Mulla oli viime viikon lopulla lukukauden viimeiset palautukset yliopistossa. Ultimaattisena ‘last minute’-persoonana, väänsin duunia koko huhtikuun aivan hiki hatussa niin, että sain ihan kirjaimellisesti palautukset lähetettyä vasta n. 5 minuuttia ennen dedistä. I know. Niin mun tyylistä. 😀 Sen takia Huhtikuu on ollut tähän saakka Blogissa sekä SOME-kanavilla aika hiljaista. Mutta nyt mä oon back ja mulla on taas aikaa keskittyä blogiin ja jumankekka sitä tavaraa muuten tänne riittääkin. Samassa mun pitäisi myös keksiä, että mitäs helkattia (kiva millenium sana btw) mä aion duunata seuraavat 3 kuukautta. Oon lähdössä Kuubaan nyt ensi viikon lopulla, mutta sen reissun jälkeen mun kalenteri näyttää aika hämmentävän vapaalta, heinäkuuta lukuun ottamatta. Mulla on pitkästä aikaa sellainen tilanne elämässä, että nyt on mahis keskittyä niihin kaikkiin miljooniin suunnitelmiin ja projekteihin, jotka tässä on velloneet päässä. Kun on miljoona rautaa jatkuvasti tulessa, niin moni asia valitettavasti jää odottamaan parempaa hetkeä. Tänä kesänä voisin pysähtyä kunnolla ja saattaa monet asiat viimein loppuun. Niin, että To-Do lista olis Elokuussa viimein edes melkein tyhjä ja valmiina taas täytettäväksi. Tai sitten toinen todennäköinen vaihtoehto kesälle on työharjoittelu. Go with the flow nyt toistaiseksi. Kuuban matkan jälkeen oon jo paljon fiksumpi ja paremmin läsnä tekemään päätöksiä.

Mulla on niin paljon juttuja kirjoitettavana blogiin, että en tiedä mistä voisin aloittaa. Ehkä ihan ekana mennään takaisin nyt Tbilisiin, jossa kävimme Henriikan hiljattain Ukraine International Airlinesin opparilla. Ensimmäinen vuorokausi vietettiin huikean porukan kanssa, joka koostui eri matkailualan yrityksien edustajista. Loput kolme päivä vietimme taas kahdestaan. 

Ennen kaikkea matka Tbilisissä oli yhtä kuin eriskummallisia kokemuksia sekä hämmentäviä elämyksiä. Ihan jo pelkästään Tbilisin maantieteellinen sijainti viestii aikamoisesta eksotiikasta. Alunperin en tiennyt maasta juuri mitään, muuta kuin että ruoka on hyvää ja historia on dramaattinen. Jo heti lentokentällä tiesin jo kyllä olevani oikeassa paikassa, sillä arrival-hallin aromi oli syvästi spaddun säväyttämä. Vaikka en mikään himo röökaaja viikonloppuja lukuunottamatta olekaan, on röökin hajussa jotain niin rempseän retroa, että tuntuu kun lähtisi välittömälle aikamatkalle.

Pähkinänkuoressa kun keskustellaan Georgiasta, on olennaista tietää, että kyseessä on vanha neuvostovaltio Venäjän, Azerbaijanin, Armenian sekä Turkin sylissä. Itselle Georgia on tuttu vuoden 2008 uutisotsikoista, jolloin Georgiassa syttyi sota. Kyseessä oli Venäjän ja Georgian välinen konflikti, joka sijoittui Etelä-Ossetiaan. Georgian kartta on vieläkin osittain katkoviivainen ja matkustaminen Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan on vähän niin ja näin. Totuus, mikä Georgiassa on näiden tiettyjen raja-alueiden ulkopuolella on äärimmäisen rauhallista ja turvallista. Eri toten tunnelma nousevassa pääkaupunki Tbilisissä on yhtä kuin todella letkeän taiteellista flowta, jossa levottomuuksista tai muistakaan vaaran rippeistä ei katukuvassa ole tietoakaan. En ole itseasiassa edes varma, että näinkö edes yhtäkään pollaria koko reissun aikana? Anyway. Tbilisissä, kuten myös muualla Georgiassa on toi turvallisia matkustaa.  Pääsääntöisesti lähihistoria merkitsee lähinnä vaan vähän maustetta kansien väliin. Sellaisen vaikutelman ainakin itse sain.

Venäjä, Itä-Eurooppa ja oikeastaan koko vanhan neuvostoliiton alue on aina kiinnostanut ihan hirveästi. Toisinaan jopa harmittaa, että synnyin vasta 3 vuotta neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja en kerennyt koskaan siellä vierailemaan. Vaikka oma arvomaailmani on hyvin paljon muuta kuin sosialistinen, se vanha neuvosto-nostalgia puhuttelee aina ihan mielettömästi. Tbilisissä on vielä mahdollisuus kokea todellista neuvosto-nostalgiaa, mutta hyvin omanlaisessaan muodossa. Huivipäiset maatuskat, vanhat Ladat sekä paikoittain ränsistyneen rappioromanttinen arkkitehtuuri toi mieleeni Viipurin tai Sortavalan sekä neuvostoliiton romahtamisen tuomat tietyt lieveilmiöt. Sen sijaan kokeellinen futuristinen arkkitehtuuri on yhtä kuin Astanaa tai Bakua. Vanhaa kaupunkia taas on vaikea verrata mihinkään muuhun. Se tekikin Tbilisistä ihan omanlaisensa kohteen vailla vertaa. Löytyyhän Tbilisistä myös ihan vuoden 2017 sitä itse syvintä sceneä, joka toi mieleeni Berliinin ja Kööphenhaminan. Siitä voi lukea lisää tästä!

Georgialaisista ihmisistä sain äärimmäisen vieraanvaraisen kuvan. Ne keiden kanssa meillä oli valmiiksi jo linkki olemassa, oli vastaanotto suorastaan ylitsevuotavaa. Ennestään tuntemattomien kanssa taas snadisti hitaasti lämpenevää, mutta totisten katseiden takana oli silti sellaista vilpitöntä lempeyttä sekä sopivaa pilkettä. Vaikka me keräsimmekin kaduilla välillä hämmentyneitä katseita, veikkaan että pohjimmiltaan se johtui siitä, että näytimme vaan eksoottisilta. Henriikka on yhtä kuin itse eloveena ja vaikka meikäläinen muuten näyttääkin hyvin Itäiseltä, oli varmasti jokin olemuksessa valtavirrasta poikkeavaa. 😀 Pitää myös kysyä itseltään, että miten monta georgialaista turistia on henk.koht omilla matkoilla tullut vastaan näiden rajojen ulkopuolella? Eli näin ollen kansainvälinen tuulahdus, etenkin hiljaisemmilla kaduilla saattoi olla paikallisille hyvinkin eksoottista, sillä ainakaan tänä viikonloppuna ei kovin montaa viikinkiä kaduilla vastaan tullut.

LOPUTTOMIA MALJAPUHEITA

Pääroolia koko matkan aikana näytteli ainakin itselle ne tunteiden täyteiset, hurmokselliset ja jopa dramaattiset georgialaiset lounaat ja illalliset. Ensinäkään raittius-seuran jäsenille tai syömälakkoa noudattaville vieraille ei näissä pöydissä varsinaisesti ollut tilaa. Pöydät notkuivat paikallisesta sapuskasta ja toisinaan kattaus oli sitä luokkaa, että fiilis oli kuin aikamatkalla viimeiselle ehtoolliselle, jossa tunnelma oli päinvastaisesti kuin keskiaikaisen yläluokan perjantai-dinnerillä. Lasit nousivat ja nauru raikasi. Viini virtasi myös kovemmalla tahdilla kuin Niagaran putous ja paikallisten keskuudessa lasiin sylkeminen oli suorastaan tabu. Sopi siis erittäin hyvin omaan arvomaailmaani.

Yksi asia mikä itselleni tuli täytenä yllätyksenä oli loputtominen, tunteita pursuvien maljapuheiden jatkuva viestintä. Eli siis käytännössä ruokapöydän yksi merkittävimmistä viestintätavoista oli tavallaan jopa kornit kippistelyt tunteita uhkuvine maljapuheineen.  Maljapuheet olivat jokaisella aterialla vahvasti läsnä, jossa isäntinä toimivat paikalliset. Georgialaisessa illallispöydässä pääsin kippistelemään elämän syvimmille aatoksille sekä fiilistelemään siihen tahtiin, että pakkasessa jopa pidempäänkin viihtynyt jääkalikka olisi varmasti sulanut liitoksistaan. Kannattaa siis keksiä korulause tai kaksi, ennen astumista Georgialaisen ruokapöydän äärelle. Vaikka se viinin määrä kyllä pistää varmasti ujommankin ellin vähän väkisinkin laulamaan.

Ehdottomasti ikimuistoisin illallinen matkan aikana oli lauantainen Gala Dinneri Ravintola Mravaljamierissä. Ravintolan struktuuri muistutti erehdyttävästi jonkun sukulaisen häitä tai tasavuosipäiviä. Valtava venue muodostui pitkistä valkoisilla liinoilla sekä runsailla kattauksilla varustetuista ruokapöydistä. Edessä vaikutti lava missä tanssittiin kaikkea valssista humppaan, humpasta technoon, tecnosta persialaisiin meno virssuihin sekä tietenkin kansainvälisiin ikivihreisiin, kaukasialaista soundia unohtamatta. Tänä viikonloppuna oli ilmeisesti jokin iranilainen juhla käynnissä, sillä iso osa asiakkaista koostui iranilaisista. Taiteellinen Tbilisi on itse asiassa suhteutettuna aika vapaamielinen kaupunki ja tähän vapaamielisyyteen kuuluu myös uhkapelit, casinot, strippibaarit ja biletys. Näin ollen monille naapurimaalaisille Tbilisi onkin todellinen vapaan huvittelun keskus. Yksi hauska twisti illallispöydässä oli myös rehellinen röökaaminen ruuan äärellä. En nyt sano, että varsinaisesti nauttisin kessuttamisesta sisätiloissa, mutta tiettyihin paikkoihin se vaan sopii ja Tbilisi on yksi niistä. Musta spaddu ja vanha NL kulkevat vaan ihan käsikädessä.

Ruokailut meni meillä aika hyvin putkeen niin kauan kun paikalliset opastivat, että mitä syödään. Siinä kohtaa kun olimme omillamme, oli lopputulos myös sen mukaista. Milloin lautasella vaikutti maittavan pääruuan sijasta pelkkä taikina kun taas toisinaan saattoi edessä olla hyvinkin vaikuttava monen hengen hedelmälautanen. Kannattaa siis pitää huolta, että kysyy rohkeasti mitä mikäkin ruoka on ja miten paljon sitä pitää tilata. Nimet saattavat olla hämmentäviä ja sekä annoskoot tottelevat eri kaavaa kuin Suomessa. Jengi on myös yleensä aika hyvin englanninkielentaitoista ja jos kielipää uupuu, löytyy vastaus yleensä Google kääntäjästä tai soittamalla esim. tarjoilijan englantia puhuvalle ystävälle.

MITÄ ME MATKALLA DUUNASIMME?

Vain yhtenä päivänä meillä oli varsinaista ohjelmaa. Tällöin ohjelmaan kuului Kaukasus vuoristossa käväisy, paikallisen viiniin tutustuminen Telavin kaupungissa paikallisen perheen luona, vierailu Palatsimuseossa Tsinandalissa sekä tämä aiemmin mainitsemani ilmiömäinen illallis-spektaakeli, joka oli muuten jotain mitä jokaisen Georgiassa vierailevan tulisi ehdottomasti kokea.

Pehreen luona pääsimme mm. vääntämään paikallisisa perinneruokia kuten Churchkhelaa, maistelemaan paikallista viiniä sekä syömään. Viinitarjoilu oli perheen luona runsasta, maljapuheet hersyviä ja fiilis äärimmäisen hilpeä. Voisinkin sanoa, että täällä tuli tinttastua rehelliset georgialaiset päiväkännit. Meikäläisen Churchkhelat näyttivät myös just niin siltä, samoin kuin etiketti mun nimikkoviinipullossa, jonka sain kivasti painaa pulloon päälle lounaan jälkeen.  Kokemus vastasi välillä jopa niin hyvin mielikuviani Georgiasta ja georgialaisuudesta, että aloin jo epäilemään, että mitä ihmettä omaan viiniliemeeni oli sekoitettu.

Muuten päivämme koostui vapaasta urbaanin Tbilisin aistimisesta. Yksi asia, josta kannattaa pitää huolta on varata sen verran tasokas majoitus, että aamiainen kuuluu hintaan. Yövyimme kahdessa hyvin erilaisessa majoituksessa ja kummassakin breku oli A-luokkaa. Toisinaan jopa niin hyvää ja monipuolista, että sen äärellä olisi hyvin vierähtänyt koko aamupäivä. Tbilisi on lisäksi kukkulainen kaupunki ja kaupungin ylittävän viewn kokeminen kuuluu olennaisena osana kaupungin hahmottamiseen. Jos siis mahdollisuus niin ainakin yksi aamiainen tai lounas kannattaa nauttia kukkuloilta käsin. Vanhan kaupungin antiikkiset pitsihuvilan näköiset värikkäät talot ja kapeat kujat olivat toinen elämys, jonka varrella etenkin kameran akku sekä kännykkä saatiin kulumaan loppuun alta aikayksikön.

Vanhan kaupungin laidalta lähtee cable car suoraan ylhäällä vaikuttavalle vuorelle ja tämä kannattaa myös kokea. Jokirannassa vaikuttaa myös Dry-sillan kohdalla kirpputori, jonka tarjonta ja meininki on jälleen kerran kuin aikamatka menneisyyteen, tai ainakin syvälle kaukasialaisen vanhemman kansan arkeen. Täällä saattaa itämaisten esineiden lisäksi törmätä helposti mm. Karhun päihin taikka killerin näköisiin teurastus välineisiin. Jos aika olisi sallinut, olisimme varmasti käyneet vielä itämaisissa kylpylöissä sekä pitkän kaavan mukaisella viinitila kierroksella, mutta tällä kertaa nämä jäivät ensi kertaan, joka varmasti on tulossa. Itse asiassa koko alue: Georgia, Armenia, Azerbaijan ja vähän kauempana Kazakstan napostelee tällä hetkellä ihan sikana. Se onkin ihan mahtavaa, että Ukraine International Airlines on lisännyt yhteyksiä Helsingistä näihin nouseviin eksoottisiin kohteisiin ja vielä tosi edukkaasti. 

En ole varsinaisesti nähtävyyksistä perustava sihminen ja museoistakin kiinnostaa lähinnä sotamuseot ja Amsterdamin seksimuseot. Sen sijaan jokaisen kaupungin uniikki twist ja särmä, on se jonka haluan löytää. Ennen matkaa Henriikka puhui jotain lenkkareiden mukaan ottamisesta ja päätinkin myös itse varautua poikkeuksellisen sporttisesti matkaan mukaan. Yksi aikainen aamu me todella kävimme kokemassa Tbilisin katuja lenkkeillen. Samalta puolelta löytyi myös astetta poshimpi kauppakatu sekä omaan silmääni hyvin paljon paikallisempaa meininkiä, mitä vanhan kaupungin puolelta. Pääsimme myös pinkomaan katukoiria karkuun auton taakse piiloon. Jeppis jepulis. Kelatkaa se tilanne: Me kaksi juoksemassa maraton tyyliin Tbilisin tyhjillä kaduilla klo. 07:00 kunnes pelottavan oloinen katukoira yllättää. Ja me kiljutaan ja juostaan tyyliin sikiössä Ladan taakse. Että sellaista.  

Jos Marrakesh on ollut viime vuosina se kuumin kaupunkilomakohde, on Tbilissä samaa potentiaalia vähän eri mausteella tosin. Miellyttävä kaupunki täynnä ruokaa, viiniä, olutta sekä todella instagram-ystävällistä arkkitehtuuria, ystävällisiä ihmisiä sekä romantiikkaa ja omaleimaisuutta. Ei vaan voi olla pitämättä. Hintatasoltaan Tbilisi on vaihteleva. Taksit ja perusjutut on todella halpoja, mutta ravintolan menu saattaa yllättävää. Länsimaisiin hintoihin verrattuna toki kohtuullista, mutta listat kannattaa silti tsekata etukäteen, etenkin mikäli matkustat budjetilla. Tbilisi on yksi tunnelmallisimmista kaupungeista joissa olen vähään aikaan käynyt ja mielestäni ilmiömäisen hyvä vaihtoehto monille Euroopan kolutuille kaupunkilomakohteille. Etenkin kun koko Georgia sijaitsee vielä niin lähellä. Tbilisi on paikka joka on tehty vähintään pidennettyä viikonloppua varten. Kauemminkin saa aikaa kulumaan, sillä Georgia on käsittämättömän mielenkiintoinen kohde ja monen mielestä se ihan oikea Georgia alkaa vasta Tbilisin ulkopuolelta. Sen aion kyllä selvittää kunnolla varmasti tulevaisuudessa. 

-OTTO-

Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja


*Matka oli Ukraine International Airlinesin järjestämä opintomatka, enkä vastannut kustannuksista itse*

Share this story

COMMENTS Expand -
ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.