Osa reissuista tulee, menee ja unohtuu. Ne toiset taas…huh huh.

Palasin viikko sitten matkalta, joka herätti koko kummallisuudessaan enemmän kysymyksiä kuin Mona Lisa konsanaan. Kyseessä oli odotettu matkamme Israeliin & Jordaniaan, minkä käänteistä osa varmasti onnistuikin lukemaan ja näkemään niin Snapchatin, Instagramin kuin Facebookin välitykseltä. Nyt olen turvallisesti Lontoossa ja muutto uuteen kotiinkin alkaa näyttämään voiton puolta. On aika puhua.

Selvää oli alusta saakka se, että nyt ei olla lähdössä palmun alle nauttimaan pina coladasta kuten aiemmilla viime reissuillani on ollut tapana. Sitä tosin en osannut odottaa, että saavun takaisin kotiin Lontooseen kuin maailmanpolitiikan maisteri-tutkinto takataskussa pää täynnä tavaraa enemmäin kuin Ikean varasto. 10 päivää puhdasta kokemista ja tietotulvaa aamusta yöhön sekä n. 4000 kuvaa myöhemmin voitte olla varma, että kerrottavaa riittää ja pitkään. Mutta mistä tässä reissussa olikaan kyse?  

MIKSI ISRAEL?

Israel-2

Tämä oli kysymys, minkä jokainen kohtaamani paikallinen meiltä kysyi, joten tämä on hyvä kysyä myös itseltä. Israel ei ennen viime talvea käynyt juurikaan mielessäni. Tunsin Tel Avivin maineen välimerellisenä Gay-pääkaupunkina sekä olin lisäksi lukenut iltapäivälehdistä ja wikipediasta rakettien täyteisiä uutisia niin Länsirannasta, Gazasta sekä alueiden sisäisistä ja välisistä konflikteista. Vaikka kummatkin ääripäät kiinnostavat, en ollut ajatellut sen syvemmin tänne suunnille matkustavani. Ajatus kumminkin heräsi lopulta eloon viime talvena tutustuttuani Israelin matkailupalveluihin matkamessuilla. Tätä ennen oli ollut syksyn mittaan puhutuimpana puheenainena pakolaisvirta ja ISIS joten kiinnostus Lähi-Itää kohtaan oli  pinnan alla kuhisemassa. Myöhemmin keväällä sain Abraham Tours & Abraham Hostels nimiseltä paikalliselta matkanjärjestäjältä kutsun tulla tutkimusmatkailemaan maahan haluamakseni ajaksi vapaasti räätälöidyllä ohjelmalla. Saatuamme sumplittua reissu vielä itseni lisäksi avecille (Alex), tultiin tulokseen, että tässähän on vallan mainio kohde kahden keskeiselle yhdistetylle lemmenlomalle sekä pääkoppaa sivistävälle tutkimusmatkalle. Lähi-Idän tilanteen kehittyessä talven mittaan ja sen näkyessä myös runsaasti otsikoissa, päätin että nyt on aika ottaa ja matkustaa tähän kiehtovan räjähdysherkkään maailmankolkkaan. Päätös ei olisi voinut olla oikeampi.

MITÄ MATKALLA TAPAHTUI

Israel-9

Israel-5

Israel-4

Israel-11

Israelin matkan sisältö oli kaikkea muuta, mitä tässä blogissa on totuttu viime aikoina näkemään ja lukemaan. Kevytmielinen hedonisti-matkailu, jonka kaavaa olen kuluneilla reissuilla tottunut noudattamaan jäi tällä kertaa Gatwickin lentokentän samppanjabaariin. Sen sijaan löysin itseni jatkuvasti tajunnan rajoja hivelevistä tilanteesta, missä oli pakko kysyä itseltään, että olenkohan kenties eksynyt puoli-todelliselta vaikuttavan yhteiskunnallisen YouTube-dokumentin kuvauksiin?  Pääsimme ensimmäistä kertaa elämässämme maistamaan face to face propagandan jännittävän kutkuttavaa makua.Tai siis sellaista, että itsekin huomasimme, että mistä on kyse. Propagandaahan on monenlaista ja sitä tykätään syöttää milloin missäkin. Tämä maku oli sen verran aisteja herättävä kokemus, että tällä hetkellä en epäile kyseenalaistaa oikeastaan yhtään mitään. Ymmärsin myös tietyntyyppisen propagandan mieleen vaikuttavan voiman ja sen, että miten helppoa sitä on oikeastaan myös purematta niellä. Löysimme itsemme sen lisäksi yhtenään tilanteesta jossa tasapainoilimme kovan paineen tietotulvassa erilaisten poliittisten ja uskonnollisten todellisuuksien välillä. Tällä reissulla en käynyt pelkässä perus maassa nimeltä Israel, sen sijaan musta tuntuu, että kävin jossain paljon ymmärrettävää syvemmällä. Koko Israel muutti merkityksensä silmissäni tämän reissun myötä. Matka oli hengästyttävä ja eeppinen. Samalla hyvin, hyvin mielenkiintoinen. Ja tämä ei ollut edes LSD-trippi.

Kiersimme 10 päivää vaihtelevan tiukalla  aikataululla Israelin tärkeimpiä mestoja läpi. Kävimme lisäksi pyörähtämässä kaksi päivää naapurimaan Jordanian puolella. Sisältörikkaudeltaan reissu oli samaa luokkaa kuin 24-sarjan tuotantokausi. Reissu sisälsi lukuisia kohokohtia ja samalla myös astetta kyseenalaisempia kohdevalintoja. Tässä joitakin pääpiirteitä mainitakseni ennen kuin alan kertomaan tulevissa postauksissa reissun sisällöstä yksityiskohtaisemmin;

TEL AVIV

Israel

Koko matka oli yhtä jatkuvaa elokuvamaista tarinaa jossa kaikilla tapaamillamme ihmisillä oli merkittävä rooli. Näistä tapaamistamme ihmisistä tarinaa tulee riittämään. Tel Avivissa, mistä koko matka alkoi, teimme reissumme mielenkiintoisimmat tuttavuudet. Täällä tutustuimme mm. Melodyyn, Amerikan-juutalaiseen Las Vegasin kasvattiin, ja samannimisen elämäntyylin myös vahvasti läpi käyneeseen daamiin. Tämä C.S.I tv-sarjojen fiktiivistä murhaleskeä muistuttava salaperäinen pakkaus opetti meille mitä Amerikka & Israel ovat sekä yhdessä, että erikseen. Yhdysvallat olivat reissumme todellinen yllättäjä ja tämä läntisen maailman mahtava jättiläinen olikin matkallamme voimakkaasti koko ajan läsnä…tavallaanhan me siis kävimme Yhdysvalloissa. Tästä emme muuten tienneet ennen tänne saapumista…

ARABIKYLÄ

Israel-3

Vietimme yön ainoina turisteina eristäytyneessä Arabikylässä, missä Israelin korkea elintaso sekä loputon tarjonta olivat tuntemattomia käsitteitä. Epäselvää oli, että miksi juuri meidät oli tänne tuotu, mutta koska syyt näyttivät olevan lopulta henkilökohtaisia, päätimme hypätä tähänkin seikkailuun avoimilla adrenaliinin täyteisillä mielillä. Tämä kylä oli sinäänsä erikoinen kohdevalinta sillä rikostilastoissa kylä oli korkealla ja palveluita ei ollut nimeksikään. Yhdysvaltalainen vapaaehtoistyöntekijä kenen kehollinen kieli viittasi voimakkaasti joko psykopatiaan taikka vaihtoehtoisesti ulkoa tulevaan mielenhallintaan, teki tästäkin kohteesta ison osan koko tarinaa.

GOLANIN KUKKULAT – THE SYYRIAN RAJA

Israel-7

Kaikki me ollaan luettu sodasta. Tällä reissulla pääsin myös näkemään pienen etäisen vilahduksen siitä. Tuskaturismi on käsite mikä herättää tunteita sekä puolesta ja vastaan. Omakohtaisesti se herätti tunteita etenkin sisäisesti ja koin nämä tunteet todella valaisevaksi kokemukseksi. Kiikarien välityksellä pääsin YK:n sotilaiden ympäröimänä kokemaan tähänastisen elämäni pysäyttävimmän vajaa 10 minuuttisen matkailuhetken ever.

JORDANIA – PETRA

Israel-8

Jordania on mystinen kuningaskunta keskellä aavikkoa. Siinä kohtaa kun rajavartija polttaa spaddua passintarkastuksessa lasin takana on selvää, että oikeassa paikassa ollaan. Arabimaailman letkein valtio on suoraan kuin lasten saduista. Suunnatonta köyhyyttä, aaseja, kuivuutta sekä nousevia luksus puksus lukaaleja ja maailmankuulun seurapiiri kuningattaren kuvia siellä sun täällä. Jordania on hassu maa ja se tuli 2 päiväisen pyrähdyksen aikana hyvin selväksi.

JERUSALEM

Israel-10

Jerusalem. Oi Jerusalem. Kaupunki missä kaikki ääripäiden äärimmäisimmät ääripäät kohtaavat. Tämä maailman historiallisin kaupunki, uskontojen synnyinkehto ja konfliktien kiehuva keskipiste on tunnelmaltaan pysäyttävä. Pimeän koittaessa Jerusalemin vanhassa kaupungissa itkumuurin lähettyvillä ymmärtää raskaasti aseistettujen sotilaiden, kovaa ohi kiitävien Ortodoksi-Juutalais massojen sekä alueen muiden valtauskontojen ristitulessa, että mitä käsite “jännite” tarkoittaa.

Ja paljon paljon muuta…

Siinä missä aiemmin näin Israelin lähinnä jollain tapaa luotaan poistyöntävänä aserakkaana ydinasevaltiona, ymmärsin täällä, että kyseessa on järjestelmä ja elämäntapa mikä on kärjistettyjen uutisotsikoiden takana jotain paljon erityislaatuisempaa. Maa herättää paljon ennakkoluuloja sekä vastavuoroisesti myös imaisee mukanaan. Olisi suuri menetys jos tämä kokemus olisi jäänyt itseltäni juuri tälläisenään kokematta, siksi on hyvä muidenkin kuulla maan meiningeistä. Kymmenen päivän aikana meille kummallekin muodostui jollain tapaa todella henkilökohtainen side tähän paikkaan. Tällä reissulla koin monta herätystä. Enkä edes hengellistä. Sen sijaan kirkollinen kasvatus mitä olen peruskoulun ja rippikoulun myötä osakseni saanut menetti viimeistään tämän reissun aikana merkityksenä.

Tästä alkaa blogi-juttusarja mikä jatkuu niin kauan kuin juttua riittää ja sitähän riittää. Pysykää siis kuulolla!

-OTTO-


*Matka toteutettiin yhteistyössä Abraham Toursin, Abraham Hostelsin & Ukraine International Airlinesin kanssa*

Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Aivan mahtavaa että lähitte kokemaan jotain täysin erilaista ja vaikuttavaa! Mahtaa tuntua aika käsittämättömältä tuo kaikki. Suurella mielenkiinnolla odotan jatkoa! Huhh, mitähän kaikkea meillä täällä ruudun takana onkaan luvassa.

    Täytyy sisällön lisäksi kehua tekstin rakennetta: malliesimerkki hyvin asetellusta ja rakennetusta blogitekstistä, josta käy heti ilmi että on kysymys jonkin isomman kokonaisuuden aloituksesta. Hyvä Otto! 😉

    1. Sanoisin, että todella ainutlaatuinen matka. Harvoin on näin ristiriitaista eufoorisen hämmentynyttä tunnetilaa matkan jälkeen. Lupaan, että paranee vaan. Tarinat siis. Etenkin Syyrian raja ja Arabikylä oli tosi pysäyttäviä kokemuksia, mitkä koin tosi valaisevaksi 😉 ja iso kiitos.<3 Huojentavaa kuulla, että mäkin kehityn. Haha.

  2. Olen niin odottanut tätä postausta, ja jatkoa odotan vähintään yhtä innokkaasti. Mulla on jäänyt tämän matkan suunnittelu niin pahasti vaiheeseen muiden kiireiden vuoksi. Enkä voi kieltää, etteikö mielessä olisi käynyt legendaarinen kysymys: “onkohan se nyt ihan viisasta?”

    Näistä ja monista muista syistä johtuen toivon yli kaiken, että laitat näppäimistön laulamaan ja unohdat ihan kaiken muun. Nyt raportoimaan reissusta täysipäiväisesti! 😀 Insta-kuvat ovat ainakin olleet ihan huikeita, kuten oli myös tämä pohjustuspostaus!

    1. Oi Saana! Nyt kun näin vaadit niin mä LUPAAN, että saat huomiseksi lisää luettavaa. Tel Avivista. Milloin lähditkään? Mulla on rajaton määrä vinkkejä tarjota. 😉 pääkoppa on kyllä nyt saatava tyhjennettyä blogiin asap. Muuten kuormittuu tästä reissun jälkeisestä ajatuavirrasta pikkasen liikaa…

  3. Katselin jo Instakuvia mielenkiinnolla ja odotan sitäkin enemmän tulevia tekstejäsi. Tuo maailmankolkka on aina herättänyt tunteita laidasta laitaan ja olen pallotellut ajatusta käydä itsekin paikan päällä, mutta toistaiseksi ei kuitenkaan. Tapasin nyt viimeisimmällä matkallani Israelilaisen pariskunnan ja oli todella mielenkiintoista viikon ajan kuunnella heidän näkemyksiään maastaan ja nykytilanteesta. Kaikkeen piti tietenkin suhtautua pienellä varauksella, se oli heidän mielipiteensä, ei välttämättä juurikin se oikea. Siksi nämä eri katsontakannat kiinnostavat. Teillä oli varmasti astetta mielenkiintoisempi reissu 🙂

    1. Tunteita maa nimenomaan herätti. Ihan jokainen osa-alue siellä ihmisistä siihen ikivihreitä politiikka topiciin. En siis äkkiseltään muista niin mielenkiintoisia keskustelutuokioita kuin juurikin paikallisten kanssa tuolla jutustelu. Siinä koko kokonaisuudessa oli jotain hyvin eksoottista – näin eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Katotaan jos saan tulevien postausten myötä tehtyä lopullisen päätöksen sun puolesta. 😉

  4. Oijoi jäi hirveä nälkä kuulla lisää! Israel ei ole itsellä korkealla sankolistalla, mutta jos jotain niin varmasti mielenkiintoinen ja pysäyttävä matkakohde. Kuulostaa siltä että oli niitä reissuja, mitkä ei unohdu ikinä!

    1. Todella! Hyvin herättelevä.Ei välttämättä mikään koko kansan kohde, vaikkakin tuolla vierailu on todella beneficial monellakin osa-alueella. 🙂 Pian tulee lisää!

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.