Hei siellä! Tajusin, että en ole pitkään aikaan postaillut mitään ajankohtaisia kuulumisia Lontoosta. Moni varmaan muistaakin, että kamera lähti traagisesti pitkäkyntisen matkaan Amsterdamissa ja sen jälkeen ei kameraa mulla täällä Lontoossa ole ollut. Kuvattomat postaukset ovat aina vähän niin ja näin ja kännykkäkameran laatu ei vaan toimi, se selittäneekin tämän olemattoman motivaation lähteä kirjoittamaan Lontoosta sen enempää. Muutama  päivä takaperin saimme asiaan viimein muutoksen ja kävimme ostamassa Allun kanssa yhteisen uuden järkkärin. Eli siis tämä on samalla myös mun virallinen The puoliksi ensimmäinen oma kamerani. Jipiii. Nikon muuttui samalla Canoniksi ja juman tsuikkelit tällä on timanttista kuvata. Juostiin kaupoilta välittömästi keskustaan ja pistettiin salamat samantien räpsymään.

Maaliskuun pian alkaessa tulee ihan näillä näppäimillä myös 6 kuukautta Lontoossa eloa täyteen ja siksi onkin hyvä tehdä pientä välitilinpäätöstä. Halusinkin tulla kertomaan teille, että mitä mulle kuuluu tänne Lontooseen nyt.

LondonMarchOK-5

Pintapuolisella pikakelauksella kulunut vuoden alku on sujunut aika pitkälti seuraavasti. Uuden vuoden alettua on päivät olleet yhtä hektistä pikajuoksua kelloa vastaan. Vuoden ensimmäiset 2 viikkoa meni kouluhakemusten tekemiseen, sitä seuraavat vajaa 2 viikkoa meni Suomessa mm. NBE:ssä, viikko sen jälkeen siitä toipumisessa ja Helmikuu on puolestaan mennyt uuden duunipaikan etsinnässä, Suomesta mukana tulleiden projektien purkamisessa, yliopistojen avoimien ovien päivillä juoksemisessa sekä yleisessä hektisen arjen hektisessä pyörittämisessä. Viime viikolla sain viimein mielenrauhan uuden alkavan duunin muodossa ja nyt jos viimein saisi vähän tätä meininkiä hellitettyä? Tä hektisyys taitaa olla kyllä enemmänkin veressä.

No mutta palataan vielä vähän taaksepäin

Tammikuinen Suomen matka oli mulle ehkä muutakin kuin pelkkä tavallinen työ/blogi/hupi-matka. Se oli käytännössä ensimmäinen kerta kun kävin Suomessa sen jälkeen kun olin muuttanut Lontooseen ja pakko sanoa, että odotin sitä matkaa aivan sikana. Mulla oli Stadia ihan törkee ikävä ja montaa asiaa siellä. Ensinnäkin sitä “kotikenttäetu-fiilistä”, sitä että saan puhua omaa kieltä sekä toteuttaa näitä täältä kerrytettyjä oppeja käytännössä. Oli kiva päästä vertailemaan näitä kahta asuinpaikkaa keskenään sekä tietenkin näkemään frendejä ja niiden kanssa sellaista ihan perus hengailua, mitä Suomessa ollaan totuttu kavereiden kanssa tekemään. Täällä kun hengailuun ei yksinkertaisesti ole aikaa. Valitettavasti vapaa-aika oli Suomessa mulla ihan kortilla ja olin tehnyt oman henkilökohtaisen vapaa-aikani aikatauluttamisen täysin perseelleen joten ihan liian vähän pääsin nauttimaan siitä normaalista elämästä Stadissa. Siitä huolimatta ymmärsin jotain ehkä aika lopullista.

LondonMarchOK-6

Olen elänyt jotenkin tosi välivaihetta elämässä koko kuluneen syksyn sekä talven. Tänne muutto oli sellainen statement elämässä, että jotain pitää tapahtua. Olen ollut rehellisesti sanottuna aika hukassa ja hukassa olo on ollut varmasti myös lähtölaukaisu tälle puoli läpälle ikäkriisille, mistä taannoin kirjoitin. Olenkin enemmän tai vähemmän puntaroinut Lontoota ja Helsinkiä keskenään sekä etsinyt sitä vähän omaa paikkaa sekä tietä, mitä pitkin lähden tässä kulkemaan, minne voisi asettua ja minne voisi rakentaa elämää silleen ihan kunnolla. Okei joo, eihän tässä iässä tarvitse vielä mitään päättää ja tietää jaada jaada eikä tarvikkaan, mutta olen huomannut, että vuosien kansainvälisen tuuliajon jälkeen itselleni tietynlainen pysyvyys on yksi avainsanoista stressittömän kivaan elämään.  

Anyway. Laskeutuessani takaisin Gatwickin lentokentälle Suomen jälkeen saavutti kehoni jokin todella sanoinkuvailemattoman euforinen tunnetila ja se ei ollut suinkaan lämpötilaero mikä sekin oli n. 25 astetta. Se oli viba minkä voimalla valloitetaan maailma. Se viba oli vapaus.

LondonMarchOK

Se oli käänteentekevä momentti. Vaikka Suomessa oli ihanaa ja nautin todella paljon niin tajusin tänne laskeuduttaessa, että se vaihe taitaa olla nyt mun elämästä ohi. Ne asiat, mitkä ovat rakkaita Suomessa tulevat olemaan sitä myös jatkossa, mutta sen sijaan, että olisin enää Suomalainen niin koen olevani tätä nykyään omalta identiteetiltäni täysin Ulkosuomalainen. Veikkaan myös, että se taitaa olla pysyvää. Tottakai Suomi tulee olemaan aina tärkeä mesta, tulen siellä viettämään tulevaisuudessa myös paljon aikaa, sekä juuret että rakkaimmat asiat elämässä ovat siellä, mutta sen sijaan, että se on enää mun koti, on se nyt enemmänkin mun lapsuudenkoti, enkä enää suunnittele paluumuuttoa sinne.

Lontoon hillitön cooleus, nousukkuus, loputon monipuolisuus ja suuruus, rotujen ja ihmisten erilaisuuden käsittämätön kirjo samalla pienellä maapläntillä, cosmopoliittisuus, taivasrajaa ylittävät mahdollisuudet sekä kerrassaan hulvattomat ihmiset ovat vieneet multa jalat täysin alta. Lontoo on maailman ultimaattinen ykkös voimapesäke ja sen todella tuntee täällä asuessa. Huono sää, kolkkous sekä yleinen kylmyys ovat oman kokemukseni mukaan pelkkää urbaanilegendaa, eikä paljon puhuttu kalleus myöskään juurikaan rehellisesti sanottuna häiritse. Siinä missä julkinen liikenne, vuokra sekä muut kiinteät laskut verottavatkin kukkaroa täällä ihan järkyttävän huolella, on se täysin sen arvoista. Mä ainakin maksan järkyttävät asumiskustannukset hyvällä mielellä ihan vaan sen takia, että saan asua Lontoossa Camdenissa paraatipaikalla, Amy Winehousen kodin “melkein” naapurissa. Multi miljoonakaupunki-elämä on ollut mun unelma ja unelmistahan pitää välillä maksaa, senhän takia mä täällä olen.

LondonMarchOK-4

LondonMarchOK-2

Täällä mulla vaan on sellainen fiilis, mikä elämässä pitääkin olla – sellainen fiilis kun muksuna oli kesälomilla. Olen nopea kaikissa liikkeissäni ja se ei katso aikaa, että miten asiat muhun missäkin ajassa vaikuttaa. Kuluneen 6kk:n aikana Lontoo on vaan vakuuttanut mut ihan täysin. Koin vaan heti lentokoneen koskettaessa Iso-Britannian maanpintaa, että hengitän täällä niin paljon paremmin – hengitän vapaasti. Elämässä ei ole mitään seiniä, muureja taikka rajoja, jotka enää estää. Kaikkihan on mahdollista ja jos sellainen fiilis tulee jossain paikassa vastaan niin sinne pitää kyllä kaiken järjen ja logiikan mukaan myöskin jäädä. Vaikka Lontoo hektinen sekä todella kilpailuhenkinen miljoonakaupunki onkin, on elämäntyyli sekä asenteet täällä silti niin paljon enemmän relax. Samaan aikaan asioita vielä tapahtuu ja tietää, että täällä vaan taivas on rajana. Mä voin tehdä hyvin vuorokauden ympäri duunia ja jättää vapaa-ajan minimiin, mikäli ihmiset ympärillä sekä ympäristö muutenkin toimii. Elämä on paljon kivempaa kun ei vedetä niin paskan päälle.

Mun ajatusvirta kuulostaa varmaan hazardilta kun tosiaankin olen tällä hetkellä Lontoossa enkä ayahuasca-matkalla Perussa, mutta pakkoa sanoa, että olen saavuttanut ihan uskomattoman mielenrauhan täällä, mikä riitelee ympäristöä vastaan siis todella voimakkaasti. Sydneyssä mulla oli kokoajan kiire pään sisällä. Tiesin, että en tuu jäämään sinne vuotta pidemmäksi aikaa niin halusin kokea kaiken heti nyt. Stadissa ei ollut kiire, mutta siellä oli jotain muuta, jotain muuta mikä ei varsinaisesti vaan tuonut sellaista toivottua zen-tilaa vaikka kaupunkia rakastankin. Täällä mulla on puolestaan jatkuva zen-päällä. Tiedän, että täältä ei tarvitse lähteä minnekään ja siksi mulla ei ole kiire oikeastaan mitään tehdäkään taikka nähdäkään. Lontoosta on tullut mulle rakkain paikka koko maailmassa. Tästä kaupungista on tullut mun täysivaltainen koti, minne sydän on juurtunut enkä voisi tällä hetkellä kuvitellakaan, että asuisin enää muualla. Olen pikkulapsesta saakka haaveillut, että voisin asua joko Lontoossa tai New Yorkissa ja voin sanoa, että se elämä mitä täällä on tullut vastaan on jopa parempaa mitä alkujaan ajattelin. Täällä me nimittäin eletään ihan tuiki tavallista arkea ja se sujuva laadukas arki on jotain, mikä kokonaisvaltaisesti vaan tekee ainakin meitsin todella onnelliseksi. Lontoon kaltaisessa paikassa kun arki toimii niin joka päivä saa kokea sellaisen voittajafiiliksen ja se tuntuu muuten hyvälle.

TULEVAISUUS JA SUUNNITELMAT?

Otto_london_march kopio 2

Vähän tossa sinne suuntaan mainitsin jo aiemmin, että olen etsinyt tässä vähän omaa paikkaani sekä tilaani viime kuukaudet. Nyt on ympäristö oikea, mutta se oma juttu on ollut vähän hukassa. Tai siis ei hukassa, tiedän mikä se on, mutta sen esille tuominen on tuottanut lähinnä aivopähkinää. Tiedän väylät, mutta nyt pitäisi vaan päästä niihin väyliin kiinni. Olen jo aiemmin täällä puhunut siitä, että haluan mahdollisesti aloittaa opiskelut ja tosiaankin kulunut talvi onkin mennyt näitä juttua duunaillessa. Hain yliopistoihin täällä Lontoossa opiskelemaan mm. PR:rää sekä mediaa ja viestintää.

Opiskelu on tällä hetkellä se juttu, minkä koen mahdollisesti seuraavaksi askeleeksi elämässä. Vakavasti otettavan uran luominen ilman yliopisto pohjaa tuntuu tällä hetkellä itselleni vähän kaukaiselta ja siksi haluankin päästä seuraavalle tasolle, jotta voisin paremmin alkaa rakentamaan sitä uraa, mistä olen haaveillut and i’m gonna make it. Teen niin paljon työtä kun se vaatii sillä haaveeni aion toteuttaa. Hain jo vuosi sitten kouluihin Lontooseen, mutta koska en ollut hommassa ihan täysillä messissä niin juttu latistui heti kättelyssä. Nyt kun olen konkreettisesti täällä ja motivaatio on enemmän kuin  kondiksessa, on se helpottanut myös tätä hakurumbaa suunnattomasti. Olen käynyt tässä helmikuussa erinäisillä taster-päivillä sekä avoimien ovien päivillä ja nyt tuntuu, että mikäli kaikki menee putkeen ja saan tarjouksia niin taidan tietää, että mikä hakemistani kouluista on nyt mulle se paras. Nyt voin sanoa rehellisesti hyvällä omallatunnolla, että tein tämän prokkiksen eteen parhaani potenssiin sata!

Otto_london_march-2 kopio 2

Helmikuu on mennyt puolestaan työnhaussa. Eli Kertauksen vuoksi aloitin siis työskentelyt täällä viime syksynä ensin vaatekaupassa, mistä epäsosiaalisten työtuntien johdosta vaihdoin siistiin suomenkieliseen ma-pe istumatyöhön, joita muuten Lontoossa riittää yllättävän paljon. Tammikuun jälkeen tässä uudessa duunissa työtunnit kivasti yllättäen romahti ja eikun haku rumba taas rullaamaan. Täällä onneksi asiat tapahtuu yleensä nopeasti. Käytin siis ehkä viikon puoli intensiiviseen työn hakemiseen ja homman nimi on nyt se, että mulla on peräti 2 mielenkiintoista duunipaikkaa tarjolla. Toinen on varma ja toinen selviää tässä lähipäivien aikana. Tekisi mieli kertoa lisää, mutta vielä kun on systeemit käynnissä niin pysyn toistaiseksi vielä hiljaa. Jännät on paikat, mutta viikon päästä olen jo paljon fiksumpi. Ainakaan ei tartte tässä kaupungissa työttömänä kärvistellä ja se jos jokin on todella jees.

NO MUTTA MITÄS ALEX? Se kel onni on niin se onnen kätkekööt, mutta mä kyllä sanon tähän kohtaan, että sillä menee kyllä ihan helvetin hyvin ja mä aion näyttää sen.  Meitsi on nimittäin aivan todella ylpeä!

Otto_london_march-9

LondonMarchOK-11

Allulla oli COACH:n kuvaukset duunissa ja sai niiltä lahjaksi kiitoksena tän sinisen nahkarepun. Jostain kumman syystä meitsi on näemmä tykästynyt tähän vähän liiankin hyvin. Kröhöm. 😛 

Suomessa aikoinaan eniten riitoja aiheutti se, että Alex ei saanut oman alan duunia ja ura sekä elämä muutenkin jummasi paikallaan. Ura on A:lle nimittäin ihan kaikki kaikessa, sekä päässä, että puheessa. Se ahdistus-stressi sekä yleinen paikallaan potkiminen ei tehnyt todellakaan hyvää parisuhteelle ja se oli myös aikoinaan suurin lähtö laukaisu Lontooseen muutolle. Nyt voin sanoa, että jumankekka onneksi lähdettiin. Täällä Alex jatkoi raivolla siitä, mihin Sydneyssä aikoinaan jäi. Valokuvaaminen ei ole työnä enää tuntunut A:n omalta jutulta aikoihin, vaan veri on vetänyt pidemmän aikaa jo enemmänkin johdon puolelle. Tuttavan tuttavan kautta avautui paikka ensin Studio Assariksi. Studion johtaminen on ollut kokoajan silti se tavoite numero ykkönen takaraivossa, ollut jo pitkään. Loputtomat työtunnit tuottivat tässä kuluneessa puolessa vuodessa hedelmää ja nyt yksi virstaanpylväs tuli saavutettua hiljattain ja kunnolla. Helmikuun alussa nimittäin avautui Allulle uusi rooli Studio Managerina. Woop Woop.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että yhteinen aika on todella kortilla, mutta siinä kohtaa kun ollaan jo vuosia kimpassa oltu ja yhdessä eletty ja koettu vuorokauden ympäri, niin mä olen sitä mieltä, että siinä kohtaa kun ura lähtee lentoon ja suunta on korkealla niin meitsi ei ole se ketä alkaa mussuttamaan yhteisen ajan perään ja pahoittamaan mielensä jos koti-illat jää välistä. Mäkin saatan olla välillä pitkiä aikoja kokonaan pois maasta niin pitäähän tässä joustaa. Lontoossa oman kokemukseni mukaan parisuhde on muutenkin osalti harvinaisuus ja ymmärrän kyllä miksi. Meitsi kuuluu silti siihen kansanryhmään kenelle kumppanin ura ja kiire ei ole mitenkään uhka vaan pelkästään mahdollisuus. Pohja on meidän suhteessa nähty ja koettu jo. Nykyinen elämäntilanne on puolestaan se, mihin me ollaan yhdessä aika pitkälti tähdätty saavutettavaksi tämän ikäisinä. Me ollaan helvetin hyvä ja toimiva tiimi ja mä uskon meihin 100%. Voin sanoa, että Lontoo on pelastanut meidän parisuhteen.

LondonMarchOK-8

Tässä on meidän nykyinen elämäntilanne aika kiteytettynä. Kärjistettynä voin sanoa, että fiilis on aika nousukas. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä erää. Jännittävä viikko on itselle tulossa ja ensi viikolla ainakin omat asiani saattavat olla jo hyvin eri tavalla. Pitäkää peukkuja, että oikea ura avautuu.

Kuullaan taas pian! 🙂

-OTTO-


Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story