Yleinen

MATKAMESSUT 2017 LIPPUJEN ARVONTA VOL. 2

Terveisiä Korppoosta. #NBEfinland pöhinä on tällä hetkellä super täysillä päällä. Suomi on siis saanut sisälleen miljoonien seuraajien arvosta kansainvälistä SoMe-vaikuttaja kermaa ja meitsi on yksi isännistä. Hengaan tällä hetkellä saaristossa kahden lossin ja parin tunnin ajomatkan päässä Turusta, konkreettisesti keskellä ei mitään. Seurana mulla on täällä yksi singaporelainen, saksalainen, turkkilainen, ranskalainen, saksalainen, japanilainen ja kaksi italialaista some-hirmua. Kaikkia meitä yhdistää ainakin kolme asiaa. Rakkaus digitaalisuuteen, intohimo matkailuun sekä matkablogi.

LUE LISÄÄ TEMPAUKSEN TAUSTOISTA TÄÄLLÄ!

Nordic Bloggers’ Experience on käynnissä olevan viikon aikana ennen kaikkea SoMe-tapahtuma, joten parhaiten pysyt kärryillä meidän meiningeissä Instagramissa Facebookissa, Snapchatissa & Twitterissä hashtagilla #NBEfinland. Kandee muuten käydä kurkkimassa, sillä siinä kohtaa kun tusinallinen kulttuureja ja samanmoinen tusina diginatiiveja kokoontuu yhteen, ei huvittavilta tapahtumaketjuilta vaan voida välttyä. Siinä missä välillä joku meistä on eksynyt toisinaan korkkarit jalassa lumihankeen ja melkein tippunut jäihin, on ohjelmaan sisältynyt myös vakavasti otettavampaa matkailua. Tähän saakka on tullut koettua mm. Olutmaistelua Koulussa, ratsastusta Islanninhevosilla meren jäällä, relaamista luksusvillassa ja mm. Yöpymistä Kakolassa, Turussa.

Oli mulla muuten teille myös pieni urgentti yllätyskin. Ukraine International Airlines haluaa nimittäin tarjota teille lukijoille vielä 3 x 2 hengen lippupakettia tämän viikon lopulla koittaville matkamessuille (20.1-22.1.2017). Noiden aiemmin arvottujen lisäksi siis. Eli siis vanhan arvonnan lisäksi, nyt on myös uusi arvonta käynnissä. Aikaisempi arvonta sulkeutuu poikkeuksellisesti jo NYT ja tästä hetkestä alkaen saatte kommentoida tähän seuraavaa:

Mihin UIA:n siivillä lennettävään nousevaan trendi-kohteeseen haaveilet pääseväsi vuoden 2017 aikana? Vaihtoehdot ovat seuraavat:

  1. Tbilisi – Georgia
  2. Tel Aviv – Israel
  3. Baku – Azerbaijan
  4. Kiova – Ukraina
  5. Bangkok – Thaimaa
  6. Las Vegas – USA
  7. Peking – Kiina
  8. Astana – Kazakhstan
  9. Amman – Jordania
  10. Delhi – Intia

Arvonta päättyy Torstaina klo. 12:00 aamupäivällä ja voittajille ilmoitetaan tuttuun tapaan sähköpostitse. Sen lisäksi kehotan teitä vielä vierailemaan UIA:n standilla tutustumassa super halpoihin lentotarjouksiin sekä nouseviin kohteisiin. Standi löytyy Messukeskuksesta osoitteesta: 6e78.

Pistäkää kommenttia tulemaan ja nähdään messuilla! 🙂

-OTTO-


Seuraa  SoMe:ssa: SNAPCHAT: @ottoizakayacom. INSTAGRAM: @ottoizakayaFACEBOOK: OTTO Izakaya

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply
    Jesse L.
    tammikuu 17, 2017 at 8:24 am

    Bangkok

  • Reply
    Tanja
    tammikuu 17, 2017 at 8:31 am

    Amman-Jordania.

  • Reply
    Saanae
    tammikuu 17, 2017 at 8:38 am

    Delhi ois huippu

  • Reply
    Anni
    tammikuu 17, 2017 at 9:16 am

    Georgia kiinnostaisi ihan todenteolla! ?

  • Reply
    Pia
    tammikuu 17, 2017 at 9:26 am

    Amman Jordania

  • Reply
    Mervi
    tammikuu 17, 2017 at 9:27 am

    Las Vegas

  • Reply
    Karolina
    tammikuu 17, 2017 at 9:32 am

    Tblisi! <3

  • Reply
    Jaan
    tammikuu 17, 2017 at 9:33 am

    Las Vegas

  • Reply
    pia
    tammikuu 17, 2017 at 9:44 am

    Amman jordania

  • Reply
    M-L
    tammikuu 17, 2017 at 11:02 am

    Tbilisi.

  • Reply
    Marja
    tammikuu 17, 2017 at 12:12 pm

    Baku ja Delhi kiehtovat tasaisesti.

  • Reply
    Kartsa
    tammikuu 17, 2017 at 1:47 pm

    Amman – Jordania!

  • Reply
    Ulla K
    tammikuu 17, 2017 at 3:18 pm

    Tel Aviv Israel

  • Reply
    Noora
    tammikuu 17, 2017 at 3:50 pm

    Tel Aviv – Israel

  • Reply
    Ode
    tammikuu 17, 2017 at 6:00 pm

    Georgia ja siinä samalla sen naapurivaltiot kiinnostaisi.

  • Reply
    Taina
    tammikuu 17, 2017 at 9:17 pm

    Delhi

  • Reply
    Birgit
    tammikuu 17, 2017 at 9:28 pm

    Amman ehdottomasti!

  • Reply
    Jenna
    tammikuu 17, 2017 at 9:33 pm

    Las Vegas

  • Reply
    Sami Leino
    tammikuu 18, 2017 at 1:59 pm

    Las Vegas

  • Reply
    Helena
    tammikuu 18, 2017 at 2:56 pm

    Delhi!

  • Reply
    Nimetön
    tammikuu 18, 2017 at 4:33 pm

    Delhi olisi mainio..

  • Reply
    Erikae
    tammikuu 18, 2017 at 9:45 pm

    Peking – Kiina ! ?

  • Reply
    Teo
    tammikuu 18, 2017 at 9:46 pm

    Las Vegas – USA

  • Reply
    Mike matkamessu
    tammikuu 18, 2017 at 11:48 pm

    No kyllä mä valittisin Kiovan

  • Reply
    Lea
    tammikuu 19, 2017 at 9:09 am

    Tbilisi,Kiova tai Las Vegas ?

  • Reply
    Tom
    tammikuu 19, 2017 at 9:14 am

    Tbilisi

Leave a Reply