Kesiviikko iltapäivällä pamahti ja järkyttävät uutiset valtasivat maailmanlaajuiset mediat. Omassa kotikaupungissa, joka on muuten ehkä maailman valvotuin metropoli, tapahtui terrori-isku. Kuolonuhreja ja lukuisia loukkaantuneita vaatinut välikohtaus Lontoon sydämessä oli paha isku ja eikä sellaista toivoisi todellakaan koskaan tapahtuvan. Tuleen ei silti jääty makaamaan ja heti iskun jälkeen elämä jatkui Westminsterin alueen ulkopuolella normaalisti. Kuten Hesarissa mainittiin niin ”Kulissien ja kontrollin säilyttämisellä on Britanniassa itseisarvo. Malttia ei sovi menettää eikä tunteille antaa valtaa.” En voisi olla enempää samaa mieltä, vaikka järkyttävä asia kyseessä onkin.

Tämän tyyppisen terrorismin tarkoitus on horjuttaa demokratiaa sekä aiheuttaa pelkoa kansalaisissa ja päättäjissä. Ei muuten toimi täällä. Mehän ei anneta tällaisille pelkotiloille valtaa, sillä pelko on paras palkinto terroristeille. Jos jossain asiassa olen Tellu Toukokuun (lempinimi, jonka nimesin pääministerille :D) kanssa samaa mieltä, niin siinä, että kaikki tämänkaltaiset yritykset horjuttaa meidän arvomaailmaa on tuomittu epäonnistumaan. Näinpä ollen myös oma elämäni jatkui iskun jälkeen normaalisti. Eli matkalla Heathrown lentokentälle kohti uusia seikkailuja.

Aiheesta siis positiivisempaan. Meikäläisen lentopisteet on tällä hetkellä aika kovassa noususuhdanteessa ja olen itseasiassa tälläkin hetkellä reissussa. Halusinkin vähän päivittää myös blogin puolella, että minkälaisia reissuja on tällä hetkellä tiedossa ja minkälaista sisältöä kannattaa odottaa blogissa lähitulevaisuudessa julkaistavan.

TBILISI, GEORGIA

Tä kuva ei ole Georgiasta, mutta se on mun ja Henriikan viimeisimmältä yhteiseltä matkalta Turkista!

Ainiin. Eli terveisiä muuten Helsingistä. Saavuin tänne eilen, sillä sain tässä talvella Ukraine International Airlinesilta kutsun tulla viini- ja ruokamatkalle Kaukasian sydämeen, Tbilisiin, joka on Georgian särmikäs hipsteri pääkaupunki. Retki lähtee täältä liikenteeseen ja samalla pääsin näkemään vähän rakkaita täällä Stadissa. Kuten moni varmaan jo tietää, niin mitä idemmässä olen, sen parempi. Kaukasian maat ovat mulle vielä ihan kysymysmerkkejä ja siksi olenkin enemmän kuin liekeissä. Eniten innoissani olen silti mun matkaseurasta, lähden reissuun nimittäin Aamukahvilla-blogia kirjoittavan hulvattoman huikean Henriikan kanssa. Ollaan tunnettu Henriikan kanssa n. 1.5 vuotta ja tä on meidän ensimmäinen yhteinen matka kahdestaan. Ollaan Henriikan kanssa mainio esimerkki siitä, että miten voi tulla niin hyvin juttuun vaikka ollaankin monella tapaa todella erilaisia. Se on juuri parasta. Fakta on nimittäin se, että erilaisuuksista huolimatta meillä on ihan ilmiömäisen hauskaa yhdessä ja Henun seurassa meikäläisen elämä on yhtä pelkkää naurua ja hyvää energiaa. Kirjoittelen tätä postausta tällä hetkellä Steissillä kahvilla ja pian me lähdetäänkin kohti lentokenttää.

KUUBA

Keväisistä perhelomista on tullut näemmä meidän perheessä perinne. Viime Toukokuussa kävimme yhdessä Irlannissa ja nyt puolestaan lähdemme koko perheen voimin Huhtikuun lopulla Kuubaan. Tämä matka ei ole mikä tahansa matka, sillä kyseessä on faijan 6-kybäset. Kuuban matkasta tulee lomamatka isolla L:llällä. Kierrämme about koko saaren ympäri turrebussin kyydittämänä paikallisen oppaan seurassa. Ohjelma itsessään sisältää salsaa, sikareita, rommia ja rehellistä lomailua ja nautiskelua. Tämä on lisäksi ensimmäinen kerta itsellä rapakon takana. Instagram tulee tämän matkan jälkeen myös kusemaan konkreettista hunajaa. Mulla on kännykän screenshot kansio täynnä jo visioita kaikista mielettömistä vintage visioista, mitä haluan Havannan kaduilla ikuistaa.

SUOMI

Heinäkuussa puolestaan tulen Suomeen silleen kunnolla. Totta kai olen käynyt tässä välissä Suomessa muutamia pikapyrähdyksiä, kuten juuri nyt, mutta kesällä ajattelin tulla pitkästä aikaa silleen, että mulla ei ole mitään sen suurempaa minuuttiaikataulua vastassa odottamassa, vaan on aikaa ihan vaan olla ja nauttia koska a.) mulla on kunnon kesäloma!! Ja b.) Kaikki ihmiset täällä ja yötön yö <3.

Helsingin ja Turun lisäksi on ajatus tällä kertaa ajatus kokea kotimaata myös astetta monipuolisemmin. Meikäläisen sukujuuret kasvaa Karjalan lisäksi Pohjanmaalla ja näin ollen ajatuksena on käydä siellä suunnilla myös sukuloimassa. Olen myös tekemässä jotain, mitä en uskonut tekeväni vielä muutama kuukausi sitten. Lähden nimittäin festareille. Ruisrockiin. Nyt kun en enää asu Suomessa, niin monet asiat mistä en täällä asuessani perustanut alkuunkaan, tuntuu nyt jotenkin paljon houkuttelevammalta ja siksi onkin super hauskaa kokea uutta.

ENTISEN JUGOSLAVIAN ALUE & MUU BALKAN

Meikäläisen vuoteen kuuluu monia matkailuperinteitä. Yksi niistä on vuotuinen ystävämatka. Viime vuonna kohteeksi valikoitui hillitön Barcelona ja tänä vuonna ollaan puhuttu kohteeksi Kroatiaa. Suunnitelmissa olisi vuokrata talo, jossa on uima-allas ja muut herkut ja chillata siellä viikko. Tämän viikon jälkeen jengi erkaantuu ja lähdetään toistaiseksi määrittelemättömällä porukalla seikkailemaan pitkin Balkania. Balkan-reissu on ollut omissa suunnitelmissa yhtä pitkään kuin tämä blogi on ollut pystyssä ja voitte vaan kuvitella, että miten kickseissä olen, että se viimein tapahtuu. Kaava on siis perinteinen Interrail ja kohteet olisivat Kroatian lisäksi seuraavat: Kosovo, Bosnia, Montenegro, Albania, mahdollisesti Makedonia ja lopussa Bulgarian pääkaupunki Sofian kautta kotiin Lontooseen.

Edellä mainitun reissun jälkeen alkaa käytyjen maiden mittari näyttämään jo uhkaavasti kuuttakymmentä ja se jokin tuntuu hyvälle, sillä tavoite on, että 100 maata on vähintään mittarissa siinä kohtaa kun oma henkilökohtainen ikäkello tikittää kolmekymppiset täyteen. Eli 7 vuotta aikaa vielä painaa ja bongata.

MILANO

Tässä on matka, joka pääsee kärkisijalle listallani ”eniten etukäteen bookatut reissut ikinä.” Lähdetään kurssikavereiden kanssa Milanoon syyskuussa ja mikä oudointa, kaikki on jo maksettu ja bookattu etukäteen. WHAT?! Erittäin hämmentävää, sillä yleensä bookkaan kaukomatkakin silleen max. Kuukauden varoitusajalla. En ole koskaan käynyt Milanossa ja Italiassakin viimeksi ihan skidinä, joten mikäs tässä. Onneksi mun rakas kämppis ja ystävä asuu Milanossa melkein joka toinen viikonloppu, joten saan todellakin parhaat vinkit ja määräykset, että mitä tehdä ja tyylillä! Sen lisäksi oon vahvasti sitä mieltä, että ulkomailla olo on paras paikka koskaan bondata kenen tahansa kanssa, etenkin luokkakavereiden.

Nojoo. Tältä näyttää siis omat vahvistetut reissusuunnitelmat tämän vuoden syyskuuhun saakka. Huom! – Vahvistetut. Matkabloggaajan ja elämäntapamatkailijan elämä on siitä jännittävää, että osa reissuista saattaa vahvistua vasta hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ja koskaan ei tiedä, että mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan. Tämä lista elää tälläkin hetkellä. 😉

-OTTO-


Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Viitaten tähän lauseeseen: “…kaikki tämänkaltaiset yritykset horjuttaa meidän arvomaailmaa on tuomittu epäonnistumaan.” Miten voi joku elää noin kuplassa? Eurooppa on tuhon partaalla demografisesti, kulttuurisesti, moraalisesti ja hengellisesti. Lontoossa jo nyt valkoiset eurooppalaiset ovat vähemmistönä. Sama tulee tapahtumaan kaikissa Länsi-Euroopan maissa hyvin pian ellei radikaalia korjausliikettä pian tule. Arabit ja afrikkalaiset eivät voi tai edes halua jatkaa eurooppalaista sivilisaatiota. On todella ylimielistä kuvitella, että omaa elämäntapaa, kulttuuria ja olemassaoloa ei mikään uhkaa ja mitään vaaraa ei ole, jatketaan vai niin kuin ei mitään olisikaan. Koko maailma muuttakoon Euroopaan. Muslimit ovat yrittäneet vallata Euroopaa satojen vuosien ajan ja nyt sitä tehdään sionistien avustuksella.

    Tässä hyvä video joka kuvastaa tilannetta:

    https://www.liveleak.com/view?i=cb0_1447249820

    Ja pari muuta juttua jotka avaavat maailmantilannetta:

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/03/31/suomen-tuhoamisohjelma/

    http://magneettimedia.com/terrorismin-ja-pakolaistulvan-todelliset-syylliset/

    Hyvä alt-right kanava:

    https://redice.tv

    1. Ehkä mä oon vaan liian maailmankansalainen ja globalisaation kannattaja. Vakuuttavat uutislähteet muuten…Suosittelen median lukutaito-kurssia.

  2. Tää lista on niin huikee etten tiiä miten päin nyt olisin, huhhuh! ;D En osaa päättää mistä oon eniten innoissani. Ehkä tuosta Kuubasta kuitenkin, kun oon sinne matkustamisesta haaveillut tolkuttoman monta vuotta. Balkanin maatkin kiinnostaa tätä nykyä ihan toisella tavalla: nykyinen hostperheeni on kotoisin Makedoniasta 😉 Tuntuu muuten hassulta että sie oot tätä kirjoittaessasi Suomessa ja mie jossain ihan muualla, kun niin pitkään lueskelin näitä reissutarinoita Suomesta käsin 😀

  3. Huikean hyvän kuuloinen reissulista! Jei! Pysyn linjoilla, kiva päästä virtuaalimatkalle mukaan noihin kohteisiin. Ruisrock’kin menee, koska siellä on kuulemma Ultra bra, aijai! 😀

    Hyvä, että siellä mennään positiivisella asenteella edelleen, vaikka nuo sekopäät tekee noita tempauksiaan. Huoh sille. Pelkäämään ei kuitenkaan aleta, samaa mieltä!

    1. Jeii! Kiitos.? Me siis näemme Ruississa. Mahtavaa! Mitä tulee noihin sekopäihin, niin ei vaan voi antaa pelolle valtaa, sillä se on nimenomaan palkinto…

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.