Oi Turkki Turkki! Fur, Turkis, Turkey ja Kalkkuna. Teit munhun lähtemättömän vaikutuksen. Niin kovan vaikutuksen, että en ole näköjään päivittänyt blogin lisäksi Instagramia taikka Facebookia kertaakaan koko matkan jälkeen. Vaikutus on ollut jopa niinkin kova, että laukkuni reissun jäljiltä ovat vieläkin purkamatta. Enää en edes uskalla avata koko rinkkaa koska sieltä saattaa löytyä hajupommi taikka merenelävä jos toinenkin. Miksi aina käy niin, että olen reissun jäljiltä noin kymmentä vaatekertaa köyhempi? Miksei ketään ole opettanut mulle aikuismaista vaatehuoltoa?

Mahdollisesti homehtuneista vaatteista huolimatta Turkissa tuli koettua monia spektaakelinomaisia hetkiä, ahaa-elämyksiä sekä valaistumisia. Yksi niistä on päällimmäisenä se, että uuden jännittäminen ja ennakko-odotusten asettaminen on kerta toisensa jälkeen turhaa sillä ne murtuvat aina. Niin tälläkin kertaa.

Toisinaan sähköpostilaatikkooni pamahtelee kutsuja jos monenlaisia erinäisille blogimatkoille ja muihin tapahtumiin. Aikataulullisten syiden lisäksi saatan vastata yllättäen monestikin kieltävää. Ilmaisille matkoille osallistuminen ei ole suinkaan automaatio. Päinvastoin.

Ilmaiset matkat eivät nabaa, mikäli ne eivät tarjoa itselleni mitään uutta, kohde on booring taikka koen, että en voi tarjota tarinoillani ja jorinoillani kohteesta taikka kampanjasta mitään uutta kenellekään, mikä palvelisi yhtään ketään millään tavalla. Toisin oli tosin saadessani kutsun Sail For Good-pressimatkalle. Sen viestin luettuani en miettinyt kahta kertaakaan, että mitä vastaisin. Ensimmäinen kerta Turkissa, mediahuomiota keränneen kampanjan ytimessä? I’m in.

Reissu tuli. Reissu meni. Niin kivaa ja unohtumatonta meillä oli. Nyt kun pitäisi kehittää jotain catchin napakkaa alku riimiä kehiin niin pakko sanoa, että en keksi mitään järkevää sanottavaa. En edes tiedä mistä järkevästi voisin aloittaa niin aloitanpa tapani mukaan tarinallisesti ihan alusta.

TAUSTAA? Lue edellinen postaus TÄSTÄ!

SailForGood-15

Oma 1,5 viikon maailmankiertueeni alkoi päivää ennen pressimatkaa Lontoosta, mistä pääsin juuri ja juuri ajoissa lähtemään kohti Skandinaviaa kädessäni ylihintainen, kertaalleen jo kusaistu menolippu kohti Helsinkiä. Aivokopalleni on selvästi käymässä samalle tavalle kuin syksyn lehdille, sillä sättäämistä sättäämisen perään on ollut etenkin lentolippujen suhteen ilmassa viimeaikoina toivottoman paljon. Huoh.

Pääsin kuin pääsinkin koneeseen ja matka kohti Turkkia sai Helsingin kautta alkaa. Helsingin päässä itseäni odotti jo juhlatuulella viilettävä Eero, ketä yllättäen ilmoitti, että meillä on kutsut illaksi taidenäyttelyyn. Eero ei ollut välttämättä tietoinen seuraavana aamuna koittavasta aikaisesta aamustani ja itseäni ei puolestaan lyhyet yöunet tositilanteessa häiritse joten näin ollen lähdin tietenkin seuraksi. Koska Turkissa oli tiedossa luontoa, merta ja liikkumista, olin Rimowaan sullottujen kauluspaitojen ja pikkutakkien sijasta rypistänyt luonnon läheiset rättini rikkinäiseen Helly Hanseniin, mistä ei yllättäen löytynyt mitään sopivaa päälle pantavaa illan kulttuuririentoja varten. Ei auttanut kuin ottaa taas kerran ”tossua tossun eteen”, mikä onkin omassa arkielämässäni muodostunut jo suoranaiseksi vakioksi. Niin mä lähdinkin suoraan lennolta ensimmäisenä rinkka selässä kaupoille kohti metsästämään uutta valkoista kauluspaitaa.

Paria lasillista kuplivaa myöhemmin löysimmekin itsemme jo taulujen sekä tarjoilujen keskeltä taidenäyttelystä. Muutamaa viinilasia ja läpi tsekattua maalausta myöhemmin pidimmekin puolestaan itsestämme meteliä myöhäisillan dinnerillä. Tästä tuntia jos toista myöhemmin punaviinin värjäämät huuleni sekä prosecon huuruinen aivokoppani puolestaan löysi itsensä nukkumasta parin tunnin sikeitä Eeron jo hyvin täydellisen tutuksi tulleelta patjalta.

Sen verran koville olin itseni pistänyt, että 05:00 saavuin puolestaan jo toisen kerran 12 tunnin sisään Helsinki-Vantaan T2:een valmiina lähtemään kohtia Turkkia. Nuorena jaksaa.

SailForGood-17

SailForGood-18

– Lopullisena määränpäänä oli kuvissa esiintyvä 17,5 metrinen Swan 57 s/y Panacea purjevene Finiken Satamassa.


Helsinki-Vantaalla meitsiä odottikin sekalainen seurakunta eri sisällöntuottajista koostuneita muita Turkkiin lähtijöitä. Lähipiirini on äärettömän tiivis ja valtaosan vapaa-ajastani käytänkin pitkälti lähimpien ystävieni seurassa. Se, että lähdin vajaa viikoksi reissuun itselleni ennestään pitkälti tuntemattomien ihmisten kanssa oli mulle todella huiman jännittävää. Vielä kun olen sisimmässäni vielä todellisuudessa aikas ujo, niin muahan jännitti aivan täysin homona. Uskokaa tai älkää.

Jengi koostui ikähaarukalla 20-46 niin toimittajista, instagrammaajista, vloggaajista, fitnes-fuhrereistä sekä eri genrejen bloggaajista. Blogi-ympyröistä muutama oli ennestään jo tuttu, mutta muuten en olisi varmastikaan tutustunut arkikuvioissa juuri kehenkään kovinkaan helposti ja se jos joku tekikin tästä sopasta mielenkiintoista.


MATKASEURANI KOOSTUI TÄLLÄ KERTAA SEURAAVISTA MAHTAVUUKSISTA

Fitness Führer Timo Wilderness, Cocoa Etsimässä, Aamukahvilla, @kpunkka, Urbaani Viidakkoseikkailijatar, @juusohd, Katja PantzarLapsiperheen matkat & tietenkin itse Sail for Good eli Tuomo Meretniemi.  


Eipähän muuten tarvinnut kuin muutama tunti tätä retkiseurakuntaa ympärillä ja kaikki ennakkopelot jännityksineen olivat tipotiessään. Tiedä sitten oliko kyseessä lievä ”krapula” vaiko Turkish Airlinesin maailman parhaiksikin kutsutut sapuskat, sillä jengi klikkasi yhteen ennenkuulumattoman hyvin jo heti alku reissusta alkaen. Muutamaa tuntia istumasikeitä myöhemmin laskeuduimme Istanbuliin, mistä alkoikin todellinen teho-kolme-tuntinen läpi idän ja lännen, Bosborinsalmen (kielikuvallisesti) sekä legendaaristen nähtävyyksien.

Kolme tuntia todisti sen, että tänne voi hyvillä mielin palata ja mielellään vielä pian!

SailForGood-3

SailForGood-2

SailForGood-1

Lontoosta pääsee sika halvalla lentämään sinne sun tänne ja Istanbulin lentojen hinnatkaan eivät päätä huimaa. Tai no, itselle kun lentojen tilaamisessa tulee muuttujia vastaan aina vähintään se muutama nolla niin en innostu liikaa halvoista lennoista enää. Pitänee delegoida matkojen varaukset jollekin muulle. Haluisiko joku ryhtyä assarikseni?

Törmäsin taannoin Turkin pään ehdottomaan asiantuntijaan, hulvattoman ihanaan From Karoliina-blogin Karoliinaan, ketä onnistui antamaan mulle vähän alku briiffiä Istanbulin suhteen.

En esim. tiennyt, että Istanbulin miljoonia aisteja hemmottelevilla tuhannen ja yhden yön tarinoita vilisevillä kaduilla eletään hyvinkin vilkasta gay-elämää. Yhtenä modernina merkkinä uusista ajoista on seksuaalivähemmistöjen ja muiden liberaalien matkalaisten matkailunähtävyydeksikin muodostuneet jo kerran pois maalatut sateenkaariportaat boheemissa Beyoglun-kaupunginosassa.

Istanbul on muslimi maailman urbaaneinta antia ja merkki siitä, että suunta eteenpäin on oikea on ehdottoman vahvasti läsnä. Istanbul on kohde missä suosimani boheemit ”whitetrash-semi-doku-lomat” eivät välttämättä ole sitä soveliainta itseään yleisesti katsoen, mutta onneksi sateenkaaripiireissä on omat kansainväliset säännöt läsnä jos sille päälle sattuu. Oli miten oli niin muslimimaissa on omasta mielestäni jotain todellista taikaa. Hassua kyllä, mutta koen olevani kuin kala vedessä, mitä idemmässä ollaan.

SailForGood-4

Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan ihmettelyn lisäksi seurueemme tutustui Istanbulissa myös maanalaiseen palatsiin nimeltä Yerebatan Sarayıhin. Sen enempää nähtävyyksien taustoihin ja tarinoihin tutustumatta päätin keskittyä ja pyhittää koko kapasiteettini painamaan räps näppylää kameralla. Matkaan liittyvä suurin paineiden aiheuttaja oli nimittäin KUVAAMINEN.

Niin kuin monet teistä varmasti tietävät niin olen ollut pitkälti tähän reissuun saakka etuoikeutettu sen suhteen, että Alex on ammattilaisena hoitanut koko kuvauspolitiikan ympärilläni aiemmin. Nyt kun ajat ovat muuttuneet ja kiireiset pilvet paistavat arkemme yllä ahkeraan, aion hoitaa jatkossa bloggaamisen pitkälti yksin. Itse en tiennyt tähän reissuun saakka kuvaamisesta ja kuvankäsittelystä sen enempää yhtikäs mitään ellei Instagramia ja VSCO:ta lasketa mukaan. Matkan aikana ja jälkeen olenkin suorastaan ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen. Olen mm. Opetellut käyttämään ahkerasi Lightroomia sekä Photoshoppia ja pikkuhiljaa se alkaa jo jopa luonnistumaan. Kamerakin sopii jo handuun hyvin ja sen syvempi ymmärtäminen on tekemässä läpimurtoa viikkona minä hyvänsä. Bravo minä ja iso kiitos Allulle siitä, että oot jaksanut valmentaa mua vapaapäivistäsi huolimatta.

Pari viikkoa sitten olin vielä täysin peukalo keskellä kämmentä edellä mainittujen asioiden suhteen.

SailForGood-14

Lisää paineita aiheutti myös se, että olin reissussa aikas kovassa seurassa mukana. Sen lisäksi, että matkassa oli mukana Suomen suosituimpia Instagrammaajia, oli matkassa mukana myös vuosien kokemuksella bloganneita bloggaajia kenen rinnalla meitsi on vielä aivan keltanokka. Tälle suustani päässeelle käsitteelle muuten naurettiin. Miksi? Eikö ketään muu muka käytä sanaa keltanokka?

Päätin aloittaa sieltä mistä aita on matalin ja päätin turvautua alkureissusta turvallisesti automaatti asetuksiin. Sisätiloissa kuvaaminen osoittautuikin astetta hankalammaksi mutta päätin pitää nyrkkisääntönä sen, että kuvia kehiin niin paljon kuin sormista räpsyy, jotta edes joku niistä onnistuisi. Reilu 2500 kuvaa myöhemmin voin todeta, että tämä oli ehkä paras nyrkkisääntöni tähän saakka.

Ps. Kuten alla olevista kuvista näkyy niin puluihin kohdistuvalla kiinnostuksella EI ole maarajoja… 

PPs. Kolmen tunnin perusteella Istanbulilaisista katukoirista sai äärettömän leppoisan kuvan…

SailForGood-10

SailForGood-9

SailForGood-5

SailForGood-7

Istanbulin pintaraapaisuin jälkeen kristillinen seurakuntamme suuntasi rukoushuutojen raikuessa läpi turbulenssin kohti Antalyaa. Seuramme sisälsi lentopelkoisia turkkilaisia sekä pelonsekaisia tunnetiloja ja huutoja joiden tunnesisältö oli selkeästi jotain elämän ja kuoleman välimaastosta. En halua yleistää, mutta onko idässä lentopelko jotenkin yleisempää sillä siellä suunnilla lentäneenä herään aina vähintään kerran lennossa jonkun kirkumiseen tilanteessa missä sille ei välttämättä aihetta sen enempää edes olisi? Vai olenko itse vaan liian epälentopelkoinen? No jos ei muuta niin sen me opimme, että jos joku lentopelkoinen istuu koneessa samaan aikaan kun koneen siivet kohtaavat turbulenssin ja alkaa tämän johdosta kiljumaan kurkku suorana kuin palosireeni, tulee tähän suhtautua naama pokerina vakavasti.

VINKKI VITONEN TÄHÄN VÄLIIN

  • Huomasin muuten, että Turkissa toimivan wifin tavoittaminen ei ole suinkaan itsestäänselvyys. Siksi kannattaakin olla kaukaa viisas ja hommata välittömästi ensimmäisen puljun kohdalla netillä varustettu sim-kortti itselleen. Mikäli siis on yhtään niin riippuvainen netistä kuin minä olen. Hinta on tosin megabitteihin nähden korkea, mutta omalle nettiriippuvuudelleni se 500MB minkä sain harkitusti nauttia Lycain Wayn rannikolla oli täysin sen 75 Liiran arvoista.

SailForGood-12

SailForGood-11

SailForGood-13

Läpi vaikuttavien maisemien jatkui matkamme Antalyasta minibussin takapenkillä kohti Finiken purjeiden täyteistä satamaa. Finikessä ryhmärämämme jaettiin kahtia. Voittajiin ja Pupusiin. Itse kuuluin tietenkin voittajiin. Oma joukkueeni aloitti reissun purjehtimalla ensin kaksi päivää ja siirtyen sen jälkeen kolmeksi yöksi maihin. Pupuset vetivät retken puolestaan toisinpäin.

Ennen nukkumaanmenoa ja ryhmien hajauttamista söimme vielä yhteisen dinnerin koko retkirämämme voimin tunnelman käydessä jo hyvin kepeillä vesillä. Ryhmämme havaittua Urbaani-Lauran muistuttavan häkellyttävän paljon sekä Uma Thurmania, että Rakel Liekkiä, jatkuikin keskustelu siihen, että ketä julkkista ketäkin muistuttaa. No ketä?

Oletteko ikinä nähneet Vladimir Putinin nuoruuskuvia? Oletteko koskaan nähneet niissä mitään tuttua? Oman sekä Vladimirin keskinäinen yhdennäköisyys on nimittäin H-Ä-L-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä (1+1=?). Katsokaa TÄSTÄ! Hämmentävää eikö?

Yhdennäköisyydellä sekä sen esiin tuomisella oli selkeästi puolensa sillä pääsinkin viettämään yöni veneessä mukavasti omalla veskillä varustetussa ”sviitissä”. Yksin. Kremlin Prinssi Sergeillä oli diivan elkeet selkeästi hallussa. Vaikka en muuten millään tavalla Putinin politiikan takana seisokkaan niin pakkohan se on myöntää, että harvinaisen charmantti ja karismaattinen kaveri on ulkoisesti kyseessä. Siksi kannankin tätä lärviä ylpeänä ja tietenkin nenä pitkänä kohti tulevaisuutta.

SailForGood-16

SailForGood-19

No mutta hei. Tässä meni ensimmäinen päivä hoi. Onnittelut, että jaksoitte lukea loppuun saakka. En vaan yksinkertaisesti osaa kertoa lyhyesti. Seuraavana aamuna matka jatkui kohti välimeren aaltoja ja koko reissu sai kunnolla alkaa! Ensi postauksessa jatkuu ja sitten me päästäänkin kunnolla vauhtiin. Runosuoni sykkii, mutta koitan ehkä jotenkin pitää sitä seuraavissa osissa hillinnässä. Tai sitten en. Anyway PIAN LISÄÄ!

Ps. Yksi reissun parhaimmista anneista oli inspiroiva seura. Inspiroivan seuran seurauksena olen reissun aikana kutakuinkin osa-aikaisesti koukuttanut snapchattiin minne olen saattanutkin yön hämärän kosteina tunteina lähettää jos jonkun moista videota. Snapchatista meikän löytää nimimerkillä: ottoizakayacom. Suosittelen seuraamaan!

– OTTO –


*Sail for Good -pressimatka toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion matkailutoimiston sekä Turkish Airlinesin kanssa, enkä vastannut kustannuksista itse.*

Share this story