Seuraava setti tulee sisältämään muuten sen maalaista tajunnanvirtaa, että be aware!
Alun perin lähdin kirjoittamaan ensi keväänä koittavasta virallisesta Sail For Good-purjehduksesta itsestään informatiivisesti, mutta runsaasti tulvivan ajatusvirran johdosta syntyikin kokonainen, vähän henkilökohtaisempaakin otetta sisältävä postaus, joka käsittelee mielipidettäni yleisesti tästä paljon puhutusta kuuden vuoden perhepurjehduksesta.
Meretniemen perheen tuleva kuuden vuoden purjehdusreissu ympäri maailmaa on kerännyt jo huomattavaa medianäkyvyyttä sekä keskustelua eri medioissa. Ennen kuin koko reissu on siis kerinnyt vielä edes alkamaankaan. Voin sanoa, että koin todellakin olevani etuoikeutettu päästessäni tutustuman Meretniemen perheen faijaan Tuomoon sekä itse Panacea purjelaivaan Sail For Good-pressimatkan merkeissä. No mutta mitä mä itse ajattelen tästä koko prokkiksesta yleensäkään? Sen mä paljastan teille nyt.
UUSI LUKIJA? MISTÄ TÄSSÄ POSTAUKSESSA ON KYSE?
Mikä ihmeen purjehdus? Lue lisää Sail For Goodin virallisilta nettisivuilta.
EDELELLISET POSTAUKSET
Part 1. Ensikohtaamisia & Istanbulia
Part 2. Purjehdusta & ennakkoluuloja
Asiaan.
Kyseinen paatti, millä purjehduksemme toteutettiin Turkissa viime kuussa, tulee varmasti vielä näkymään paljonkin medioissa tulevien vuosien aikana. Sen lisäksi, että reissumme tarkoitus oli tutustua Turkin ei-niin-tunnetuihin turistikohteisiin, oli ideana myös tutustua tarkemmin kansakunnan mielipiteitä osittain jopa voimakkaastikin kahtia jakavaan Sail For Good-kampanjaan.
Kampanjan keskiössä on Meretniemen perhe, joka on lähdössä vuonna 2016 keväällä seilaamaan ympäri maailmaa kokonaiseksi kuudeksi vuodeksi – yhteensä 75 eri maahan. Kyllä.
Meretniemen perheeseen kuuluu vanhempien Tuomon ja Riikan lisäksi kolme lasta, joista vanhin tulee purjehduksen päätyttyä olemaan yläasteikäinen. Koska Suomessa on oppivelvollisuus, on Suomen passia kantavien mukuloiden määrä käydä myös koulua – oli sitten merillä 6 vuotta taikka ei. Jotta unelma maailmanympäripurjehduksesta lapsiperheen kanssa saadaan yhdistettyä oppivelvollisuuteen, on luotu Sail For Good-kampanja.
Kampanjan keskeinen idea itsessään on toteuttaa digitaalinen oppimisympäristö lapsille jotka eivät ole normaalin koulutuksen piirissä. Digitaalinen oppiminen on varmasti sitä kuuminta hottia tulevaisuudessa ja Meretniemen perheen lapset toimivatkin ikään kuin koekaniineina tässä kokeilussa. Mikäs onkaan parempi mesta käydä ala-astetta digitaalisesti kuin Panacea-purjelaiva aavalla Atlantilla?
Projektin tarkoituksena on myös varmasti osoittaa epäiljöille, että elämänkoulu on paljon muutakin kuin suomalaisen wt-kansan Facebook yliopisto. Itse uskon matkustelun voimaan ja ihan omakohtaisestikin voin vannottaa, että reissaamisen myötä, etenkin äärimmäisissä elinoloissa on tullut opittua käytännön taitoja ja yleissivistystä, mitä ei välttämättä konkreettisesti Espoolaisen ala-asteen pulpettien välistä opi. Matkustelu maailman ympäri ala-asteelta käsin ei muutenkaan ole kovinkaan tunnettu käsite, mutta tässä projektissa se onkin esillä voimakkaammin kuin koskaan Suomen historiassa aiemmin.
Perinteisen opiskelun merkitystä en vähättele alkuunkaan ja lapset eivät siis suinkaan normaalilta kirjaviisastumiselta välty. Viisastuminen tapahtuu tosin käytännönläheisen oppimisen lisäksi digitaalisella tavalla ja opettajien sijasta karttakeppiä heiluttaa perheen vanhemmat. Luokkahuoneena toimii purjevene, välitunneilla nostetaan purjetta mastoon ja koulukavereina toimivat sisarukset. Kyllä, perinteitä rikotaan nyt vahvasti. Eikö olekin hienoa? Ai ei vai?
Keskustelupalstoja läpi käydessäni sekä ihmisten kanssa asiasta keskustellessani jakaa Meretniemen perheen tuleva seikkailu mielipiteitä puolesta sekä vastaan. Päällimmäisenä huolenaiheena on huoli juurikin lasten kehityksestä ja perinteisen lapsuuden menetyksestä. Ymmärrettävää toki. Itse suhtauduin koko projektiin itsekin alussa kyseenalaistavasti ennen kuin olin käyttänyt edes minuuttiakaan koko asian pohtimiseen. Annoin minuutin armoaikaa aivoilleni käsitellä kyseistä prokkista ja aloinkin löytämään koko seikkailusta pelkkää positiivista.
”Lasten sosiaalisuus kärsii ja he erkaantuvat yhteiskunnasta” on mielipide, mikä on tullut asiasta keskustellessa esiin monesti. Tämä onkin kohta, joka mietitytti myös itseäni. Miten lapset pysyvät messissä nuorisotrendeissä, slangissa, pukeutumisessa jne?
Se mitä tulee ajan hermoilla pysymiseen, on täysin kiinni ympäristöstä. Mitä itse Tuomoa tunnen, en epäile hetkeäkään etteikö hän pitäisi lapsensa nykyajassa vahvasti kiinni. Koko seikkailuhan rakentuu vahvasti digitaalisuuden sekä muiden modernien käsitteiden ympärille. Sosiaalinen puoli onkin toinen juttu. Sen lisäksi, että vannon matkustelun nimeen, uskon myös vahvasti verkostoitumisen sekä sosialisoitumisen ehdottomuuteen etenkin lapsuusiässä, sillä lapsena luoduilla verkostoilla tehdään pitkälti pohjaa myös tulevaisuudelle blaa blaa blaa? No ei ainakaan omakohtaisesti.
Itselläni ne vuodet 13-vuotiaaksi saakka näyttelevät omassa elämässäni pienintä roolia henkisen kehitykseni kannalta. En ole henkilökohtaisesti tekemisissä yhdenkään lapsuudenystäväni kanssa. En siksi, että lapsuuden ystäväni olisivat jotenkin perseestä vaan siksi, että löysin paljon samanhenkisempiä ystäviä vasta siinä vaiheessa kun lasten leikit oltiin leikitty ja hiekkalaatikot oltiin hylätty. Se, että olenko itse perseestä lapsuudenystävieni mielestä onkin varmasti täysin toinen juttu. Oikeastaan koin, että aloin vasta elämään täytettyäni 13. Sitä ennen elämä on pitkälti pelkkää sumua, eikä kovinkaan positiivista sellaista. Pitkälti johtuen juuri koulusta. Olen huomannut saman myös lähipiirissäni.
Itselläni oli ala-aste kokonaisuudessaan vaikea, juuri sen takia, että en soveltunut sosiaalisiin ympyröihin vielä silloin. Vaikka puitteet olivat perjaatteessa kunnolla ja olin elänyt maailman normaaleimman ja tasapainoisimman lapsuuden. Muistankin monesti toivoneeni, että voisinpa opiskella kotikoulussa. Vastaavanlainen digitaalinen veneopiskelu olisi ollut unelmieni täyttymys silloin. Mikäli itseni ei olisi tarvinnut käydä ala-astetta muiden lasten kanssa sillä perinteisellä tyylillä, en olisi menettänyt mitään. Vaikka kuinka koitan positiivista etsiä niin omasta ala-asteestani en sellaista juurikaan löydä. Itsetuntoni ja nykyinen minäkin olisi varmasti rakentunut omaa psyykettäni ajatellen ystävällisemmällä tavalla. Tai sitten ei. Ehkä ilman niitä kaikkia kuumottavan raastavia kokemuksia en olisi tässä nyt? Kuka tietää. Vaikka saattaa kuullostaa siltä niin en ole suinkaan traumatisoinut omasta ala-asteestani nykypäivänä. Yläasteella näin jälkeenpäin katsottuna taisin tosin olla. Kiusatusta muuttuikin nimittäin itse se kiusaaja.
Omat kokemukseni perinteisestä koulunkäynnistä ovat vaikuttaneet voimakkaasti mielipiteeseeni nykyisestä koulutusjärjestelmästä. Ajat muuttuvat ja ihmiset ovat erialaisia, mutta uskon, että samoja fiiliksiä kantaa lukuistat ja taas kerran lukuisat muutkin entiset ja nykyiset koululaiset. Omien muistikuvieni mukaan ala-aste on ilkein paikka missä olen eläessäni käynyt.
No mutta vaikka ystäviä ei koulussa tehtäisikään, on yksi juurikin ala-asteen tärkeimmistä pointeista juuri sosiaalisten taitojen kehittyminen. Näiden taitojen kehittymättä jättäminen huolettaa keskusteluiden perustella monia sivustaseuraajia. Itse näen tämän koko repäisyn pelkästään positiivisena, rohkeana ja äärettömän kunnioitettavana. Vaikka lapset viettävätkin 6 vuotta veneessä, ei vene tarkoita nykypäivänä enää tynnyriä. Kuuteen vuoteen sisältyy pitkiä ajanjaksoja eri maissa. Merillä on lukuisia muitakin perheitä ja sosialisoitumista tapahtuu väkisinkin. Ei perinteisimmällä tavalla mutta vaatiiko nyky-yhteiskunta enää perinteisyyttä? Perinteisyys on mielestäni yliarvostettua.
Miettikää mikä voimavara on yhteiskunnallemme lapset, jotka ovat ennen yläastetta nähneet yli 75 eri maata? Matkustelun voimaa ei voi kiistää ketään muu kuin ne, ketkä eivät ole itse matkustelleet. Ihmisrakkaus, verraton avarakatseisuus, globaali ajattelu, monialainen kosketus eri kulttuureihin, eläminen äärioloissa, sen lisäksi vielä tämän hetken modernein tapa käydä koulua. Itse näen, että Meretniemen lapsista voi tulla jopa yhteiskunnallinen voimavara tulevaisuudessa etenkin Suomen kaltaiselle syrjäpajulalle.
Lasten tietotaito tulee kuuden vuoden päästä olemaan yhteiskunnallisesti jopa erityistä. Lapsista, sekä koko perheestä tulee edelläkävijöitä. Sitä en epäile hetkeäkään. Heillä tulee olemaan järjetön määrä realistista annettavaa maailman todellisesta sisällöstä ympäristölle. Päällimmäisenä kullanarvoista tietotaitoa sekä käytännönläheistä kosketuspintaa todellisuuteen liittyen siihen, että millaista elämää pallollamme oikeasti eletään.
Joku saattaa ajatella, että lapsista tulee jopa liian älykkäitä, etenkin verraten ikätovereihinsa. Voiko liian älykäs edes olla? Keneltä se on pois, pitkällä tähtäimellä? Älykäs osaa asettua älynsä sekä ympäristönsä yläpuolelle tukalissakin tilanteissa sosiaalisten paineiden keskellä.
Mielestäni yhteiskunnassamme eläneet perheet ovat valmiita rikkomaan perinteitä. Vaikka se koskettaisikin kasvavassa iässä olevia lapsia myös. Kuka tietää tuloksista ilman, että joku antaa niitä?
Maailma kehittyy ja ihmiset sen mukana. Jonkun on pakko olla edelläkävijä. Uskon, että se on paljon tärkeämpää, että murrosiässä ja myöhempinä teinivuosina saadaan sosiaalista pysyvyyttä. Pysyvyys ei aina tarkoita mielestäni edes pysyvää osoitetta, etenkään nykyaikana. Niin kauan kuin ympäristö rakastaa ja perhe tukee niin se on mielestäni viimekädessä toissijaista, että onko se sama rivitalo ja pulpetti päivästä toiseen elämässä mukana vaiko ei.
Tilanne tulee olemaan jännittävä kuuden vuoden päästä kuin purjehdus saadaan päätökseen. Lasten ehdoilla kumminkin viime kädessä mennään. Olen varma, että vastaavalla elämänkoulukokemuksella, jota lapset tulevat purjehduksen aikana kerryttämään on hyvinkin helppo hypätä messiin siihen hetkeen, mikä sillä hetkellä tulee olemaan arkea. Mikäli ei, vaihtoehtoja löytyy aina lisää. Oman kokemukseni mukaan juuri ne ketkä ovat kasvaneet rikkoen perinteistä kaavaa ovat yleensä niitä parhaimpia tyyppejä!
Jokainen saa tehdä viime kädessä juuri niin kuin itse haluaa. Ei ole oikeaa eikä väärää, mikäli inhimillisyys on matkassa mukana. Kehenkään ei pidä verrata itseään. Haaveista pitää tehdä totta, rajoja pitää rikkoja ja tehdä elämästä omanlaistaan, oli se sitten sosiaalisesti hyväksyttävää taikka ei. Ilman rohkeita edelläkävijöitä emme voi tietää, mitä hyvää voi kulman takaa tulla tulevaisuudessa vastaan. Jopa meille itsellemme. Henkilökohtaisesti.
Jotta pystyisi yhtään ymmärtämään, mitä intohimo purjehdukseen voi olla, kannattaa katsoa esim. Netflixistä dokumenttielokuva 14-vuotiaasta Laura Dekkeristä, joka purjehti maailman ympäri yksin valtakunnallisesta vastustuksesta huolimatta. Laura järjesti sponsseja myöden kaiken oma-aloitteisesti itse – loppuun saakka.
Mitäs te ajattelette?
-OTTO-
Ps. Instagramissa @otto.lilja.
*Huom! Sail for Good -pressimatka toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion matkailutoimiston sekä Turkish Airlinesin kanssa, enkä vastannut kustannuksista itse.*
Reissussa oli mukana myös Aamukahvilla, Urbaani viidakkoseikkailijatar, Fitness Führer, @kpunkka, @Juusohd, Cocoa etsimässä, Timo Wilderness, Katja Pantzar / Blue Wings, Sail For Good-Tuomo sekä Lapsiperheen matkat.
Share this story
Kylläpä nyt mielenkiintoisen tekstin lykkäsit! Ohhoh sentään .Tää on todella ainutlaatuinen juttu kaiken kaikkiaan, ja tulevana äikän opena luen tätä vielä ihan uudesta kulmasta. Pitää vähän aikaa miettiä, mitä mieltä oon, mutta sen voin sanoo heti että valtava määrä ajatuksia rupes kiertämään miun päässä 😀 Arvostan myös kovasti tuota henkilökohtaista otetta aiheeseen. Koulumaailma on rankka paikka ihan jokaiselle, mutta varsinkin massasta poikkeavalle lapselle tai nuorelle se osaa olla todellinen haasteiden verkko. On aina hyvä, että joku uskaltaa jakaa ne negatiiviset kokemukset – muuten myö tulevat opettajat ei tiedetä, mihin meidän tulisi tarttua. Kiinnostuin tästä itse asiassa niin paljon, että jaoin postauksen omalla fb-seinällä. Mielenkiintosta nähä, mitä miun kollegat siitä tuumii 😉
Hei mahtavaa, kiitos!! 🙂 Tä on tosi ääri-aihe ja jakaa varmasti mielipiteitä niin vastaan ja niin puolesta kun vaan voi. Mä haluun ehdottomasti kuulla, että mitä kolleegat mahtoi tuumia? Ehkä vinkkaat koko opettajanhuoneen tänne keskustelemaan? 😉
Se oiskin hauskaa, jos porukkaa lappais tänne asti! ;D Saattaa johtuu suomalaisuudesta, mutta ihmiset on tosi arkoja sanomaan mielipiteitään ääneen.
Jep, se on toisaalta ihan ymmärrettävää. 🙂 Ite tunnistan myös itseni toisinaan tuosta.