Jos rajavirkailija vetää spaddua pokkana passintarkastuksessa samalla kun leimaa meikäläisen passia – mut on myyty.  Menneen maailman rebelissä särmässä ja tietyntyyppisessä lakien, sääntöjen ja käytösmallien vapaassa tulkitemisessa on toisinaan jotain tosi hauskaa. Lievästi kapinallisena persoonana suosin maita, missä voi tehdä tietyt asiat vähän luovemmin. Sen takia Suomesta ei oikein koskaan löytynyt paikkaa mulle, kun taas Lontoo edustaa länkkäri-versiona omia arvojani täydellisesti. Näin ollen löydän lähes aina paikkani matkoilla kolmannen maailman valtioissa joissa pystyy tiettyjen asioiden kanssa taiteilla vähän vapaammin ja tietokone ei sano joka tilanteessa “EI”. Ensivaikutelma Jordaniasta oli siis timanttinen. Ei tosin kirjaimellisesti sillä vastaavaa köyhyyttä en ole nähnyt aikoihin missään.

PIKA BRIIFFI SIITÄ, ETTÄ MISTÄ OLI KYSE

jordania-jerash-amman-5

  • 2 päivän & 1 yön ryhmäretki Jordaniassa. Kuului osana Israelin matkaa.
  • Ylitys maateitse oppaan autolla Jordaniaan Israelista. Vierailu Jerashin arkeologisessa antiikki-kaupungissa, pikapyrähdys Ammanissa, yö Beduiini-leirissä Petran läheisyydessä autiomaassa ja kohokohtana vierailu maailman ihme Petrassa Indiana Jonesin maisemissa.
  • Aikaisemmat postaukset samalta reissulta: Fiiliksiä Israelista,  Bile-Mecca Tel Aviv, kuumottava Jisr Az-zarqa, raamatullinen Nasaret & Golanin Kukkulat.

Raja ylittyi Israelin puolelta Jordaniaan suhteellisen vaivattomasti, vaikkei näiden kummankaan maan asukkailla ole toistensa rajojen sisälle minkään moista asiaa. Myöhässä oltiin tottakai, mutta kaikki pääsi yli. Toinen oli tarinan laita kun raja ylitettiin Jordanian puolelta takaisin Israeliin. Se oli sellainen tarina, että siitä lisää myöhemmin. Osasin odottaa Jordanian olevan köyhä ja kuiva maa, mutta totuus oli fyysisesti maan rajojen sisällä Pohjois-Jordaniassa vielä köyhempi ja kuivempi, mitä osasin äkkiseltään aavistella.

jordania-jerash-amman

jordania-jerash-amman-3

Eka pysähdys Jordaniassa tehtiin Jerashin antiikki-kaupungissa. Maisemat oli hulppeat, mutta itse olin tässä kohtaa kiinnostunut enemmän itseni päivittämisestä paikalliseen tyylimaailmaan. Arkeologisten kaivauksien perusteella Jerashissa on ollut  muuten asutusta jo 3 200 eaa. – 1 200 eaa.

Ongelmia ei pyritty millään tavalla peittelemään, vaan opas kertoi maan pakolaisongelmasta ja vesiongelmasta hyvin avoimesti. Syyrian ja Irakin sotatilat eivät ole jääneet keneltäkään kuulematta ja voitte vaan kuvitella, mikäli olisi tilanne meillä Suomessa jos rajat ympärillä olisi sodan perusteella kiinni. Asiat ei tosiaan kulje ja aika jumissa ollaan. Köyhällä Jordanialla ei lisäksi ole juurikaan luonnonvaroja, ja se on riippuvainen energian ja veden tuonnista naapurimaista. Asiaa ei helpota myöskään se, että Jordania on pientä Aqaban rantaplänttiä lukuun ottamatta pitkälti sisämaavaltio. Suurin osa maasta on kaiken kukkuraksi rehellistä aavikkoa.

Jordanian tilanne taloudellisesti ei ole hyvä, mutta tervettä optimismia on sitäkin enemmän. Hauska juttu oli muuten se, että oppaan lisäksi kanssamme matkusti turistipoliisi. Turistipoliisin tehtävävänä oli olla retkiseurakuntamme status. Jos esim. ruuhkaa oli liikaa, oli turre-pollarin avulla mahdollista tehdä esim. ketterä ohitus vaikka lievää ylinopeutta hyväksikäyttäen päästäksemme tavoite määränpäähän ajoissa. Turistipoliisi ei puhunut sanaakaan englantia, mutta persoonansa puolesta tämä hyvin syönyt sympaatikko oli ehdottomasti yksi tarinan kantavista voimista. Mua niin harmittaa, että meillä ei ole kuvaa tämän kaverin kanssa. 

jordania-jerash-amman-7

jordania-jerash-amman-6

jordania-jerash-amman-2

israel_post6-4

Lisää kuvia Jerashisista. Ps. Arabimiesten käyttämä kokopitkä perinneasuste – Dišdaša-kaapu on ehkä makein miesten vaate maailmassa. Jos saisin pukeutua yhdellä tapaa koko loppuelämäni, niin se olis varmasti Dišdaša.

Beduiinileirejä ja unicefin lässähtäneitä avustustelttoja näkyi autiomaavuoristossa tiheään. Vuoristoisessa maastossa autokaan ei liikkunut eteenpäin turhan ketterään, mutta hulppeissa maisemissa se oli vaan toivottavaa. Olimme aikataulusta jäljessä normaalien rajanylitysviivästysten takia joten aikataulun kanssa ei pidetty turhan löysää. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli vierailla juuri tuolla Jerashin antiikkikaupungissa, piipahtaa maan pääkaupunki Ammanissa sekä päätyä ennen iltaa kaupalliselle beduiinileirille majoittumaan.

Jordaniassa oli ilmassa ihmeellisen eufoorinen fiilis. Vaikka koimmekin maata aika nopealla temmolla pitkälti auton takapenkiltä käsin, ei paikallisten symppaattisuudelta voinut välttyä. Joku voi kutsua sitä epäaidoiksi ja turistien rahojen perään haikailuksi, mutta mikäs siinä, mun rahoja saa rauhassa haikailla, etenkin jos siinä on tervettä pilkettä silmäkulmassa. Ihmiset oli ihan mielettömän ystävällisiä ja chillejä. Monilla ihmisillä on ennakkoluuloja Arabeista, mutta voin sanoa ainakin Jordanian, Marokon sekä lukuisten Arabi-frendien perusteella, että ihan turhaan. Sähkö, särmä ja vilpitön pelisilmä on pelkästään positiivinen asia.

OMITUINEN KUNINGASKUNTA

jordania-jerash-amman-12

Jordania on kuningaskunta, jossa hallitsee perustuslaillinen monarkia. Näin ollen kuninkaan valtaoikeudet ovat suuret. Fiilis oli myös sen puolesta erikoinen. Sellainen kaukainen ja jollain asteella eristäytynyt kolmannen maailman kuningaskunta vuorten päällä keskellä aavikkoa. Jordaniassa yhdistyi tuhannen ja yhden yön sadut sekä jostain syystä omassa mielessä Pinokkio-elokuva. Varmaan lukuisten aasien takia.

Kungiasperheen kuvia riitti siellä sun täällä ja eipä tullut epäilystäkään, että kenen kuvaa palvotaan.  Jordanian kuningasperhe on paljon esillä länsimaalaisessa mediassa. Kuningas Abdullahin vaimo Kuningatar Rania tunnettiin aiemmin maailman nuorimpana kuningattarena – nykyisin varmasti kauneimpana. Kuningatar Rania on nähty muotilehtien sivujen lisäksi mm. Oprahissa sekä lukuisissa muissa tv-ohjelmissa. Kuningatar Rania on edustanut muotiviikkojen lisäksi lukuisissa uutisoiduissa seurapiiri karkeloissa ja näillä eväillä kuningattaresta onkin muodostunut kuva poikkeuksellisen länsimaalaisena Palestiinalais-Jordanialaisena musliminaisena. Sanotaan, näin että kuningasperheen länsimaalainen imago, joka on esillä eurooppalaisissa medioissa ei klikkaa yhtään siihen kuvaan, minkä köyhästä ja jopa alkeellisesta Jordaniasta saa maan rajojen sisällä. Pääkaupunki Amman nousi kovaa ja korkealle ja hiekanvärisiä palatseja kohosi keskustan ulkopuolella näkymässä samaa tahtia kuin Beverly Hillsissä. Köyhyyttä ja kehittymättömyyttä esiintyi silti murskana enemmän.

jordania-jerash-amman-11

jordania-jerash-amman-10

jordania-jerash-amman-9

Amman oli harvinaisen puoleensavetävän näköinen pääkaupunki!

Väkisinkin aloin kyseenalaistamaan, että mikä homman nimi mahtaa olla. Hyvä vai paha perhe?

Sen sijaan, että kuningasperhe olisi automaattisesti paha, on tilanne ehkä se, että Jordania maana on modernille kuningasperheelle projekti ja elämäntehtävä? Projektiin kuuluu maan kehittäminen ja vieminen nykypäivään? Sitä alkaa helposti ja ihan oikeutetusti kriittisesti  kyseenalaistamaan valtaa tekevien toimia, etenkin jos palvotun valokuvan kehysten takaa aukenee silmäänpistävä köyhyys. Ei varmasti helppo keissi johtaa maata tälläisellä maantieteellisellä sijainnilla, maalla millä ei koskaan ole juurikaan pätäkkää ollut ja maavaroja ei nimeksikään. Toisaalta. Mikä olisi tilanne maassa ilman nykyistä kuningasperhettä? Jordaniassa on rauha maassa ja autopommeja ei tarvitse pelätä, kuten naapurimaissa. Kaduilla taas on köyhyydestä huolimatta suorastaan ylitsevuotavan ystävällinen ja letkeä meininki. Mikä mahtaa olla todellisuus pinnan alla?

Piipahdimme pääkaupunki Ammanissa tsekkaamssa nopeasti maisemat ja jatkoimme matkaa, sillä aikataulu oli tosi tiukka. Ajoimme Ammanin keskustan läpi ja ainoa asia mikä harmitti, että ei voitu hypätä sekaan. Jordaniasta ja etenkin Ammanista heräs ihan mielettömän kutsuvat vibat. Sellaiset vibat, että takaisin ja sukkelaan. Paljon kauppoja, paljon kahviloita, elämää, toimintaa, vipinää ja värinää. Kundien  vaatekauppoja oli muuten ihan sikana ja trendi näytti olevan harvinaisen silmäänpistävästi Armani Jeans…:D Nojoo. Tiedättekö kun välillä menee jostain kohteesta ihan kliimaksiin. Vähän sama kun innostuu uudesta ihmisestä. Meikäläinen innostui koko Jordaniasta. 

jordania-jerash-amman-14

jordania-jerash-amman-13

Jordanialaiset on jänniä, sillä kansa saa kehuja lähes kaikilta eikä edes syyttä. Valehtelematta jokainen kohtaamamme ihminen oli enemmän tai vähemmän vieraanvarainen. Tungeskelusta ei ollut tietoakaan. Sen sijaan hyvästä englanninkielestä ja hymystä oli tietoa senkin edestä. Jordanialaisilla oli viisautta, ihmisläheisyyttä ja sosiaalista älykkyyttä.

Ensimmäinen päivä Jordaniassa oli pitkälti tälläinen pikainen aavikon läpi kiitämisnen sillä meidän oli ehdittävä illaksi Petran läheisyyteen. Päästiin just sopivasti ennen ilta kymmentä Beduiinileirille. Seuraavana päivänä puolestaan tutkailtiin tuota yhtä maailman ehkä mysteerisintä mestaa. Näistä lisää seuraavassa postauksessa!

-OTTO-


*Matka toteutettiin yhteistyössä Abraham Toursin, Abraham Hostelsin & Ukraine International Airlinesin kanssa. Mielipiteet, kokemukset & näkemykset ovat silti kaikki täysin omiani.*

Ps. Seuraa meitsiä Instagramissa @otto.lilja

Share this story

COMMENTS Expand -
ADD A COMMENT

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.