalinjalta. Vaikka en ehtoja läpäisisikään niin sentään mut huomattiin ja tiedän, että en ole aivan paska. Neljästä muusta vielä odotetaan vastauksia.

13. Olen onnistunut työllistymään ulkomailla sekä pärjäämään täällä hyvin. Lontoo ei ole helpoin mesta yrittää, mutta hyvin on vedetty ja loistavasti on kotiuduttu. Eikä ole tarvinnut tulla vielä toistaiseksi maitojunalla kotiin!

14. Tämä on tärkeä. Henkinen kypsyys. Moni oman ikäiseni vasta aloittelee aikuista elämäänsä ja itsenäistyy. En sano, että se olisi huono asia, mutta olen joka tapauksessa iloinen ja ylpeä siitä, että Itse olen kokenut, elänyt, nähnyt ja tehnyt aikuisesti jo monta vuotta. Aikuistuin aika nuorena ja kai se jotenkin näkyy. Paljon on kompasteltu, mutta koska on kompastuttu nuorena, on mulla ollut aikaa ne mokaset myös jo korjailla sekä aloittaa aina alusta. Siitä on muodostunut tietynlainen henkinen kypsyys. Koen, että elettyä elämää mulla on takana paljon enemmän, mitä mittari näyttää.

15. Henkinen vahvuus. Niin kuin Vesa Keskisen äiti sanoi Vesasta: ”Niin pientä kiveä ei luoja ole luonut, etteikö meidän Vesa siihen kompastuisi” Ja mullahan on omassa elämässäni täysin sama. Samaan aikaan tiedän, että niin suurta vastoinkäymistä ei tässä maailmassa voi vastaan tulla, ettenkö mä siitä selviäisi ja se on saletti!

16. Olen iloinen siitä, että olen liberaali, rento ja ymmärtäväinen. Osaan katsoa boksin ulkopuolelta. Se olisi järkyttävä kohtalo jos olisin kapeakatseinen. Yök.

17. Asiat yleisesti on todella hyvin ja ongelmat elämässä on viime kädessä aika minimaaliset, tai ylipäätään maalliset. Suunta ja rinta aina ylöspäin asenteella mennään.

18. Okei joo. Olen tyytyväinen ulkonäkööni. Vaikka vähän ruista pitäisikin ranteeseen saada ja pikkasen abseja mahaan treenata niin muuten en muuttaisi oikeastaan mitään, ainakaan kovin tosissaan ja ne asiat mitkä voisi muuttaa on pelkästään omasta aikaansaamisesta kiinni. Mitään urgenttia ei siis ole. Miehethän muutenkin vaan paranevat vanhetessaan niin uskon vakaasti, että ulkonäköni parhaat päivät ovat vasta edessä.

19. Voin vapaasti ja ylpeästi olla sitä mitä olen. Ei tarvitse salailla tai peitellä mitään. To be Gay on oikeasti paras asia mikä elämässäni on. Se tekee omasta elämästäni elämisen arvoista. Voi kuunnella juuri sitä musiikkia mitä haluan, katsoa niitä ohjelmia mitä katson sekä voin olla justiinsa niin törkeän estoton mitä sielusta vaan irtoa. Lisäksi ei tarvitse stressata perheen perustamisesta taikka naimisiin menosta. Se on todella iso helpotus. Voi elää elämäänsä ihan vaan itseään varten.

20. Viimeiseen 22 vuoteen on mahtunut aivan ultimaattisia kokemuksia, siis aivan järjettömän upeita, värikkäitä ja mielenkiintoisia sellaisia. On nähty slummeja Aasiassa, kärsimystä Intiassa, Aseellisia ryöstöjä, Samppanjaa kattobaareissa, elämän nousuja, laskuja ja uudestaan nousuja ja taas kerran laskuja. 😀 On päässyt majoittumaan hulppeissa hotelleissa,  bilettämään jos jonkunlaisissa yökerhoissa, syömään eksoottisia ruokia ja nauttimaan elämästä mitä erilaisimmilla tavoilla. näkemään maailman upeimpia rantoja, maisemia, maailman ihmeitä ja Unescon perintökohteita, ruokkimaan uteliaisuutta, tutustumaan ihmisiin sateenkaaren jokaisesta väristä, nauramaan, nauramaan ja nauramaan. Kokemaan infernaalisen sekopäisiä seikkailuja, mistä oon saanut revittyä todella hullun hauskoja tarinoita kerrottavaksi. Oikeastaan kaikki se, mitä nyt on tullut jo kokemusboksiin kerrytettyä niin voi olla jo tosi happy. Ylipäätään on pärjätty elämässä ja tehty siitä omansa näköistä. Ei ole jäänyt mikään hampaankoloon kaivertamaan ja voin aidosti sanoa olevani todella onnellinen ja tyytyväinen.

21. Vaikka asiat kusisivatkin kilpaa kuin jeesuksen pääsisäinen konsanaan ja koko korttitalo romahtaisi niin ainakin mulla on vielä paljon aikaa koota palikat uudelleen ja yrittää. Siis omahan elämä ei ole vielä edes kunnolla alkanut ja tiedän, että parhaat vuodet odottaa vielä kaukana tulevaisuudessa!

22. En keksi oikeen mitään enää niin alan toistamaan itseäni. Mulla on vaan omasta mielestäni ihan helvetin hauska, tapahtumarikas ja yllätyksellinen elämä. Siis vaikkei jokainen päivä olisikaan erilainen ja toisinaan on vähän tylsää niin voin luottaa siihen, että se on vaan täysin hetkellistä. Oma asenne ja kokemuksen jano on kondiksessa sekä ihmiset ympärillä tekemään tästä elämästä todella parasta!

+ Jos ei muuta niin ainakin osaan kehua itseäni! Se on mielestäni todella hyvä taito. 😉

++ NBE-postauksia tulossa ihan pian!

-OTTO-


Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Paljon onnea Otto!! 🙂 Oon aivan superonnellinen siitä että oot osunu miun polulle <3 Kiitos tästä positiviisen suhtautumisen ja itsensä arvostamisen hengestä ja sen levittämisestä taas yhdellä uudella tavalla 🙂

  2. Joo itsensä kehuminen toimii. 😀 Ei mut ihanaa onnea ja oo ylpeä ja onnellinen! <3 Mullakin oli 22-vuotiaana pieni ikäkriisi, jotenkin unohdin sen iän ja jouduin aina miettimään, että oonko mä nyt 21 vai mitähä. 😀

    1. Oon samaa mieltä. :D! “emmääää mittää tällästä, ei mua mittää kehuu tarvee…” Fuck it, bring it on. 😀 Siis tä 22 tuntuu todella epä loogiselta, voin vaan kuvitella ton, oon vieläkin aivan confused. 😀 Mutta ihanaa ja kiitosta. <3

    1. Joo, tajusin sen tänään kanssa viimeistään siinä kohtaa kun jengi pommitti 4 vuotta vanhoja baarikuvia FB:eehen missä esiinnyn XD

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.