Koimme heti alkumatkasta Israelin reissumme ensimmäisen räikeän kontrastien täyteisen yllätyksen, joka ei vaan voinut jättää meitä kyseenalaistamatta Israelin valtiollisia toimintatapoja.
Miami-tyylisen ja nuoruuden tuoksuisen Tel Avivin jälkeen kontrasti ei olisi voinut olla suurempi kun meidät vietiin yhdeksi yöksi Israelin matkamme seuraavaan kohteeseen. Kyseessä oli reilu 13 000 asukkaan asuttama Välimeren rannalla sijaitseva arabikylä nimeltä Jisr az-Zarqa. Tässä köyhyydestään tunnetussa eristäytyneessä kylässä arkipäivä Israelissa näytti meille hyvin päinvastaiset kasvot, jota Tel Aviv oli meille aiemmin näyttänyt. Propagandan läsnäolo ei ole näillä seuduilla salaisuus ja sen verran laadukasta se välillä on, että välillä kävi mielessä itselläänkin, että kai tämä paikka ja kuvio on ihan ok vaikka ei se sitä terveen järjen mukaan todellakaan ollut. Mietin jopa pitkään, että miten tämä artikkeli kannattaa kirjoittaa ilman, että kuulostan idiootilta. Päätin olla täysin rehellinen.
ERISTÄYTYNYT ARABIKYLÄ
Jisr az-Zarqa on kylä minne mennään hakemaan rappioromanttista eksotiikkaa reppureissaajan asenteella. Kiinnostavinta tässä kylässä on asukkaiden seuraaminen ja ympäristön spekulointi. Silmille syöksyvä kontrasti muuta maata kohtaan on nimittäin valtava. Jisr az-Zarqa tunnetaankin Israelin köyhimpänä arabikylänä, joka tarkoittaa, että tilastoissa kylä on myös koko Israelin köyhimpiä – ja sen todella näki. Turismi on taloudellinen toivo ja Välimeren aaltojen äärellä potentiaali on suuri. Kasvava turismi on yksi harvoista tavoista saada säpinää näiden sulkeutuneiden porttien sisälle, jossa arki poikkeaa muusta Israelista lähestulkoon yhtä voimakkaasti kuin Suomi Venäjän puoleisesta Karjalasta – ellei jopa paljon enemmänkin. Tämä paikka vaan sattuu sijaitsemaan Israelin rajojen sisällä.
Hyvin nopeasti meille kävi selväksi, että täällä kannattaa unohtaa turisti-tohinat ja sen sijasta varustautua astetta journalistisemmalla matkailuasenteella. Annetuilla eväillä päätimme ottaa irti sen mitä oli saatavilla ja tässä tilanteessa se oli heittäytyminen täysin toisen kulttuurin arkipäivään – eli kahvia, vesipiippua & tupakkaa sekä paikallisten tarkkailua ja sisäpiiriltä tiedon utelua – tietenkin minareettien säkeistämänä.
Kävimme ennen tänne saapumista päiväseltään vierailemassa sosialistisessa Kibbutz-yhteisössä joka itsessään oli jo sellainen keissi, että annan sille ihan oman postaustilan myöhemmin. Joka tapauksessa nainen, joka toimi kyseisenä päivänä oppaanamme opetti tämän arabikylän lapsille englantia sekä länsimaalaisia arvoja. Nainen kertoi mm. että hänen toimenkuvansa oli opettaa paikallisia arabikylässä eläviä tyttöjä olemaan vähemmän ujoja, kun taas poikien opetuksen missiona oli puolestaan oppia heitä näyttämään enemmän tunteita.
Pienessä sulkeutuneessa arabikylässä ei ole helppoa olla yksilö, sillä se saattaisi itsensä ulos sulkemisen lisäksi romuttaa koko yhteisön. Ilman yhteisöä taustalla uhkana on puolestaan radikalisoituminen. Saatuamme taustatietoa oppaamme ja kylän välisestä suhteesta, tulimme siihen lopputulokseen, että meidät tuotiin tänne henkilökohtaisista syistä. Turismin suhteen kylä on vasta alkutekijöissään. Ihan jo senkin puolesta, että kylä avattiin virallisesti turisteille vasta tällä vuosi kymmenellä.
MAJOITUS
Yövyimme Juha’s Guest housessa, joka on kylän ainoa majatalo. Tasoltaan majatalo oli vaatimaton, mutta siisti ja kotoisa. Sopi tunnelmaan hyvin. Palvelut muuten kylässä rajoittuvat muutamiin kioskeihin jossa hinnaston numerokanta näytti huomattavasti huokeammalta, johon olimme hintavassa Tel Avivissa tottuneet. Koraanin oppien mukaisesti ei myöskään alkoholia ollut ymmärrettävistä syistä saatavilla. Vaikka kulissi saattoi esittää meille aluksi muuta, selvisi meille hyvin nopeasti, että pinnan alla muhi valtava viinapommi ja alkoholismista kärsitään tässä kylässä runsaasti. Erittäin ymmärrettävistä syistä tosin. Virikkeitä on vähän, kuten on myös rehellisiä mahdollisuuksia. Sen lisäksi työttömyysprosentti on täällä maan korkeimpia.
Asiaa ei auta myöskään se, että arabikyliin liikkuminen on yleisesti haastavaa, sillä julkinen liikenne tottelee eri sääntöjä näiden kylien välillä, mitä se tottelee muussa Israelissa. Tämä tarkoittaa sitä, että paikalliset pääsevät liikkumaan “ulkomaailmaan” harvakseltaan ja tämän lopputuloksen me taas kaikki tiedämme. Eristäytyminen ei tee hyvää kenellekään. Tässä tilanteessa ei ole varmasti helppo leikkiä dynaamista. Englannin kielen taito uupui täällä myös voimakkaasti. Suhtautuminen länsimaalaisen turistiin oli myös hyvin poikkeavaa verrattuna muuhun maahan.
OLENKO MUKA ISRAELISSA?
Huomasimme heti täällä olevamme muukalaisia. Joskin hauskan positiivisessa mielessä. Täällä me saimme olla huomion keskipisteenä. Kylän katuja läpi tallaillessa tuli väkisinkin fiilis, että olisin ollut dokumenttielokuvassa nimeltä Ambassador. Kauluspaita päällä, plehat silmillä sekä Snapchat handussa oli fiilis suorastaan jopa härski. Eri tavallakin olisin toki voinut pukeutua, mutta Intiasta teetetty paita jotenkin vaan tuntui sopivan tuohon valmiiksi itämaiseen fiilikseen kuin nakutettu.
Täällä ei oltu vielä totuttu turhan paljoa länkkäreihin ja keräsimme jatkuvasti uteliaan iloisia huutoja osaksemme. Suhtautuminen meihin oli lähes yhtä huomiolle pantavaa kuin Surabayan esikaupungissa Indonesiassa. Lapset ja nuoret juoksivat perässämme kuin olisimme olleet suuremmankin luokan julkisuuden henkilöitä.
Siinä missä Saksassa toissa viikonloppuna ihmiset välttelivät kameraa kuin ruttoa, oli täällä meininki putken edessä kuin kykyjenetsintäkilpailussa. Kävellessämme ohi kääntyi jokaisen vastaantulijan päät siltä seisomalta. Asetelmaamme täällä ei voinut myöskään olla huomaamatta. Me olimme täysin eri maailmasta – vierailemassa maailmassa, joka oli eristäytynyt lähes kokonaan omasta maastaan. Monimutkaisen kuuloista mutta totta.
Kysymys kuuluu silti, että miten tämä kaikki on mahdollista? Sivistysvaltiossa jossa rahaa riittää ja hyvästä elintasosta ei ole pulaa, löytyy kylä jossa infrastruktuuri on täysin eri maailmasta. En sano, että ihmiset olisivat onnettomia tai, että olisin nähnyt kärsimystä. En suinkaan. Mutta jos nyt miettii, niin olisihan se erittäin kyseenalaista, että tunnin ajomatkan päässä Helsingistä olisi kylä missä infrastruktuuri puuttuisi täysin. Toki Israelin ja Suomen tilanne poikkeaa monellakin tapaa, mutta ei se koko kysymykseen vastaa. Asiat ovat paljon monimutkaisempia, mitä ensimmäisen maailma ajattelumaailma pystyy edes käsittämään.
Arabiväeston huomattavasti alempaa asemaa ei Israelissa voinut olla huomaamatta. Etenkin tämä yhteisö oli suljettu Israelista ulos tämän kokemuksen perusteella lähes täysin. Tämä fiilis korostui vielä entisestään siinä kohtaa kun poistuessamme täältä alkoi “sivistyksen” parissa n. 10 minuutin ajomatkan päässä kohota taas palmut, ostarit ja condot.
TURVALLISUUS & EPÄTODELLINEN ILLALLINEN ARABIKYLÄN PIMENEVÄSSÄ YÖSSÄ
En pelkää ihmisiä. Ihminen on vaarallinen toiselle ihmiselle yleensä siinä kohtaa kun itse näyttää pelkonsa, joten ei kannata pelätä. Täällä pelko ei tullut kysymykseenkään, sillä mitään syytä siihen en olisi face-to-face välisessä kanssakäymisessä voinut havaita. Päinvastoin. Toisin kertoi silti paikalliset sanomalehdet. Niiden perusteella vähintäänkin varautuneisuuteen olisi ollut aihetta, sillä tekemämme tiedonhaun perusteella rikostilastot Jisr az-Zarqassa ovat maan korkeimpia. Tätä ei olisi mitenkään voinut uskoa valoisaan aikaan, mutta pimeän tullen alkoi korviemme mukaan toinen tarina, mikä jäi jopa meille pieneksi arvoitukseksi.
Majatalossamme työskenteli USA:lainen vapaaehtoistyöntekijä, jonka rooli tässä tarinassa on kiistaton. Illalla ohjelmassamme oli mennä syömään illallista majatalomme omistajan luokse. Tarkoituksena oli syödä siellä omistajan vaimon ja tyttärien valmistama paikallinen ateria. Seuraamme liittyi myös tämä Kaliforniasta kotoisin oleva Amerikan-Juutalainen vapaaehtoistyöntekijä kenen verbaalinen ja fyysinen ulosanti aiheutti sisällämme suoranaisen kysymysmerkkien hyökyaallon kokoisen tulvan. Vapaaehtoistyöntekijä jota kutsukaamme nyt vaikka Sky’ksi (tämä on lähin nimi minkä keksin kuvaamaan tämän henkilön oikeaa nimeä käyttämättä sitä oikeasti) oli asunut kylässä siis jonkin aikaa. Hänen historiaansa kuului mm. 7 vuoden mittainen rupeama arabian opiskelun kanssa – osaamatta siltikään puhua kieltä “oooh habibia” enempää.
POMMEJA & KYSYMYSMERKKEJÄ
Kun illallista oli kulunut n. 15 min. kuulimme pommin kuuloisen äänen. Kysyessämme, että mikä tämä ääni mahtoi olla, alkoi vapaaehtoistyöntekijä hehettämään harvinaisen piilo-hysteerisellä hehetyksen painolla “heheheh…It’s nothing….heheheh” Right. Näitä sattuu. Välillä saattaa jossain räjähtää. Tai sitten ei, kuten Sky antoi harvinaisen epäilyttävästi ymmärtää. Ei sen kummempaa. llta jatkui.
Ei mennyt kauaakaan kun tämä pommin kuuloinen kova pamaus paukahti uudelleen. Siinä kohtaa kanssamme matkustanut kanadalainen nainen alkoi vaatimaan vastauksia. Sky yritti väittää äänen lähteeksi jotain ilotulituksen ja Tv-tehosteiden väliltä vakuuttamatta seuruettamme alkuunkaan. Jos äsken oli teennäisen piilo-hysteeristä selityksen makua Sky’n suussa ilmassa, muuttui tässä kohtaa selittely jo suorastaan epätodelliseksi. Olin varma, että olin eksynyt piilokameraan.
DIALOGIA
”Everything is so okey…*teennäinen hehetys* no worries at all *teennäinen hehetys* everyone are so chill, *teennäinen hehetys* there is no reason to worry *teennäinen hehetys*…”
Tässä kohtaa alkoi seurueemme silmämunat pyöriä siihen tahtiin taulussa, että joku muukin taisi alkaa epäilemään piilokameran perään. Tämän huomattuaan muuttui ääni Sky’n kellossa sekä olemus sen mukana kuin kesästä talveen.
“Are guys okey?” kuului Sky’n suusta kuin suoraan yleiseltä syyttäjältä, eli hyvin kyseenalaistavan tutkivalla äänensävyllä. Totesimme, että äänet olivat epäilyttäviä ja ne eivät kuulostaneet ilotulitteilta. Tähän Sky totesi, että ne ovat ilotulitusraketteja, mihin taas me totesimme, että ne eivät kuulostaneet siltä, mihin Sky taas totesi, että kyllä – ne ovat ilotulitusraketteja….
Päätimme luovuttaa väittelyn siihen ja ottaa muuten mehukkaasta tilanteesta kaikki saatavilla olevat mehut irti. Illallinen jatkui “pommin”-paukkeista huolimatta. Tilanne oli itsessään sen verran kiusallinen, että ei auttanut kun ottaa rehellinen “Otto Lilja”-keskustelu tyyli käyttöön eli toisin sanoen aloin tykittämään helvetisti kysymyksiä ilmoille. Aina kun Sky paljasti jotain kylän asioista, näytti hän siltä kun joku sisällä olisi huutanut ”stop talking!”. Aina välissä hän onnistui paljastamaan jotain mm. että öisin tilanne saattaa tässä kylässä käydä villiksi…esim. siten, että ammutaan aseilla laukauksia ilmaan. Tilanne itsessään oli toivoton sillä heti kun hän huomasi kertoneensa jotain, alkoi sanojen kiivas takaisinveto kampanja näytellä voimakasta roolia illallispöydässä. Hän lähestulkoon onnistui kertomaan jotain myös naisen asemasta täällä, mutta ne sanat vedettiin takaisin sukkelaan. Oikeastaan jokaiseen esittämääni kysymykseen sain lopulliseksi vastaukseksi sen, että hän ei ole oikea ihminen puhumaan näistä asioista. Emme vaan voineet välttyä siltä ajatukselta, että Sky yritti salailla jotain. Tai vaikka asiat olisivatkin täysin yleistä julkista tietoa, teki Sky asioista hyvin salaperäisiä toiminnallaan.
“WTF?!”
Kaiken tämän jälkeen Sky silti totesi valtava Amerikka hymy huulilla, että tämä kylä on hänen lempi paikkansa tässä maassa. Sky valehteli. Sekä itselleen, että meille. Epäilemättä heräsi kysymys, että onko propagandan kärpänen uponnut myös Sky’n tajuntaan vai oliko hän muuten vaan henkisesti epävakaa? Kuunteliko joku hänen puheitaan tai kuuliko hän mahdollisesti päässään jotain ylimääräistä? Ken tietää. Vaikka osaan tarvittaessa paljon niellä, jää osa bullshitistä silti suodattimeen.
Hengästyttävä illallinen ei tehnyt meistä Skyn kanssa edes FB-ystäviä, sen sijaan lähennyimme australialaisen ja kanadalaisen muun pöytäseurueen kanssa huomattavasti. Emme olleet nimittäin ainoita, kenen päässä huusi illallisen aikana, että: “Mitäköhän vittua?!”. Pommin kuuloisten äänten syntyperä jäi myös kysymysmerkiksi.
Ilta-aikaan meininki todella muuttui villimmäksi Jisr az-Zarqan kaduilla. Tosin ihan hauskalla tavalla. Ainakin sen vähän perusteella, mitä me näimme. Istuimme illallisen jälkeen vielä jonkin aikaa tutkailemassa katujen meininkiä teen ja vesipiipun äärellä katukahvilassa. Meininki oli hyvin paikallista ja jossain kohtaa tuli fiilis ihan jo kellon puolesta, että nyt on aika mennä nukkumaan. Yön pimeinä tunteina kaduilta kuului vielä runsaasti elämisen ääniä – niin paljon, etten hevillä olisi uskonut olevani 13 000 asukkaan arabikylässä. Sen sijaan se, että mitä kaduilla yöllä tapahtui jäi pieneksi mysteeriksi. Laukauksia en kuullut.
YHTEENVETO
Vaikka Jisr az-Zarqa ei tekemisen puolesta hot spot Israelissa olekaan, oli näin muusta maasta radikaalisti poikkeavan paikan näkeminen ja hetkellinen kokeminen näin jälkeenpäin ajateltuna todella rikastuttava kokemus. Vaikka täällä ei opetusmielisen tutkimisen lisäksi hirveästi muuta tekemistä olekaan, näin kylässä silti jotain hyvin kaunista. Ruman kaunis kokonaisuus täynnä kiehtovaa ja salaperäistä traagisuutta. Tilastoista huolimatta koin oman oloni täällä hyvin turvalliseksi. Tämä on kylä minne tullaan nimenomaan vieraan kulttuurin ja yhteisön tutkimusmatkalle. Ultimaattisille lomailijoille ja aktiviteettimatkailijoille tämä on vielä vuonna 2016 ehkä väärä paikka. Tosin tilanne saattaa muuttua. Siihen tarvitaan vaan lisää turisteja, osaamista ja tietotaitoa. Sekä yksinkertaista tekemistä. Vierailu täällä on enemmänkin yhteisön tukemista kuin suurten matkailukokemusten saavuttamista. Hyvä puoli on silti se, että täällä musta tuntui, että antamani tuki meni oikeasti sitä tarvitseville.
Suosittelen Jisr Az-Zarqaa ehdottomasti avarakatseisille reppureissaajille mieltä avartavana kokemuksena päiväksi tai kahdeksi. Loppu viimein ajateltuna tämä oli kyllä ehdottomasti yksi matkamme mieleenpainuvimmista, ainakin kysymyksiä herättävimmistä kokemuksista.
Matkustaisitko sinä Jisr az-Zarqaan?
-OTTO-
*Matka toteutettiin yhteistyössä Abraham Toursin, Abraham Hostelsin & Ukraine International Airlinesin kanssa. Mielipiteet, kokemukset & näkemykset ovat silti kaikki täysin omiani.*
Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja
Share this story