Tässäpä vasta vaikea aihe. Aihe, josta on erittäin vaikea puhua ääneen, etenkin julkisesti blogissa. Puhun silti. Päätin nostaa kissan pöydälle, sillä multa on monesti kysytty ulkomailla asumisen vaikutusta vanhoihin ihmissuhteisiin. Omakohtaisia kokemuksia aiheesta myös löytyy, joten uskon että tästä on hyvä keskustella. Aikuisiällä olen asunut 3 vuotta kokonaisuudessaan ulkomailla, ja nyt viimeisimmän kahden vuoden jakson jälkeen olen alkanut huomaamaan radikaalimpaa muutosta vanhoissa ihmissuhteissa. Etenkin niiden kuihtumisessa ja kariutumisessa.

Suomesta poismuuton jälkeen olen muuttunut ihmisenä paljon. Kunnianhimo ja onnellisuus ovat kasvanut 300%. Samoin on tietyntyyppinen itsetunto ja varmuus. Tällä hetkellä koen olevani vapaa tekemään mitä ikinä tahdon ja jumankekka se maistuu elämälle, enkä pyri edes peittelemään sitä. Yhteydenpito on taitolaji ja tässä taitolajissa olen myös itse epäonnistunut. Laatu korvaa mielestäni määrän ja turhaan lässyttämiseen ei multa sen suurempia intressejä löydy. Vaikka välillä pitääkin yhteyttä vähemmän, on ainakin yksi asia joka on itseni puolelta säilynyt, nimittäin vilpitön kiinnostus tuttavien kuulumisia kohtaan. Se on mulle ainakin ihan luonnollista, että muiden kuulumiset kiinnostavat enemmänkin kuin kahden sanan tai yhden kysymyksen verran. Valitettavan monessa tapauksessa olen alkanut huomaamaan, että se on hyvin yksipuolista. Selkeästi jokin asia tässä omassa elämässä on muiden ihmisten mielissä alkanut mättäämään.

Yksi hyvin olennainen kysymys, jota nykyisin kuulee ihmisten suusta tai näppäimistöltä hyvin harvoin on, että:  “No mitäs sinne, mitä sun elämässä tapahtuu, mitä sulle kuuluu?” Siinä kysymys, joka maistuu kuulijan korvassa kullalle. Olen pohtinut syitä siihen, että miksi omat jutut tuntuvat nykyisin raskaalta kuunneltavalta muiden näkökulmasta. Miksi jengi ei halua ottaa kuulumisiani enää vastaan? Onko asiani epäkiinnostavia? Kerronko asiat tylsästi? Olenko vainoharhainen? Onko ongelma vaan itsessäni? Olenko ihmisenä jotenkin liikaa? Kokeeko ihmiset elämäni kenties ahdistavana? Kateuskortti? Kokeeko jotkut sen ongelmana, että fyysinen välimatka ei tule tästä merkittävästi lyhenemään? Olenko vaan yksinkertaisesti nykyisin perseestä?  

Mietteitä on ollut monia. Päätinkin ottaa asian myös puheeksi täällä asuvien ystävieni kanssa, josko heillä olisi omissa elämissään vastaavanlaisia kokemuksia. Vastaukset olivat vertaistukea parhaimmillaan. Puhuttuani muiden Lontoon suomalaisten kanssa, huomasin etten suinkaan ole ainoa ihminen joka kokee näin. Monelta ulkosuomalaiselta löytyy ihan vastaavia kokemuksia. Meitä yhdistävä fiilis on juurikin se, että omat kuulumiset eivät enää kiinnosta vanhoja frendejä. Etenkään se, että millaista elämä täällä ulkomailla on. Se ihan normaali arki ja siihen kuuluvat onnistumiset. Sen sijaan jengi kyllä tykkää kertoa omista kuulumisista sekä kuulla negajutuista. Muuten elämä täällä Lontoossa, Suomessa asuvien näkökulmasta tuntuu olevan suoranainen tabu. Vaiettu aihe. Ei haluta kuulla. Ei puhua. Ei keskustella. Onko ongelma kenties se, että elämä ihan oikeasti tuntuu monien poismuuttaneiden mielestä ulkomailla yksinkertaisesti paljon paremmalta, miltä se tuntui kotimaassa? Vai eikö jengi halua kuulla enää muuta kuin huonoja uutisia?

Olen myös pohtinut sitä, että varmasti oma kriittisyyteni synnyinmaatani kohtaan saattaa vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka asuvat Suomessa. Ymmärrän hyvin, että osa ihmisistä menee puolustuskannalle siinä kohtaa kun omaa kotimaata arvostellaan. Menisin itsekin. Valitettavaa tässä on vaan se, että kriittisyys kohdistuu kokonaisuutta kohtaan, ei individuaaleja. Osoittamani kriittisyys kohdistuu niihin ongelmiin, jotka olen ymmärtänyt kunnolla vasta asuttuani ulkomailla. Haluan niistä aiheista myös puhua ilman pelkoa siitä että joku loukkaantuu tai kokee olonsa uhatuksi. Asiat eivät vaikenemalla parane, ja olen monta kertaa saanut positiivista palautetta siitä, että olen pystynyt tarjoamaan lukijoille vertaistukea, puhumalla asioista niiden oikeilla termeillä. Puhun niin myös jatkossa. Mikäli puhun Suomesta kriittiseen sävyyn, se ei suinkaan ole alentavaa dissausta, vaan avointa kritiikkiä oikeista ongelmista. Nojoo, voi hyvin myös olla, että ainakin itse olen sahannut gäppiä nykyisen ja entisen elämäni välillä. Toisinaan tietoisesti, toisinaan täysin tarkoituksettomasti. Tämä oma esimerkkini ei silti selitä ilmiötä laajemmin, sillä kuten sanoin, en ole suinkaan ainoa joka tuntuu kokevan samoin. Kaikki ihmissuhteet eivät selvästi vaan kestä fyysistä välimatkaa. Puhumattakaan fyysisestä välimatkasta helposti muodostuvaa henkistä välimatkaa. Vain laatusuhteet kestävät aikaa. Ja etenkin kun ollaan vielä nuoria, on ajan merkitys omassa henkilökohtaisessa kehityksessä merkittävää. ‘Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee’ on fakta, joka on toisinaan surullista myöntää.

Sellainen vuodatus. Kirjoituksen pointti ei ole hyökätä ketään yksittäistä ihmistä vastaan, vaan puhua laajemmasta kerta toisensa jälkeen toistuvasta ilmiöstä yleisesti. Kyseinen ilmiö on selkeästi yksi ulkomailla asumisen varjopuolista. Siitäkin huolimatta, että olen kokenut alamäkeä tietyissä ihmissuhteissa, en voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että niitäkin ihmisiä löytyy elämässä paljon, joiden kanssa bondi ei vaan katoa. Vaikka ei olisi viestin viestiä kulkenut suuntaan tai toiseen vuosiin, on klikki aina tavattaessa ihan yhtä tallella. Onneksi on niitä huikeita rakkaita ihmisiä, joiden kanssa natsaa aina ihan samalla levelillä. Niitä, keiden kanssa yhteys ei vaan katoa, vaikka ruusuilla tanssimista se ei aina olisikaan.. <3  

-OTTO-

Share this story

COMMENTS Expand -
  1. Hei vasta nyt! Aihe on varmasti jatkossakin monelle ajankohtainen, vaikka keskustelu täällä on jo loppunut, joten kirjoitan kaikesta huolimatta.

    Osan kanssa muuttuvat elämäntilanteet tai välimatkat ja tauot yhteydenpidossa eivät haittaa, mutta toisten kanssa ne muodostuvat esteiksi. Sinulle esimerkiksi kirjoittamalla itsesi ilmaiseminen on ilmiselvän luontevaa, mutta osalle se on vaikeaa. Kaikki eivät myöskään tykkää puhua skypessä. Osalle vain yhteiset hetket ovat luonteva yhteydenpitomuoto, mikä voi aiheuttaa ristiriitatilanteita myös samassa kaupungissa asuessa, koska jossain vaiheessa työt, harrastukset tai perhe voi viedä isomman osan elämästä. Toiset pysyvät mukana pitkään, toiset kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen.

    Itse koen pikkuhiljaa erkaantuvani niiden kanssa, joiden kanssa on päädytty “mitä kuuluu” -vaiheeseen, ja pikkuhiljaa viestien välit kasvavat. Läheisinä koen ne, joiden kanssa voidaan puolin ja toisin laittaa viestiä pienistä tai isoista asioista, kivoista ja tylsistä, ihan lyhyestikin ja suht säännöllisesti. Vaikka tiedän ulkomailla asumisen olevan vain määräaikaista, mutta kuitenkin useita vuosia kestävää, en halua käyttää ylenmäärin aikaa, energiaa ja rahaa vanhojen ihmissuhteiden ylläpitoon, koska silloin nykyinen ihana elämä ulkomailla kärsisi liikaa. En ole se, joka haluaa viettää kaikki lomat Suomessa, vaikka osan kanssa lähes ainoa vaihtoehto yhteydenpitoon on minun sinne meneminen.

    Ihminen muuttuu myös itse, ja onneksi elämään voi tulla uusia tärkeitä ihmisiä myös myöhemmin. Itse osaan nykyään olla kiitollinen kaikille jonkun elämänvaiheen kanssani jakaneille. Joidenkin kanssa hetki voi olla todella lyhyt ja liittyä hyvin rajattuun aiheeseen, mutta silti silloin on voitu jakaa itsestä tärkeämpiä asioita kuin monen vuosia matkassa kulkeneiden puolituttujen kanssa. Ihmissuhteita on monenlaisia – eri tavalla tärkeitä.

    Anteeksi pitkä teksti, jossa on osittain myös muiden jo esiin nostamia asioita! Ja kiitos ajatuksien herättämisestä. <3

  2. Kyllähän sitä ihmiset vieraantuu toisistaan, vaikka asuttaisiin samassa maassakin, jopa samalla paikkakunnalla. Mutta mä kans silti komppaan tuota “suomikuplassa” elämistä; sitä niin hehkutetaan kuinka Suomessa _kaikki_ on hyvin eikä muualla vaan voi olla onnellinen. Ja jos on, niin se on silkkaa leijumista.
    Kyllä ulkomailla asuessa ja reissatessa huomaa, että moni asia voisi täällä kotimaassa olla edes vähän paremmin. Ja oon iloinen niiden puolesta, jotka on ulkomailta löytäny paremman elämän! 🙂

    1. Totta! Suomi-kuplassa eläjistä saa niin frustraation. Etenkin kun ollaan siellä kuplan sisällä jatkuvassa hyökkäysasemassa. 😀 Monen kupla puhkeaa vasta kun muuttaa ulkomaille. Elin itsekin aikoinaan jonkunlaisessa kuplassa ja ajatusmaailmani oli varsin erilainen vielä 3-4 vuotta sitten. Nyt olen onneksi vapaa ajattelemaan realistisesti omilla aivoilla.

  3. Just näiden tekstien takia oot niin ainutlaatuinen <3 Tää oli niin aito ja rehellinen teksti, että meinasin liikuttua.
    En ehtinyt kokea tätä ilmiötä Australiassa oloni aikana, mut todellisen ystävyyden ja välittämisen olemus ja merkitys teroittui ihan uudella tavalla. Kohtasin matkan varrella sellasia ihmisiä, jotka esittivät välittävänsä ja sitten, kun sopiva tilanne tuli eteen käänsivät selkänsä täydellisesti. Vertasin näitä ihmisiä niihin, jotka on ollu miun elämässä pitkään ja tulin ajatelleeksi, että elämään jää toisaalta ne jotka on aina välittäneet syvältä ja toisaalta ne, joiden on tarkoitus jäädä. Jokainen ihminen tulee meidän elämään syystä, jotain tarkoitusta varten, ja joidenkin kohdalla se tarkoitus on väliaikainen. Sama voi tapahtua toisinkin päin: miun paikka jonkun elämässä voi olla hyvin lyhytaikainen eikä siihen aina voi vaikuttaa, vaikka tahtoisi.

    1. Ihana kommentti <3

      Puhut kyllä niin asiaa. Sain hyvän kommentin FB:ssä jossa mainittiin, että elämä on kuin kirja josta löytyy kansien välistä monia lukuja. Tapahtumia ja vaiheita on erilaisia. Ihmisiä tulee ja ihmisisä menee. Osa ehkä katoaa hetkellisesti mutta palaa mukaan myöhemmin. Se ainakin, minkä ite oon monen mutkan kautta oppinut on tunnistaa energiasyöpöt ja muut myrkyllisyydet jo kaukaa. Nyt viimeistään ulkomailla asuttuani tiedän, että keiden kanssa todella on ystävä. Toisaalta uskon myös, että osa ihmisistä jotka eivät tällä hetkellä ole välttämättä elämässä mukana, saattaa tulla myöhemmin mukaan. Ne ihmiset taas jotka eivät pysty kiinnostumaan omista asioista, en ees tiedä, että tarviiko sellaisia ihmisiä ympärille? Onneks kaikesta oppii ja kasvaa. Ei voi onnistua ellei välillä vähän myös haparoi, ihmissuhteissa tai elämässä yleisesti.

  4. Usein kun oon tekemisissä ulkomailla asuvien ystävien kanssa niin yhteinen aika on suhteellisen rajallista. Siihen päälle se että kun niitä kuulumisia usein kertyy aika paljon niin se ei oo mitenkään helpoin keskustelu, mistä aloittaa, kuinka syvälle mennä juttuihin ja kuinka paljon asioita pitää pohjustaa jos elää tosi erilaisessa ympäristössä. Siihen voisi käyttää ihan tosi paljon aikaa jota ei välttämättä oo tarpeeksi sellaiselle. Sen lisäksi jos ei oo ihan läheisimpiä ystäviä niin tuntuu tosi tungettelevalta kysellä liikaa, mulle tulee sellanen olo että ihmiset joutuu kumminkin käydä niin monien kanssa ne samat jutut läpi uudestaan ja uudestaan.

    Mun elämässä yhteiset kokemukset on sellaisia jotka lähentää muiden kanssa, sellaisten syntyminen on hankalampaa jos toinen asuu ulkomailla. Nyt mun ulkomailla asuva ystävä on ollut pari viikkoa suomessa käymässä ja oon viettänyt sen kanssa huomattavan paljon aikaa mutta ei me montaa hetkeä olla käytetty viimesen vuoden kuulumisiin vaan uusiin seikkailuihin. Kuulumiset tulee sitten siinä muun keskustelun ohessa esille. Sen sijaan ne ystävät joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran vuodessa eikä tuu uusia yhteisiä kokemuksia jää auttamatta vähitellen vähemmän merkityksellisiksi ja valitettavasti usein myös vähemmän kiinnostaviksi.

    1. Hyviä pointteja. Mulla on kokemuksia siitä, että vastapuoli jäätyy keskustelussa totaalisesti kun alan kertomaan omista jutuista. Ei enää esitä lisäkysymyksiä vaan naamalle valahtaa lähinnä kiusaantunut vaikerteleva ilme. Se ei mee vaan omaan ymmärrykseen yhtään oli arki miten erilaista tahansa.

  5. Sattumalta päädyin lukemaan sun blogia ja just tätä kyseistä kirjoitusta.
    Asiaa! Itse asuin 3vuotta Venäjällä ja harmikseni huomasin, että lapsuuden ja nuoruuden ystävät jäi! Mutta nyt ymmärrän, että ehkä parempi näin, olen saanut elämääni jotain muuta ja maailmankatsomukseni on avautunut, enkä ehkä ole se sama ihminen
    joka olin ennen muuttoa.

  6. Moi Otto! En ole ennen ajatellutkaan asiaa, mutta tämän luettuani mietin, että toi on ihan totta. Olen monesti huomannut itse olevani se, joka jatkuvasti kysyy ‘mitä kuuluu?’. Yritän pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin ainakin muutaman kerran vuodessa. Tuntuu, että jotkut tavallaan ‘unohtivat’ kun en ollut joka päivä vieressä pällistelemässä. Toisaalta, mitä sitä väkisinkään ylläpitää ystävyyttä, jos töistä ei tunnu kiinnostavan.

  7. Ihan samaa tapahtuu, vaikka asuisi koko ikänsä samalla paikkakunnalla. 🙂

    Elämä vie, olosuhteet muuttuvat; osa perheellistyy, osa panostaa uraan. Osa syrjäytyy, osa kuolee.

    Minusta se on täysin luonnollista etenemistä tällä elämän valtatiellä.

    1. Ikävää, mutta totta. Olosuhteet muuttuvat, kuten myös ihmiset. Jos silti ihmissuhdetta haluaa ylläpitää, mutta ei osaa ottaa toiselta mitään vastaan, on se lähinnä vaan huonoa käytöstä.

  8. Kiinnostava juttu ja kiinnostavia kommentteja. Itse asun pysyvästi Suomessa, etupäässä ihmissuhteiden takia. Minulla on paljon läheisiä ystäviä täällä ja ajatus uusien ystävyyssuhteiden solmimisesta uuvuttaa. Jos minulla olisi “sitoutunut” parisuhde ja mies houkuttelisi lähtemään maailmalle, luulen kyllä, että olisin helposti ympäripuhuttavissa. Joka tapauksessa olen ajatellut järjestää elämäni niin, että saan olla osan vuodesta ulkomailla, vaikka yksin se ei niin paljon houkuttelekkaan.
    Paljon olisi kommentoitavaa, ymmärrän Oton fiilikset ja muidenkin. Luulen myös, että suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapana olla kovin sosiaalisia ja sekin saattaa vaikuttaa siihen, ettei kuulumisia kysellä. Ystävyyssuhteet myös kärsivät ihmisten pariutuessa…Itse olen usein se yhteyttä pitävä osapuoli täällä Suomessakin, ja kyllä se risoo. Uskoisin myös, että maailmalla olijaa kadehditaan ( joskus turhaankin). Kaikilla meillä suomalaisilla on mahdollisuus muuttaa elämäämme ja lähteä maailmalle, ei sitä kadehtia kannata. Mutta joku voi toki ajatella, ettei kantti kestä lähteä ja kadehtii lähtijää – eikä halua myöntää asiaa edes itselleen. Itse olen kyllä päinvastoin saanut paljon tukea ja innostusta omille työjaksoilleni ym. maailmalla.

    1. Kiitos Katja hyvistä pointeista! Ymmärrän tuon, että suomalaiaset eivät ole sitä maailman sosiaalisinta kansaa. Se, ettei noteeraa toisen kuulumisia tai ystävän elämää, kertoo mielestäni silti vain huonosta käytöksestä.

      Sain tämän postauksen myötä myös muutaman negatiivisen kommentin, pääsääntöisesti epäsuorasti. Tulin siihen tulokseen, että osalle suomalaisista se on mahdotonta ymmärtää, että ihminen voi ihan oikeasti olla vilpittömästi onnellinen. Kaikkien elämässä ei aina vaan ole shittiä, mitä voisi maailmalle jakaa. Suomalaisessa mentaliteetissä ongelmat elämässä ovat pakollisia, mitä taas itse sitä vähän karsastan. Tällä hetkellä itsellä kaikki on sen verran hyvin, että pitäisi melkein kaivamalla kaivaa jos nyt väkisin haluan jotain negaa löytää. 😀 Se selkeästi ärsyttää monia.

  9. Myös muut ihmisten elämäntilanteiden muutokset näyttävät vaikuttavan samoin. Kun joku ikivanhassa frendiporukassa alkaa tehdä uraa, ryhtyy yrittäjäksi, perustaa perheen tms.. näyttävät yhteisöllisyyden säikeet usein katkeilevan. Ensin huomaamattomasti ja lopulta niin, että yhteydenpito vaan jää. Itse huomasin olevani muiden silmissä äkkiä vieraalta planeetalta yrittäjäksi ryhdyttyäni.

    1. Miten tutulta toi Mikaela kuulostaa. Juuri puhuttiin eilen frendien kanssa täällä siitä, että miten Suomessa suhtaudutaan juuri yrittäjiin ja yrittäjyyteen. Suomi on duunariyhteiskunta, ja yrittäjyys tulkitaan monesti jotenkin kylmänä tai etäisenä valintana elää. WHY? Suomessa ainakin itseä saatetaan katsoa välillä kuin ylimielistä dorkaa kun kerron, että yrittäjyys on itselle se ainoa mieluinen vaihtoehto työllistyä enkä juurikaan edes harkitse muita vaihtoehtoja.

  10. Olen asunut Aasiassa 2,5v, enkä olisi osannut tätä asiaa kyllä itse paremmin muotoilla. Joka sana ja ajatus oli kuin omasta tilanteestani – voin allekirjoittaa täysin.

    En tiedä, “Miksi kävi näin”, että ensimmäisen, toki myös omaltakin puoleltani aktiivisen, yhteydenpitovuoden jälkeen kirjaimellisesti kukaan ei perhettä lukuunottamatta enää laita itsenäisesti viestiä – olen aina keskustelun käynnistäjä. Kun käyn Suomessa, kaikki kyllä haluavat nähdä sen yhden kerran, mutta arvostaisin suuresti, jos joku laittaisi joskus viestin tännekin niin, että voisin tuntea “tulleeni mieleen”. Myönnettäköön, että mitä pidempi aika on kulunut, sitä vähemmän itse enää kirjoittelen Suomeen – kaikki siellä on niin kaukaista, erilaista ja “paikallaan”.

    Luultavasti mullakin vaikuttaa paljon juuri suomikriittisyys – vaikea esittää tuttujen ihmisten edessä, että kaikki on siellä kuin kriatallipalatsissa, kun ei vaan todellakaan ole. Meillä on täällä taloudellisesti about 100% parempi elämänlaatu, vaikka kumpikin oli johtavassa asemassa Suomessa ja täällä taas toistaiseksi vain yhdet tulot mun opiskellessa. Aurinkoista on 350 päivää vuodessa ja lämmintä aina – Miksi siitä ei saisi iloita? Vain epäonnistumiset ja negatiiviset asiat tuntuvat kiinnostavan, mutta kun täällä tapahtuu ihan huomattavasti enemmän positiivisia asioita, niin mistä ihmeestä minä aina niitä negoja sitten ammentaisin? Varmasn niistä tekemistäni Suomivisiiteistä :D?

    Olen silti todella kiitollinen ja onnellinen, että päätettiin aikoinaan lähteä ja erityisesti se, että suomesta on myyty ihan kaikki maallinen omaisuus antaa happea, eikä edes takaraivossa pakota enää yhtään mikään sinne palaamaan. Niille ystäville, jotka viimeksi kuukausi sitten tavatessamme kysyivät “Milloin palaatte takaisin?” Sanoin poikkeuksetta saman vastauksen “Sitten, jos suomessa on jotain sellaista mitä ilman emme voi olla ja mitä muualta ei löydy”. En tiedä, miltä vastaus heidän korviinsa kuulosti, mutta toinen ulkosuomalainen todennäköisesti tietäisi heti, mitä tarkoitin (“..um, how about never!”). Olen silti oppinut olemaan sanomatta “ei koskaan”, kun eihän tässä elämässä ikinä voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kyllä me seuraavaksi kotimaaksi Malesian jälkeen kaavaillaan ennemmin Honkkaria tai Singaporea kuin sohjolaa.

    1. Suoraa tekstiä. Mahtavaa! 😀 Ja pakko se on myöntää, että vaikka saattaakin jonkun korvaan karulta kuulostaa, on noissa pointeissa kyllä perää ja paljon. Itse sortuu ehkä liian usein siihen, että provosoituu suomalaisessa ympäristössä liikaa ja annan sen myös näkyä. Facebookissa sain ihan mainion kommentin siitä, että suomalaisilla on ylemmyyden ja alemmuudentunteet sekaisin. So true!
      Suomessa asuvalle suomalaiselle yleisen kritiikin antaminen Suomesta yleiselläkin tasolla on kuin suora isku kepillä ampiaispesään. Se on tosi sääli, sillä moni asia voisi olla siinä ympäristössä niin paljon kevyempää, mikäli jengillä olisi kyky olla ottamatta heti itseensä. Ainakin mikäli aihe liittyy nimenomaan järjestelmään yleisesti, ei ihmiseen.

    2. Kyllä minultakin tuttavuus jäisi tuollaiseen ihmiseen joka noin voimakkaasti lyttää sellaisen asia (Suomi) jota minä niin syvästi rakastan. Tai siis miksi ihmeessä pysyisin kaltaisesi tuttavana, kun kuitenkin edustan sinulle sitä kaikkea huonoa kun olen täällä Suomessa ja viihdyn täällä?

      1. Pakko kyllä ihan mielenkiinnosta kysyä, mikä kohta kommentissani oli mielestäsi se “niin voimakkaasti lyttäävä” 😁? Eihän nyt herrantähden kaikkien ihmisten tarvitse olla kaikesta tismalleen samaa mieltä, tai hehkuttaa Suomen toimintamalleja ja systeemiä, jos kokee henkilökohtaisesti asioiden toimivan muualla paremmin.

        En myöskään missään tapauksessa koe, että omat Suomalaiset ystäväni jotenkin edustavat niitä asioita, jotka mielestäni ovat Suomessa pielessä, enkä rehellisesti sanottuna voi millään saada kiinni, mistä kohtaa viestiäni annoit itsesi ymmärtää minun sanoneen näin.

        Olen pahoillani, mutta oma viestisi edustaa minulle valitettavasti juuri sitä pienipiiristä ja negatiivissävytteistä katsantakantaa, johon kommentissani viittasin, joten I kind of have to rest my case here 😂

  11. Mä olen huomannut että ulkomailla asuvien ystävien kuulumisissa kiinnostaa eniten asiat jotka eivät ole paikkaan sidottuja, esim. ihmissuhteet ja yleisfiilikset elämästä. Erityisesti jos toinen asuu paikassa jossa itse ei ole ikinä käynyt, on vaikeaa innostua siitä kuinka kaveri on käynyt siellä ja täällä, syönyt tässä ja tossa ravintolassa jne. kun itsellä ei ole mitään tarttumapintaa siihen ympäristöön jossa toinen elää. Sillon kun on itse asunut ulkomailla, Suomessa olevien kuulumiset on tietysti kiinnostaneet ja arkisimpiinkin menoihin on jotain kommentoitavaa, kun tietää paremmin mistä puhutaan, tyyliin “joo, meilläkin oli ihan legendaarinen ilta siinä baarissa!”.

    Tsemppiä pohdintoihin 🙂

    1. Ymmärrän hyvin. Toi pitää kyllä ihan paikkaansa. Aika vaikea kyllä innostua esim. uudesta Thaikku-raflasta vaikka Jyväskylässä, jos ei siellä koskaan ole asunut. Toisaalta ei mulla kyllä ole ongelmaa ton tyyppisiä asioita silloin tällöin kuunnella, vaikka ei suoranaisesti kiinnostaisi. 😀

  12. Just Suomen kesälomalta palaamassa takaisin Köpikseen ja tää kirjotus osu ja upposi melko hyvin.
    Useamman vuoden kans liihotellu menemään maailmalla ja koen, että minä olen se, joka pitää yhteyttä ja aina Suomessa käydessään vierailee. Toiseen suuntaan toimii harvemmin. Nyt päätinkin, että seuraavaa kesälomaa en enää vietä sukulaisten ja kavereitten vieraspatjoilta toiselle pomppien, vaan teen jotain mikä tuntuisi vähän enemmän lomalta.
    Siinä mielessä helpottavaa kun jotkut ihmissuhteet sammuu, niin on vähemmän “velvollisuuksia” ja huono omatunto siitä, että on lähtenyt ja jättänyt perheen ja kaverit helpottuu vähän.
    Toisaalta taas joihinkin sukulaisiin ja kavereihin tulee pidettyä paremmin yhteyttä ja nähtyä aina kun käy Suomessa verrattuna siihen kun oikeasti asui Suomessa.

    1. Ymmärrän sua hyvin. Vietin kanssa ensimmäistä kesälomaa Suomessa heinäkuussa silleen kunnolla. Oli ihanaa nähdä sukulaisia ja ystäviä, mutta se tuli kyllä selväksi että jokaiseen kahvipöytään ei vaan voi venyä. Etenkin jos on itse se liikkuva osapuoli. Onneksi omassa lähipiirissä on myös niitä ihmisiä jotka ymmärtävät oman tilanteeni, eivätkä pahoita siitä mieltään.

  13. Taas kerran yksi asia mitä itsekin on tullut mietittyä (ja paljon). Aluksi se tuntui tosi pahalta, kun huomasin tämän tapahtuvan omalla kohdallaan. Vähitellen ei enää puhunutkaan monien lukiokavereiden kanssa, vanhat työkaverit alkoivat tuntumaan tosi etäisiltä ja muutkin tutut käänsivät selkää. Sitten tajusin, että en ehkä itsekään pidä niin hyvin yhteyttä. Mietin tätä sitten enemmän ja huomasin, että ne kaikkein läheisimmät ystävät kuitenkin ovat pysyneet. Parhaiden ystävien kanssa tulee juteltua enemmän ja nähtyä yleensä, kun käyn Suomessa. Olin just viime viikonlopun Suomessa ja oli rajoitetusti aikaa. Silti ehdin nähdä parhaista ystävistäni kaikki paitsi yhden (joka oli Jenkeissä lomalla). Kertoo hyvin siitä, että ketä pysyy elämässä lopulta. 🙂 Sellaista se elämä on kuitenkin. Sama käy helposti myös Suomessa asuessa, kun elämä muuttuu.

    1. Vanha suomalainen sananlasku istuu tähän paikkaan, vaikka kuulostaakin aika karulta: Jyvät karsiutuvat akanista. 😀 On niitä ihmissuhteita jotka ajoittain hiipuvat, mutta potentiaali on tallella. Ne ihmissuhteet, joissa toista osapuolta ei vaan simppelisti kiinnosta toisen asiat, niin korjaantuminen voi olla haastavaa. Voiko toista edes opettaa kiinnostumaan itsestään? Tai ehkä enemmänkin opettaa ottamaan asioita vastaan?

  14. Hyvä kirjoitus sinulla ! Itse olen asunut kohta 22v täällä ja ehkä vihdoin hyväksyn asian, että noin se vaan on. Itse päättelin sen niin, että Suomessa olevilla on omat kuviot ja elämä ulkomailla varsinkin jos ei ole itse koskaan siellä asunut on aika vaikea hahmottaa ja asettua toisen asemaan tai kuunnella minun arjen juttuja? Monilla Suomi on se täydellinen maa ja arvostelua on vaikea ottaa vastaan! Huomasin myös, että minulla oli suurempi tarve pitää kiinni “vanhoista” ystävistä, joita kaipaan kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Ja kyllä se sattuu kun kerran vuodessa käy ja ei heiltä sitten löydy aikaa tavata edes hetken vertaa, ei vaikka viikkoja ennen sopii. Mutta ne parhaat ystävät kuiten pysyvät mukana ja elämän rikkaus on se, että uusia ystäviä ja tuttavuuksia tulee sitten mukaan.

    1. Kiitos kommentista! Why oh why jengi luo gäppiä Suomessa asumisen ja ulkomailla asumisen välillä. Mulle ainakin asuinmaat ovat vain alueita, millä ihmiset asuu. Ei mitään sen ihmeellisempää. Normaalia arkea kaikkialla eletään maarajoista riippumatta ja näin myös normaaleista asioista pitäis pystyä puhumaan välittömästi. Sulla oli kyllä hyviä pointteja!

  15. Hyvää tekstiä! Tuli mieleen sellanenkin näkökulma, että voisko iälläkin olla asian kanssa tekemistä? Vaikka asunkin Suomessa, olen huomannut että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaverisuhteet valitettavasti muuttuu ja jää taka-alalle. Varsinkin, kun ihmiset pariutuu ja itse viettää sinkkuelämää. En tiedä onko tää yleistä vai koenko vaan itse näin, mutta joka tapauksessa tunnistin sun tekstistä jotain vähän liian tuttua mullekin…

    1. Veikkaan iällä todellakin olevan merkitystä. Nuorena on kriittisessä iässä sen suhteen, että elämässä tapahtuu paljon ja väkisinkin ihmisenä myös muuttuu. Nuorena on varmasti myös herkempi. Iso kiitos kommentista!

  16. 11 vuotta sitten muutin Kanadaan ja edelleen samalla polulla. Aika hiljaista on yhteydenpito Suomesta tänne suuntaan. Ehkä Skype toimii vain yhteen suuntaan? Tosin suurin osa kavereista on työssäkäyviä perheellisiä ihmisiä, niin tietty se aika ja energia käytetään ensin oman perheen piirissä. En minäkään ajattele Suomea ja siellä asuvia kavereita päivittäin, en ehkä aina viikottainkaan. Kuitenkin Suomessa lomaillessa tulee nähtyä KAIKKIA ja aika vähän on mitään vaivautunutta fiilistä. Tosin nyt on menossa yli kahden vuoden tauko Suomessa lomailusta, eli saa nähdä miten nihkeää on ensi kesänä.

    Joidenkin kavereiden kanssa on kyllä välit viilentyneet lähes täydellisesti.

    1. Itseä ei varsinaisesti haittaa mikäli yhteydenpitoa on harvakseltaan, vaan lähinnä se, että keskustellessa oma elämä tuntuu olevan asia, josta kertominen tuntuu olevan vastapuolelle kivuliasta tai vaivaannuttavaa.

  17. Mielenkiintoinen kirjoitus mut mulla on hieman eri näkökanta, asun Australiassa. Itse haluaisin kertoa Suomesta silmät suut täyteen mut eihän täällä paikallisia kiinnosta. Mikä ihmeen suomi, eihän se ole mikään “seksikäs/instagrammable” maa.
    Mun ystävät asuvat Suomessa, ja pidän tiuhaan yhteyttä. Heitä kiinnostaa mun elämä yhtä paljon kun heidän elämä mua, vaikka ollaan kaikki lähellä keski-ikää. Elämme kuitenkin eri elämäntilanteita, he perheellisiä, minä lapseton sinkku (jonka elämä ei valitettavasti ole kuin Sinkkuelämää-sarjasta). Olisikohan tuo elämäntilanteesta kiinni tuo, ettei juuri nyt kavereitasi kiinnosta…?

    1. Se voi olla. Ikävää on vaan se, että jos itse kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa ja samaan aikaan osalle ihmisistä se oma elämänvaihe tuntuu maistuvan samalta kuin burana purseskeltuna, niin voiko siinä olla enää mitään tulevaisuutta? 😀

  18. Mä olen ihan paska kaveri, koska mä en mitään niin vihaa kuin että kesken kaiken lennähtää silmille pop-up ikkuna, jossa joku kysyy, mitä mulle kuuluu. Tein lopulta niin, että kirjoitin yhteen päivitykseen, mitkä on mun koko vuoden kuulumiset: särkee joka paikkaan, vituttaa, on kylmä, liikaa lunta jne. ja lupasin kertoa aikajanallani, jos asiantilaan tulee muutos.
    Mutta itse asia, eli vaikkapa Suomi-kritiikki, niin se saa minut höristämään korviani. Mitään mä en niin rakasta kuin sen kuulemista, kuinka Suomi on paska maa.

    1. Toimiva taktiikka!

      Kritiikki ja dissaaminen on kaks eri asiaa. Muistaakseni en ole koskaan sortunut “Suomi on Paska maa”-mantraan? Yleensä kritiikki on sellaista, että siihen on aihetta. Olenhan kumminkin ylpeä suomalainen, vaikkakin kriittinen sellainen olenkin.

  19. Mielenkiintoinen aihe jota aloin tässä itsekin pohtia kunnolla vasta tämän vuoden aikana.
    Olen asunut viimeiset 17 vuotta pääosin Iso-Britanniassa, ja tiedän tasan tarkkaan ettei Suomen kavereilta eikä sukulaisilta juurikaan tule kyselyjä siitä miten täällä menee. Juuri nyt kun omat hermot ovat Brexitin takia monesta syystä hyvin tiukoilla, tuntuu myös ettei omia kuulumisia edes huvita jakaa koska a.) ketä kiinnostaa b.) kuka edes voisi yrittää ymmärtää? Suuriakaan päätöksiä en juurikaan jaa, ja voin aika varmasti sanoa että kaikki Suomen tutut ovat pihalla työ- ja ihmissuhdeasioistani. En luule ihmeemmin että kyse olisi minkäänlaisesta luulosta että kaikki on täällä paremmin tai halusta kuulla vain kuinka kaikki menee huonosti. Ehkä se arki vaan ajaa ihmiset erilleen.
    Tuntuu myös että elämä on jotenkin jakautunut kahteen osaan. Yleensähän sanotaan että aikuinen ihminen taantuu jotenkin kiukkuisen teinin tasolle vieraillessaan vanhempiensa kotona. Samalla tavalla musta itsestäni tuntuu että Suomeen palatessani taannut aina jollain tavalla samaan tilaan ja se ‘todellinen’ minä palautuu sitten kun kotimatka alkaa. Olen tässä miettinyt Suomeen yliopistoon hakemista ja tilanteessa ajatuksena stressaa eniten juuri se kaikkien ‘lähelle’ joutuminen. Miten tässä enää voisi sopeutua osaksi sitä tiivistä piiriä…

    1. Sä kirjoitit mun ajatukset ja kokemukset AIVAN PRIKULLEEN tohon kommenttiin. Tunnistan niin jokaisen kohdan, vaikka vähemmän aikaa olenkin asunut. Mä kanssa hiffasin yks päivä, että iso osa frendeistä tuskin edes tietää, että mitä tarkalleen ottaen teen työkseni, tai opiskelen. Ylipäätään, että mitä omassa elämässä teen. Se on turhauttavaa. helpottavaa kuulla, että ei tosiaan paini yksin näiden asioiden kanssa! 🙂

  20. Kiitos Otto hyvästä ja rehellisestä kirjoituksesta. Samaistun suhun monelta osin, joskin en usko että asia on niinkään henkilökohtaista. Asuin aikanaan neljä vuotta Saksassa ja yksi syy miksi halusin muuttaa takaisin kotimaahan, oli juuri se, että huomasin kuinka ajan kanssa alkoi jäädä omasta ystäväporukasta Suomessa hieman ulkopuoliseksi, kun ei enää jakanutkaan arkea heidän kanssaan. Se oli asia jota ei osannut ennalta ajatella. Tajusin kolmen vuoden maissa, että pian minun on muutettava takaisin tai sitten voi sanoa hyvästit Suomen sosiaaliselle elämälle. Toki sittemmin ei arki ole anywaykaan enää ollut niin intensiivistä yhdessä kuin parikymppisenä ja se on myös ihan okei. Myös se että kirjoitat blogissasi paljon kuulumisiasi voi vaikuttaa, että ihmiset eivät kysy niitä, koska luulevat tietävänsä ne jo. Joka tapauksessa anna palaa vaan juuri niin kuin olet, ja kerro hyville ystävillesi miltä susta tuntuu. Ne jotka oikeasti välittää, myös huomioivat sun fiilikset. Joskus ympärille on voinut kertyä myös paljon tyyppejä, joiden konmarittaminen onkin tosi hyvä juttu 😘 tsemppiä ja olet mahtava!

    1. Mä olin kans pari vuotta reissussa ja bloggailin kuulumisiani ja se oli selkeästi syy, jonka nojalla kuitattiin mun kuulumiset ja niistä kyselemättlmyys (koska yks postaus 2vk-kuukaudessahan sisältää _kaiken_). Nyt oon suunnitelmieni vastaisesti jäämässä vuodeksi Suomeen ja tuntuu, että mun valtava kaveripiiri on kutistunut muutamaksi ihmiseksi ja niistäkin puolet on muuttanut muille maille. Koen, etten “saa” puhua reissuistani/arjesta toisessa maassa illanistujaisissa vähän isommalla porukalla, koska se tulkitaan leveilyksi tai joksikin egon pönkitykseksi. Loppupeleissä jätän nykyään isommat kekkerit välistä, koska jos kokemukseni ja kuulumiseni viimeisiltä vuosilta ovat paheksuttavia puheenaiheita, joutuisin olemaan hiljaa koko hiton illan.
      Mä ehdottomasti nyt arkeen solahtaneena allekirjoitan sen, että muiden ihmisten kuulumiset ei tosiaan täällä tunnu kiinnostavan vaan kaikki pyörii oman navan ympärillä. Jos väkisin silti jakaa kuulumisiaan (🙄) niin usein diipimpeihin ajatuksiin ei osata reagoida. Onneksi vuoden päästä muutan mäkin Skotlantiin ja saa taas hengittää ja olla oma itsensä 😅

      1. Been there done that! 😀 Miten hyvin toi kiteytti myös omat kokemukset. Oltuani 1,5 vuotta reissussa Ausseissa ja Aasiassa, pursus suusta ihan sikana kerrottavaa eeppisistä kokemuksista ja kohtaamistani epäkohdista. Nojoo, ei siinä mennyt kuin ohi kiitävä minuutti kun jo huomasin, että omat kokemukset ovat kanssa siinä kiellettyjen puheenaiheiden listalla. Eipä jengiä paljoa kiinnostanut kuunella, koska kuten sanoit, tulkittiin se leveilyksi. HUOH!

        Se mikä ei vaan iskostu omaan tajuntaan on, että miten jengiä ei voi kiinnostaa esim. humanitaariset ongelmat eri maissa tai vieraat kulttuurit. Kumminkin ne oli niitä asioita, joista olisin halunnut ihmisille ennen kaikkea kertoa ja aiheista keskustella. Ymmärrän hyvin, että ihmiset ei jaksa kuunella loskasateessa palmurannoista, mutta matkustelu on niin paljon enemmän kuin pelkkää aurinkoa ja biitsiä. Mielen köyhyyttä ja pienuutta mikäli ei osaa ottaa toisen kokemuksia vastaan ja tulkitsee ne purematta leveilyksi. 😀

    2. Kiitos ihana. Tä oli voimaannuttava komma <3

      Oon miettinyt kanssa ite, että blogi saattaa vaikuttaa. Hankala dilemma, että osa ajattelee tietävänsä kuulumiset blogin kautta, vaikka todellisuudessa täällä tulee jaettua vain hyvin snadi osa omasta henk.koht elämästä...:D

      Tunnistan kanssa ulkopuolisuuden tunteen. Mä oon päässyt siitä onneksi vähän yli. Silloin kun asuin Ausseissa oli se fiilis riipivää, että jää jostain pois. Itselle paluumuutto ei ole ainakaan tällä hetkellä vaihtoehto, siksi asian kanssa pitää painia täältä käsin ja sopeutua.

  21. Tuli mieleen tälleen toisesta näkökulmasta, että voi olla, että se sun elämä tuntuu niin erilaiselta kuin oma eikä siksi oikein osaa siitä kysellä ja kommentoida.

    Ja toisaalta, jos kritisoit Suomea, jossa toinen asuu ja itse arvostaa asioita, voi kokea kritisoinnin myös itseä aevostelevana jollain lailla.

    On toki niitäkin ihmisiä, joita ei toisten jutut kiinnosta, asui sitten Lontoossa tai Lahdessa. Kun itse antaa enemmän kuin daa, kannattaa punnita, onko sellainen haluamaansa ystävyyttä ollenkaan.

    Ja tietty on vielä kateus, joka voi saada oman elämän tuntumaan surkeammalta, jos toinen tuntuu elävän paljon kiinnostavampaa elämää.

    1. Mulle on vaan ylipäätään vaikea ymmärtää, että on ihmisiä joita ei kiinnosta muiden kuulumiset oli elämä sitten erilaista tai ei, sillä itseä kiinnostaa ihan jokaisen vastaantulijan asiat. Nojoo, taidankin olla astetta uteliaampi Vili..

ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.