Camden oli ensimmäinen paikka minne Lontoossa saavuttiin. Heti tube-aseman ovista ulos astuttaessa totesimme yhteen ääneen – “Tästähän tulee meidän koti!”
Ja niin sitä tuli. Siinä kohtaa ei paljoa huokea kunnallisverotus ja valtaisat elinkustannukset päätä painaneet kun Lontoon eläväisimmän kaupunginosan loppukesän imu veti kahta suomalaista onnenonkijaa puoleensa. Tulimme viikon asunnon hakuprosessin jälkeen siihen tulokseen, että asunnon etsintä tässä kaupungissa on sen verran stressaavaa, että päädyimme ottamaan kämpän mitä ensimmäisenä kävimme katsomassa. Mintunvihreistä seinistä, vinosta katosta ja haljenneista ikkunoista huolimatta.
Saimme osoitteeksi Camden Streetin. Viktoriaanista aikakautta edustavan talon toisen kerroksen yksiön. Kämppämme sijaitsee 3 minuutin kävelymatkan päästä Camden Townin underground asemalta eli sijainti on mitä keskeisin. On arjen juhlaa asua Lontoon populaarikulttuurin keskipisteen sydämessä. Camden on boheemien vaihtoehtokansalaisten luvattu ihmemaa ja se tuntuu joka kerta ulos ovesta astuttaessa. Camdenista muodostui välittömästi identiteettimme ja tällä hetkellä olemme täysin erottamattomia.
Camden on Lontoon neljänneksi suosituin vierailukohde. Onkin oikeasti todella hassun hauskaa asua keskellä mega suosittua turistirysää, paitsi silloin kun turistit tukkii rullaportaat. Eli lauantaisin ja sunnuntaisin ei tuben lähettyville ole mitään asiaa.
MISTÄ CAMDEN TUNNETAAN?
Camden tunnetaan eniten värikkään valtavasta joka päivä auki olevasta Camden market kokonaisuudesta, missä edustettuna on konkreettisesti koko maailma. Kaikkea saa ostettua aina feikkilaukuista epämääräisiin hupituotteisiin, hupituotteista itämaisiin esineisiin, antiikkiin ja niistä taas ennen kaikkea super herkullisiin katuruokiin. Camden Marketit on clisheisesti herkkusuiden ehdoton paratiisi. Muutamalla kolikolla pääsee mättäämään ja oh boy sitä mättäämistä. Täällä on kaikki keittiöt edustettuina aina Unkarista Jamaicaan ja Jamaicasta Malesiaan.
Camdenin kuningatar on edesmennyt suurlahjakkuus Amy Winehouse, kenen sielu sekä laulujen sanat leijailee kaduilla voimakkaasti vieläkin. Sex Pistolsin ja Nancy Spungenin perintö elää niin ikään katukuvassa unohtamatta, että mm. MTV:n, Asoksen sekä Getty Imagen Lontoon toimistot sijaitsevat myös täällä. Sanomattakin on siis selvää, että Camdenin rooli Lontoon populaarikulttuurissa on verraton.
Katukuvassa vastaan tulee punkkareita, fashionistoja, ghettoa, reiviä, chanelin jakkupukuja sekä liikemiehiä. Tyylisuuntauksia katsoessa Camden on yhtä alternativen ilotulitusta. Häkellyttävän värikäs katukuva saattaakin ensisilmäyksellä jopa järkyttää, mutta täällä pitää vaan heittäytyä mukaan. Jos haluaa elämältä rauhaa sekä stabiilisuutta, on Camden ehkä huonoin paikka koskaan. Itse tykkään toiminnasta sekä jännityksestä. Haluan asua paikassa missä käytännössä voi kävellä kadulla alasti ilman, että ketään käytännössä edes vilkaisee ja Camden on juuri sellainen paikka.
Omasta mielestäni asun Lontoon parhaassa ja mielenkiintoisimmassa paikassa. Mutta miksi? Sen kerron teille nyt.
SIJAINTI
Camden Town sijaitsee Pohjois-Lontoossa mustan Northern linen varrella – kakkos vyöhykkeellä. Camden Town on kutakuinkin täydellisten kulku/kävely-yhteyksien varrella kaikkialta, mikä Lontoossa on olennaista. Läpi virtaavaa Regent’s Canalia pitkin pääsee kätevästi pyöräilemään läpi Lontoon. Kanaali kulkee läpi julkkisten ja multimiljonäärien asuttamasta Primrose Hillistä ja Regents Parkista aina rappio romanttiseen Itä-Lontooseen mistä reitti päätyy lopulta Lontoon omaan Wall Streetiin – Canary Wharfiin. Kivenheiton päässä Camden Townista sijaitseva Primrose Hill on muuten Lontoon paras paikka julkkis bongaamiseen. Alueen kuuluisimpia asukkaita on mm. Gwyneth Paltrow, Jude Law, Robert Plant, Daniel Craig, Gwen Stefani, Jamie Oliver ja Kate Moss. Ylipäätään koko Pohjois-Lontoo on yhtä julkkissafaria. Niin ikään osoitettaan lähistöllä ylläpitää myös mm. Helena Bonham-Carter, Sacha Baron-Cohen sekä Sienna Miller.
Takaisin asiaan. Tubella pääsee lisäksi suoraan kulkemaan hetkessä aina Oxford Streetin shoppailuparatiisiin, London Bridgen ikonisiin maisemiin sekä Kings Crossille mistä viimeistään avautuu portti koko muuhun EUROOPPAAN. Pakko vähän lesoa, on se nyt makeeta, että jos tekee mieli maailmalle niin kahden tubepysäkin ja yhden vaihdon päästä on mahdollista olla joko Pariisissa tai Brysselissä. Tarvittaessa ydinkeskustaan pääsee jopa kävelemään melko nopeasti ja joka kadunkulmasta saatavilla olevien city-pyörien renkaiden päällä polkien pääsee Thamesin rannalle saakka pyöräilemään n. puolessa tunnissa suoraa reittiä. Overground-junalla pääsee lisäksi myös suoraa reittiä 20 minuutissa Euroopan yhteen suurimmista ostareista – Stratfordin Westfieldiin.
Siinä missä Camden Townin ydin on nuorenmielisen villiä, on kivenheiton päässä Chalk Farmiin ja Kentish Towniin päin mentäessä fiinimpää ja klassisempaa. Camden Town sijaitsee siis Lontoon syvimmässä ytimessä, keskellä kaikkea ja lähellä kaikkea.
RAPPIOROMANTIIKKAA, LUOKKAEROJA SEKÄ BOHEEMIA URBAANIKULTTUURIA
Camden Townissa autonkuljettajien kuljettamat mustat mersut ja luksuslukaalit sekä kodittomat ja kaupungin vuokra-asunnot ovat kaikki osa samaa yhteisöä. Täällä väestö on sekoittuneempaa kuin sunnuntai smoothie ja se näkyy sekä kuuluu. Toisella puolen katua saattaa kohota kolmen miljoonan luksusvilla kun taas toisella puolen katua saattaa jengiläiset pelata koripalloa council flatin kuluneella koriskentällä. Asunnottomat ja rankan päihdekierteen kulkeneet ihmiset ovat arkipäivää kaduilla ja he ovat valtavien turistimassojen, nuoren monikulttuurisen väestön sekä myös rikkaampienkin asukkaiden kanssa osa tätä värikästä yhteisöä. Täällä ei auta sievistely ja hienostelu. Camdenissa asuvalla pitää olla sietokykyä ja asennetta.
Camdenin kaduilla myydään huumeita, hälytysajoneuvojen pillit piippaavat yhtenään ja yöaikaan on hyvä vilkuilla myös toisinaan olkansa taakse. Itse en koe Camdenia vaaralliseksi, päinvastoin. En ole kokenut täällä koskaan yhtäkään uhkaavaa tilannetta vaikka välillä tulee sen näköistä jengiä vastaan, että syytä olisi varmasti olla varuillaan.
Camdenissa jokainen päivä on vähintään pieni seikkailu ja joka kerta kun astun ovesta ulos, pääsen kokemaan ultimaattisia “monttu auki”-tunteita. Välillä meininki kaduilla saattaa olla hyvinkin absurdia ja se meinaa vaan sitä, että täällä elämä ei tule siis koskaan tylsäksi. Vähän aikaan sitten mimmi käveli täysin alasti päin vastaantulijoiden kaistaa ja huusi “fucking cunts”, toinen pimatsu puolestaan käveli jalka paketissa, kepit kädessä, koira hihnassa, rööki toisessa handussa ja bisse toisessa handussa vastaan, välillä diilerit tappelee poliisien kanssa kaduilla ja joku random-raija saattaa karjua jumalaa ja jeesusta kaduilla maata laahaava turkis päällä. Se mikä tosin Camdenilaisia yhdistää on, että kaikki ovat poikkeuksetta aina hilpeillä fiiliksillä (wonder why).
PALVELUIDEN VÄLITÖN LÄHEISYYS & TURISMIN KESKUS
Harvassa paikassa saa elää näin välittömässä palveluiden läheisyydessä. Super marketti kulman takana, vaatekauppoja, leffateatteri, kaupungin suurimmat markkinat, baareja, ravintoloita, pubeja, kotiruokaa, kahviloita, suutareita, ihan-täysin-kaikkea.
Vaikka Camden yksi Lontoon suosituimmista vierailukohteista onkin, jäävät turistit pitkälti hengailemaan Camdenin pääkadulle. Vaikka itse asun vain 3 minuutin kävelymatkan päässä pääkadulta, on täällä meininki jo paljon paikallisempaa sekä rauhallisempaa, täällä ei ole turisteille enää mitään ja jos ei paikallisten persoonien tempauksia, satunnaisia autokolareita, takaa-ajoja sekä hälytysajoneuvojen pillien piippaamista lasketa, ei kotikadullani uskoisi koskaan, että asuu mega-suositussa turistikohteessa. Palveluista ei kertakaikkiaan ole Camdenissa pulaa ja alue kuhiseekin toinen toistaan ihastuttavampia eri budjettien ravintoloita, lounaspaikkoja, pubeja, kattoterasseja sekä beer gardeneita.
Ps. Kerron muuten rafloista lisää seuraavassa postauksessa, muussa tapauksessa tästä postauksesta tulisi siis laittoman pitkä!
AMY WINEHOUSE
Ei voi mainita Camdenia ilman Amy Winehousea. Camden oli Amyn koti sekä identiteetti ja Camden tulikin 2000-luvun lopun ja vuosikymmenen vaihteessa tutuksi sensaatiolehdistössä Amyn skandaalinkäryisestä elämän ollessa Brittimedian kohutuin puheenaihe. Amyn perintö elää siis Camdenissa vieläkin ja se antaa koko paikalle ihan täysin omaa maustettaan. Siitä kertoo mm. Stables Marketeille pystytetty näköispatsas, lukuisat seinämaalaukset sekä markkinoilla yhtenään soiva tuotanto.
Eläessään Amy oli tuttu näky Camdenin kaduilla ja etenkin The Hawley Arm Camden Lockin vieressä oli Amyn suosikki pubi. Surullisen kuuluisat paparazzi-kuvat lehtien kansiin päätyneistä kosteista illanvietoista sekä päihdehuuruisista seikkailuista ovat siis juuri kuvattu Camdenissa. Kävin muuten katsomassa juurikin Camdenin leffateatterissa Amysta tehdyn dokumenttielokuvan ja jos ette ole nähneet tätä mestariteosta vielä niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa se heti!
Amyn kuuluisa koti sijaitsee n. 15 minuutin kävelymatkan päässä tube asemalta osoitteessa Camden Square 30. Siinä missä Amyn imagon perusteella olisi odottanut jotain boheemia ja rockahtavaa funk-luolaa, on Amyn koti hyvinkin klassinen ja idyllinen miljoonakoti vehreän puistokadun varrella, Camdenin rauhallisemmalla alueella. Kodin erottaa muista Camden Squaren asunnoista vain tummennetut portit. Camden Squaren asunto on tuttu sekä juorulehdistä, Amysta tehdystä elokuvasta sekä lopulta niistä pysäyttävistä lööppikuvista kun Amyn eloton ruumis kannettiin ulos asunnosta heinäkuussa 2011.
Okei, tuli varmaan jo selväksi, että olen siis ihan valtava Amy-fani ja en tiedä, että onko se jotenkin creepyä tai jotain (Otto c’moon. Ihminen kuollut pian 5 vuotta sitten!!!) mutta siis käyn tosi usein haahuilemassa vieläkin kämpän nurkilla. Sen Amy-leffan nähtyäni kärsin oikeasti pitkään siitä, että Amy ei elä enää keskuudessamme. Siinä kämpän ympärillä on jotain tosi nostalgista taikaa, vielä kun seurasin Amyn elämää vuodesta 2006 saakka todella tiiviisti niin nämä nurkat ovat olleet lehdistä tuttuja ihan muksusta saakka.
ONKO CAMDENISSA MITÄÄN HUONOA?
Camden ei ole mikään kätketty salaisuus. Alue vetää jengiä puoleensa ja onkin selvää, että yksi jos toinenkin hamuaa kämppää täältä. Camden on IN ja mun on pakko sanoa, että se tuntuu muuten aina kivalta sanoa, että asun täällä. Haluttavuus näkyy yllätys yllätys myös hinnoissa. Siinä missä Camdenissa safka on semi halpaa, pääsee tuopin hinnasta, viini pullosta sekä ennen kaikkea vuokrista ja kunnallisveroista maksamaan rahaa. Etenkin Camdenissa asuminen on todella kallista. Samalla rahalla, mitä maksetaan nyt, voitaisiin saada täysin rempattu kämppä jostain kauempaa. Ollaankin päätetty muuttaa uuteen kämppään kun vuokrasoppari päättyy, mutta kysymys kuuluu, että minne? Ehkä Camdenin suurin haitta on se, että minne ikinä täältä meneekin, alkaa elämä tuntua helposti tylsältä. Siksi tämän asuinalueen jättäminen tuntuisi valtavalta menetykseltä. Asuntojen massiiviset vuokrat onkin ainoa miinus minkä rehellisesti Camdenista keksin lausua.
KOE AINAKIN NÄMÄ CAMDENISSA
1. Hortoile, eksy ja harhaile ajan kanssa Camden marketeilla aistien eksoottista markkina-ilmaa sekä maistellen mitä herkullisimpia herkkuja. Paras aika vierailla on arki-iltaisin kun kadut eivät ole aivan niin tukossa jengistä. Ruoka on täällä se juttu ja eksyminen.
2. Vieraile Cyber Dog-reivi kaupassa ja sukella basson tahdissa täysin uusille leveleille. Tämä pulju on muuten beyond this world!
3. Osta muutama herkullisen raikas siideri taikka olut kaupasta ja mene kanaalin varrelle nauttimaan kesäillasta. Fiilis on mitä Londonerein.
4. Vuokraa pyörä ja rullaa itsesi satulan selässä lähistölle Primrose Hillin hienostoalueelle harrastamaan kiinteistö,- ja julkkisbongausta, nauttimaan hulppeista maisemista näköalapuistossa sekä hengailemaan Regent’s Parkin vehreille nurmikoille.
5. Istu alas jollekin Camdenin lukuisista terasseista ja jää ihmettelemään vastaantulijoita. Ihmiset tekevät Camdenin ja niissä muuten riittää ihmeteltävää. Siis ihan huolella. Täällä kaikki on mahdollista. Camdenissa ympäristö on silti se pääjuttu, älä siis ota turhaa stressiä tekemisestä.
Camden on Lontoon värikkäin, vibrantein ja vauhdikkain paikka. Lontoo tunnetaan maailman cooleimpana kaupunkina ja Camden on paikka missä puolestaan koko Lontoo kulminoituu. Se siis kertoo, että tässä mestassa on sitä jotain. Tulit sitten Lontooseen lomalle taikka asumaan, on tämä Pohjois-Lontoon sykkivä sydän paikka missä vierailu on must. Varaa siis litroittain boheemia taiteilija meininkiä messiin ja suuntaa Pohjoiseen. Jos et ole käynyt Camdenissa, et ole käynyt kunnolla edes koko Lontoossa. And that’s for sure!
Seuraavassa postauksessa lisää omista Camdenin suosikki rafloista. Kannattaa pysyä kuuloilla!
-OTTO-
Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja
Share this story
Miulla on jotenkin vähän nihkeä kuva Briteistä, koska en oo siellä koskaan käynyt. En oo ikinä kuvitellut, että haluaisin esim. asua siellä. Mutta tää näyttää semmoiselta paikalta, mistä tykkäisin. Tulee mieleen Melbournen Fitzroy. Ehdottomasti täytyy käydä tuolla, kun tuun Brittilään, veikkaan, että saattasin vaikka ihastua. Ihanalta kuulostaa tuo Camden market!
Onko Fitzroy mitenkään verrattavissa Sydneyn Kings Crossiin (nimim. entinen asukas)?
Lontoo siis on sellainen paikka etenkin että tähän lämpee vasta kun tänne muuttaa ja nyt muuten lämpee ja kovaa. Toi nihkeä kuva tulee helposti, mutta esim. se mitää tulee sääoloihin on etenkin Lontoossa pelkkää urbaanilegendaa. Rappioromantiikkaa, mutta niin hyvää tunnelmaa!
Camden on yks mun lempparipaikoista Lontoossa. <3 Ihanaa että saatte asua siellä.
Just tässä suunniteilla seuraava reissu Lontooseen, joten ne tulevat ravintolavinkit otetaan tosiaan talteen. Ja sillon meen stalkkaamaan myös Primrose Hilliin.
Hei jee <3 http://www.ottoizakaya.com/omat-lempi-ravintolat-baarit-camdenissa/ <- siinä rafla postaus! Sori vähän myöhäisesta vastauksesta, oli vähän kiirus Suomeen tulon ja PINGin kanssa! Primrose Hillin puisto on ihan paras!!
Varsin mielenkiintoista kuulla minkälaisilla hoodeilla oikein asut! 😉 En ihmettele yhtään, että rakastat Camdenia: kuulostaa todellakin siltä, että siellä on väriä ja meininkiä ihan joka lähtöön – ihan niin kuin siun persoonassakin ^^ Tuli myös hyvä mieli kun kattelin noita kuvia. Oot tosi levollisen oloinen <3 🙂 Selvästi just oikea paikka siulle!
Tä on kyllä todella mielenkiintoista aluetta, siis todella. Multa riittää varmasti vielä paaaaljon kerrottavaa täältä! Oi kiitos, lämmin kiitos ja digihalaus. <3
Kuulostaa hyvältä! Julkaisehan Camdenin ravintolapostauskin vielä ennen perjantaita! Silloin lähtee viiden naisen seurue kohti Lontoota, ja perjantaina olisi tarkoitus piipahtaa Camdenissa päin. Ravintolasuosituksia otetaan vastaan 🙂
Hei postaus viimein redi. Vähän myöhässä! http://www.ottoizakaya.com/omat-lempi-ravintolat-baarit-camdenissa/ <- Toivottavasti näistä on vielä apua! 🙂 Hauskaa viikonloppua ja iso kiitos kommentista!
Please, tee postaus suosikkirafloista pian! Oon lähössä Lontooseen sunnuntaina vaan neljäksi päiväksi ja yhden niistä vietän ehdottomasti Camdenissa! Siksi mua kiinnostaisi se postaus ihan superpaljon! 🙂
Please, tee postaus suosikkirafloista pian! Oon lähössä Lontooseen sunnuntaina vaan neljäksi päiväksi ja yhden niistä vietän ehdottomasti Camdenissa! Siksi mua kiinnostaisi se postaus ihan superpaljon! 🙂
Oi joo! Mä teen kaikkeni että se on Torstai-illalla ready! Tuut rakastamaan Camdenia! 🙂