Italia Milano

Ja tässä oli tähänastisen elämäni tyhjänpäiväisin matka

Syys-Lokakuun vaihteessa pelmahdin Milanossa. Matkasta ei tosin näin jälkikäteen ole paljoakaan puhuttu – ja siihen on olemassa selkeä syy. Kyseessä oli ehkä tähänastisen maailmanmatkaaja-elämäni tyhjänpäiväisin reissu koskaan. Koko viikonloppu oli omalta osaltani asiaa yhtään kaunistelematta aivan tajuton farssi. Handuun jäi näiden alla näkyvien muutaman yksipuolisen kuvan lisäksi lähinnä Amex-lasku ja hajonneet loaferit.

Meitsin vilpitön visio tästä pidennetystä viikonlopusta oli palttiarallaa jotain seuraavaa. Aperol Spritzia terassilla (enemmän kuin se yks jonka lopulta sain), ohikiitävien milanolaisten ihastelua ja syväanalysointia, shoppailua, kylpylöitä, päiväretki Como-järvellä, pitkiä lounaita ja illallisia, tolkuttomasti italialaista punaviiniä, tiramisua ja puhdasta lomailua – sillä kyseessä piti olla mulle nimenomaan loma….NOT.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Milanoon yliopisto-ryhmän kanssa. Reissu oli varattu jo huhtikuussa, joka itsessään on hälyttävää sillä normaalisti buukkaan liput noin viikon varoitusajalla. Reissua oli kuumoteltu koko kesä ja lopulta kaiken häsellyksen, bäsellyksen ja lukemattomien muuttujien jälkeen löysin itseni lopulta Gatwickin lentokentältä porukasta, joka näytti snadisti erilaiselta miti sen alkujaan piti. Alkuperäinen ryhmäkoko oli paisunut huolella ja loppu onkin historiaa. Ekstroverttina ihmisenä nautin suuresti uusiin ihmisiin tutustumisesta, eikä mua haittaa olla vaikka täysin tuntemattoman porukan kanssa liikenteessä. No mutta kun tällä ryhmällä ei ollut johtajaa, yhteistä visiota, tolkkua tai muutenkaan mitään suunnitelmaa. Tai siis oli, mutta myöhemmin esiintulleiden yksityiskohtien takia, plänien sijasta oli parempi luovuttaa vaan koko reissulle täysin vapaat kädet. Ryhmänjohtajan roolin omaaminen oli tässä kohtaa noin yhtä houkutteleva pesti kuin Britannian Brexit-hallituksessa työskentely. Eli no thanks!

Opin itsestäni matkan aikana paljon. Kuten, että hidas liikkuminen tuottaa mulle hermoromahduksen. Opin myös, että ryhmässä matkustaminen vaatii suunnittelun lisäksi selkeän pomon. Tärkeimpänä oppina ehkä se, et vaikka ryhmädynamiikka klikkaa kotipuolessa, voi reissun päällä tilanne olla herkästi hyvinkin toisenlainen, vaikka mitään draamaa ei olisikaan ilmassa. Etenkin mikäli ryhmä sisältää vielä ennestään toisilleen tuntemattomia yksilöitä. Eikä siinä mitään. Meillä kaikilla on vaan omat intressit. Itseni pitäisi mahdollisesti treenata kärsivällisyyttä. 😀 Lopulta me ei nähty Milanossa juurikaan mitään. Ainakin itse koin näin. Tai siis sori korjaan, nähtiin – Duomon katedraali. Sen näinkin lopulta varmaan neljä tai viisi kertaa ja älkää edes kysykö, että miksi. 

Kerron silti. Koska tämän ryhmän kanssa kämpästä ulos pääseminen kesti aamulla noin neljä tuntia, sadan metrin kävely otti suurinpiirtein kaksi. Pelkästään Duomon katedraalin metroporteilta itse katedraalin eteen kesti noin tunnin, koska siitäkin välistä löytyi kuulemma niin tolkuttoman paljon kuvattavaa. Itse en nähnyt siinä tosin mitään. Lopun jäljellä olevan ajan vei katedraalin edessä hengailevien pulujen kanssa leikkiminen. Yök. Sama laulu toistui lopulta joka päivä, koska kato turvallinen vaihtoehto. Miksi turhaan nähdä uutta, kun kerran testattu joku jo koettu toimivaksi?  Jep, sitä mäkin. Oon myös hämmentynyt. Verkkaisen tahdin johdosta matkan elämys-sisältö jäi lopulta laihaksi.

Oli mulla Milanossa ihan kivaakin hetkittäin. Normisti en ole varsinainen himo-clubittaja (enää), mutta Milanossa tämä puoli heräsi uudestaan esiin. Kävimme kemuttamassa Milanon yöelämässä ja se tais olla myös ehkä koko reissun parasta antia. Villiinnyin. Lähdin clubilta lopulta toistaiseksi tuntemattomasta syystä yksin taxilla kohti vuokrakämppään ja kämpän ulkoportilla huomasin, että avaimet oli hukassa (eli mun povarissa). Täyttä varmuutta mulla ei ole, että miten selviydyin tämän vajaa parimetrisen portin yli. Aamulla tosin loaferit sekä muutama mustelma alakropassa kertoi huvittavaa kieltä siitä, että mitään Pyhän Marian roolia en illan aikana ollut ainakaan leikkinyt. Tämän perusteella jengi varmasti hiffaa, että miksi olen pyrkinyt tarkoituksella rauhoittumaan….:P Alla oleva mega-herkku jäi myös muistoihin. 

Margarita-jäätelö (Spirits included yes!). Naviglin kansava oli yksi niistä harvoista mestoista Duomon ulkopuolella jossa päästiin käymään. Ja hyvä niin, sillä mesta on tyrmäävän kaunis! 

Siinä kohtaa kun Como-järvet, kylpylät ja muut oli jo missattu ja itsekin olin jo melkein tekemisen ja näkemisen suhteen luovuttanut, oli mulla vielä syvänä toiveena käydä edes Fondazione Pradassa. Tännekään ei lopulta monen muuttujan takia päästy, vaan löysimme itsemme Milanon ehkä tylsimmän museon muinaisesta mattonäyttelystä.

Lopulta ehkä koko reissun paras anti oli se, kun sain revittyä 2h vapaa-ajan itselleni ja karattua yksin kuuluisalle Aperol-terassille. Kärjistettynä syy ongelmiin Milanossa oli ryhmän sisäinen erilainen aikakäsitys, erilainen tahti liikkua, erityyppiset aamurutiinit ja muutenkin eroavaisuudet, mitä tuli reissu-intresseihin.

Nyt jo naurattaa ja kaikki on hyvin. Kaunojen sijasta Milano lopulta yhdisti ja samalla aaltopituudella tässä ollaan enemmän tai vähemmän muiden matkalla olleiden kanssa. Aika on kullannut jo muistot ja tässä kohtaa meitsiäkin jo hymyilyttää. Oli Milanossa ihan oikeasti hauskaakin. Samanlaiselle matkalle en tosin aio lähteä enää ikinä.

-OTTO-

8 Comments

  • Reply
    Sandra
    marraskuu 2, 2017 at 3:50 pm

    Juu, ei olisi mun juttu ollenkaan tuollainen ryhmäreissu. Varsinkin kun mukana (oletan) oli eri kansallisuuksia, niin joillain on varsin erilaiset aikakäsitykset. Saa olla aikamoiset lehmän hermot matkassa. Menet sitten uudella kertaa paremmassa seurassa, niin varmaan irtoaa reissustakin enemmän 🙂

    • Reply
      Otto Lilja
      marraskuu 2, 2017 at 9:17 pm

      Toisinaan ryhmämatkat voi olla aika helvetistä. 😀 Nojoo, kokemuksia täkin. Milanosta tosin en osaa sanoa about mitään. Näin jälkikäteen olis pitänyt ehkä keksiä joku pläni, että miten pääsee omille teille, mutta tossa kohtaa se oli erittäin hankalaa…

  • Reply
    Marimente
    marraskuu 2, 2017 at 4:08 pm

    Hyi hitsit, tuollaisella ryhmällä matkustaminen ei kuulostaa lainkaan munkaan jutulta! Oon viettänyt Milanossa vain ihan lyhyitä pätkiä ja kaupunki ei ole paljon Naviglin aperitiivoja tai Duomon katolla käyskentelyä tutumpi itsellekään. Harmi ettei se päässyt aivan oikeuksiinsa tai näyttämään parhaita puoliaan teiän reissulla, mutta tuo margarita-jätski näyttää aika herkulta. Ja kieltämättä tätä postausta oli silti viihdyttävää lukea, joten kiitos tästä! 😀

    • Reply
      Otto Lilja
      marraskuu 2, 2017 at 9:20 pm

      En voi ymmärtää, että kenen juttu tällaiset ryhmämatkat voi voi olla, mutta näemmä osa digaa. 😀 Toi booze-jäde teki kyllä tolla reissulla aika maagisia vaikutuksia. Miten voi tietyssä tilanteessa ’jädestä’ nauttiakkaan niin paljon. <3 Ja mahtavaa, että viihdytti. Aika paljon mua nauratti jo itseänikin tänään. XD Silloin ei...

  • Reply
    Elina | Vaihda vapaalle
    marraskuu 2, 2017 at 7:28 pm

    Apua, kuulostaa kyllä niin opiskelijareissumeiningiltä ja sitähän se on tosiaan ollutkin, jos on yliopistoporukasta kyse. 😀 Tuollaisen matkan jälkeen on hyvä vähän rauhoittua ja vetää happea. Itse tuli samantyyppisellä kattauksella reissattua keskisessä Euroopassa vaihtoaikana, mutta toimi homma nyt onneksi vähän paremmin. Silti muistojen syövereihin on syöpynyt yksi tosi kylmä aamuyö, joka me vietettiin Amsterdamin juna-asemalla noin 10 opiskelijan voimin…

    • Reply
      Otto Lilja
      marraskuu 2, 2017 at 9:25 pm

      Juuri sitä itseään, täydessä elementissään. 😀 Kotiin tultuani mä kirjaimellisesti romahdin sohvalle, sillä fyysisen sijasta olin henkisesti aivan romuna. Tä reissu oli itsessään vaan piinaava. Välillä on ihan vapauttaa pistää opiskelija-vaihde päälle, mutta taidan silti jatkossa fokusoida mieluummin näille vapaa-ajan reissuille.

      Amsterdamin juna-asema aamuyöllä 10 opiskelijan voimin kuulostaa aika kokemukselta. Miten mä jotenkin osaankin nähdä kyseisen tilanteen aika elävästi silmissä. 😀

  • Reply
    Johanna @Out of Office
    marraskuu 4, 2017 at 1:16 pm

    Melkein pari vuotta tuli asuttua Po-joen laaksossa Milanon lähettyvillä, ja jonkin verran tuli Italiaa silloin nähtyä Monzasta käsin.

    Oman kokemukseni mukaan Italiassa on kaksi kaupunkia jonne minun ei tarvitse mennä enää ikinä. Toinen on tylsääkin tylsempi Pisa, toinen kopea ja tylsä Milano, jonka suurimmat nähtävyydet ovat Duomo ja ostoskeskus. (vaikkakin kaunis sellainen)

    • Reply
      Otto Lilja
      marraskuu 7, 2017 at 10:35 am

      Milano se jakaa mielipiteet. Itse en kokenut kopeana, vaikka todella moni kokeekin. Mikä siinä on? (Olen siis kyllä tosi huono ihminen sanomaan, sillä oma saldoni Milanosta ja näin laihaksi…:D)

Leave a Reply