Ennen kuin päästään itse asiaan niin käykääpä muuten ihmeessä tsekkaamassa uudet sivupalkit ylhäältä. Olen tehnyt blogiin pientä remonttia tässä joulukuussa ja muokkasin mm. sivustoa niin, että nyt täällä navigoiminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Vanhat jutut ovat helpommin esillä sekä vimpain osiokin on päivitetty takaisin nykypäivään. Lisäksi sivuston latausnopeus on ainakin omasta mielestäni nopeutunut huomattavasti. Tein uuden esittelytekstin itsestäni sekä muokkasin myös Contact-osioita.

Blogi on ollut vähän rempallaan koko vuoden, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa tähän tosissaan tyytyväinen sitten sivuston avautumisen!


Joululomien kunniaksi päätin koota vähän vinkkiä sekä yhteenvetoa kasaan siitä, että miten Lontoossa on mahdollista työllistyä näin nuoren kaverin näkökulmasta. Kokemukset perustuvat pitkälti omiini sekä tuttavapiirini kokemuksiin. Kaikkiahan nämä vinkit ja ajatusvirrat eivät koske, mutta jos olet kutakuinkin samalla tasolla kuin minä, niin tästä voi olla sullekin jotain hyötyä.

Kieliongelmia? Lue aikaisempi postaukseni aiheesta TÄSTÄ!

MIKÄ ON OMA TYÖTILANTEENI TÄLLÄ HETKELLÄ?

Nyt on menossa toinen työpaikka Lontoossa. Vaatekaupassa työskentely oli hauskaa, sosiaalista sekä opettavaista, mutta itse kuljen palkan sekä sosiaalisten työaikojen kultaisen keskitien perässä. Tällä hetkellä työskentelen toimisto-ympäristössä ja duuni sopii elämäntilanteeseeni täydellisesti. Työelämä elää jatkuvasti ja uusia kiinnostavia paikkoja vapautuu yhtenään, siksi pidänkin silmäni jatkuvasti auki sillä koskaan ei tiedä, että mitä kulman takaa tuulahtaakaan vastaan.

MILTÄ POHJALTA SIIS ITSE HYPOTEETTISESTI TYÖTÄ HAEN?

21 vuotta mittarissa ja taskussa toistaiseksi vielä vasta toisen asteen merkonomin paperit. Melko ulospäin suuntautunut perus jannu on kaikin puolin kyseessä. Työkokemusta löytyy 7 vuodelta pääsääntöisesti asiakaspalvelusta sekä toimistotöistä. Tällä hetkellä 9 + 3 kuukautta kansainvälistä työkokemusta pohjalla ja englannintaito kouluarvosanallisesti ehkä noin 8 puoli. Suunta vähän vielä hukassa, mutta tällä hetkellä ykkös target on aloittaa yliopisto-opinnot viestinnän parissa ensi syksynä.

Koetko samaistuvasi? Jatka siis ihmeessä lukemista. Luonteeltani olen kaikkea muuta kuin akateeminen taikka yli-ihminen, mutta se mikä on oma vahvuuteni on, että en pelkää ottaa riskejä taikka hengailla oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Osaan kääntää tilanteet edukseni ja kykyni ”improvisoida”?!?! Haastavissa tilanteissa auttaa arkipäiväisissä pulmakulmissa. En ole turhan kranttu työn tekemistä kohtaan, mutta ravintola-ala on itselleni ehdoton no no. Ihan vaan sen takia, että olen niin järkyttävän huono keittiössä, että ihan kokemuksesta voin kertoa, että itsestäni on tuolla alalla huomattavasti enemmän haittaa kuin minkään näköistä hyötyä, oli sitten kyseessä ruokaan koskeminen taikka pelkästään kaljan kaataminen. Se mikä on puolestaan suurin vahvuuteni on järisyttävän karismaattiset asiakaspalvelutaidot sekä hyvä digi/ATK-tuntemus. Näillä siis mennään ja haetaan kun haetaan!

LONTOON TYÖMARKKINAT LÄHTÖTASOLLA YLEISESTI?

Lontoo on loputtomien työmahdollisuuksien kaupunki. Jos jossain on mahdollisuus menestyä ja tehdä rahaa niin täällä. Olit sitten aupair taikka strippari niin markkinarako on täällä laaja ja kysyntää löytyy varmasti. Lontoo on kaupunki missä kaikki maailman rahat käyvät kääntymässä ja se tekeekin työmarkkinoista ruokaisat. Lontoo on se kaupunki missä on mahdollisuus elää sitä unelmien urbaania metropoliitti-elämää eurooppalaisessa muodossa, mutta mikään ei tule helpolla. Kaikki lähtee siltikin asenteesta. Mikään ei tule peukaloita pyörittämällä ja ketään ei himasta tule hakemaan. Varsinaisesti pilvinen ilmasto sekä harmaa arkkitehtuuri saattavat tehdä myös yleisvaikutelmasta kaikkea muuta kuin vastaanottavaisen, mutta pinnan alla on lämpimämpää.

Vaikka palkkakatto hipookin huipulla taivaita, lähtötasollisesti palkat ovat Lontoossa hyvin alhaiset, etenkin hintatasoon verrattuna. Perus leipätyössä palkat lähtevät monesti jo n. 6,5 punnasta per tunti eteenpäin ja pyörii siinä keskiarvollisesti ehkä 6,5-9 tietämillä. Työtunteja ei aina ole edes kiitettävästi. Lontoossa ei tunneta tällä tasolla käsitteitä iltalisä, viikonloppulisä taikka sairaslomaraha ja se tekeekin työelämästä Suomalaiseen tasoon tottuneelle paikoin jopa epäkannustavaa. Jos silti menestyt niin menestyt ja kovaa ja se jos jokin motivoikin edes yrittämään. Lontoossa menestyminen on jotain, mitä Suomessa ei käsitteenä edes tunneta.

Työtä tosin löytyy tekevälle paljon ja työmarkkinat elävät sekunnista toiseen. Iso osa Lontooseen tulijoista tekee jopa kahtakin duunia kevyesti ja työtunnit eivät monestikaan ole sosiaalisia. Mikäli olet kiinnostunut bilettämisestä työnteon sijaan niin siinä kohtaa kannattaa pohjasäästöt pitää korkealla. Muussa tapauksessa tämä on kaupunki missä pitää painaa duunia ja sosiaalinen elämä kuolee työvuorolistojen rinnalla pikkaisen!

MISTÄ HAKEA TÖITÄ?

Parhaimmat sivustot työpaikkojen etsimiseen ovat ehdottomasti oman kokemukseni mukaan Tori.fi henkinen Gumtree sekä Indeed.co.uk Sen lisäksi isossa osassa ravintoloita taikka kauppoja lukee ovessa, että ”staff needed” joten perinteinen ”cv kouraan ja kiertämään”-taktiikka toimii myös loistavasti, haettiin tai.

Tähän kohtaan voin sanoa, että vaatekaupassa työskennelleenä voin vinkata, että pyydä aina Manageria paikan päälle äläkä please tule kiireisimpään ruuhka-aikaan. Valitettavan usein vastaanotettu CV päätyy suorinta reittiä roskakoppaan, paperin sisällöstä viis. Ajoita siis ja taktikoi. Muista kätellä, hymyile ja erottua.

Facebook-ryhmiä kuten ”Finnish People Living in London”-kannattaa myös päivystää. Sanomattakin on selvää, että Aupaireille riittää myös aina kysyntää ja siihen löytyykin aivan omat verkostonsa.

Agencyt

Lontoo on täynnä eri työnvälitystoimistoja. Tänne tultaessa on samassa sössössä hyvä myös kirjautua lähimpään ineen ja antaa ammattilaisten hoitaa työnhakua puolestasi. Agencyn kautta palkat ovat yleensä lievästi pienempiä kuin mitä olisit suoraan sisään mentäessä saanut, mutta toisaalta maksatkin palvelusta ja siitä, että joku hoitaa työnhaku rumbaa sekä oikeuksia puolestasi.

Palkattomat työharjoittelut / Free Trialit

Löysitkö kiinnostavan duunin mutta hakemuksesi ei mennyt läpi? Koetko olevasi oikea ihminen työhön, mutta sinulla on vaikeuksia näyttää se? Haluatko saada jalkasi oven väliin? Tarjoappa itseäsi ilmaiseen harjoitteluun.

Etenkin media-alalla palkattomat muutaman päivän taikka viikon harjoittelut ovat yleisiä. Näin ollen pystyt todistamaan aktiivisuutesi, motivaatiosi sekä pettämättömät kykysi työnantajalle ilman raastavaa rekrytointiprosessia. Harjoittelu maksaa itse itsensä takaisin välittömästi mikäli työsopimus saadaan allekirjoitettua ja vähintäänkin saat timantin arvoista kokemusta työelämästä sekä varmuutta, mitä tarvitset menestyäksesi joka ikinen päivä.

”Finnish Language Jobs”

Helpon laskeutumisen sekä monesti myös verrattain chillin sekä hyväpalkkaisen sellaisen voi Lontooseen tehdä myös suomenkielisissä työtehtävissä.

Suomenkielisiä asiakaspalvelijoita haetaan jatkuvasti eri firmojen alaisuuteen, koodaajia tarvitaan myös paljon sekä esimerkiksi markkinatutkimuksen tekijöitä. Mikäli omaat hyvät asiakaspalvelutaidot taikka excel sekä IT-puoli hoituu kädenkäänteessä niin älä epäröi tätäkään vaihtoehtoa. Lisäksi olen huomannut netissä, että esimerkiksi suomenkielisiä kääntäjiä, opettajia taikka nannyja etsitään tasaisin väliajoin.

Käytä siis esim Indeedissä hakusanana “Finnish”.

MITEN EROTTUA TYÖMARKKINOILLA?

Persoonallinen CV sekä asiallinen Cover Letter ovat avainasemassa työpaikkaa etsiessä. Jos johonkin asiaan kannattaa elämässään panostaa niin CV:n viralliseen kuvaan. Itselläni on CV:ssä koko etusivun kokoinen valkoiseen taustaan upotettu studiokuva ja olen saanut työnantajilta siitä paljon kehuja, juurikin sen takia, että se erottuu massasta.

Oikeinkirjoitus on myös avainasemassa ja jotta kieliasu olisi mahdollisimman moitteeton, kannattaa sekä CV että Cover Letter käännyttää paikallisen korjaavan käden kautta. Kumminkin niin, että se on omaa kieltäsi ja käsialaasi sekä ymmärrät edes yleisesti, mitä paperissa lukee.

Lievän liioittelun jalo lahja ei myöskään ole pahasta, mutta yksi asia mistä olen itse henkilökohtaisesti kuullut kritiikkiä on se, että kokonaisen sivun mittainen cover letter on vaan yksinkertaisesti liian pitkä kiireisen HR-ihmisen luettavaksi. Siispä referoi, referoi ja referoi. Ja kyllä, täällä pitää kehua itseään. Tee itsestäsi työnantajalle tarve ja sen tarpeen muodostuminen onnistuu vain jos osaat korostaa omaa erinomaisuuttasi.

Käytä CV:n sekä cover letterin ulkoasussa visuaalistua luovuutta mutta pidä perus pohja virallisena. Googlen haku on tässä suhteessa hyvä kaveri. Massa on täällä niin jäätävä, että perus Paula ei 2000-luvun kouluopeilla rakennetulla CV:llä täällä paljoa persoonallisuudella paina.

MITEN MENESTYÄ TYÖHAASTATTELUSSA?

Kun kutsu työhaastatteluun kilahtaa on aika ”dress to kill & shine, shine, shine”.

Ikävä kyllä, Lontoossa pidetään naamarajaa monissa paikoissa jopa kykyjäkin tärkeämpinä. Siksi ulkoistenkaan avujen ehostamista ei voi työhaastattelutilanteessa tarpeeksi korostaa. Pue siis parasta päälle, ole asiallinen mutta persoonallinen ja älä pelkää näyttää omaa sisäistä ja ulkoista upeuttasi. Etenkin keskusta-alueen vaateliikkeisiin on tunku kovaa, kuten on vaihtuvuuskin, mutta jotta pääset erottumaan massasta niin pidä huolta, että tyyliä ei puutu. Ole skarppi, ole hymyilevä, ole joka tavalla professional ja ennen kaikkea joustava.

Perus leipätyössä työntekijän oikeudet ovat paikoin jopa ahtaalla, joten älä ala vaatimaan itsellesi etenkään työhaastattelussa liikaa oikeuksia. Ole valmis työskentelemään epäsosiaalisimmillakin tunneilla ja jousta riittävästi. Tämä saattaa kuulostaa Suomalaisen korvaan hazardilta, mutta fakta on se, että jos et ole itse valmis joustamaan niin perässäsi on aina joku ketä niin tekee ja siinä kohtaa sinä olet se, ketä ainakin sillä hetkellä menettää työpaikan. Jep, nyt ei olla Suomessa. Tärkeintä on kumminkin se, että olet hyvä tyyppi, älä siis peitä missään nimessä persoonasi vaan anna itsesi loistaa. HR:lle ja managereille on tärkeää saada kokonaisvaltaisesti tiimiin sopiva erinomainen pakkaus mukaan. ”Miksi juuri minut tulisi valita” tai ”mitä sinulla on meille annettavaa”-kysymyksiä kannattaa ehdottomasti kelata päässä ennen h-hetkeä.

Valmistaudu etukäteen huolella, mieti kysymykset valmiina äläkä anna edes kielimuurin häiritä. Luin muuten aikoinani CQ-lehdestä, että omena sekä espresso ennen työhaastattelua tekee ihmeitä ja tämän merkitystä en voi korostaa tarpeeksi nimimerkillä kokemusta on. Haukku omppua siis sekä essupessu naamariin ja menoksi!

Vaikka toisinaan Lontoo vaikuttaakin täysin kehitysmaalta, on kyseessä silti yksi maailman cosmopoliiteimmista kaupungeista. Sen sijaan, että toisit todistuksia ja hakemuksiasi haastattelutilanteeseen paperillisina, niin suosi sen sijasta esim. tablettia. Etenkin jos firma on yhtään teknisyyteen taikka moderniin aikaan viittaava, niin tämä on taktiikka mikä toimii + säästyt printtierien metsästykseltä.

LOPPUUN

Tulipahan tässä jo asiaa. Näillä päästään varmasti alkuun. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa postauksen yleisesti vaatekaupassa työskentelystä Lontoossa sillä se on varmasti yksi suosituimmista työväylistä nuorten muuttajien keskuudessa. Asiaa mulla on ihan liikaa mutta säästetään jotain tulevaankin. Kokemukseni karttuu päivä päivältä. Tulen varmasti tekemään vuoden päästä täysin toisenlaisen postauksen samasta aiheesta sillä tieto-taito paikallisesta työelämästä kehittyy yhtenään. Näillä mennään joka tapauksessa nyt ja ollaan viimeinen syksy menty. Toivottavasti tästä oli hyötyä. Autan muuten mielelläni lisää jos tulee jengille pohdittavaa vastaan. Pistä siis ihmeessä kommenttia jos on yhtään mitään kysyttävää.

Näihin kuviin ja tunnelmiin aloittaa meitsi 2 viikon joululoman ÄN YY TEE. Kuullaan pian lisää!

-OTTO- 

Ps. Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Moikka 🙂
    Olen nyt vakavissani miettinyt muuttaa lontooseen mutta kaikki tämä on niin uutta minulle. En osaa aloittaa.
    Haluaisin löytää töitä tanssijana. Teen niitä hommia jo täällä Suomessa. Osaatko sanoa miten aloitan tämän kaiken?
    Oon nyt tosi avuton tässä alussa 😀

    Ystävällisin terveisin
    Milla

    1. Moikka Milla! 🙂 Ihan ekana suosittelen liittymään https://www.facebook.com/groups/FinnsWorldwide.LONDON/ Finnish People Living in London FB-ryhmään. Kandee laitte tuonne ilmoitus ja kysyä, että onko ketään kellä löytyis alaspsesifiä tietoa. SoMe:a kannattaa muutenkin hyödyntää sekä kontaktoida alan yrityksiä selkeän pitchin kera! 🙂 Lontoo on huikea paikka ja sieltä löytyy loputtomasti mahdollisuuksia!

      Tsemppiä!

      x Otto

  2. Moikka 🙂
    Olen nyt vakavissani miettinyt muuttaa lontooseen mutta niin kaikki tämä on uutta minulle. En osaa aloittaa.
    Haluaisin löytää töitä tanssijana. Teen niitä hommia jo täällä Suomessa. Osaatko sanoa miten aloitan tämän kaiken?
    Oon nyt tosi avuton tässä alussa 😀

    Ystävällisin terveisin
    Milla

  3. Hyviä ja paikkansapitäviä havaintoja kyllä, voin 15 vuoden työkokemuksella sanoa. Omien osaamisalueiden korostaminen ja konkreettisten esimerkkien antaminen onnistumisista työelämässä on tärkeää (google “STAR approach”). Tähän olis kyllä voinut vielä kylläkin mainita Lontoon käsittämättömän törkeästä vuokratasosta ja surkeasta asuntotilanteesta. Kävin itsekin haastatteluissa yliopistoduuneihin Lontoossa syksyllä ja laskeskelin että vuosipalkan olis oltava siinä £35k että saavuttaisi saman kohtuullisen elintason minkä Manchesterissa £10k pienemmällä palkalla.

    1. Lontoon vuokrat ovat aivan sekopäisiä. + Elämän pyörittäminen ylipäätään! Utility bills, council tax jne. Melkoista.

      Noista mulla onkin paljon kerrottavaa, pitänee avata tulevassa postauksessa lisää! Kiitti muuten paljon kommentistasi, pahoittelut myöhäisestä vastauksesta ja mahtavaa uutta vuotta sinne!

  4. Moni kohta pätee ihan yleisesti työnhakuun aivan loistavasti! Kun tän sais taottua jo ylä-asteella porukan päähän. Nimenomaan pukeutuminen, persoona, asiallisuus ja joustaminen on ne avainsanat. Oot avannut asiaa hienosti.

    Löysin tänne muuten Iltalehden sivuilta ja pahoittelen mitä suurimmin sitä, mitä teille tapahtui. En todellakaan olis osannut kuvitella tuollaista tapahtuvan. Kaupungissa käyneenä ja hollantilaisten kanssa paljon tekemisissä olevana kuulostaa tosiaankin hyvin odottamattomalta.

    1. Kiitos todella paljon kommentista, pahoittelut myöhäisesta vastauksesta ja mahtavaa uutta vuotta! Kiitos paljon, Damin juttu oli melkoinen keissi mutta huumorintajulla ja kokemusta rikkaampana vaan eteenpäin.

      Koitan kanssa takoa noita juttuja päähän etenkin pikku broidille. Se, minkälaisen kuvan annat itsestäsi on ihan ykkös tärkeää kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Työelämä pitkälti onkin kommunikaatiota ja työnantajat varmasti haluavat niitä joka tavalla “hyviä tyyppejä” yhteisöönsä.

  5. Hyviä vinkkejä, oot selvästi ajatellu asiaa 🙂 Lontoo on kyllä kiinnostava paikka tältäkin kannalta, mutta myös ainakin miun sielussa vähän kauhistuttava 😀 Erottuminen niin valtavan ihmismassan keskeltä ei varmasti oo helpoimmasta päästä. Mahollisuuksia on miljoona, mutta halukkaita varmaan tuplasti.

    1. Viimeiset 4kk ovat olleet sellasta rumbaa, että jonkun asteinen tietotaito on kehittynyt kyllä sivussa hyvin. Oot täysin oikeassa, hyvä juttu on silti se, että kun markkinat elää jatkuvasti niin kysyntä sekä tarjonta pysyvät myös ainakin oman kokemukseni mukaan hyvässä balansissa. Haastava paikka tä kyllä on, mutta samaan aikaan niin palkitseva. 🙂 Ihan loistavaa joulua muuten sinne Ida!! Tuli kivat fläsärit viime joulusta ja siitä ihan mielettömästä postauksesta, minkä kirjoitit. <3

      1. Kiitos, sitä samaa sinne Lontooseen! <3 Alexille myös lämpimät jouluterveiset, ootte molemmat miun ajatuksissa usein 🙂 Aika hauskaa, ajattelin sitä postausta itekin eilen kun vuoden takasia tunnelmia muistelin. Oon tosi onnellinen siitä että tulin kirjottaneeksi sen. Ne ajatukset tuli niin syvältä sydämestä kun vaan voi. Voisin toistaa jokaisen sanan vaikka heti ja lisätäkin muutaman! 😉 Kuinka monta päivää ja iltaa onkaan pelastunut kun oon näitä kirjotuksia lukenut <3

  6. Au pairina ei kyllä rikastu – edes Sveitsissä, kuten huomasin viime kesänä. Mutta eipä se mitään, pääsin esimerkiksi Matterhornille ja Geneveen työn lomassa viikonloppuina, ei paha.

    Kiitos paljon kattavasta ja ennen kaikkea kannustavasta paketista!

    1. Juu ei, mutta työllistymismahdollisuudet ovat käsittääkseni sillä alalla hyvät joten eipähän jää näppejään nuolemaan ja benefitit myös. Kiitos paljon kommentista ja loistavaa joulua! 🙂

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.