Tänä jouluna vietin jo kolmatta Joulua poissa Suomesta. Eli toisin sanoen omat jouluni ovat viime vuonna näytelleet hyvin erilaista roolia, mitä se perinteisessä suomalaisessa kodissa näyttelee. Viime vuonna reissasimme Vietnamissa, kun taas tänä vuonna ollaan lomailtu Jenkeissä – ensin Miamissa ja nyt paraikaa New Yorkissa. Joulustressi on vaihtunut rusketukseen ja joululahjat muille taas lahjoiksi itsellemme – eli eksoottiseen elämykseen ulkomailla. Nyt viimeisenä parina vuonna joulunaika on ollut itseasiassa ainoa aika, jolloin olemme voineet Alexin kanssa reissata maailmalla kahdestaan, ja näin olemme myös halunneet ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken hyödyn irti.
Joulu poissa Suomesta, etenkin poissa perheen luota tuntuu olevan jonkinasteinen tabu – onhan joulu yksi suomalaisen kulttuurin pyhimmistä perinteistä. En kapinoi mitenkään sen suuremmin Joulua vastaan, mutta samaan aikaan en halua asettaa sosiaalisia paineita yhden juhlapyhän ympärille. Siinä missä se on lomaa muille, on se myös arvokas loma itselleni ja meille. Joulu Suomessa perheen kesken on muuten todella kiva ajatus, mutta sen jälkeen kun olen käynyt jo 5 tai 6 kertaa tänä vuonna Suomessa, viettänyt 2 viikkoa perheen kanssa Kuubassa, sekä ollut koko syksyn enemmän tai vähemmän kiinni Lontoossa, on ajatus palmurannoista ja uusien elämyksien kokemisesta valtamerten toisella puolela irti pyhien aiheuttamista paineista kyllä aika todella houkutteleva ajatus. Eihän sitä nyt voi ketään kiistää. Meinasin heittää myös sääkortin, mutta ei täällä New Yorkissa nyt niin paljon helteisempää ole. Maisemat ovat tosin mielenkiintoisempia.
Jenkkeihin päädyimme joulunviettoon siksi, että a.) Löysimme Miamiin vajaa 500€ maksavat edestakaiset lentoliput b) emme kumpikaan ole koskaan Jenkeissä käyneet c.) Amerikkalainen kulttuuri kiinnostaa valtavasti ja d.) Joulu Miamissa & New Yorkissa – kuulostaa aika seksikkäältä vai mitä?
Ensimmäiset 5 päivää vietimme Floridassa kruisailen pitkin Miamia, Fort Lauderdalea ja Key Westiä punaisen avomallisen Chevrolet Camaron kanssa. Yritimme saada Mustangin, mutta nouto aamuna tietokone näyttikin loppuunvuokrattua ja saimme tilalle Camaron. Ei huono sekään. Tutkimme eri kaupunginosia aina Downtownista Little Haitiin. Hengailimme Miami Beachilla, joimme käsittämättömän vahvoja cocktaileja Little Havannassa, juhlimme Ocean Drivella, mättäsimme roskaruokaa huolella ja tutustuimme muutenkin amerikkalaiseen kulttuuriin antaumuksella. Ihmettelimme ja nautimme. Siinä missä Miami ja Miami Beach olivat täysin Etelä-Amerikkalaisia kaupunkeja, pääsimme Fort Lauderdalessa ja Key Westissä sukeltamaan syvemmin siihen kulttuuriin, johon halusimme juuri lähemmin tutustua. Tulimme mm. siihen lopputulokseen, että Miami on oikeastaan aika piskuinen kaupunki, sekä kooltaan, että mentaliteetiltaan, auto on amerikkalaisen kulttuurin perusta, ja paikalleen ei pidä missään nimessä jäädä – eli mitä enemmän alueita kiertelee, sen enemmän todellisuus avautuu. Hurrikaanien tuhot olivat Florida Keys-saarilla myös vahvasti vielä läsnä. Tänään puolestaan saavuimme New Yorkiin, jossa meidän joulunvietto alkaa ihan näillä näppäimillä. Majoitumme aivan Time Squaren hoodeilla Paramount hotellissa. Varasimme illaksi pöydän Maxwell Chopwellista, jonka lisäksi aiomme käydä lisäksi kiertelemässä Hyde Parkissa, sekä nappaamassa kuvia Rockefeller Centerin joulukuusen edestä. Ensivaikutelma New Yorkista on, että tänne vois vaikka muuttaa. Täällä alkaa oikeastaan päästä ineen jo ihan Joulun syvimpään fiilikseen.
Ihanaa joulua kaikille lukijoille siellä ruudun toisella puolen xx
Share this story