Iso-Britannia Lontoo Yleinen

Kehno Kielipää – Este Onnistumiselle?

Suurin osa olettaa automaattisesti, että puhun täydellistä englantia, koska olen asunut vuoden jo Sydneyssä ja nyt toista vuotta mennään Lontoossa.

I wish. Kärsin nimittäin kehnosta kielipäästä. Ruotsia opiskelin 8 vuotta ja sanasto pyörii ”Jag talar inte svenskan” ympärillä. Englantia osaan puolestaan ihan hyvin, mutta en todellakaan niin hyvin, mitä mun pitäisi kaiken järjen ja logiikan perusteella osata.

Puitteet olisivat tosin olleet vaikka kielinaiseuteen (ref. Smoukahontas) sillä perheeni on todellinen kieliperhe. Äitini puhuu äidinkielen lisäksi kolmea kieltä sujuvasti sekä sen lisäksi vielä kolmea muuta ookoosti. Isä puolestaan vääntää äidinkielen lisäksi kahta kieltä sujuvasti sekä muutamaa muuta kohtuullisesti. jopa 15 vuotias pikkuveljeni puhuu varmasti parempaa englantia kuin minä itse ja opiskelee sen lisäksi vielä venäjää. Suutarin lapsella ei taaskaan ole kenkiä, sillä vaikka olen opiskellut englantipainoitteisella luokalla 1-luokasta saakka, kouluarvosanallisesti englantini yltää ehkä noin kasin pintaan. Yläasteen päättötodistuksessa se taisi olla juuri 8 ja kauppaopiston päättötodistuksessa sentään vähän preppasin ja 1-3 asteikoilla paperiin päätyi 3. Tosin merkonomin englantia ei olla haasteilla pilattu.

Mikäli käytän aikaa ja keskityn niin arvosana yltää ehkä ysiin, mutta arkipäiväisessä käytössä se ei rehellisesti sanottuna ole hyvää parempaa. Ja tähän satunnaisesti ilmestyvään ysiinkin ollaan väännetty pitkä matka. Kielioppi on jatkuvasti hukassa ja sanat katoilee päästä yhtenään. Se, että en häpeile omaa kielitaitoani ja puhun ja käytän sitä toisinaan innokkaasti sekä ehkä jopa itsevarmasti niin saattaa hämätä. Sen lisäksi en omista suomalaisittain tuttua aksenttia ja näin ollen epämääräisestikin lausutut lauseet saattavat kuuntelijan korvaan kuulostaa siltä, että olen maksimissaan vähän väsynyt taikka kännissä.

Tykkään puhua vieraita kieliä. Jos turisti tulee kadulla kysymään neuvoa niin olen ensimmäisenä auttamassa kovaan ääneen. Englanti kielenä on suomea paljon kepeämpää ja koenkin, että minusta tulee täysin uusi persoona esille kun sisäinen engelsmannini pääsee valloilleen.

Kaiken logiikan mukaan kielitaitoni tulisi olla huomattavasti sujuvampi näin pitkän kielikylvyn jälkeen, mutta näin ei ole. Se ei siltikään häiritse elämääni. Olen pistänyt itseni likoon ja se toimii. Töissä esitän, että ymmärrän ehkä kaiken mutta todellisuudessa olen sanakirja taskussa jatkuvasti. Jos minä pärjään niin miksi et sinäkin?

Moni suomalainen on traumatisoitunut englannin kielensä kanssa. Pilkun nussintaa kielioppivirheistä ja liian vähän käytännönharjoittelua. Luokan edessä änkytystä sekä luokkakavereiden hihitystä . Kuusi miinuksia kokeista tietenkään unohtamatta. Kuulostaako tutulta? Itselle ainakin kuulostaa.

Moni tuttavani haaveilee ulkomaille muutosta, mutta suurin este sen toteuttamiselle on, että he pelkäävät, että kielitaito ei vaan riitä. Ymmärrän sen täysin. Kun muutin 2 vuotta sitten ensimmäisen kerran juuri kauppaopistosta valmistuneena Australiaan, niin epävarmuus omasta kielitaidostani aiheutti itselleni suurta stressiä. En uskaltanut hakea tiettyjä töitä, koitin viimeiseen saakka skipata puhelimessa puhumista ja hoitaa kommunikaation virallisten tahojen kanssa sähköpostilla taikka tekstareilla. Se, että minulle oltiin koulussa opetettu, että kielioppi on kaiken a ja o oli aiheuttanut sen, että eipä juurikaan kiinnostanut alkaa yrittää puhua jos kerta kielioppi ei vaan ollut iskostunut pääkoppaan. Pelko epäonnistumisesta oli jatkuvasti läsnä.

Kuvittelin päässäni, että ihmiset nauravat minut epäloogisesti lauseita taittavan Suomi-pojan puuhun ja näin ollen jää menestys kankkulan kaivon pohjalle lojumaan. Vasta pienen hetken englanninkielisessä maassa asuneena tajusin, että mitä helvetin propagandaa mulle on vuosikaudet syötetty? Eihän ketään puhu täydellistä englantia. Ei siis sinne päinkään. Ei edes paikalliset. Taidankin olla ihan ok.

NO MUTTA MITEN SILLÄ KEHNOLLA KIELIPÄÄLLÄ SITTEN IHAN KÄYTÄNNÖSSÄ PÄRJÄÄ?

Jokainen suhtautuu itseensä tietenkin oman elämänsä suurimpana ja vaikutusvaltaisimpana yksilönä kuten se kuulukin olla, mutta se unohtuu, että muut eivät suhtaudu samalla tavalla. Työnantajat ovat nähneet kymmeniä ja satoja haastateltavia ja yksi yksilö ei mahdollisista heikkouksista huolimatta kiinnitä mitään huomiota. Älä siis pelkää epäonnistumista. Aina joku on huonompi.

Maailman metropoleissa missä englanti on ykköskieli, asuu ja työskentelee ihmisiä ympäri palloa. Tämän ihmismassan keskellä me suomalaiset olemme ylintä eliittiä kielitaitomme puolesta, jopa te ja välillä myös me jotka kokevat itsensä suorastaan kielitaidottomiksi. Syy tähän löytyy siitä, että olemme opiskelleet englantia koulussa monta vuotta, olemme kasvaneet jenkkiviihteen parissa sekä tv-ohjelmamme ja elokuvamme eivät ole dubattuja. Näin alitajuisesti suurella osalla meistä elää pääkopassa piilossa valtava kielitaito, mikä pääsee monesti vasta valloilleen kun on muutaman kuukauden onnistunut kielikylvyssä kylpemään. Pelko ja jännitys ovat monesti suurin este onnistumiselle, mitä tulee kielijuttuihin. Ei auta kun pistää itsensä siis likoon.

Olen huomannut, että jopa ne suomalaiset jotka eniten epäröivät osaamistaan ovat silti vahvasti keskitason yläpuolella. Vaikka ei ruotsalaisia, hollantilaisia ja saksalaisia voittaisi niin aivan varmasti voitat monet Etelä-Eurooppalaiset tai olet ainakin samalla viivalla. Suurimmassa osassa perus duuneista ei oikeasti tarvitse tyydyttävää parempaa kielitaitoa pärjätäkseen, välttävälläkin pääsee kunhan vaan asenne on kohdillaan ja onnistuu sisältämään sen sanaston, mitä juuri siinä työssä tarvitaan. Perus duuneissa harvemmin vaaditaan kumminkaan akateemista diplomaatti-englantia.

Itselläni on tuttavapiirissäni paljon espanjalaisia, ranskalaisia sekä italialaisia joiden lähtötason kielitaito ei ensikädessä vastaa lähellekään edes suomalaisen ala-koulu-ikäisen vastaavaa kielitaitoa. Heidän eronsa meihin on tosin se, että he eivät pelkää epäonnistua. Heidän janonsa ylöspäin on niin suurta, että he eivät pelkää pistää itseään likoon epäonnistumisen taikka kiusallisten tilanteiden varjossa. Siksi he pärjäävät. Välttävästä kielitaidosta huolimatta.

Perusduuneissa pärjää monesti tyydyttävästi jo pelkästään kehonkielellä. Ihminen on kumminkin oppivaista sorttia ja mikäli työnantaja näkee, että työntekijällä on yritystä, saa hän varmasti mahdollisuuden. Kielitaito kumminkin kehittyy jatkuvasti ja mikäli elät englanninkielisessä ympäristössä niin suunta on vain ylöspäin. Englanti on kumminkin meille suurimmalle osalle tätäkin tekstiä lukevalle vain vieras kieli. Englanninkieliset harvemmin puhuvat toista vierasta kieltä ja näin ollen yrittävää kohtaan arvostus on suuri.

”But your english is perfect” olen kuullut monilta virallisilta tahoilta kielitaitoani suomalaisittain pahoitelleena. Kohteliaisuushan se vaan on, mutta suomalaisena otan kaiken kirjaimellisesti. Hehe.

MIKÄ AIHEUTTAA TUSKAA ITSELLENI?

Suurinta tuskaa aiheuttaa kommunikaatio. Siis sellainen syvällisen intensiivisen eeppinen kommunikaatio mitä harrastan kavereideni kanssa Suomessa. En osaa paikallisia vitsejä ja sujuva spiikkaaminen syvällisellä otteella spontaanisti vaan ontuu. Ontuvan syvällisen kielitaidon omaaminen on saattanut vaikuttaa siihen, että syvien ystävyys-suhteiden solmiminen on ollut alhaista. Se ystävyys kun ei vaan aina pääse sille samalle tasolle jos kieli ei ole sama. Toisinaan on tosin tullut niin ihmeellisiä tapauksia vastaan, että vaikka kielimuuri on ollut syvä niin joku niin ihmeellinen yhteys on välillä ollut, että ystävyys on elänyt läpi kielirajojen.

Turhauttaa myös kun moni asia minkä päässäni kuulen ja näen hauskana, on täysin mahdotonta sanoa englanniksi, sillä vieraalla kielellä vitsit vaan kuolee. Toisinaan tulee myös väärinymmärryksiä. Pahinta on silti puhelimessa puhuminen natiivien englantia puhuvien kanssa. Etenkin jos natiivi vääntää kieltä kovalla temmolla ja voimakkaalla aksentilla. Se on aivan demonista, en saa mitään selvää. Siihen ei auta mikään muu kuin tottua. Esimerkiksi jos pitää puhua työasioita puhelimessa niin mulla on ihan täysin oma hyvin toimivaksi todettu resepti näitä tilanteita varten valmiina.

Ennen puhelua juo tupla espresso ja inkiväärishotti päälle terästykseksi. Sen jälkeen ime sitruuna viipale, heitä naamariin vielä Bioglan Focus-kapseli niin jumankekka kun alkaa englanti vääntyä suussa.

Olen työskennellyt kansainvälisesti toimistossa sekä vaatekaupassa ja kummassakin olen pärjännyt hyvin. Vaatekaupassa myyntitavoitteemme ovat jopa kovat ja sanotaan, että kielitaitoni ei ole näkynyt palkkakuitissani koskaan negatiivisesti. Päinvastoin. Pääsääntöisesti en ole törmännyt asiakaspalvelussa mihinkään ongelmiin. Jos työ itsessään on helposti sisäistettävää niin silloin pärjää aina, vaikka en siis missään nimessä tiedä kaikkia sanoja ja kieli ontuu välillä jopa kiusallisiin tilanteisiin. Maalaisjärki on tärkein järki. Välillä olen herännyt siihen todellisuuteen, että saatan kuulostaa jopa pervolta, mutta onneksi rento ympäristö ei siitä paljon päätä hetkauta.

Vaatekaupassa missä työskentelen, työskentelee paljon ihmisiä etenkin Espanjasta ja Italiasta. Kielitaito on osalla aivan lapsenkengissä mutta se ei haittaa. Hymy ja asenne ovat kaikki kaikessa. Tärkeämpää on se, että olet eduksi firmalle ja siihenhän ei aina ääntä tarvita.

Kielitaito kehittyy koko ajan ja mitä enemmän uskaltaa puhua niin sitä enemmän oppii. Välillä tulokset turhauttavat mutta muutos tapahtuu alitajuisesti jatkuvasti. Parasta opetusta on puhdas heittäytyminen, kommunikaatio, kielikylpyyn sukeltaminen, lehtien lukeminen sekä englanninkielisten sarjojen katsominen englanninkielisillä tekstityksillä. Kieltä ei saa pitää itsestäänselvyytenä ja jotta haluaa oikeasti oppia niin sille pitää antautua.

Joinain päivinä pystyn vääntämään täydellisen englanninkielisen tekstin, mutta toisinaan on vaan kaikki sanat hakusessa. Turhauttavaa se on, mutta ei voi mitään. Tämä on oman elämäni taistelu ja olen päättänyt voittaa sen. Tavoitteenani on muutaman vuoden tähtäimellä spiikata niin sujuvaa englantia, että voin edetä urallisesti sillä vaikka mihin.

Aloitin taistelun kielikylvyssä jo 2 vuotta sitten, mutta valitettavasti Suomessa pääsi kielipääni ruostumaan. Uusi vuosi ja uudet kujeet ja olen päättänyt astua taistelussani kohti sujuvampaa englantia jo seuraaavalle tasolle. Aion nimittäin hakea opiskelemaan Brittien saarille.

En pelkää tässä asiassa häviämistä, heittäytymistä taikka häpeää. Sen sijasta pelkään sitä, että jotain suurta jää tapahtumatta oman epävarmuuteni takia. Kielikylvyssä eläminen on kaltaiselleni jokapäiväistä itsensä voittamista.

-OTTO-

Ps. Seuraa meitsiä ja blogia Facebookissa & Instagramissa @ottoizakaya

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply
    Saara
    marraskuu 20, 2015 at 2:02 pm

    Tosi hyvä kirjoitus ja oon aivan samaa mieltä tosta suomalaisten kielioppiperfektionismihössötyksestä. Lisäisin kuitenkin vielä sellaisen näkökulman mikä jää matkailu- yms. blogeissa usein väliin, että englanti ei tietenkään ole ainoa ”ulkomaankieli”, ja rohkaisen ihmisiä lähtemään myös muihin kuin englanninkielisiin maihin (asumaan), ja sekään ei ole este onnistumiselle. Itse muutin muutama vuosi sitten täysin ummikkona saksaan, ja kyllä sen sitten vaan oppi! Ja nimenomaan puhumalla, ei kielioppia pänttäämällä. Mukavuusalueen ulkopuolella joutuu kyllä käymään, tsemppiä siihen myös enkun osalta, pohja on sulla jo hyvä!

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 1:47 pm

      Loistava pointti hei! Saksa on suosittu paikka kokeilla siipiään, facebookin perusteella moni tuttava itseasiassa onkin siellä tällä hetkellä. Se kieli kuulostaa omaan korvaan niin mahdottomalta, mutta kun sitä moni osaa niin ei se voi ihan ylitsepääsemätön olla. Tsemppiä myös sinne ja iso kiitos kommentistasi!

      Mietin muuten sitä, että miten esim. Berliini eroaa kielialueena muusta Saksasta, pärjääkö siellä työelämässä pelkästään englannilla vai vaaditaanko saksaa myyös?

  • Reply
    Arna / Cocoa etsimässä
    marraskuu 20, 2015 at 2:05 pm

    Hyvä kirjoitus! Mä en usko, että vika on sun kielitaidossa, vaan nimenomaan niissä odotuksissa, jotka meille suomalaisille asetetaan jo koulun alkutaipaleella. Joo, toki kielioppiakin tarvitaan, ja laajaa sanastoa (vähän hommasta riippuen), mutta kaikista tärkeintä silti on rohkeus puhua, ja olla välittämättä mahdollisista virheistä ja epäonnistumisista. En tiedä miten kieliä nykyään opetetaan, mutta toivoisin, että suullista kielitaitoa ja puhumisen rohkeutta painotettaisiin paljon, paljon enemmän kuin silloin, kun mä kävin koulua. Ihan sama sanotko ”a” vai ”the” silloin kun on tarkoitus saada joku asia hoidettua.

    Itselläni on ns. kielipää, ja olen opiskellut useita kieliä ja saanut aina hyviä arvosanoja. Silti vieraan kielen puhuminen on ollut aina korkean kynnyksen takana, ja olin aika arka avaamaan suutani aina meidän maailmanympärimatkaan saakka. Maailmalla, kun vieraita kieliä tuli käytettyä koko ajan, rohkeus puhua kasvoi. Ja kun huomasi, ettei muuallakaan puhuta täydellistä englantia, ramppikuume laski kummasti. Nykyään mulla ei ole enää ongelmia rohkeuden kanssa, mutta kuten mainitsitkin, syvällisten puhuminen tai vitsaileminen on vaikeaa, kun ei osaa käyttää niitä vivahteita, jotka omassa äidinkielessä tulee automaattisesti.

    Mutta tsemppiä vaan sinne ulkomaille, eiköhän se kielikin ala suttaantua entistä paremmin, kunhan hetken siellä olet ollut ja ihmetellyt menoa :).

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 1:58 pm

      Oi Arna, toi antaa niin lohtua. Nuo odotukset ovat juurikin niitä pahimpia paineiden luojia. Vielä kun helposti unohtuu, että uniikkeja yksilöitähän me kaikki vaan ollaan. Oon käsittänyt, että kieliopetus olisi mahdollisesti muuttunut ainakin peruskoulussa parempaan suuntaan? Tai ainakin nuoret ovat ilmeisen valveutuneita kielien suhteen. Kiinnostus muita kieliä kohtaan on ilmeisesti myös kova, sillä vielä kun olin itse ylä-asteella niin vieraiden kielien opetusta järjestettiin hyvin vähän, ihan koska ei vaan ollut kiinnostusta oppilaiden puolelta, mutta nyt olen kuullut paljonkin vieraiden kielien järjestetyistä kursseista peruskouluissa enemmän. Varmaksi en sano, mutta käsitys minkä puskaradion perusteella olen saanut.

      Oot kyllä niin oikeessa! Pilkunviilaus veke ja suurpiirteisempää toimintaa. Tä on jotenkin niin Suomalaista myös jollain tapaa, että luetaan ja arvioidaan asioita kun piru raamattua. Täällä jatketaan kylpemistä. Tammikuussa pääsee näkemään sitten käytännössä, mitä kylpy on tehnyt kielipäälle. 🙂

  • Reply
    Sm
    marraskuu 20, 2015 at 3:14 pm

    Tän tekstin myötä alko valumaan kyynel jos toinenkin. Just tän asian kanssa oon kamppaillu monta kuukautta. Oon nyt asunu lontoossa kohta vuoden mutta kielitaito on jotenki ihan hukassa ja kohta pitäisi alkaa ettimään töitä ja mikään muu ei oo mielessä kun että ’ mitä töitä mä muka tällä englannilla voin tehdä?’.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:00 pm

      No worries, rohkeasti vaan. Jos minä pärjään niin pärjäät sinäkin. Kauppa, ravintola, pubi, taikka löytyyhän täältä myös suomenkielisiä töitä. Kannattaa hakea indeedistä hakusanalla ”Finnish”. 😉 Mutta siis mä huomasin viimeisimmällä duunipaikalla sen, että se kieli on ihan täysin toissijaista. Tsemppiä!

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    marraskuu 20, 2015 at 3:47 pm

    Suullisessa ilmaisussa pärjää vähemmänkin täydellisellä ilmaisulla ihan kivasti – ja kannattaa vaan rohkeasti puhua, tietysti. Kirjallinen onkin sitten vähän haastavampi juttu. Aikoinaan Ruotsiin muuttaessamme diili oli tiimin sisällä, että joku työkaveri lukee tekstini ennen kuin ne laitataan maailmalle, siis pöytäkirjoja ja ohjeita ja muita sellaisia pitempiaikaiseen käyttöön tarkoitettuja dokumentteja – omaa äidinkieltään kun lukee niin virheet huomaa niin helposti, ettei se heillekään iso työ ollut.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:04 pm

      Tuo kirjallinen puoli on kyllä yks iso miinakenttä meikäläiselle. Välillä ihan luonnistuu, mutta toisinaan sisältö kuulostaa niin kököltä, että oikeasti hävettää. Lukeminen auttaa vieraalla kielellä arjessa ehkä parhaiten, pitää vaan jaksaa juuri poistua sieltä mukavuusalueelta ja painaa iltalehdelle x-nappulaa.

      Teillähän oli hyvä työnjako tiimissä, vastaavalle ryhmähengelle olisi käyttöä muuallakin. Kiitos kommentista!

  • Reply
    Hanna
    marraskuu 20, 2015 at 6:21 pm

    Suurin yllätys itselläni on ollut Kiinaan muuton jälkeen että en pärjää täällä englannilla. Ei niinkään oman kielitaitoni takia, vaan sen takia etteivät kiinalaiset ymmärrä englantia juurikaan.

    Itse pääsin aikoinaan suhteellisen läheltä rimaa ylioppilaskirjoitukset läpi englannissa ja täällä joudun joka päivä miettimään miten voisin asian selittää vielä yksinkertaisemmalla englannilla.

    Heti alusta asti oli selvää, että kiinaa tässä on pakko ruveta lukemaan. Asia on sinällään hauska, koska olen aina ajatellut olevani huono kielissä, mutta tässä sitä vaan edelleen luen kiinaa 1,5 vuoden asumisen jälkeen. Kieli on älyttömän vaikea mutta vaihtoehtoja ei ole ?? Luulen että englantini huononee päivä päivältä entisestään, mutta ehkä alkeellinen kiinani paranee. ?

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:09 pm

      Kiitos kommentista!

      Oi Kiina. Muistan vuoden takaiset Hetkeni Nanningissa aivan täysin mykkäpuolena. Kukaan ei ymmärtänyt minua ja minä en ymmärtänyt ketään, siellä oli junalippu-katastrofin kanssa hermoromahdus lähellä. Nyt jo naurattaa. Jos Kiinan kielen saat handlattua niin se on kyllä sellainen musta amex lompakossa tulevaisuutta katsoen. Se on kieli minkä osaamisesta haaveilen itse eniten. Tsemppiä ja voimia Itään. 🙂

  • Reply
    Jenni / Globe Called Home
    marraskuu 20, 2015 at 6:54 pm

    Ootko huomannut eroa Lontoon ja Sydneyn välillä tässä? Itse nimittäin oon huomannut eron Euroopassa ja Yhdysvalloissa asumisen välllä – kuin päivä ja yö! Siis Euroopassa globishin vääntäminen on ihan ok, kaikki keskimäärin ymmärtää mitä sanot (ja jos ei ymmärrä, niin on kii sen toisen huonosta kielitaidosta, ei mun aksentista), ihmiset on tottuneita kaikennäköiseen ja -kuuloiseen englantiin ja todellakin, aina on kuitenkin paljon parempi kuin se italialainen tai espanjalainen kollega. 😉 Jenkeissä taas… täällä on niin paljon ihmisiä, jotka ei oikein koskaan tapaa ulkomaalaisia tai kuule hassuja aksentteja. Mulla näitä tapauksia on aika harvoin, mutta mies saa välillä olla toistamassa useampaankin otteeseen, kun ei jenkit ymmärrä. Myös kyky itse puhua hitaasti ja selkeästi on täysin kadoksissa osalta, ja etenkin Georgiassa asuessa mustien vahvaa etelänaksenttia oli välillä tosi vaikea parsia.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:20 pm

      Nyt heitit hyvän kysymyksen. Sekä Sydney, että Lontoo ovat kummatkin kielikirjoltaan multimiljonäärejä. Lontoo tietenkin vielä tuplasti isommassa mittakaavassa ja täällä kyllä joustetaan ja paljon. Natiivit ovat tosi kärsivällisiä eikä oikeastaan kiinnitä mitään huomiota vaikka ei puhuisi englantia ollenkaan. Sydneyssäkään ongelmaa ei ollut, mutta tietenkin pienempi kaupunki niin pieni ero näkyy. Eivät olleet paikalliset välttämättä ihan niin kärsivällisiä kun täällä, mutta suurta eroa en ole vielä huomannut. Maaseudulla Australiassa tilanne saattoi olla kyllä vähän toisenlainen, tai siis jo ihan siltä kantilta, että mä en ymmärtänyt heitä ja he eivät ymmärtäneet mua. Hehe.

      Se etelänaksentti on kyllä niin michelin tason safkaa mun korville, että ah. Voisin kuunella sitä päivät pitkät. 🙂

  • Reply
    siiri
    marraskuu 20, 2015 at 10:40 pm

    hei loisto kirjoitus – jälleen! itselläni oli myös semmonen 7-8 englanti kun muutin lontooseen, ja aluksi pelotti ihan hurjasti kaikki ihan arkipäiväinen kommunikointi – etenkin se puhelimessa puhuminen. kirjoittaminen oli paljon mieluisampaa, sillä siinä saa kokoajan tarkistaa sanoja ja kielioppia (ilmainensanakirja.fi tuli hyvinkin tutuksi, hah), ettei vahingossakaan pääse tekemään virhettä…sillä siihenhän se maailma kaatuu tai vähintään joku varmaan nauraa. NOT.

    kaikki tahot olivat aina todella avuliaita, virheitä tuli tehtyä ihan kahvin tilaamisesta laskun maksamiseen mutta kaikesta selvittiin. ikinä ei ikinä tullut tilannetta, ettei mua olisi ymmärretty. suu vaan rohkeasti auki ja siitä se itsevarmuus puhumiseen alkoi kertyä.

    olin itsekkin vaateliikkeessä töissä, vieläpä kiireisimmässä lippulaivassa selfridgesin vieressä ja ensimmäisestä päivästä asti kaikki – niin asiakkaat, työkaverit kuin pomotkin – kehuivat kielitaitoa. päivittäin sai kuulla, että hetkinen etkö ookkaan natiivi englannin puhuja – juu en ole en (ja sitten kun kerroin että suomi on ykkös kieli niin joskus joku vähän tyhjäpäisempi britti pimatsu saattoi letkauttaa, että no missäs sä sitä suomea opit puhumaan :’D hmm, venaas kun mietin hetken). juurikin espanjalaiset ja aasialaiset olivat usein sieltä heikoimmasta päästä mitä tulee englannin puhumiseen, mutta siinä ne menivät ihan yhtä lailla joukon mukana kuin brititkin tai me muut englantia kakkos tai kolmos tai hitto vaikka vitos kielenä mongertavat. justiinsa se kehonkieli ja yrittäminen, ne on avain onnistumiseen vaikka vähän olisikin epävarma sanoista. kyllä se sanavarasto sitten siitä karttuu!

    ihan liikaa tosiaan peletään sitä että entäs jos en puhukkaan ihan täydellisesti ja entäs jos mokaan. hei ihan oikeesti, monesti huomasi puhuvansa parempaa englantia kuin natiivit! tai siis artikuloivansa selkeämmin, valitsevansa sanansa huolellisemmin ja sitä rataa.

    ja lupaan että se kaverien kanssa heitettävä jutustelukin alkaa sujumaan!:-)

    /siiri

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:33 pm

      On muuten kiva kuulla samankaltaisia kokemuksia. Meillä kanssa puljussa on omakohtaisesti kivaa se, että pääsee itse loistamaan kielitaidollaan. Hehe. Vaikka siis todellisuudessa mulla on vaan hyvä pokeri ja sujuvat näyttelijän taidot. Suomalaisten on vaan pakko pärjätä, ei tule hirveästi suomenkielistä asiakaskuntaa vastaan vaan englannilla mennään 120 prosenttisesti.

      Espanjalaisilla on jatkuva karhunpalvelus päällä sen suhteen, että pääsevät jatkuvasti puhumaan omaa kieltään täällä. Lontoolaiset on kyllä harvinaisen joustavia ja ymmärtäväisiä, tietenkin kun tä on periaatteessa ”maailman pääkaupunki”. Suomessa sitä vaan jotenkin pelkää asioita millä ei ole mitään perusteita. Huoh. Veikkaan, että toi sisällä oleva suomiaksenttikin tekee jonkun verran? Vaikka itse käsittääkseni en sitä hirveästi omaa niin selkeältähän se kuullostaa vaikkakin kovalta.

      Kielisammakot ja solmukat mitkä tulee suusta arkipäiväisessä käytössä on periaatteessa noloja, mutta loppupeleissä aika hauskoja. Oon huomannut, että aina kun oon jotenkin tosi vauhti päällä ja vähän ehkä hämmentynyt tai hermostunut ja pitäisi kiittää niin thank you muuttuu ”thankS you” omg. Lisäks näitä on paljon. Itseironia kunniaan! 😉

  • Reply
    laura
    marraskuu 20, 2015 at 11:28 pm

    Itse olen asunut nyt englannissa maaliskuun lopusta alkaen ja välissä käväisin suomessa (2kk poissa englannista) ja koko ajan pidin yhteyttä englantilaisiin kavereihin ja somessa muutenkin käyttänyt koko ajan englanninkieltä. Joten englanninkieli tai aksentti ei itessään koskaan ”huonontunut”. Joskus sitä saa kuulla pientä vitsailua tavasta sanoa joitain sanoja, joitten ääntämistä ei (vielä) osaa, mutta harjoittelu auttaa siihenkin. Mulle on aina opetettu amerikan aksentilla englantia, joten mulla on vahva amerikan aksentti. Sen huomaa, kun kommunikoi englantilaisten kanssa, mutta itse en sitä häpeä millään tapaa, enkä myöskään halua sitä muuttaa. Se sopii paljon paremmin mun suuhun ja se on nykyään osa mua. Kyllä englantilaisen perheen kanssa asuminen on auttanut tosi paljon munkin englantia, kun ei ole yhtään suomalaisia lähellä, niin ei pääse suomeksikaan kommunikoimaan 🙂

    • Reply
      Otto
      marraskuu 21, 2015 at 2:39 pm

      Jenkkiaksentti, tai siis se hollywoodaksentti on kultaa! Ja niin selkeetä. Ah. Sitä ei saa eikä kuulu hävetä vaikka etenkin Britit heittää siitä toisinaan vähän läppääkin. 😉 Itellä on kanssa vähän taipumusta jenkin puoleiseen aksenttiin koska kasvoin pitkälti MTV:n äärellä. Näin ollen lempinimeni duunissa onkin ”Odoou” sen sijaan, että olisi tyylikkään elegantisti Brittiläisittäin ”Othou”. Mun ongelma on juuri tuo, että oon jatkuvasti suomenkielisessä kommunikaatiossa, no can do, sitä on vaikea muuttaa enkä oikeastaan edes halua enkä voi, pitää vaan nähdä enemmän vaivaa kommunikaation suhteen sitten muissa tilanteissa. Sun tapaus on kyllä kielen kannalta ideaali. Kiitti kommentista! 🙂

  • Reply
    Ida
    marraskuu 23, 2015 at 11:41 pm

    Hyvään aiheeseen tartuit! 🙂 Monet pelkää ihan liikaa kielimokia. Meille yks opettaja lukiossa tokaisi, että suomalaiset osaa englannin kieliopin paremmin kuin englanninkieliset itse. Ja siihen perään kannusti puhumaan aina kun on tilaisuus ja olemaan kielen kanssa säännöllisesti tekemisissä. Uskon, että monet sai siitä rohkeutta. Miulla ei oo tätä ongelmaa ollu oikeestaan koskaan (paitsi ruotsia en tykkää puhua), kielet ja niiden oppiminen on aina ollu miun juttu, mutta en silti yhtään ihmettele jos vieraan kielen käyttäminen jännittää. Kielitaidon kehittämiseenkin on niin paljon keinoja, että jokainen löytää varmasti omansa jos vaan uskaltautuu kokeilemaan. Mie oon lukenu englanninkielisiä blogeja ja romaaneja jo useamman vuoden ajan, ja se jos mikä on opettanu uutta! Valtava määrä uutta sanastoa, uusia ilmauksia ja ymmärrystä esimerkiks lauseiden rakentumisesta. Pyrin myös kirjottamaan englanniks säännöllisesti, oli se sitten kommentti blogiin tai joku runo.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 27, 2015 at 4:16 pm

      Oli pakko vähän päästä hakemaan vertaistukea, liian vähän jengi puhuu siitä, että kielipää ei toimi, sitä hävetään liikaa. Pahoittelut muuten myöhäisestä vastauksesta. Opettaja oli niin oikeassa, ollaan me kyllä mestareita itsensä aliarvioimisessa, mutta ympäristöstä se monesti kumpuaa. :/ Mitä enemmän käyttää, enemmän kokeilee, enemmän yrittää niin enemmän oppii. Itseä alkaa monesti turhauttamaan kun välillä ei vaan millään tule mitään, mutta ei auta. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Pitäis vaan jaksaa vääntää. Sen eron ja opin huomaa ihan hetkessä, välillä kun kunnolla kamppailee niin huomaakin, että pääkoppaan on tarttunut vaikka ja mitä. Kielipää on kyllä sellainen kilojen kultaharkko mikä ihmiselle on suotu. Oon niin kateellinen niille ketkä sen omaa. Kannattaa olla tyytyväinen ja onnellinen. Hyvä kielipää on sellainen nettovarallisuus pohjalla, että mikäli sen sais muutettua rahaksi niin kyllä muuten olis rikas! 😉 Ehkä vielä itsekin joku päivä…

  • Reply
    Sanni
    marraskuu 24, 2015 at 4:15 am

    Olipas hyvä ja erilainen teksti, aina ihanaa kuulla, että muutkin kamppailevat kielen kanssa! Tosin en ole kuullut vielä kenestäkään, jolla olisi yhtä huonot englannin kielen taidot kuin minulla. 😀 (vaikkakin se oma arvio kielen osaamisesta taitaa lopulta merkitä enemmän) Yläasteella englantini oli kutosen luokkaa ja lukiossa jouduin käymään kurssit kahteen kertaan, jotta pääsin niistä edes läpi. Olen koko ikäni saanut kuulla siitä, kuinka huonoa englantini on ja miten en voi osata sitä paremmin ja minua on yritetty pakottaa puhumaan sitä. Pakottaminen ei kuitenkaan auta, koska päähäni on iskostunut niin vahvasti se etten englantia osaa. Kielioppi on ainoa minkä osaan mielestäni jotenkin ja kiinnitänkin siihen aivan liikaa huomiota, niin muiden kuin omassakin puheessa. Olen myös ajatellut, etten englantia tule ikinä tarvitsemaan ja se on muutenkin ollut ruman kuuloista.

    No mieli muuttuu ja nyt olen asunut kaksi kuukautta Australiassa ja olen vieläkin aika hukassa kielen kanssa ja vähän harmittaa kun en osaa jo puhua täydellisesti. Olen kuitenkin alkanut tajuta, että suurin ongelma itselläni on juurikin se, että en uskalla puhua vaikka osaisinkin, koska pelkään niin älyttömästi epäonnistumista tai suomalaista aksenttiani tai sitä, ettei minua ymmärretä ja joudun toistamaan asioita. Niin kuin sillä olisi mitään väliä. Tätä puhumisen rohkeutta olen nyt houkuttelemassa esiin kovasti, koska en kuitenkaan ole lähtemässä täältä pois, ennen kuin USKALLAN puhua englantia. 😉 Ja mieluiten toki puhuisin sitä sujuvasti ja täydellisesti, mutta ennen sitä on opeteltava voittamaan tämä puhumisen pelko ja hyväksyttävä, että huonosti puhuminen on parempi kuin puhumattomuus.

    • Reply
      Otto
      marraskuu 27, 2015 at 4:25 pm

      Been there done that! Tuetaan toisiamme. Mäkin olin ylä-asteella enkkupainoitteisella luokalla missä kaikkien englanti oli 9-10, itse olin poikkeus ja oli muuten ahdistavaa! Ja hei Aussit, oli muuten samanlaiset fiilikset. Usko tai älä niin kyllä se siitä – hitaasti mutta helvetin vararmasrti – se lähti rullaamaan. Ilmaisjakeluiden lukeminen aamulla metrossa oli hyvää oppia, samoin kuin ihan vaan tv:n katsominen. Aussit on hyvä kielikylpy ja niin haastavalta kun se tuntuukin niin muutaman kuukauden päästä eron alkaa huomaamaan. Vähemmän vaan Suomea, enemmän englantia.

      Ausseissa on muuten hyvä, että jos ei ymmärrä jotain niin ”No Worries” vaan niin sillä pärjää! Tsemppiä sinne, kiitos paljon kommentistasi ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. 🙂

  • Reply
    Saana / Always Abroad
    marraskuu 24, 2015 at 9:26 pm

    Puhut ihan asiaa! Olin aluksi ihan sheisset housussa kun muutin itse Lontooseen, sillä en ollut juuri käyttänyt englantiani ”oikeissa” tilanteissa sitä ennen, eikä sanavarastoni ollut mitenkään loistava. Siinä sitten piti vaan ottaa sinnikäs ja urhea asenne, ja pian jotain kehitystä alkoi tapahtua – vaikka vasta ehkä toisen tai kolmannen opintovuoden kohdalla brittiläinen juttu alkoi todella rullaamaan paikalliseen tapaan, kun kulttuuriin oli todella päässyt sisään. Tiedän tuskan siitä, kun ei täysin tunne paikallista läpändeeriä tai slangisanoja. Siihen kuitenkin pääsee hitaasti ja varmasti mukaan, kunhan pitää kännykässä kääntäjän pikavalinnoissa tai vähintään kirjoittaa ylös asiat, jotka tarkistaa myöhemmin vaikka googlettamalla! 😀 Tv ja radio auttavat kulttuuriin pääsemisessä huomattavasti, joten suosittelen ehdottomasti BBC Radio 1:n kuuntelua ja Made in Chelsean seuraamisen aloittamista! 😉

  • Reply
    Laura / Tuntemattomaan ja takaisin
    joulukuu 1, 2015 at 12:01 am

    Englannin kieli on usein kinkkinen, jos itsellä on epävarma olo siitä. Eräs ystäväni yliopistolta juuri puhui siitä mulle, että kommunikoi paljon ennemmin ruotsiksi kuin englanniksi, vaikka englanti periaatteessa onkin vahvempi. Meidän kulttuuriin on istutettu niin vahvasti se, että oletetaan kaikkien osaavan sujuvaa englantia. Lisäksi kun englanti ja ruotsi ovat kaikille pakollisia, varsinaiseksi ”kielitaidoksi” usein jo aletaan määritellä vasta niiden lisäksi osattavat kielet, vaikka venäjä, ranska, saksa tai espanja.

    Huomasin tuon myös Meksikoon muuttaessani. Vaikka englantini on aina ollut sujuvaa (ja sivuaineiden teko englanniksi oli ihan superhyvä päätös – rutiini esim. esseiden kirjoitukseen syntyi nopeasti), tuntuu että espanja on silti tarttunut tosi paljon nopeammin kuin englanti joskus aikoinaan. Kun tiedostaa, että kyseessä on kieli jota kaikki eivät osaakaan ja paikalliset huomioi mun takeltelun ja silti tsemppaa ja kehuu, se se vasta motivoikin. Nyt haaveissa siintää espanjan sivuaineopiskelu ja lukioaikaisen ranskan haltuunotto vielä joku kaunis päivä 🙂

    Tsemppiä sulle englannin kanssa, sulla on ihan mieletön asenne. Voi kun kaikki suhtautuisi kielten osaamiseen (ja satunnaiseen osaamattomuuteen) yhtä hyvällä otteella. Koska niin kuin sanoit – oikeastihan me suomalaiset osataan ihan mielettömän hyvin.

    • Reply
      Otto
      joulukuu 9, 2015 at 12:13 am

      Ensinnäkin pahoittelut myöhästyneestä vastauksesta ja iso kiitos kommentistasi! 🙂

      Tuossahan löytyy pointtia kerrakseen. ”Meidän kulttuuriin on istutettu niin vahvasti se, että oletetaan kaikkien osaavan sujuvaa englantia” <- yhdyn tuohon niin täysin. On niin paljon helpompi mokata asian kanssa minkä suhteen ei odoteta täydellisyyttä, tässä yhteydessä esimerkkinä juuri vaikka venäjä. Mutta kun taas joku asia pitäisi handlata kympillä niin suorituspaineet takataskussa on painavat. Rehellisesti sanottuna mulla on ollut aiemmin oikeasti fiilis, että en osaa yhtäkään vierasta kieltä koska englanti on niin vakio. Vasta täällä oon tajunnut, että oikeasti vieras kieli on kyseessä etenkin nähdessäni monien kansallisuuksien kamppailevan englannin kanssa hyvinkin paljon. Yritän suhtautua hyvällä asenteella, tänään oli taas yks niin haasteellinen päivä, mutta eiköhän huomenna oo jo parempi. Nyt pitäis aloittaa todellinen kielikamppailu ihan päivänä minä hyvänsä sillä kouluun haut alkaa. Hyvälle asenteelle on nyt käyttöä. 😉

Leave a Reply