Kuluneessa kesässä oli siirtymävaiheen tuntua. Elämäntilanteessa, jossa pistää yhtä ajanjaksoa purkkiin ja odottaa seuraavan starttaamista, on tunnelma ihan omanlaisensa. Vieläpä kun kaupungin lisäksi on maa, ja maan lisäksi koko mantere vaihtumassa 7h tulevaisuuteen. Siirtymävaiheessa elämä on konkreettisesti risteyksessä jossa ei ole varma, että kannattaako tässä enää kääntyä oikeaan tai vasempaan. Fiilis on kutkuttava, samalla vähän haikea, mutta ennekaikkea malttamattoman odottava. 

Talvea ja kevättä määritteli pitkälti valmistuminen ja siihen liittyvä stressi (trust me, lukekaa alas ja hiffaatte, että miten saatanallinen projekti oli kyseessä. :D). Kesällä puolestaan fiilikseen vaikutti se hämmentävä tunne, että pysyvä elämänvaihe vanhoissa ympyröissä tulee pian päätökseensä ja uusi skidisti epävarmempi 'nomadi'-vaihe saa alkunsa. Vajaa pari viikkoa sitten lopulta saavuimme Honkkariin, jossa alkoi ihan uus luku elämää. Ennen kuin päästään HK:n niin palataan vielä ajassa hetki takaperin. Tässä nimittäin yhteenveto kuluneesta harvinaisen tapahtumarikkaasta, elämän virstanpylväiden täyttämästä kesästä, jonka saattelemana päästiin sanomaan Lontoolle toistaiseksi heipat. 

1. Glamping-retriitti Cotswoldsissa

Cotswolds on englantilainen maalaiskeidas parhaimmillaan. Kohde sijaitsee noin parin tunnin ajomatkan päässä Lontoosta, Bristolin kyljessä. Cotswoldsin kukkulat näyttää sekoitukselta brittiläistä indie-biisiin musiikkivideota ja Kate Bushin Wuthering Heightsia. Kohde on tunnettu paitsi kaupunkilaisten vapaa-ajanviettopaikkana, myös hyväosaisten eläköityneiden, taikka muuten vaihtoehtoisesti elävien menestyneiden luovien alojen ihmisten työelämän ja oravanpyörän jälkeisten unelmien toteuttamispaikkana. Tunnelma on myös sen mukainen. Rento, salliva ja orgaaninen. Laatu on kaikessa läsnä. Kaupungin pölyt tuntuvat kaukaisilta. Täydellinen mesta tulla viettämään vaihtoehtoista maalaisretriittiä tasokkaisssa puitteissa kun Lontoossa ei kuule enää ajatuksiaan.

Täällä me vietimme omatoimisesti järkätyllä rertitillä 2 vuorokautta, lähes kokonaan enemmän tai vähemmän lentokonetilassa. Tilassa, joka normaalisti tuntuu yhtä kaukaiselta mitä kuu maanpinnalta kilometreissä katsottuna. Auto vuokrattiin alle, vara-akut ladattiin täyteen ja takakontti pakattiin Lidlin eväskasseilla. Majapaikaksi perillä Cotswoldsissa valikoitu ‘part-time Nomad’ niminen mesta. Teknisesti ottaen lähdimme telttailemaan, mutta lopputulos oli enemmänkin glampingia (telttailua, jossa ripaus glamouria mukana). Teltta, joka muistutti enemmänkin hyvin varusteltua beduiiniteltan ja kodan sekoitusta, oli puitteiltaan mieletön ja sopi näin kaltaisillemme, ei niin ultimaattisen erävalveutuneille ‘londonereille’. 

Päivisin vaeltelu lehmänkellojen kilinässä, illanvietto puolestaan paikallisen pubin Caribia-illassa, jossa läsnäolo tuntui kun olisi ollut osallisena peribrittiläistä perhejuhlaa. Öisin todistimme kukkuloilta käsin tähdenlentoja, sekä Bristolin etäällä vilkkuvia valoja. Akkujenlatailua parhaimmillaan, jonka voimalla jaksoi painaa koko kesän ja edessä häämöttövän muuttorumban. 

2. Valmistuminen

Kesän ehdoton merkkipaalu, jota varten oli painettu duunia viimeiset 3 vuotta. Valmistujais-seremonia järkättiin Thamesin rannalla Royal Festival Hallissa. Tilaisuus itse oli elämys isolla E:llä. Kymmenet eri kansallisuudet, mitä huikeimmat nimet kuulutettujen valmistuvien joukoissa aina Sheikhistä niin monimutkaisiin nimiin, etten voi ymmärtää miten kuuluttaja pestissään onnistui. Unohtamatta tietystikään peribrittiläistä akateemista puvustusta ja klassista ‘hatut ilmaan’-hetkeä.  

Syy miksi valmistuminen ja seremoniaan osallistuminen tuntui poikkeuksellisen hyvältä oli viime hetkille saakka jatkunut epävarmuus ja jännittävyys omasta valmistumisesta. 

Long story short. Opiskelin Arabiaa vuoden. En päässyt osallistumaan ensimmäiseen kokeeseen sovitusti luvan kanssa. Toisen koekerran missasin koska olin buukannut tajuamatta Kreikan ja Albanian matkan samoille päiville. Tässä kohtaa vielä kelasin, että asia on hoidettavissa pienellä flexaamisella. Yep no. En tajunnut hoitaa tilannetta ajoissa ja löysin lopulta itseni tilanteesta, jossa mun ainoa vaihtoehto on joko a.) siirtää valmistumista vuodella (NOT GONNA HAPPEN!!) tai b.) get my shit together, osallistua seuraavaan koeistuntoon, joka järkättiin vasta tämän vuoden huhtikuussa, vuosi siis sen jälkeen kun koko kurssi olisi pitänyt loppua, sekä kokeeseen osallistumalla tehdä parhaani, että pääsen läpi. 

Vuoden tauon jälkeen en tietysti muistanut enää Arabian aakkosista mitään ja kaikki piti aloittaa käytännössä alusta. Lopulta löysin itseni puolestaan siitä tilanteesta jossa mun ainoa vaihtoehto oli palkata yksityisopettaja kotiin. Käytännössä siis kuudessa viikossa jollain pyhällä hengellä ja kymmenillä ellei sadoilla tähän käytetyillä tunneilla onnistuin oppimaan Arabian sille levelille, että pystyin sekä kirjoittamaan, että lukemaan kieltä yhden esseen verran. Kiitos Ginevra yksityisopettajalleni pedagogisen ihmeen toteuttamisesta. 

No eikä siinä vielä kaikki. Koska mun kaikki energia meni Arabian opiskeluun ja tentistä selviämiseen hyväksytyllä arvosanalla, jäi yksi olennainen tekijä, eli kandi paitsioon. Kun torstaina aamulla oli kandin palautus, oli mulle vielä edeltävänä maanantai-illalla epäselvää, että mikä lopullinen tutkimuskysymys edes on. Lopulta ei auttanut kun heittää yöunet helvettiin ja vääntää koko tutkimus tutkimuksineen purkkiin kahdessa (2) vuorokaudessa. Torstai aamuyöllä näin jo hallusinaatioita, mutta maaliin saakka vedettiin. Palautus itsessään oli jo toinen näytelmä, sillä aamulla lähtiessäni silmät ristissä työtä yliopistolle palauttamaan, tuli sekä menomatkaan, että itse printtausprosessiin ylämäki jos toinenkin vastaan. Lopulta onnistuin syöksymään palautusluukulle samalla sekunnilla kun henkilökunnan jäsen pisti luukkua lukkoon. Mikä on suurin ihme, on, että sain kandista lähestulkoon ensimmäisen luokan arvosanan, joka ihmetyttää itseäni vielä tänäkin päivänä. Tämä tarina on tosi. Voitte siis vaan kuvitella, että lasi samppista jos toinenkin maistui hatunsaantipäivänä paremmalta kuin hyvältä.

3. Läksärit

Kesän ehkä tunnelmallisin päivä. Meidän yhdistetyt läksärit ja valmistujaisjuhlat, jonne saatiin perhettä ja ystäviä aina Suomesta ja Tanskasta saakka paikalle. Kuplia, puheita, itkua, naurua sekä paljon paljon rakkautta. Ihan mega onnistuneet juhlat kertakaikkiaan! 

Bileet järkättiin kotihoodeilla Lontoossa Stoke Newingtonissa Ryans N16 nimisen baarin puutarhassa. Päivä vedettiin alusta saakka go hard or go home meiningillä. Aamu alkoi sillä, että huikean ihana Bea tuli laittamaan meikäläisten kuontalot kondikseen iltaa varten. Samppis poksahti jo tässä kohtaa ja päivä sai alkunsa. Bean tekemän ehostuksen jälkeen näytin ekaa kertaa about vuosiin siltä, että olin nukkunut täydet yöunet. Tässä siis loistava vinkki teille kaikille Lontoossa ja sen lähistössä asuville, sillä tiedän, että täällä lukijoissa on teitä paljon. Mikäli bileet tai muuten vaan iso päivä tulossa ja haluutte näyttää timanttisilta, kannattaa ottaa Beaan yhteyttä. Tämä koskee niin kundeja kuin myös mimmejä.

Maskista alettiin valmistautua kohti koti-receptionia jonne kokoontui paikalle perhettä ja lähimpiä ystäviä. Täältä matka jatkui kohtia Ryansia jossa kemutettiin DJ:n vauhdissa pikkutunneille saakka. Huikea ilta - ei tosin niin freesi seuraava päivä. Oli miten oli, niin ilta jonka tuun muistamaan ikuisesti. Super kiitollinen kaikkien läsnäolosta <3

4. Viimeinen viikonloppu Seven Sisters Cliffseilla

Kesän yhden viimeisimmistä viikonlopuista vietin Etelä-Englannissa, Meghanin mailla Sussexissa retkeilemässä ystäväni Margon ja Monican kanssa. Tästä reissusta oli glamping kaukana, mutta kultaisen kiiltäviä muistoja kertyi senkin edestä. Eka oli tarkoitus nukkua asuntoautossa, mutta monen muuttujan jälkeen löysimme itsemme coupe-mallisesta henkilöautosta. Muista majoitusvaihtoehdoista ei tarvinnut edes haaveilla, sillä siitä piti huolen samaan aikaan järkätty Brighton Pride. Loppupeleissä vietimme yömme Englanninkanaalin rannalla. Taivasalla. Missiona oli viettää vuorokausi alkeellisesti luonnon helmassa ja siinä me todentotta onnistuttiin. Yks asia on varma, nimittäin se etten unohda Seven Sistersin jyrkkiä rantakallioita ikinä. 

x Otto