Oi Irlanti. Miten voikaan 2 yön miniloma voimaannuttaa niin paljon mitä se taannoisella Irlannin oman elämäni valtiovierailulla sai aikaan. Nojoo syy on selkeä. Muuta Lontooseen keskelle Camdenia niin hetki WC:säkin hiljaa yksin tuntuu Bora Boralta. Ei sillä, mä rakastan tätä hullunmyllyä ja ei se täällä asuessa tunnu pahalta, mutta heti kun pääsee pois niin huomaakaan, että miten breikin tarpeessa on ollut. Asuminen vajaa 9 miljoonan asukkaan kaupungissa tuntuu toisinaan anti-perheellisenkin arjessa ruuhkavuosi-mutsin maanantailta….
MIKSI IRLANTI?
Meikäläisen perheellä on suorastaan syvät juuret Irlantiin. Niin syvät juuret, että jos joskus olen viettänyt autenttista lomaa ulkomailla, niin taannoinen Irlannin matkani oli juurikin niin autenttista, että jopa paatuneimmat reppureissaajat Aasiassa olisivat kumartaneet.
Irlannin maaperällä nimittäin asustaa perhetuttujamme ja tällä kertaa toimeksiantona oli katolilaiset kirkonmenot ja perinteinen Irlantilainen First Communion-Juhla eli lapsen ensimmäinen ehtoollinen. Kyseessä oli siis perinteinen perhematka perhetuttujen karkeloissa ja matkaseurana toimi ensimmäistä kertaa ehkä valovuosiin mutsi, faija ja muu perhe.
En ole ikinä harrastanut Solo-matkailua vaikkakin se kutittaa mielessä ja paljon. Logististen syiden johdosta Irlannin matkani ensimmäinen päivä oli ensimmäinen Solo-matkani koskaan ja päätinkin ottaa tästä 12 tunnin ensi seikkailuista kaikki neliapilat irti.
Oletteko nähneet Brittiläisiä TV-sarjoja jotka perustuvat halpalentoyhtiöiden arkeen? Media ei valehtele tässäkään kohtaa. Ryanairin lentoni kohti tätä pyhimysten, tarinankertojien ja vihreyden valtapesäkettä lähti legendaariselta Stanstedin lentokentältä, mikä on tunnettu näiden em. TV-sarjojen lisäksi mm. Mallorcan lennoista ja lomailua rakastavan Brittiläisen työväenluokan virallisena kohtaamispaikkana. Olin liekeissä.
Sen lisäksi, että sain ostettua tältä lentokentältä halvemman bissen kuin Etelä-Lontoolaisesta lähiöstä, pääsin nauttimaan sivusta seuraajana tosielämän tositeeveetä. Pieniä vaatteita, suuria muotoja, pastellisävyjä sekä juhannuskokon kanssa samalla palamisasteella käristyviä muskeleita. Tähän lisättynä vielä jopa omaakin normaalia bilekuntoa hivelevä promillemäärä lomalle lähtijöillä. Stanstedin lentokentällä Britit olivat niin lomalla.
Vaikka Irlannissa taikaa tunnetusti onkin, ei taikasauva sattumoisin ole päässyt koskettamaan koko maan kattavaa joukkoliikennettä. Varatessani lippuja Lontoosta Corkiin ei käynyt mielessäkään, että klo. 22:30 laskeutuessani Irlannin maaperälle, mulla ei ole mitään mahdollisuutta päästä jatkamaan matkaa todelliseen määränpäähäni – n. 1 500 asukkaan Fethard nimiseen kylään, joka sijaitsee kirjaimellisen konkreettisesti kaukana kaikesta. Päätinkin ottaa näillä eväillä Corkin yöstäni kaikki ilot irti ja suuntasin vanhaan kunnon 13 euron dormiin!
Sain Corkin kaduista just näin paljon irti, mitä nämä seuraavana aamuna napatut kuvat antavatkin olettaa…
Samalla lentokenttäbussilla keskustaan suuntasi myös Ryanairin hemaisevat lentoemännät. Alku reissu oli kokonaisuudessaan suoraan kuin TV:stä ja Ryanairin lentoemännät eivät tehneet poikkeusta. Jos itse kuvittelin päässeeni koneesta ulos nopeasti, olivat Ryanin lentoemot olleet suoranaisia raketteja. Kappas vaan, ulos astuessani emot istuivat reteesti maassa jauhaen purkan ja röökin lisäksi Irlantilaisella aksentilla varustettua perinteistä paskaa. Tajusin heti, että nämä pimatsut ovat kanssani samalla aaltopituudella. Asetuin tarkkailuasemaan näiden ilmojen sinikeltaisten valtiattarien vierelle aikomuksena salakuunnella heidän keskinäistä kommunikaatiota, mutta valitettavasti homma kusahti siinä kohtaa kun en ymmärtänyt aksentista tuon taivaallistakaan. Shame. Jos jotain silti ymmärsin niin sen, että lentoemoilla tuli bussiin sisälle mentäessä hervoton battle kuskin kanssa, ketä ei niellyt emojen selitystä jostain kolmisuuntaisesta lipusta. Ilmailun glamour oli kaukana siinä kohtaa kun Ryanin tytöt tappelivat Irkku aksentilla bussikuskin kanssa muutaman kolikon arvoisesta bussikuljetuksesta. Musta se oli todella hauskaa.
Aikani vaeltaen sateisen Corkin pimeillä kaduilla päädyin viimein hostelliin. 16 Hengen dormissa viereisellä sängyllä odotti viisikymppisissä oleva statementaalisen kalju nainen vierellään liuta epämääräisiä pusseja ja kasseja. Nainen muistutti erehdyttävästi Sinead O’Connoria, ketä muuten oli samoihin aikoihin myös kateissa. Luulin jo hetken olevani tämän mystisen laulajattaren vierellä kunnes selvitin pikaisella googletuksella, että tämä kyseinen vapaalintu oli löytynyt jo Jenkeistä. Siinä missä lentoemojen puheesta oli mahdoton ymmärtää sanaakaan, ei tämän naisen kanssa sitä ongelmaa ollut. Hän nimittäin tyytyi intensiivisen keskustelujen sijasta intensiiviseen tuijottamiseen. Tilanne oli hämmentävä.
13 euron hostelli ylitti muuten kaikki odotukseni ja voin kertoa jopa viihtyneeni. Ainoa ongelma oli täysin itse aiheutettu sillä en ollut tietenkään tajunnut, että hostellista ei saa pyyhettä. Ja minä kutsun itseäni paljon matkustelleeksi? Olin jo menossa suihkuun kuivaamalla itseni pienen pieneen tyynyliinaan, mutta ennen tämän kärsimysnäytelmän toteutumista päätin, että toteutan peseytymisen vasta seuraavassa pysähdyspaikassa silläkin riskillä, että myöhästyn kirkosta ja saan papin pyhästä raamatusta päähän.
Corkin tyhjillä kaduilla tapahtuneen aamuisen vaeltelun ja 1,5 bussimatkan läpi Irlannin maaseudun päädyin viimein todelliseen määränpäähäni – Fethardiin. Fethard on siis jylhien vihreiden ja kukkulaisten Irlantilaisten maisempien ympäröimä kylä Irlannin eteläisessä keskiosassa. Vanhempani olivat bookanneet meille majoituksen aivan siis todella hurmaavasta Cozie bed & Breakfastista missä Camdenin sekoittama sieluni lepäsi muuten paremmin kuin vuoteen. Pitkän kuuman suihkun ja rasvaisen maalaismaisemissa nautitun aamiaisen jälkeen oli bleiska päällä aika suunnata Roomalaiskatolilaisiin juhlamenoihin.
Koin muuten kaksi todella hämmentävää asiaa kävellessäni kirkkoon ja se ei ollut edes uskoontulo.
- Vaikka Fethard 1500 asukkaan kylä olikin, oli liikennettä ja autoja tyyliin yhtä paljon kuin Turun keskustassa tavallisena arkipäivänä .
- Siinä missä 1500 asukkaan kylässä normaalisti heiluu oman käsitykseni mukaan lähinnä masennuksen mustan viitan lisäksi puukko, hiljaisuus ja kirves, oli tässä kylässä peräti 7 pubia (ennen oli peräti 13) ja kyläläisten kasvoilta paistava hilpeys ja hymy oli suoraan kuin satukirjoista.
Minä ensimmäistä kertaa oikeasti viihdyin pöndellä!
Kirkko alkoi klo. 11 ja päätin ottaa tästä kokemuksesta kaikki ilot irti, sillä kirkossa näkee meikäläistä yhtä paljon kuin ihmisiä kuussa. Ajatus kaunis, mutta toteutus heikko. En ymmärtänyt papin puheesta jälleen kerran pätkääkään. Istuin koko seremonian pääkoppa täysin kuutamolla. Voin kertoa, että se on hauska kokemus istua kirkon penkillä kun ymmärrys ei sisäistä sanaakaan ja aivot heittää totaalista tyhjää. Päätin keskittyä Sanpchattaamiseen. Mikäli, ette muuten seuraile mua vielä snäpissä niin löydätte mut sieltä nimim. @OTTOIZAKAYACOM.
Paikallista juhlakansaa yllä. Melkein ajattelin pysyä hiljaa, mutta en pysty. Onko tuossa tyttöjen morsiuusmekko juhlatyylissä mielestänne jotain kyseenalaista?
Stereotyyppisillä suomalaisilla haukotuttavan elottomilla seurakuntasalijuhlilla olisi kyllä paljon opittavaa hilpeydestään tunnettujen Irkkujen juhlaperinteistä. Papin puheilta mentiin pubin kautta suorinta reittiä punaviinipöytään, vaikka juhlakalukin oli vasta n. 10v. Suomalaiseen korvaan hämmentävintä koko kuviossa oli varmasti se, että ketään juhlissa ei kärsinyt edes sen suuremmasta alkohoholiongelmasta…
Kirkko-pubi oli ehdottomasti oman näköistäni uskon todistamista. Fethard tunnetaan muutenkin pubeistaan. Yksi kuuluisimmista on McCarthys mikä on suorastaan paikallinen Teatterin Vippi. Täällä oli seinillä jos jonkin moisia vieras tähtösiä aina Elviksen elleistä Andew Lloyd Webberiin.
Pubit ovat luonnon lisäksi muutenkin ehdottomasti Irlannin se The Juttu. Vallattomissa pubeissa löytää sen oikean tunnelman ja täällä ei myrtsimmän puoleisetkaan mielensäpahoittajat pysy pitkään pahalla päällä. Opin vasta Lontooseen muutettuani juomaan Guinnesia ja siitä onkin mämmimäisen kuumottavasta ulkomuodostaan huolimatta muodostunut ihan oma lemppari olut. Olen käynyt elämässäni muutamissa Irlantilaisissa juhlissa jo aiemmin ja muutenkin saanut kosketuspintaa vähän paikalliseen kulttuuriin paikallisten kautta. Mielestäni on briljanttia, että vapaasti nautittava alkoholi on Irlannissa isossa osassa ja sitä ei edes häpeillä. Onhan se täysin järjetöntä tehdä niin hauskasta asiasta mitään järjetöntä kansakuntaa tappavaa tabua ja nykyaikaista noituutta. Antaa ihmisten nauttia!
Luonnon, oluen ja pubien rinnalla Irlannin parasta antia ovat ihmiset. Siinä missä Britit saattavat hupaisuudestaan huolimatta olla toisinaan vähän nyrpeitä, on Irkut ihan muuta maata. Irkut tunnetaan verrattoman vallattomasta luonteestaan. Tarinankertojina tunnetut Irlantilaiset osaavat hauskanpitämisen jalon taidon ja vastaavaa vieraanvaraisuutta pitääkin lähteä Lähi-Idästä saakka hakemaan. Tämä kansa pitää tulijoista huolen. Kaikki tuntemani paikalliset ovat juuri niin sitä mitä puheeni antavat odottaa. Nämä ihmiset pistävät nauramaan ja mielen liikuttumaan. Sopivasti sydäntä, sopivasti älliä ja aimo annos höpsöyttä. Tykkään!
Lauantai päivä meni mukavasti runsaiden punaviini tarjoiluiden sekä mitä maistuvimpien herkkujen äärellä paikallisissa perhejuhlissa tarunhohtoisten maisemien äärellä. Illalla suunnattiin uudestaan Pubiin missä yhdistyi taas Irlantilaisuus niinkin paikallisella tavalla kuin töllöstä tulevan hevosurheilun ja livemusiikin muodossa.
Irlannin sääolot ovat käsittämättömät. Sää saattoi oikeasti muuttua 5 sekunnissa paisteesta myrskyyn ja siitä sateenkaaren kautta yllä näkyvään maailmanlopun taivas viritelmään. Eipä mennyt kauaakaan kun tästä lopullisen näköisestä ilmiöstä oltiin taas jo perus tyyneydessä kiinni.
Seuraavana aamuna oloni oli rentoutuneempi kuin ilokaasulla puudutettu hammaslääkäri potilas. Viimeisenä päivänä matka jatkui ja suuntana oli Irlannin rakastettu pääkaupunki Dublin, joka ei juurikaan negatiivista palautetta kävijöiltä saa. Muu perhe jäi Dubliniin vielä yöksi, mutta itse jouduin lähtemään jo Sunnuntaina iltalennolla takaisin Lontooseen. Halusin joka tapauksessa ottaa Dublinista näillä saatavilla olevilla eväillä kaikki maximi ilot irti silläkin riskillä, että yöunet jäisivät mahdollisesti välistä.
Olen käynyt Dublinissa kerran aiemmin n. 10 vuotta sitten ja silloin muistan 12 vuotiaan Oton ajatelleen, että Dublin on tylsä. Siihen saattoi toki vaikuttaa myös silloin se, että sain ruokamyrkytyksen mikä toi omat ei toivotut lisänsä matkan kulkuun. Tällä kertaa odotin näkeväni tämän kaupungin uusilla aikuisilla silmillä, mieli avoimen kirkkaalla.
Jotenkin en vaan silti syttynyt. Tämä pikapyrähdys jätti koppani kylmäksi. Periaatteessahan Dublin on hauska, kotoisa ja vallaton, mutta jostain syystä en saanut kertakaikkiaan ihan liikaa irti. Yleisvaikutelma oli lame. Hauskaa oli se, että kaupunkina Dublin on mielestäni vähän kuin Amsterdam, jossa kannabiksen sijasta the thing on Bisse ja pubit. Eli siis lähtökohdat ovat todella hyvät. Täällä turret todella nautti elämästä lomaa huutavat apilahatut päässä. Yleisilmeeltään Dublin ei silti varsinaisesti palvellut visuaalista silmääni alkuunkaan, kaupunki oli todella matala ja tuntui mielestäni jotenkin puutteelliselta. Mielestäni Irlannin pienemmissä kaupungeissa sekä perinteisessä pöndessä oli paljon enemmän asennetta.
En tiedä teinkö virheen kun haahuilin Dublinissa olleen ajan pääsääntöisesti keskustan turistisoituneimmilla kaduilla kuolaten pääsääntöisesti pubien sisälle sekä kattavan näköisen ravintolatarjonnan perään. Palveluiden runsaus oli muuten iso plussa ja pubit ja ravintolat näyttivät todella viihtyisiltä. Joku jäi silti uupumaan. Vaikka tämä Dublinin päivän pyrähdys ei meikäläistä ihan turhan täysillä vakuuttanut, en tätä Irlannin kehuttua pääkaupunkia ihan läpimätänä voi millään pitää.
Koska pyrähdys oli tällä erää pieni ja ravintolatarjonta näytti oikeasti omaa silmääni miellyttävälle, aion varmasti antaa Dublinille vielä kolmannen mahdollisuuden tulevaisuudessa. Silloin meinaan tehdä kaiken toisin. Olen kuullut nimittäin liikaa kehuja jättääkseni tämän kaupungin tutkimisen tähän. En aio luovuttaa vielä.
Ens kerralla pidän Dubliniin tultaessa ainakin siis kolmesta asiasta huolta:
- Joku kaupungin kuumimmat hotspotit läpikotaisin tunteva räiskyvä ja räävitön persoona saa niin olla mun seurana!
- Aikaa pitää ihan vähintään olla ainakin 2 kokonaista päivää. Niin, että voin heittäytyä Dublinin himmeän yöelämän vietäväksi ilman, että tarttee kantaa stressiä aamuherätyksistä!
- Aion lisäksi pyhittää seuraavan Dublinin reissun pitkälti syömiseen. Rakastan perinteistä pubi-safkaa ja täällä sitä jumankekka riitti.
- Aion niin tutustua Irlannin kiertolaisiin. Siis niissä on jotain todella kiehtovaa. Haluan tietää heistä kaiken!
Perheen kanssa vietetty viikonloppu Irlannissa teki kyllä niin paljon terää. Kiireisen kevään jälkeen pieni hermoloma maaseudulla vihreiden kukkuloiden ympäröimänä oli voimaannuttavampi kokemus kuin puolen vuoden psykoterapia. Irlannin maaseutu oli oikeastaan yksi harvoista maaseuduista, joka todella iski tajuntaani ihan vilpittömästi. Mulle nousi itse asiassa himo. Ens kerralla haluan myös vuokrata täällä auton ja nähdä länsirannikon. Outdoor-matkailu on viime syksyn jälkeen alkanut vaan enemmän ja enemmän kiinnostaa kaupunkimatkailun sijasta ja jos Ryanilla halvalla pääsee niin tännehän on tultava!
Oi Irlanti, sinua tulee ikävä!
-OTTO-
Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja
Share this story