Itävalta Miami USA Vorarlberg

JOULU MIAMISSA & BLOGIMATKA ITÄVALLASSA

*Kaupallinen yhteistyö Visit Austrian kanssa*

Viime viikonloppu meni Miami-fiiliksissä. Sen lisäksi, että seurasin herkeämättä mediasta pahamaineisen Irman etenemistä, bookkasimme juuri sopivasti myös jouluksi liput Floridaan, sattumalta vielä samana päivänä kuin Irma pelmahti julkisuuteen. Niin meidän sattumaa, mutta turha sitä on antaa hurrikaanien häiritä omaa elämää. Kerta Jenkeissä tulee olemaan meille Alexin kanssa kummallekin ensimmäinen ja Pohjois-Amerikka onkin se viimeinen maaosa joka on vielä korkkaamatta. En pidä yhtään mahdottomana ajatuksena, että saatamme vaikka amerikkalaistua ja päättää jopa muuttaa Miamiin, sillä kaikella rakkaalla itseironialla mä tunnen jo etukäteen, että me jos jotkut sopeutuisimme USA:n aurinkoisimpaan osavaltioon paremmin kuin hyvin. Meillä on ollut Miami-fantasia jo pitkään ja kun kohdalle osui vielä hyvin mallikkaan hintaiset lennot, eihän me voitu muuta kuin ottaa koppi avosylin vastaan. Suunnitelmissa on Miamin lisäksi vuokrata avomallinen Mustang ja kärrytellä sen kyydissä jouluksi Key Westiin. Key Westistä taas Miamin ja Fort Lauderdalen kautta Bahamalle pariksi päiväksi ja vuodenvaihteeksi takaisin Lontooseen. Haluan myös välttämättä kokea kaikkea todella periamerikkalaista, mauttomaksikin mainittavaa aktiviteettia, kuten yöpymistä esimerkiksi vaikka Hard Rock Cafe-hotellissa tai ehkä jossain super kämäisessä maantiemotellissa, Walmartia unohtamatta. Itse näen Miamin kohteena, jossa elämää ei voi ottaa turhan tosissaan. Sellaista siis tiedossa loppuvuodesta.

Eikä siinä vielä kaikki. Syy minkä takia tulin tänne ilmoittamaa itsestäni piilee nimittäin ihan muualla, sillä kotona en suinkaan ole tälläkään hetkellä. Eilen aamulla sanoin Lontoon kaasuille soronoo ja otin suunnaksi Zurichin. Zurichin lentokentällä odotti puolestaan tuliterä Mini Cooper sekä 3 pohjoismaalaista bloggaaja-kolleegaa, joiden kanssa lähdimme roadtripille kohti Itävallan Vorarlbergia. Kyseessä on viikon mittainen blogimatka Visit Austrian vieraina. Tulevaan viikkoon kuuluu aktiivista tutustumista Vorarlbergin osavaltion kuudelle eri alueelle. Oletan, että Vorarlberg on lähtökohtaisesti monelle suomalaiselle aika suhteellisen tuntematonta aluetta – ainakin vielä. Vuoristoinen osavaltio sijaitsee läntisessä Itävallassa, Bodenjärven rannalla, Sveitsin ja Saksan rajamaiden välittömässä kupeessa. Ei muuten mikään helposti tavoitettava kohde sillä ennen nykyiseen määränpäähän pääsyä piti meidän ajaa Sveitsistä ensin Itävaltaan, josta sen jälkeen Saksaan ja sieltä uudestaan Itävaltaan. Only in Europe.

Meillä on reissun päällä myös koko pohjoismaat edustettuna sillä reissutovereina toimii yksi ruotsalainen, yksi norjalainen ja yksi tanskalainen matkabloggaaja. Aktiviteettia ei tule niin ikään tästä viikosta puuttumaan. Ohjelman perusteella tiedossa on muun muassa vuoristossa vaeltamisen lisäksi golfia, joogaa, suppailua auringonlaskussa, juustoja, safkaa ja kuusi eri hotellia kuuden päivän aikana. Vaikka viikko tulee olemaan aivan mielettömän intensiivinen, on tämä juuri sitä mitä oon tähän väliin kaivannut. Raitista ulkoilmaa, freesejä maisemia, luontoa ja myös puhtaasti omaa aikaa. Lontoon jälkeen tuntuu Itävallan vuoristoissa hengaaminen suorastaan detoxilta.

Saavuin äsken juuri illalliselta hotlahuoneeseen ja valmistaudun tässä pikkuhiljaa tutimaan. Makoilen sängyllä koko seinän täyttävän ikkunan edesssä, josta avautuu parvekkeen kautta suora näkymä vuoristoon. Ympärillä ei kuulu mitään muuta kuin ilmastoinnin surinaa. Majoitumme ensimmäisen yön Chesa Valisa nimisessä neljän tähden vuoristohotellissa joka on teemaltaan bio & wellness. Takapihalta löytyy uima-allas johon aion niin pulahtaa aamulla pulikoimaan. Brekun jälkeen suuntana vuoristovaellus. Vaikka heräsin eilen aamulla jo 4:30 ja olen tällä hetkellä aivan dead tietäen, että ens yönä en myöskään pääse tutimaan kuutta tuntia enempää, on fiilis silti aika onnellinen. Juuri tällaisina hetkinä en voi olla muuta kuin ihan sika kiitollinen siitä, että mitä saan tehdä työkseni. Päivät tulee vietettyä ryhmässä, mutta illat on aikaa vain itselle. Saan tehtyä omia  juttuja rauhassa, relattua, rauhoituttua ja prosessoitua asioita päässäni. Duunimatkat on mulle ainakin puhtaasi aikaa myös itselle. Siksi varmasti saankin näistä reissuista myös yleensä tosi paljon irti.

Sellaista siis tällä kertaa. Tulen olemaan koko viikon hyvin aktiivinen somessa, joten nyt kannattaa pistää  Instagram ja Facebook seurantaan, mikäli ne eivät vielä ole. Sen lisäksi kandee pitää silmällä #inVorarlberg hashtagia, johon keräytyy yhteen kaikki reissun päällä julkaissut kuvat. Nattis natt ja kuullaan somessa lisää! <3 

-OTTO-

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Kati / Suomalainen im Allgäu
    syyskuu 13, 2017 at 8:26 pm

    Heippa Otto, lähellä olet. Me asutaan Saksan puolella ihan Vorarlbergin rajalla. Ja kuule Vorarlbergissa ja varsinkin Dornbin/Bregenz/Feldkirchen alueella asuu paljon suomalaisia. 🙂 Mä kirjoittelen mun blogia nimeltä suomalainen im allgäu. Tervetuloa joku kerta rajan toiselle puolelle.

    • Reply
      Otto Lilja
      syyskuu 15, 2017 at 8:07 pm

      Hello! Aika makeella alueella asutte. Ihan mahtava viikko takana so far! Mielenkiinnolla käyn tsekkaamassa sun blogin! 🙂 Kerro suomalaisille terkkuja sinne!

  • Reply
    Laura
    syyskuu 14, 2017 at 10:44 am

    Itävallan reissu kaikkine aktiviteetteineen kuulostaa mahtavalta! Se on sellanen maa, jossa itekin haluaisin käydä vähän enemmän nopeen Wienin päiväreissun lisäksi, mutta sinne ei kuitenkaan ikinä tuu lähettyä. Jotenkin niin mahtavaa, että sulla on blogin puolesta mahdollisuus kokea tollasia juttuja. 🙂 Pitää muistaa seurailla täältä vuoristomaisemia!

    • Reply
      Otto Lilja
      syyskuu 15, 2017 at 8:09 pm

      Aika eeppinen matka ollut tähän saakka…monella tavalla. 😀 Oma auto alla on ehkä paras ja helpoin tapa kokea tätä aluetta. Mä niin suosittelen!! Kun pääsee tällaisille työmatkoille niin ei voi kyllä valittaa! 🙂

  • Reply
    ulla
    lokakuu 7, 2017 at 7:49 pm

    Ihania Amerikka-suunnitelmia! En malta odottaa, et kuulen teidän fiilikset Floridasta =)

    • Reply
      Otto Lilja
      lokakuu 9, 2017 at 2:10 pm

      Veikkaan, että kerrottavaa, kokemuksia ja mielipiteitä tulee riittämään <3

Leave a Reply