Matkustustiedottieita ei olla tehty turhaan. Se me huomattiin toden teolla Keniassa. Meidän loma oli loistava esimerkki siitä, miten ei missään olosuhteissa saa ikinä toimia. Tai etenkin siitä, että meistä ei missään olosuhteissa saa ottaa ikinä mallia.

Ympärillä vellovasta terrorismin uhasta ja köyhyydestä huolimatta kenialaiset ovat hurmaavaa, huumorintajuista sekä kaikin puolin ihanan ystävällistä kansaa. Jotta saa lomastaan tehtyä niillä nurkilla vaarallisen, vaatii se oman varomattomuuden lisäksi ennen kaikkea huonoa tuuria ja turvallisuusohjeista totaalista lipsumista. Yleensä tapahtumiin voi vaikuttaa juurikin omalla toiminnallaan. Vaikka meitsi kohtuu järkevänä ihmisenä itseäni pidänkin, niin lievä impulsiivisuus ja hosuisuus vaan välillä ottaa sen yliotteen ja sitten alkaa tapahtumaan. Tekevälle sattuu ja mullehan mitä eniten.

Matkustustiedotteessa kehotettiin muutamaa asiaa. Ei saa hypätä baarin jälkeen tuntemattomiin takseihin. Pimeällä liikkumista tulee välttää. Kauniiseen nais- taikka ennen kaikkea mies-seuraan ei missään olosuhteissa saa langeta (etenkään jos olet mies ja vastapuoli on toinen mies) . Rahat sekä arvoesineet pitää säilyttää kassakaapissa ja yleisesti kaikkea varovaisuutta tulee noudattaa mitä säntillisimmällä silmällä. Kuinkas sitten kävikään? Otto, Alex ja Eero lähtivät Mombasaan.

Tässä postauksessa koottuna kaiken sen palmunhohtoisen ja kookosmaidon makuisen unelmalomailun rinnalle muutamia astetta hektisempiä – EI niin glamoröösejä kohtaamisia Mombasan lomaparatiisissa. Seuraavat 4 +1 kohtaa käsittävät vinkkejä, mitä en suosittele oman turvallisuutesi ja lomahyvinvointisi tähden Mombasassa tekemään.

1. HALPA MAJOITUS JONKA HENKILÖKUNTA EI TIEDÄ EDES SEN OLEMASSA OLOSTA – ÄLÄ BOOKKAA SITÄ!

Kuten me tehtiin. Go with the flow. Kaikkea ei vaan jaksa suunnitella aina niin pilkun päälle. Viime postauksessa vierailimme Kenialaisella safarilla ja safarin jälkeen alkoikin uudet tuulet puhaltamaan Pohjois-Mombasassa Bamburi Beachilla. Päätimme ottaa majoitukset aina neljäksi yöksi kerrallaan jotta voisimme tarvittaessa sitä vielä vaihtaa parempaan. Tämä oli selkeesti tämän loman paras päätös. Safarin jälkeiselle neljälle päivälle bookkasimme majoituksen viime tipassa huonolla verkkoyhteydellä varustettuna ja tarkempi research kyseisen majoituksen toimivuudesta jäikin tästä johtuen täysin 1G-tasoisen nettiyhteyden jalkoihin.

Herätyskellojen tulisi varmasti hälyttää siinä kohtaa kun edes puhelimeen vastaava ”respaneiti” ei tiedä hotelli-condon sijaintia puhumattakaan yhdestäkään vastaantulijasta. Jonkun näköisen hehkulampun tulisi mahdollisesti normaalissa päässä syttyä viimeistään siinä pisteessä kun huomaat, että autioituneen tien päässä sijaitsevan autioituneen hotelli-condon olisi tullut valmistua jo vuonna 2013, mutta koko mesta on vieläkin pahveissa. ViimeistäänviimeistäänVIIMEISTÄÄN siinä kohtaa normaali turisti olisi varmasti perääntynyt takajaloilleen siltä seisomalta kun huomaat olevasi tilanteessa, että olet majoittumassa seuraavat neljä yötä kahden kerrostalon hotelli-condo kompleksissa, mikä on konkreettisen rehellisen konkreettisen yksinkertaisesti AUTIO + remontissa + sijaitsee aution tien päässä. Eli vain me kolme sekä turvanamme meikäläistäkin hintelämpi vartija.

Aution condon viimeisimmät vuodet jäivät pimentoon, mutta ilmeisesti jonkunnäköistä konkurssinpoikasta, särkyneitä unelmia sekä totaalisen kusseita suunnitelmia oli tämän taloyhtiön olemuksessa aistittavissa. Turistit kaikonneet ja kiinteistösijoittavat selvästi sen mukana.

Asuntomme sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Kerrostalossa oli ilmeisesti meidän huoneistomme lisäksi ainoastaan yksi ainoa muu valmis huoneisto sillä muista huoneistoista puuttuivat ovet. Huoneistomme oli huoneisto isolla H:lla. Huoneita löytyi nimittäin 4 ja kylpyhuoneita toiset samanlaiset. Miksi siis näin kauhistunut asenne? Noh, pohjaratkaisu lemusi kauhuleffalta ja asuinneliöitä löytyi varmaan 200. Sounds good, huh? NOT. Se mesta oli ihan creepy. Jos muistatte OC:eesta niitä pressuissa olevia mallitaloja minkä Ryan ja Marissa vahingossa polttivat niin tä oli Kenialainen versio siitä potenssiin 450. Kaikki näytti siltä, että se romahtaisi jos mä kerrankin koputtaisin seinää. Idea oli selvästikin hieno ja toteutuskin kutakuinkin tyydyttävä, mutta ympärillä oleva remontti, epämääräiset elementit, hiljaisuus ja viimeistäänkin vauvan kehto sisustuselementtinä todistivat sen, että kaikki ei vaan voi olla hyvin.

Ekasta päivästä alkaen meidän ovikello soi jatkuvasti. Oven taakse ilmestyi kerta toisensa jälkeen kuka milloinkin tarjoamaan mitä mielenkiintoisimpia siivouspalveluita. Itse siivojaa ei tosin myöntävästä vastauksesta huolimatta ilmestynyt paikan päälle koskaan. Toisena päivänä tapaamamme respaneiti (tässä tapauksessa mies) muisti myös ilta toisensa jälkeen tulla valittamaan meille olemattomasta metelistä. Varmasti osataan huutaa ja pitää volkkaa yllä, mutta epäselväksi jäi, että ketä me täällä häirittiin sillä niin kuin jo aiemmin mainitsin niin koko kompleksi oli asukkaista tyhjää täynnä.

Toisinaan hämmennystä herätti myös se, että oltuamme polskimassa uima-altaalla, huomaamme yhtäkkiä, että ovimies tuijottaa meitä silmät pyöreänä portin raosta. Tilanne kärjistyi yhä oudommaksi siinä kohtaa kun allas-alueelle jättämäni roska ilmestyi yhtäkkiä ovemme taakse. Viimeisenä iltana tajusimme jonkun olevan vahvasti pielessä kun naapuriimme oli kuin kuusta ilmestynyt paikallisia asukkaita, ketkä tervehtivät meitä mitä epäilyttävimmän tuttavallisesti.

Sisällä meitä odotti odotettu yllätys. Eeron rahakätkö oli tyhjä. Ja me olimme vielä just in case pitäneet vielä omaa koodilukkoa ovessa. Verhot vaan heilui ja parvekkeen ovi oli apposen avoinna. Menimmekin vaatimaan vastauksia alakerrasta mutta myöntävää vastausta ei oletetusti tullut.

Teoriamme oli tässä tapahtumaketjussa se, että talon respaneiti-isäntä piti meitä pimpottelullaan silmällä ja vimppana iltana tilanteen tehdessä varkaan hän ketterästi kiipesikin rakennustikkailla parvekkeen ovesta sisään, nappasi rahat, mutta ei muuta sillä näin ollen meidän olisi vaikeampi epäillä mitään.

Mitä tästä opimme? Lukitse arvotavarat kassakaappiin ja bookkaa luotettava majoitus mihin tutustut etukäteen. Not too adventurous.

2. ÄLÄ MAKSA MITÄÄN ETUKÄTEEN

Kuten me. Tilanne siis oli se, että halusimme mennä Mombasan rannikolla sijaitsevalle saarelle snorklailemaan. Tässä kohtaa olimme jo muuttaneet neljän päivän aave-elämisen jäljiltä parempiin puitteisiin asustamaan lomamme loppuajaksi. Vähäisen turistimäärän johdosta hotellin ympäristön rantapojat sekä muut myyjät tunsivat sekä tunnistivat meidät jopa nimeltä hyvin.

Olimme sopineet hotellin ulkopuolella puljua pitäneen kaverin kanssa, että ostamme häneltä yhdistetyn vene sekä snorklausretken lähistöllä sijaitsevalle saarelle. Olimme ajautuneet viettämään iltaa puoli sattumalta paikallisten herrasmiesten kanssa paikalliseen hökkelibaariin hotellimme läheisyyteen, missä tuleva snorklaus-retki tuli puheeksi kanssa istujien kanssa. Hektisen kanssakäymisen johdosta ihmisiä oli vaikea tunnistaa toisistaan ja saimmekin erään herrasmiehen puheista sen käsityksen, että olimme juuri hänen kanssaan sopineet retkestä ja sen järjestämisestä. Olimme siis sekoittaneet ihmiset toisistaan ja tässä kohtaa meidät olikin helppo uskotella tekemään muka hyvät kaupat.

Sovimme tapaamisen rannalle aamu kahdeksalta, minne saavuimmekin mieli sekä kroppa täynnä tarmoa päästessämme viettämään aamupäivää Intian valtameren merenalaisten asukkaiden kanssa.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Kaveri kenen kanssa treffasimme aamulla rannalla vakuutti meidät hölmöläiset täysin siitä, että olimme sopineet retkestä juuri hänen kanssaan ja rahat päätyisivät juurikin hänen pitämäänsä puljuun, mikä sijaitsisi hotellimme edessä ja sitä rataa. Nyt meni kaikki varmasti sekaisin, mutta tä koko kuvio oli hyvin hyvin sekava jo itsessään. Keep reading. Kaikki vaikutti täysin selvältä. Epäilyksiä ei herännyt edes siinäkään kohtaan kun hyppäsimme alukseen, mikä näytti tältä.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ennen kuin kerkesimme edes huomaamaankaan niin olimme jo maksaneet saaren sisäänpääsymaksut rannan myyntimiehelle kenet kuvittelimme tuntevamme. Heti kun rahat oltiin maksettu ja paatti lähti seilaamaan rannalta kohti avomerta muistui mieleemme mielikuva siitä, että rahathan olisi tullut maksaa vasta saarelle saapuessa. Mutta kaikki vaikutti niin selkeän lupaavalta ja luulimme tuntevamme bisneskumppanimme. Olimme optimisteja ja luotimme hyvään.

Kaksi tuntia myöhemmin huomasimme, että olemme vieläkin n. 700 metrin päässä Bamburi Beachin rannikolta. Afrikkalaista teknologiaa edustava vene ilman moottoria ajelehti täysin vailla päämäärää aallokossa ilman mitään mahdollisuutta, että vene pääsisi todellisuudessa liikkumaan yhtään mihinkään sen kauemmaksi. Onneksi. Veneen ajelehtiessa kolmatta tuntia rannikolla vailla näkyäkään saaresta alkoi epäilyksemme viimein herätä. Kärsimme myös lievästä kommunikaatiopulasta venettä ohjanneen Englantia taitamattoman isä-poika purjehdusvaljakon kanssa ja saimmekin käsityksen, että snorklaamaan ollaan vieläkin menossa. Äänen sävymme alkoi jossain kohtaa kiivastumaan mutta kiivastuminen johti lähinnä vain merimiestemme hermostumiseen ja tästä johtuen päätimme oman turvallisuutemme vuoksi odottaa kiltisti.

Paatin ajelehtiessa neljättä tuntia rannikolla, aloimme lähestyä Bamburi beachin vasenta päätyä. Päätyessämme sinne saimmekin tietää, että tässä oli määränpäämme. Määränpää ei näyttänyt sitä, mistä olimme maksaneet ja tässä kohtaa selvisikin, että miehistölle oltiin maksettu muutaman dollarin kuljetuspalkkio tyhmien turistien vene kyydityksestä. Saarimaksut olivat puolestan hävinneet katalan nokkelien rantamyyjien taskuun. Snorklaaminen ei tässä pisteessä toisella puolella rantaa enää maistunut ja pettyneen raivokkaan petettyinä halusimmekin suorinta reittiä takaisin rantaan.

Oikealle puolelle rantaa takaisin pääsy olisi ottanut aikaa todennäköisesti keskiyöhön saakka joten jouduimmekin kävelemään veneeltä veden kautta takaisin kotiin. Koska vesi kuhisi merisiilejä ja muita epämiellyttäviä yksityiskohtia niin jouduimme tunkemaan kengät jalkaan. Sinne meni rahat sekä kengät. Rannalla ei näkynyt rantapojista enää vilahdustakaan.

Mitä tästä opimme? Älä luota kehenkään. Varsinkaan asioissa mitkä maksaa!

3. ÄLÄ YSTÄVYSTY LIIAN HYVIN PAIKALLISEN NUORISON KANSSA BAARISSA. ETENKÄÄN JOS SUKUPUOLI ON NAINEN.

Prostituutio on Keniassa laitonta vaikkakin hyvin yleistä. Jokainen länkkäri on paikalliselle mahdollisuus. Pääsääntöisen julkisesti suurin osa prostituoiduista on joko paikallisia nuoria kauniin kurvikkaita tyttöjä taikka salskean treenattuja rantapoikia. Käsivarressa näkyy puolestaan yleensä harmaampaan ikään taittunut länkkäri nainen taikka mies.

Onhan se aina kivaa saada kauniilta naisilta huomiota osakseen oli tilanne mikä hyvänsä. Rakastan kauniita naisia kuten koko matkaseurueemme. Ei ollut näin ollen vaikeaa arvata, että siinä kohtaa kun hemaiseva viisikko Kenian Nicki Minajeja tulee kisuttelemaan muhkea booty heiluen meitä baarissa bassojen paukkuessa niin mehän oltiin vallan myytyjä. Vaikkakin juuri näistä kyseisistä tytöistä oltiin varoitettu meitä yhtenään sekä nettipalstoilla, että jokaisessa hotellin respassa.

Me jotenkin ajateltiin, että niistä tulee meidän kavereita ja niinhän niistä tavallaan tulikin. Ei toisin ilmaiseksi. Siinä kohtaa kun ajattelemattomasti kerrottiin, että mitä me todellisuudessa edustettiin niin tytöt vasta villiintyivätkin ja koittivat alkaa sniikisti tarjoamaan miespuolisen tuttavansa palveluita. Tässä kohtaa jopa me osattiin sanoa EI.

Homous on Keniassa jäätävä tabu ja näin ollen myös Gay-prostituutio on hyvin vahvasti pinnan alla vaikkakin olemassa. Homosteluun me emme sentään sortuneet. Tytöt tosin olivat päättäneet, että he eivät lähde meidän seurastamme tyhjin käsin ja eipä muuten lähtenytkään. Ajauduttiin ostamaan tytöille juotavaa pitkin iltaa. Siinä kohtaa kun tilauksia alkoi tulemaan tilausten perään ja tyttöjen määrä kolminkertaistui, oli aika ymmärtää totuus ja aika jatkaa matkaa. Hauskaa oli, sitä en voi kiistää!

Tapaus NRO 2 tapahtui aivan hotellimme kotikulmilla. Olimme kävelemässä taas kerran baariin kunnes 2 paikallista pimatsua suoraan kuin spring breakilta ilmestyi yllättävän tuliterä kaara allaan eteemme kuin tyhjästä taas. Illan suunnitelmamme yksityiskohtaisesti, taustamme, osoitteemme sekä yleinen kapasiteettimme oli uteluista päätellen tyttöjen kiinnostuksen kohteita numero ykkösiä. Tyttöjen hypetys oli sen verta kovaa, että jopa me innostuimme ja kuvittelimme taas, että saimme uusia kavereita. Vielä kun autokin oli semi uusi niin mepä oltiin menossa taas kerran pahasti lankaan. Oltiin jo ihan hyppäämässä mimmien kyytiin ja menossa ajelemaan kunnes hälytyskellot alkoivat hoksuttamaan. Feidasimme tytöt siihen pisteeseen ja jatkoimme matkaa kohti kuppilaa.

Varttia myöhemmin tytöt ilmestyivät kuin tyhjästä sittaamaan samaan pöyään kanssamme. Tässä kohtaa alkoi tapahtumaan taas sen verta ihmeellisiä asioita, että oma sekä Eeron sydän alkoi hakkaamaan rinnassa kovaa. Alex puolestaan koki ilmeisesti ensimmäisen tyttöihastuksensa jälkeen sitten seiskaluokan ja olikin näin ollen erinomainen pelinappula näiden tyttöjen juonitteluille.

Toinen tytöistä hoidatti keikistelyn. Toinen puolestaan sosiaalisen puolen. Tyttöjen jutut muuttuivat minuutti minuutilta levottomimmiksi ja meikäläisen tilinsaldo puolestaan lähti silmissä samaa tahtia syöksymään kohti syöksykierrettä helvettiin. Toinen oli kuulemma supermalli ja toinen liikenainen (aijaa?!). Kysyttäessä, että minkä alan liikenainen niin vastaukseksi saimme rakennusyrittäjä. Jaha. Henkilökunta ei myöskään tsekannut näitä neitoja hyvällä. Ei edes siinäkään kohtaan kun pöytäämme alettiin lappaamaan ruoka-annosta ja cocktailia toisen perään. Tietenkin tyttöjen toimesta.

Jutut vaan villiintyivät. Sosiaalinen osapuoli oli kuulemma ollut Manilassa clubilla tanssikilpailussa ja voittanut 100 000 USA:n dollaria kyseisestä skabasta. Kysyttäessä, että minkä alan tanssia tyttö jorasi oli vastaus, että ”everything”

Minä: ”Did you really won one hundread thousand dollars from nightclub located in Philipines?!”

Tyttö: ”Yes, people were like take it off take it off, i dance samba, salsa, hip hop everything.”

I see.

Hommat meni jossain kohtaa niin punaiselle, että muisti alkoi pätkimään, mutta siinä kohtaa kun juotavaa alettiin lappaamaan pöytään jopa meidänkin kulutustottumuksille liikarajojen, tiesimme, että nyt on aika paeta. Me ollaan maksumiehiä. 2 päivää myöhemmin hotellimme vartija kertoi, että muuan kaksi kaunotarta oli kysellyt pääsyä huoneeseemme. ”Can i take them in tonight?”

ABSOLUTELY NOT.

Jälkeenpäin ajateltuna tyttöjen pointti oli käytöksellään esittää korkean luokan tyttöystävämateriaalia. Alex oli ainakin myyty.

Mitä taas tästäkin opimme? Älä luota liikaa kauniisiin nuoriin naisiin keitä kohtaat baareissa ja ovat vieläpä liian mukavia…

4. ÄLÄ LÄHDE BAARISTA KOTIIN OMATOIMISESTI – ETENKÄÄN MOPOTAKSILLA

Tätä kohtaa ei äiti varmasti halua lukea. Viime kohdassa seikkailimme Mombasan yöelämässä ja nopeiden ulospoistumisten johdosta ei toisinaan virallista taksivertailua jaksanut baarin edessä sen tarkemmin tehdä, vaikka siitä nimenomaan suositeltiinkin matkustustiedotteessa. Noh, shokeeravin illanpäätöksemme ja uhkatilanteemme Mombasassa oli tilanne, missä hyppäsimme 4 päällä mopotaksilla kohti majapaikkaamme. Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes tuli maksun paikka ja kuskille ei etukäteen sovittu hinta enää sopinutkaan. Meille taas ei sopinut maksaa tässä kohtaa lisää ja tästäpä kärhämä alkoi. Keskustelu yltyi ja jossain kohtaa kuskille ei riittänyt enää mikään.

Yhtäkkiä havahduimmekin keskellä Mombasan pilkkopimeää yötä siihen, että ainoa näkyvä asia edessämme on kuskin hihasta sekunnin sadasosassa vedetyn sähköruoskan sähkön säteet. Sähköruoska kyllä, ootteko koskaan kuulleet? En minäkään. ”RUUUUUUUUUUUUUN”.

Tässä kohtaa eläimellinen pelastusvietti tuli esiin jopa elokuvallisen voimakkaasti ja tossu lähtikin tossun eteen nopeammin kuin koskaan eläessäni. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että kuski lähti konkreettisesti sähköisesti aseistettuna juoksemaan peräämme. Heitettiin äkkiä euroissa n. 10e maahan mikä ilmeisesti pysäytti uhkaavan kuskimme uhkaavat aikeet. Koko 500 metrin matka mikä meidän tuli portillemme saakka juosta taittui ajallisesti siihen tahtiin, että kenialaiset olympia-juoksijatkin olisivat saaneet vastusta rinnalleen. Tässä kohtaa kiitimme luojaa, että talossamme oli vartija. Epäselväksi jäi, että kuinka pitkään kuski juoksikaan perässämme sillä siinä tilanteessa ei taakse enää katsottu.

Seuraavana päivänä olimme varovaisempia.

YHTEENVETO

Uhkatilanteita oli monia ja pelkästään johtuen omasta varomattomuudestamme ja siitä, että luotimme liikaa. Kuten Suomessa, myös Mombasassa bilettäminen sekä onnettomuudet kulkevat pitkälti käsikädessä. Siksi kannattaakin erityisesti bilettäessä pitää kuski odottamassa ulkopuolella koko illan. Se ei maksa Suomen rahassa mitään. Loppupeleissä menetettyjen rahavarojemme yhteisarvo oli meidän tiimin osalta kokonaisuudessaan n. 280e. Naarmuja ei tullut mutta sydän pomppi rinnassa sitäkin tiheämpään ja kylmä hiki hoiti puolestaan uima-altaan virkaa. Mombasa on turvallinen kohde, mikäli teet siitä turvallisen.

+ PARAS vinkki viidentenä ja viimeisinpänä on se, että tehkää kaikki toisin kuten me. Oli miten oli, meillä oli super hauskaa! Suurin vääryys olisi kaikesta huolimatta olla matkustamatta Mombasaan sekä koko Keniaan. In the end – My all time favourite <3 Ens postauksessa seesteisimmissä merkeissä.

Ps. Instagramista reaaliajassa lisää. Sieltä löytää meitsin nimellä @otto.lilja

– OTTO –